Vuosi museokortin kanssa

Museokortti

Kesäkuun lopulla minun ja Museokortin yhteistä taivalta tuli vuosi täyteen. Oli siis aika pysähtyä olennaisten kysymysten äärelle: kuinka usein korttia todellisuudessa käytin, muuttiko kortti vapaa-aikani käyttöä ja maksoiko kortti itsensä vuoden aikana takaisin?  Jatkaisinko matkaamme  vielä seuraavaan kesään saakka vai olisiko aika löytää uusi polku elämälle? Lähdin tarkastelemaan vuoden aikana tekemiäni museovierailujani. Vaikka blogissa olenkin jakanut monia näistä kokemuksista, ovat monet näistä jääneet ilman julkisuutta. Blogin sijaan varsinainen apu päätöksen puntaroinnissa olikin Museokortin asiakassivut, jonne ovat tallentuneet kaikki museokorttivierailuni päivämäärineen (päivitys tehty kevään 2016 aikana).

Korttia olen vilautellut eri museoissa yhteensä 24 kertaa, siis muutaman kerran kuukaudessa. En tiedä, miten omat museokäyntimääräni suhteutuvat muiden kortin käyttäjien vierailuihin, mutta kun ottaa huomioon, että näiden museokorttikohteiden lisäksi sain laskettua parikymmentä opintoihin/projekteihin/töihin liittyvää museokäyntiä, piipahdukset kotimaan rajojen ulkopuolen museoissa ja muutaman ilmaismuseovierailun, näytän viettäneeni varsin hyvän ja aktiivisen museovuoden. Eri kuukausien välillä vaihtelua ei oikestaan ollut, vain marraskuussa olen paennut syystalven ankeutta muita kuukausia enemmän museoihin. Itse olisin ajatellut kesän olevan aktiivisin museoaika.

Toisin kun kortin hankkiessani ajattelin, Museokortti ei kohdallani valitettavasti laajentanut museorepertuaariani. Yhtään ennennäkemätöntä museota ei korttivierailuissani ole ja Turku on edelleen minun museokaupunkini. Vaikka Museokortti mahdollistaakin museomaailman avartumisen, ei se valitettavasti poista aikataulu- ja välimatkaongelmia: yhtä kaukana ne vielä kokemattomat ja mieltäkiehtovat museokohteet edelleen ovat. Tästä huolimatta ei museokorttivuoteni ole ollut tylsä! Vaihtuvat näyttelyt, opastukset ja seura ovat taanneet aina uuden elämyksen, vaikka kohteet ovatkin usein toistaneet itseään. Museokortti on myös mahdollistanut sen, että olen saattanut käydä katsomassa saman näyttelyn useampaan kertaan, piipahtanut tuttujen teosten ääreen Turun taidemuseon toiseen kerrokseen, vaikka vain sadekuuron ajaksi hengähtämään, tai olen rynnännyt pikaisesti Kiasman salien läpi ennen Turun bussiin juoksemista (vaikka paremmalla aikatauluttamisella toki saisi suuremman nautinnon). Vuoden aikana Museokortin ympärille on rakennettu myös erilaisia yhteisretkiä, klubeja ja kokoontumisia, mutta itselleni ne ovat vieraita. Minulle riittää kortin antama mahdollisuus nopeaan ja helppoon sisäänpääsyyn itse valitsemassani paikassa ja seurassa ilman turhia kommervenkkejä ainakin toistaiseksi.

Entä se aina kaikkia kiinnostava taloudellinen hyöty, tuliko takkiin vai säästinkö? Saadessani Museokortin olin vielä muutamia hetkiä opiskelija. Tuolloin museokortin 54 euron (nyt uutena 59e) periaatteessa vähäinen hinta kattoi aika monta opiskelijalounasta, joten kortin hankkiminen ei välttämättä ole kaikkien prioriteettilistan kärjessä. Museokäyntieni mukaan kortin avulla, jo vähennettyäni sen hinnan laskelmista, lompakkooni on jäänyt vuoden aikana noin 60-130 euroa enemmän rahaa (summan vaihtelu selittyy epämääräisellä opiskelija/työtön/aikuinen-statusvaiheilullani). Ja Turun museot sentään ovat verrattain halpoja nykyisen pääkaupungin kohteisiin nähden! Eli kyllä, Museokortista on ollut aivan todellista säästöä vaikka osa näistä rahoista onkin huvennut suoraan museokauppojen- ja kahviloiden kassojen kätköihin tai hintaan kuulumattomiin opastusmaksuihin.

Varsinkin Museokortin alkuaikoina monet toivoivat lapsille omia kortteja, joten mielenkiinnosta laskeskelin myös sellaisen mielekkyyttä. No, päiväkoti-ikäisen lapseni kanssa tehdyt museovierailut eivät ole suurta lovea vuodessa lompakkooni tehneet, kustannuksia on tullut alle 20 euroa mutta yhteisiä muistoja sitäkin enemmän. Pelkkien kustannusten karsimiseksi en ehkä tällä hetkellä Museokorttia lapselle hankkisi, vaikka sellainen olisikin olemassa ja hinta olisi aikuisten korttia huokeampi. Vuoden tai kahden päästä tilanne kuitenkin voisi olla jo toinen, kun ainakin Turussa jo kouluikäisen museovierailut  maksavat enemmän kuin tarhaikäisen, eikä alaikäisille välttämättä ole tarjolla ilmaista museokäyntiä. Ja jos lasten kortista voisi häivyttää henkilökohtaisen omistajuuden, monilapsiset perheet varmasti innostuisivat: monta kärpästä lasta samalla kortilla. Lasten Museokortin myötä voisin myös lopettaa kolikoiden laskemisen kassalla, kun kaikki perheestä voisivat antaa korttinsa kuitattaviksi kassalle. Ja rahallisen hyödyn lisäksi näen lasten museokortin ideoinnissa vielä yhden tärkeän mahdollisuuden: lasten ja nuorten kannustamisen museovierailuihin. Ehkä oma Museokortti herättäisi yhtä suuren innon kuin omalle lapselleni kävi ensimmäisen kukkaron saatuaan: hän kun olisi ollut valmis maksamaan mitä tahansa ja missä tahansa kunhan vain olisi päässyt käyttämään ja näyttämään upouutta kukkaroaan.

Pähkäily yhteiselomme jatkamisen suhteen ei lopulta tuottanut suurtakaan tuskaa, vaaka kallistui selkeästi kortin hyödyllisyyden kannalle kuten todellisuudessa arvelinkin. Varsinaista muutosta vapaa-aikaani kortti ei tehnyt, museot ovat ennenkin olleet se helpoin ja kiinnostavin paikka kuluttaa aikaa. Nyt vain lähteminen museoon on entistä yksinkertaisempaa ja toisaalta spontaanimpaa. Ensi kesään mennessä aion myös yrittää löytää ainakin muutaman itselleni tuntemattoman museon, joihin ihastua.

Millaisia teidän museokorttivuodet ovat olleet?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s