Jokaisella lienee oma mansikkapaikkansa

Istahdan alas ja laitan soimaan tämän kesän kuunnelluimman levyni. Otan esille näyttelyesitteen. Kirjaan vähän lisää ranskalaisia viivoja. Tässä on puitteet tämän tekstin teolle, sen mielen tila ja mielentila.

Tilan ja paikan tematiikassa ollaan myös Wäinö Aaltosen museon tämän kesän Mansikkapaikka-näyttelyssä. Aihe on verrattain henkilökohtainen minulle, sillä graduni käsitteli tilaa ja paikkaa taiteessa (kylläkin runoudessa). Näyttelyyn on koottu makupaloja yli seitsemänkymmenen taiteilijan teoksista Turun kaupungin taidekokoelmista. Esillä on maalauksia, installaatioita, valokuvia, grafiikkaa, veistoksia ja jopa kineettinen teos.

Näyttely antaa hienon läpileikkauksen eri vuosikymmenien taiteesta. Kukin teos tulkitsee itsenäisesti näyttelyn teemaa. Yhdessä teoksista muodostuu kiinnostava, vuorovaikutteinen ja paikoin leikkisäkin kokonaisuus. Temaattinen jatkumo on selvä, mutta ei itsestäänselvä. Museon nimikkotaiteilijan Wäinö Aaltosen teoksia on esillä lukuisia. Upeita!

Wäinö Aaltosen museoMieleen jäivät Lauri Astalan Maailma on fantasian kartta -installaatio, jonka puhallusäänet tulevat hauskalla tavalla osaksi jo edellisen näyttelysalin tilaa. Lähes viimeisessä salissa kolme kaarimaista teosta muodostavat yhdessä museon arkkitehtuurin kanssa lähes ylimaallisen kokonaisuuden. Myös erilaiset ja eri tavoin Turkua käsittelevät grafiikat ja valokuvat kuvaavat taidokkaasti omaa aikaansa ja sitä tilaa, joka on joskus ehkä ollut tai joka muodostuu teoksessa. Toimivatkohan ne samalla tavoin turkulaisille ja ulkopaikkakuntalaisille?

Kivan kepeä, mutta mietitty näyttelykokonaisuus on kesän vapaapäivien must see. Oman lisänsä elämykseen tuovat Jan-Erik Anderssonin installaation innoittamana koottu Spotify– ja YouTube-soittolista sekä monessa kohdassa vinkatut QR-koodit, joiden arvoitus ratkeaa vain lukusovelluksen omaaville.

Samassa rakennuksessa olevassa Valokuvakeskus Perissä on esillä Tuomo Rainion näyttely Possible Object, joka tarkastelee omalla tavallaan tilan ja olemassaolon problematiikkaa.

Mansikkapaikka 21.8. saakka. Possible Object 7.8. saakka. Tätä kirjoittaessa taustamusiikkina soi Vesalan Vesala.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s