Festarikesä starttasi eilen, kun Video Art Festival Turku alkoi. Toista kertaa järjestettävä festivaali tuo esille videotaidetta niin kansainvälisiltä kuin suomalaisilta tekijöiltä. Näyttelypaikkana on viimevuotiseen tapaan Vanhan Suurtorin makasiinit Luostarin välikadulla. On hienoa, että nämä vanhat makasiinit on saatu aktiiviseen käyttöön, koska Luostarin välikatu on mielestäni Turun kaunein ja varmasti monen muunkin suosikki. Makasiinien pienet huoneet ovat juuri sopivan yksityisiä tiloja teosten katseluun.
VAFT 2017 -näyttely on avoinna yleisölle sunnuntaihin 21.5. saakka joka päivä klo 11-19 ja sinne on vapaa pääsy. Osa videoteoksista on nähtävillä jatkuvasti, osa teoksista esitetään tiettyinä aikoina päivästä. Festivaalin kuuluu joka päivälle myös oheisohjelmaa. Tänään torstaina on liikkuva animaatiotyöpaja jokirannassa, jonka lopputulos esitetään festivaalin päätteeksi Vanha Suurtorin makasiineilla sunnuntaina. Perjantaina taasen ohjelmassa on What the VAFT?! -klubi Dynamossa ja lauantaina videotaiteen äärellä pääsee herkuttelemaan vegaaniruokaa Ravintolapäivän kunniaksi. Sunnuntaina kannattaa suunnata makasiinien lisäksi B-galleriaan, jossa on VIDEONOMAD-screening. Oheisohjelman ja festivaalin tarkempiin aikatauluihin sekä tietenkin festivaalin taiteilijoihin kannattaa tutustua Video Art Festival Turun omilla sivuilla tästä linkistä.
Käykäähän tutustumassa ja ihastumassa niin teoksiin kuin esityspaikkaankin!
Yksi ajatus artikkelista “Video Art Festival Turku”