*Yhteistyössä Sunborn Groupin kanssa
Merenrannalla sijaitseva Naantali on kaunis kaupunki. Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että se on oiva vierailukohde myös kesäsesongin ulkopuolella. Kun suuret matkailijamassat ovat kadonneet, voi vanhan kaupungin kujilla kierrellä rauhassa ihastelemassa toinen toistaan kauniimpia vanhoja puutaloja. Merenrannalla on vierasvenesatama sekä rivistö eri ravintoloita.
Yksi rannan ravintoloista on keltaisessa vanhassa puutalossa oleva ravintola Snickari, joka on tänä vuonna avoinna ensimmäistä kertaa myös syksyllä. Keittiömestari Riccardo Soldatin suunnittelemassa syksyisessä Terra & Mare -menussa maistuvat vuodenaikaan sopivat, välimerelliset maut ja lähiruoka. Sain kutsun tulla maistelemaan menuta. Minkälaisia makuja tarjoillaan kasvissyöjän lautaselleni?


Iltamme alkaa keittiön tervehdyksellä. Bruschetta päällisineen sulaa melkein suussa, eikä huonommaksi jää seuraava yllätysalkupalakaan. Buffalomozzarellaa sekoitettuna oliiviöljyyn ja voihin ja tarjoiltuna höyryävän yrttileivän kanssa on herkullinen ja uusi yhdistelmä. Kolmanneksi alkuruoaksi saamme listalta tilaamamme annokset. Lisukelistan yrttisalaattini sitruunainen vinaigrette kutkuttelee nälkäisiä makuhermojani. Seurueeseemme tuodaan myös muun muassa kauniisti kukilla ja yrttisalaatilla koristeltu kampasimpukka-annos sekä lohicarpaccio. Lohicarpaccio on savustettu omenapuulastuilla ja se tarjoillaan niin, että huumaavan tuoksuinen savu leijailee annoksen yllä.
Alkuruokien jälkeen makunystyrämme raikastetaan jälkiruokamenuhun kuuluvalla limoncellosorbetilla, jonka päälle kaadetaan tilkka italialaista kuohuviiniä. Annos kuuluu nauttia, kun kuohuviinin kuplat ovat laskeutuneet. Raikas ja hauska annos!

Pääruoakseni valitsen kurpitsarisottoa paahdetuilla manteleilla. Se tarjoillaan oikean kurpitsan sisällä, ja risotossa on kurpitsasta kaavittua hedelmälihaa. Pehmeää, juustoista ja maukasta! Annos on iso ja sitä suositellaan listalla vähintään kahdelle henkilölle. Ravintola kannustaa jakamaan annoksia, ja pöytäämme on myös tilattu lisukkeita jaettavaksi. Ratatouille-kasvishöystö ja parmesaani-munakoisokulho maistuvat täyteläisiltä. Vastapaistetut perunalastut rapsahtelevat mukavasti suussa.
Snickarissa syöminen on kuin mindfulnessia. Siihen kannattaa varata aikaa ja hyvää seuraa. Ravintolan filosofia on valmistaa ruokaa laadukkaista, mahdollisimman läheltä hankituista raaka-aineista. Ravintola tekee annokset alusta loppuun asti keittiössään, eikä kiire kuulu sanavarastoon.

Moniaistisuus sen sijaan kuuluu. Ruokien esillepano on kaunista ja palvelualtis henkilökunta tarjoilee ne ammattitaitoisesti. Joka kerta tarjoilijoiden tuodessa annoksiamme pöytäämme kirvoittaa se seurueestamme oho- ja vau-huudahduksia. Snickarissa syöminen on elämys.
Jälkiruoan saamme valita kahdesta vaihtoehtosta. Vaikka ravintolan versio tiramisusta kiinnostaa, en malta olla maistamatta minttujäätelöä. Ja mikä yllätys sen mukana tuleekaan! Jos aiot tilata tämän jälkiruoan ja haluat kokea yllätyksen, niin jätä seuraavat rivit lukematta. Muille voin paljastaa, että annos tarjoillaan pienestä puulaatikosta savuavan hiilihappojään keskeltä. Tarjoilija nostaa suklaaminttupallon lautaselleni ja rikkoo suklaan kuoren. Ja ei kun lusikoimaan käsityönä tehtyä, turkulaisen jäätelötehtaan Nuvolen minttujäätelöä!
Ravintola Snickari, Mannerheiminkatu 2, Naantali. Ravintola on avoinna torstaista sunnuntaihin 2.12.2018 asti. Joululounasta tarjoillaan 12.–15.12. ja 17.–21.12.2018.