Pääsiäisiloa museosta

 

Tänä vuonna perheellämme oli edessä jotain erilaista: pääsiäinen kaupungissa. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne vuodet, joina olen viettänyt pääsiäistä Turussa. Lapsi on aina saanut nauttia Pohjanmaan lakeuksista, pääsiäisvalkeista sekä lankalauantain trullitteluista. Omissa muistoissani taasen pääsiäinen yhdistyy Kolin kansallismaisemaan ja hankikantoon. Pääsiäinen on ollut loma, jolloin ainoa varsinainen tekeminen on ollut pääsiäismunien etsintä. Koska perjantain ylimääräinen vapaapäivä venyi venymistään yhdessä pinnani kanssa, oli tänään keksittävä kuitenkin asunnon ulkopuolelta ihmisten ilmoilta jotain lasta ja aikuista kiinnostavaa. Onneksi tähän löytyi parempaakin parempi apu: Luostarinmäen käsityöläismuseo.

Koska aina voi oppia jotain uutta ja lupauksista on pidettävä kiinni, päätimme osallistua pääsiäisperinteitä valottavalle opastetulle kierrokselle. Hyvä niin, kierroksella käsiteltiin niin ajan ruoka- ja tapaperinteitä, kulttuurialueiden niihin luomia eroja mutta myös yleisemmin museoalueen ja Turun palon historiaa. Kotiin päästyään lapsi juoksikin heti isänsä luokse kertomaan miten museoalue säästyi ihmeen kaupalla palolta vain naapureiden märkien peittojen ansioista!

Opastuksen jälkeenkin ja harmaasta säästä huolimatta jaksoimme kierrellä alueella kurkistelemassa (taas kerran) jokaisen ikkunan ja oven taakse monta tuntia. Eikä pääsiäistunnelman löytäminen ollut vaikeaa. Saimme ihastella Ovo Decor -yhdistyksen uskomattoman taitavasti koristeltuja pääsiäismunia, joiden laajassa kirjossa näkyi eri Euroopan maiden omat koristeluperinteet. Eikä koristeltuina olleet vain perinteiset kananmunat vaan esillä olin niin kalkkunan, hanhien, emujen kuin strutsienkin koristeltuja munia! Lisäksi saimme tutustua sokerileipurin hienoihin marsipaaniluomuksiin. Onnellinen lapsi sai kirjapainosta ikioman aapiskukon, jolle laulaa huomenna, mahdollisuuden osallistua munanvierityskisaan ja suloiset marsipaanipuput ja -tiput löysivät tiensä laukkuuni.

Jos siis vielä huomenna oma pääsiäistunnelma kaipaa päivittämistä, kannattaa suunnata Luostarinmäelle! Museo avoinna vielä huomenna sunnuntaina klo 10-16. Opastettu kierros klo 13 (pääsymaksu + 3e).

Lisätietoa Ovo Decorin munien koristelusta voi lukea vaikka täältä.

Kesätunnelmia Luostarinmäen käsityöläismuseosta taasen voit lukea täältä.

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Pääsiäisiloa museosta”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: