Perhe on pahin – tarina eräistä syntymäpäiväjuhlista

Turun kaupunginteatteri

Blogiyhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa

Syvä etelä. Rikkaan puuvillaplantaasin päätalo, suuri kartano. Kartanon yksi makuuhuone, jossa asuu pariskunta, joka ei oikein tule toimeen keskenään. Miehen isän, puuvillakuningas Big Daddy Pollittin syntymäpäiväjuhlat, joista huhutaan tulevan viimeiset. Suuri salaisuus, tai oikeastaan monta. Ristiriidat perheessä. Nämä ovat lähtökohdat, joista Turun Kaupunginteatterin tämän syksyn ensi-ilta Kissa kuumalla katolla ponnistaa.

Vuonna 1955 julkaistu Tennessee Williamsin näytelmä ensiesitettiin Turun Kaupunginteatterissa jo seuraavana vuonna. Nyt kuudenkymmenen vuoden jälkeen oli aika uudelle, Sini Pesosen ohjaamalle tulkinnalle. Pesosen sanoin näytelmä on pikemminkin ajaton kuin ajankohtainen, kuten klassikkoasemaan nostetulle teokselle sopii. Näytelmän teemat kietoutuvat inhimillisten peruskysymysten äärelle, eikä sävy todellakaan ole kepeä. Teos ei ollut meille ennestään tuttu, joten tämä tuli hieman yllätyksenä, mutta kokemus oli sitä vaikuttavampi.

Jos mietit teoksen nimen merkitystä, emme sitä paljasta. Se nimittäin nostetaan esiin näytelmän alkukohtauksissa, ja sen myötä näytelmä saa koskettavaa syvyyttä.

Big Daddy (Taneli Mäkelä) ja miniänsä Margaret (Niina Koponen)

Näytelmän lavastus ja puvustus on hienoa katseltavaa. Jo tullessamme teatterisaliin huomasimme kulissin ylälaitaan asetetut ruosteiset levyt. Näytelmän kuluessa niille heijastetaan liikkuvaa kuvaa ja tapahtumat saavat eräänlaista elokuvallista syvyyttä. Samalla ne kommentoivat ja alleviivaavat näytelmän tapahtumia. Välillä jokin kuva tuntuu jatkuvan turhan pitkään, ikään kuin se ikävä tunne, joka lavan kohtauksesta syntyy. Lavan keskiössä oleva Margaretin ja Brickin (Pyry Nikkilä) makuuhuone läpinäkyvine seinineen on kuin Pollittin perheen noudattama filosofia: kaikki on jaettua ja mitään omaa ei saisi olla.

Henna-Riikka Taskisen luomasta puvustuksesta jäivät erityisesti mieleen perheen naisten asut. Esimerkiksi Niina Koposen esittämän Margaretin glamoröösit asut olivat upeita. Riitta Salmisen esittämän Maen, Margaretin kälyn, asut edustivat puolestaan hieman maanläheisempää, mutta virkistävän retroa 1960-luvun muotia.

Lähes kolmituntisen vyörytyksen jälkeen olo on aika väsynyt. Näytelmä on intensiivinen ja teksti on vahvaa. Ydin kuoritaan hiljalleen katsojan eteen. Näytelmän lopussa hahmot näyttäytyvät uudessa valossa. Hahmojen ärsyttäviä ja inhottavia puolia oppii ymmärtämään ja katsomiskokemus täydentyy. Näyttelijät tekevät erinomaista työtä ja hahmot ovat uskottavia. Omiksi suosikeiksemme nousivat Niina Koponen näytellessään hieman traagistakin Maggien hahmoa sekä Eila Halonen Big Maman roolissa.

Suosittelemme esitystä kaikille aikuisille, jotka haluavat teat-terielämykseltään hieman pureskeltavaa. Liput esitykseen sopivat vaikka joululahjaksi, vaikka näytelmän teemat eivät voisi kauempana idyllisestä perhejoulusta ollakaan. Ja ehkä juuri siksi.

Susanna ja Laura

Esitykset Logomo-teatterissa 7.4.2017 saakka.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s