Talvinen, helmikuinen alkuilta. Eilen möyrynnyt lumimyrsky on jo talttunut, mutta se on jättänyt jälkeensä aurauksesta peilikirkkaat kadut. Liukastelen työpäivän jälkeen suoraan jokirantaan Aboa Vetus & Ars Nova -museoon. On enää muutama päivä aikaa nähdä edellisessäkin kirjoituksessa mainitut Okko Pöyliön ja Päiviö Pyöttiälän näyttelyt.
Suuntaan ensiksi Ars Novan ensimmäiseen kerrokseen Päiviö Pyöttiälä – itseoppinut surrealisti -näyttelyyn. Näyttely on Pyöttiälän ensimmäinen retrospektiivinen museonäyttely. Sen teokset on koottu monesta eri kokoelmasta.
Informatiiviset näyttelytekstit johdattavat kävijän Pyöttiälän (1924–2006) elämään ja taiteeseen. Näyttelyn alkuosan teokset ovat aiheeltaan kepeähköjä. Satama- ja rautatiemaisemia on paljon. Erityisen vaikutuksen kaikessa harmoniassaan ja upeassa väriyhdistelmässä tekee teos Konepaja (1967).
Pyöttiälä tuntuu tarkastelleen maailmaa usein tavallisen ihmisen näkökulmasta ottaen katsomisen kohteeksi jotain hyvin arkista, kuten mäyräkoiran, kärryt tai Koskenkorva-pullon. Taiteilija ammensi myös mielellään oppia maailman taidemuseoissa. Tämä näkyy muutamassa esillä olevassa teoksessa, toki Pyöttiälän näkökulmasta tulkittuna. Teosten surrealistisuus jyrkkine varjoineen, voimakkaine perspektiiveineen ja absurdeine rajauksineen on virkistävää vaihtelua. Tällaisia ei usein tule nähtyä.
Näyttelyn puolessa välissä, ikään kuin kulman takaa, aukeaa toisenlainen maailma. Nyt katsojan silmien eteen marssitetaan elämän nurjempi puoli. Se, kun taivas ei ole aina häikäisevän sininen. Teoksissa kuvataan poliittisia tapahtumia, kuten vuoden 1918 tapahtumat, sekä erilaisia elämän epäkohtia. On kiinnostavaa, miten surrealismin keinoin käsitellään hyvin vaikeitakin aiheita. Yksi näyttelyn viimeisimmistä tauluista, presidentti Kekkosta kuvaava, tuo taas humoristisemman otteen pintaan.
Ehdottomasti näkemisen väärti näyttely siirtyy seuraavaksi Lappeenrannan taidemuseoon.
Siirryn surrealismista museon toiseen kerrokseen dystooppisiin tunnelmiin. Takkahuone-tilassa on esillä Okko Pöyliön Vartiovuori. Tämä kahdeksanmetrinen teos on pikkutarkasti lyijykynällä piirretty näkemys tuhon jälkeisestä Turusta.
Teoksen panoraamanäkymä on hätkähdyttävä. Tiirailen yksityiskohtia: säilyikö tuo talo, entäs tuo? Onko tuo Turun tuomiokirkko, josta ei ole jäljellä enää mitään? Teos herättää pohtimaan 2. maailmansodan aikaisia pommituksia ja sitä, miten Turku on vuosikymmenissä kohonnut uuteen kukoistukseen. Toista se on muualla: jossain tällainen näkymä on yhä arkipäivää.
Astun ulos museosta. Lumisade on alkanut jälleen.
Näyttelyt 26.2.2017 saakka. Päiviö Pyöttiälän näyttely Lappeenrannan taidemuseossa 18.3–21.5.2017.
Arjen pilkahduksia 