Vaikka pidän paljon teatterista, jostain syystä sitä ei tule lähdettyä katsomaan turhan usein. Toissa viikolla olin kuitenkin onnekas ja pääsin samana viikonloppuna seuraamaan peräti kahta esitystä.
Ensimmäisenä oli vuorossa Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Kaikki oikein, jota esitetään hienossa Logomon rakennuksessa. Se perustuu viime vuonna ilmestyneeseen samannimiseen Anna-Leena Härkösen romaaniin, jonka luin keväällä ahmimalla. Kuten varmaan moni muukin, olen halunnut tietää miltä tuntuisi voittaa lotossa. Kirjassa lottovoittajatodellisuutta pääsee tirkistelemään voittajapariskunnan, hieman elämän ruhjomien Eevin ja Karin silmin. Härkösen teksti oli elävää ja pisti paikoin nauramaan, paikoin eläytymään henkilöiden vastoinkäymisiin lähes henkeä pidätellen.
Härkösen käsikirjoittamalta ja Heikki Paavilaisen ohjaamalta ja dramatisoimalta näytelmältä odotin paljon. Esityksen puitteet olivatkin kunnossa ja esimerkiksi ohjaus ja näyttelijäntyö toimivat ja lavastus oli kekseliäs. Silti jotain tuntui puuttuvan. Muistinkohan liian hyvin miten asiat kirjassa esitettiin? Vai oliko kirja repliikkejä myöten siirretty vähän turhankin tarkkaan näyttämölle kuitenkin paljon hyviä kohtia ja henkilöhahmojen särmiä pois jättäen? Mielelläni kuulisin jonkun kirjaa lukemattoman ja esityksen nähneen ajatuksia. Yhtä kaikki, tämä teatteriadaptaatio oli esityksenä viihdyttävä ja oikein kelpoa Kaupunginteatteria.
Seuraavaksi oli luvassa aivan toisenlainen rakkaustarina, TEHDAS Teatterin ja Aura of Puppetsin yhteistuotanto Romea ja Julia – Suuruudenhullua Shakespearia nukeilla, osa 2. Klassinen tarina esitettiin nukketeatterin keinoin aikuisille ja vaikka tarina on tuttu, ei esitys ollut vanhan toistoa. Tämä Merja Pöyhösen ohjaama ja sovittama Romeo ja Julia sijoittui maailmanlopun dystopiayhteisöön, jossa groteskiutta ja kaiken mahdollisen väärinkäyttöä ei puuttunut. Mustiin pukeutuneet, mielenosoittajilta näyttävät esittäjät toivat nukettamiensa hahmojen lisäksi oman ruumiillisuutensa peliin monessa kohtaa. Rajut, välkkyvien valojen ja teknobiitin täyttämien kohtausten todellisuuteen ei todella halunnut jäädä – en minä, enkä Romeo tai Julia.
Repliikit olivat vanhahtavaa kieltä, joka sopi yllättävän hyvin tulevaisuuden lavastukseen. Kiinnostava yksityskohta esityksessä oli pariskunnan haave päästä pakenemaan kamalasta Veronasta Saint Helenan saarelle, tuolle maailman hylkäämälle pläntille eteläisellä Atlantilla. Samaistuvatkohan Romeo ja Julia saarelle karkotettuihin ja sinne hylättyihin ihmiskohtaloihin? Vai olikohan eristetty saari tarpeeksi kaukana molempien suvuista toimien turvapaikkana?
Muun muassa Kaupunkiuutiset (nyk. Turun Seutusanomat) kirjoitti Romeosta ja Juliasta näin.
Kävin katsomassa molemmat esitykset aivan ensi-illan jälkeen ja esityspäiviä riittää pitkälle syksyyn.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen/Turun Kaupunginteatteri
Arjen pilkahduksia 