On pilvinen heinäkuun sunnuntai. Entinen merenkulun koululaiva M/S Fanny kyntää vihreäsävyistä merta. Valkoiset tyrskyt iskeytyvät aluksen laitaa vasten. Noin kahden tunnin paikkeilla vauhti alkaa hiljalleen hidastua. Edessä siintää laituri ja punaisia varastorakennuksia. Näkymä saa aikaan kylmät väreet: olemme saapuneet Seiliin, pienelle saarelle Turun saaristossa.
Toisin kuin useimmilla Seiliin historian saatossa tulleilla, minulla on taskussa myös paluulippu. Varustuksenani on eväitä ja kamera arkkulautojen sijaan. En voi olla miettimättä tätä vastakohtaisuutta laivasta noustessani.
Olen lukenut ja kuullut saaresta niin paljon, että tuntuu lähes epätodelliselta astella hiekkatietä kohti saaren keskusta, hospitaalia. Tämä paikka ei ole olemassa pelkästään kertomuksissa ja populaarikulttuurin tuotoksissa, vaan on ihan oikeasti olemassa oleva saari Airistolla, Paraisten Nauvossa.
Seili toimi 1600 – 1700 -luvulla lepraan sairastuneiden ihmisten sijoituspaikkana. Saari valikoitui tähän tarkoitukseen muun muassa eristyneisyytensä ja hautaamiseen sopivan maaperänsä ansiosta. 1700-luvulta vuoteen 1962 Seilissä toimi mielisairaala. Vuodet 1880 – 1962 hospitaali oli vain naisille.
Seiliin päätyi lepraan ja erilaisiin mielen sairauksiin sairastuneiden lisäksi muun muassa psoriaatikkoja, kuuroja, sokeita sekä yhteiskunnan normien sisään mahtumattomia ihmisiä. Seiliin ei päästy parantumaan, vaan sinne jouduttiin pääasiassa loppuelämäksi.
Saavun nykyisessä asussaan 1800-luvulta peräisin olevan hospitaalin pihalle. Tuossa on nuo keittiön portaat, jotka näkyivät Seilin naiset -dokumentissa. Tästä portista puolestaan astutaan hospitaalin piha-alueelle. Sinne, missä vain tietyillä houruinhuoneen potilailla oli oikeus mennä jaloittelemaan. Tuossa köynnöksen peittämässä vasemmassa siivessä asuivat loppuajan naispotilaat.
Päärakennuksen kiviseinät seisovat jylhinä ja äänettöminä. Piha-alueella on vehreää. Rakennuksen toisessa siivessä on nykyisin ravintola. Astuessani sisään odotan jonkinlaista aikamatkaa 1800-luvulle. Tilat huokuvat kuitenkin 1960 – 1980 -lukulaista julkisten tilojen estetiikkaa.
Mielisairaalan aikana potilailla oli omat huoneet. Seinät oli kuvioitu säntillisen ruudulliseksi niin, että sekaisin oleva mieli jäsentyisi niitä tuijotellessa. Yksi tällainen potilashuone on vieraiden nähtävissä rakennuksen 1. kerroksen käytävässä.
Mielisairaalan lopetettua toimintansa saarella on toiminut vuodesta 1964 Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Täällä tehdään ympärivuotisesti tutkimusta mm. punkeista sekä meriympäristön tilasta. Välillä saarelle pyrähtävät matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijat kenttäkursseilleen. Saarella on myös hospitaali-aikojen työntekijöiltä perittyjä asuntoja. Tämä on joidenkin ihmisten koti tai kesäpaikka.
Kiireisestä ja meluisasta kaupungista tulleena Seilissä on hiljaista. Äänimaisemana on puissa kahiseva tuuli ja vastaantulevien ihmisten puheensorina. Heidän mukanaan tulleet koirat haukkuvat. Kesän ajan maisemanhoitajina ahkeroivien lehmien ammunta kantautuu niityiltä.
Luonto on kaunista. Myöhäinen kevät näkyy täälläkin: syreenit ovat juuri lopettaneet kukintansa. Täällä voi nähdä myös harvinaisuuksia: uhanalaista luontotyyppiä, perinnemaisemaa sekä esimerkiksi uhanalaisen peltomaitikan Suomen suurimman esiintymän. Teiltä ei siis tule poiketa. Suojelualueeksi luokiteltu saari on osa valtakunnallisesti arvokasta Airisto – Seili -maisema-aluetta.
Kävelen hospitaalirakennukselta kohti Kirkkoniemeä. Se on ollut aikoinaan oma saarensa, joka maankohoamisen myötä tuli osaksi Seiliä. Yhdysosassa on kaunis tervaleppämetsä.
Saavun Seilin museokirkon eteen. Männikkö kohoaa kirkon molemmin puolin komeana. Tuolla oikealla rannan tuntumassa on monelle tuttu sääksikamera. Etuoikealla on leprapotilaiden muistoksi pystytetty risti. Heidät on mahdollisesti haudattu niityn takana olevaan hiekkamaastoon.
Piipahdan kirkossa. Sitä ylläpitää Metsähallitus sekä Pro Seili-Själö ry, jonka jäsenet pitävät kirkkoa avoinna yleisölle. Ulkoa punainen kirkko yllättää: sisältä se on vaatimattomasti paljasta hirttä. Ainoa väriläiskä on Sylvi Kekkosen aikoinaan lahjoittama kirkkaanpunainen alttarivaate. Ristinmuotoisen kirkon yhdessä päädyssä on oma ulko-ovensa. Tämä osio on myös aidattu. Ilmeisesti täällä istuivat spitaaliset.
Kirkon takana oleva hautausmaa vetää hiljaiseksi. Siellä on yllättävän vähän hautoja verrattuna saarella viimeiset hetkensä viettäneisiin. Uusimmat hospitaali-ajan haudat ovat 1950-luvulta. Karut, valkoiset ristit eivät paljoa naisten tarinoista kerro.
On tullut aika lähteä kotiin. Istun Postilaiturin penkillä ja nojaan varaston seinään. Edessäni siintää Airisto ja viereiset saaret. Repussani on kamera, jonka muistikortti on pullollaan päivän aikana otettuja kuvia. Niihin ja saaren historiaan ja kohtaloihin tulen vielä palaamaan.
Laivayhteys Turun Aurajoelta Seiliin kulkee päivittäin 13.8.2017 saakka. Skärgårdskompaniet tarjoaa päärakennuksessa ravintolapalveluita sekä eri puolilla saarta majoitusta. Saarella on myös vierasvenelaitureita. Saarella ei ole museota, joten opastettu kierros voi olla paikallaan.
Arjen pilkahduksia 