Vaikka vierailen usein Turun museoissa, jotkut niistä ovat jääneet minulta varsin vähäiselle huomiolle. Yksi näistä on Sibelius-museo, jonka ohi tuli kuljettua viikottain yliopistovuosina. Päätin viimein korjata tilanteen, ja yhtenä aurinkoisena sunnuntaina johdatin perheeni hetkeksi musiikin maailmaan.
Sibeliusmuseo on nimensä mukaisesti omistautunut musiikin vaalimiseen. Heti ovesta sisään astuessaan aistit pääsevät nautintojen pariin kun klassinen musiikki johdattaa kulkijaa. Museokokoelmat kattavat niin soittimia, nuotteja kuin äänitteitä eri ajoilta. Tällä hetkellä museossa on esillä kolme näyttelyä, kaksi pysyvää ja yksi vaihtuva, joista jokainen oli täynnä yksityiskohtia. Suurin osa ajastamme vierähti tutustuen Sibeliuksen elämää ja tuotantoa valottavaan pysyvään Sibelius-näyttelyyn. Se oli varsin tekstipainotteinen olematta kuitenkaan liian raskas. Koska mukanani oli päiväunet väliin jättänyt lähinnä hyppelystä kiinnostunut päiväkoti-ikäinen, keskittymiskykyni oli koetuksella. Näyttely oli kuitenkin jaettu selkeästi teemoihin, jotka taasen jakautuivat lyhyempiin katkelmiin. Näyttelyteksteihin mahtui niin kiinnostavia yksityiskohtia, uutta tietoa, vanhan tiedon syventämistä, perusasioita kuin huumoriakin. Sibeliuksen tuotantoon pääsi konkreettisesti tutustumaan musiikkinäyttelyiden avulla, jotka ainakin saivat Lapsen huokailemaan ihastuksesta. Lisäksi katsottavana oli useita videoita niin Sibeliuksen hautajaiskulkueesta katsaukseen Tuusulanjärven taiteilijaidylliin.
Laajan musiikkiannin lisäksi tutustumiskäynti tarjosi myös toisenlaisen nautinnon. Museorakennus itsessään on nimittäin kiinnostava. Piispankatu, jolla Sibelius-museo sijaitsee, alkaa Tuomiokirkon juurelta ja kulkee jokirannan myötäisesti yläjuoksun suuntaan. Sen varrella on niin koristeellinen arkkipiispan talo kuin vanhoja puutaloja ja empirerakennuksia sekä kasarmirakennuksia. Sibelius-museo erottuu joukosta: harmaa betoninen rakennus, jonka kivinen etupiha erottaa kadusta. Kuulostaako rumalta? Sitä se ei kuitenkaan ole. Rakennuksen on suunnitellut Woldemar Baeckman ja se on esimerkki 1960-luvun modernismista. Museo on niin sisältä kuin ulkoa täynnä yksityiskohtia, joilla valo pääsee leikkimään. Raakabetoniset seinät ovat samalla pelkistettyjä, moderneja ja kiehtovia. Rosoisuudessaan rakennus on kaunis ja ehdottomasti kokemisen arvoinen!
Ja jos tietoutta Sibeliuksen elämästä haluaa tämänkin jälkeen syventää, saa siihen mahdollisuuden Helsingissä. Kansallismuseossa on esillä Sibelius. Jokainen nuotti pitää elää –näyttely maaliskuuhun saakka. Osaan näyttelystä pääsee myös tutustumaan verkossa, vaikka tästä.
Arjen pilkahduksia 