Pääsiäinen ilman yllätysmunia

Kuralan kylämäki keväällä

DSC_0135

Palmusunnuntaina otin ensiaskeleita pääsiäistunnelmaan ja suuntasin Susannan ja lasten kanssa katsastamaan Kuralan Kylämäen pääsiäisvalmisteluja. Kuten yleensä, tunnelma Kylämäessä oli verkkaan rauhallinen, kiireestä ei ollut tietoakaan ja koristelut odottivat ihailijoitaan. Tiput, kanat ja kukot sekä rairuohopedit olivat vallanneet pöytätasot, noidat lentelivät ikkunoilla ja kauniisti värjätyt kananmunat oli nostettu jo esille. Iso-Kohmon tuvan uunissa valmistui mämmi ja ikkunoilla kukkivat komeasti kliiviat ja amaryllikset. Vähä-Kohmon päärakennuksessa taasen pääsi lukemaan pääsiäistarinoita ja tunnistamaan 1950-luvun keittiövälineitä, toiset paremmalla menestyksellä kuin toiset. Kokeiluverstaalla pääsi itse kokeilemaan munien koristelua ukrainalaisella vahatekniikalla.

pääsiäismunia kuralassa

pääsiäinen kuralassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuralassa mämmiä

Myös Kylämäen pihapiiri halusi tarjota vieraille nähtävää. Yleensä olemme käyneet Kuralassa kesäisin, joten nyt maisema oli kesäistä vehreyttä huomattavasti karumpi: laitumet olivat tyhjinä, puut paljaina ja maakin vielä harmaanruskea. Tarkempi silmäys ympäröivään luontoon kuitenkin antoi lupauksen kohta koittavasta kesästä. Ojanpientareet olivat valtoimenaan pajunkissoja, kirkkaankeltaiset leskenlehdet puskivat esille aurinkoisilla rinteillä ja Iso-Kohmon talonnurkalla päivää paistattelivat sinivuokot. Linnut livertelivät kilvan puissa piilotellen kameralta ja Iso-Kohmon  tallin auringonpaisteiseen punamultaseinustaan nojaillessa kevättakkikin tuntui olevan liikaa. Lapselle kevään tulon ihmettelyä tärkeämpää oli tarkistaa, oliko kaikki oleellinen talven jäljiltä tallella. Ja olihan ne: traktori, keinu ja kyläpuoti löytyivät sieltä mistä pitikin.

keväällä Kuralassa

sinivuokkoja

kuralan kylämäki3

Jos kevään tulo siis vielä epäilyttää, kannattaa suunnata Kuralan Kylämäkeen hakemaan toivonpilkahduksia. Museoalue on aina avoinna vaikka rakennukset ovatkin kesän ja tapahtumien ulkopuolella suljettuina. Ja jos ei Kuralan Kylämäen pääsiäistapahtumaan ehtinyt nyt viikonloppuna, voi pääsiäistunnelmaa hakea vaikka Luostarinmäen käsityöläismuseosta, jossa pääsee tutustumaan idän ja lännen pääsiäisperinteisiin koko viikon ajan. Viikonloppuna on vielä koko perheen pääsiäistapahtuma, jonka tunnelmista viime vuodelta voit lukea tästä linkistä.

Kuralan Kylämäen kesätunnelmia pääset katsomaan tästä linkistä ja elokuisesta museoretkestä elävän historian Kylämäkeen tästä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: