
*Yhteistyö Turun ylioppilasteatterin kanssa
Turun ylioppilasteatteri juhlistaa tänä keväänä 60-vuotista taivaltaan ÄN YY TEE TYT! -teatterifestivaalin merkeissä. Marraskuussa 1959 perustettu ylioppilasvetoinen teatteri on vuosien varrella tehnyt lukuisia klassikkonäytelmiä sekä omia kantaesityksiään rohkealla, kokeilevalla ja yleisöä haastavalla otteellaan. Olen saanut nähdä monia erilaisia TYTin esityksiä musikaaleista draamaan. Ne ovat olleet hieman totutusta poikkeavia, ajatuksia herättäviä ja mielenkiintoisella tavalla omaehtoisesti tehtyjä. Vuodesta 1979 teatteri on toiminut vanhassa keltaisessa kivirakennuksessa Turun keskustassa.
Ja juuri tähän samaiseen rakennukseen suuntasimme tänään Johannan kanssa. Kolmiviikkoinen ÄN YY TEE TYT! -festivaali on parhaillaan käynnissä, ja kävimme katsomassa Nälkätaiteilija-esityksen. Frans Kafkan Nälkätaiteilija-novelliin (1924) perustuva, Olavi Ermalan käsikirjoittama esitys vie absurdiin maailmaan, jossa syömättä olemisella voi ansaita leipänsä. Yleisön edessä häkissä asustava Nälkätaiteilija on ihmettelyn ja katseen kohde niin esityksen todellisuudessa kuin tässä Turun ylioppilasteatterin lavalla. Tempaudun mukaan esityksen maailmaan pohtien taiteilijan motiiveja ja oikeutusta taiteensa tekemiseen. Miksi hän ei syö?
Jo esityksen alkumetreillä huomaan, että minun täytyy tyystin karistaa ennakko-olettamukseni esityksestä. Vakavan puheteatterin sijaan luvassa onkin tyylikkäästi ja kekseliäästi eri teatterin lajeja yhdistävä esitys. Helka Ermalan ohjaama esitys yhdistää puheteatteria, mimiikkaa, videota ja nukketeatteria saumattomasti toisiinsa. Nelipäinen näyttelijäjoukko (Olavi Ermala, Nuppu Ervasti, Joona Pyökki ja Jere Rostedt) vaihtelee esityksen eri henkilöhahmoja sujuvasti keskenään, ja Nälkätaiteilijan luurankoruumis nuketetaan taitavasti yhteistyöllä. Vaikka eri hahmojen esittäjät vaihtuvat, pysyn hyvin mukana.
Helka Ermalan ja työryhmän tekemä äänisuunnittelu on toimivaa. Valitut kappaleet ovat tunnelmallisia loksahtaen kauniisti kuhunkin kohtaukseen. Kanerva Pärnäsen riisuttu lavastus aluksi hätkähdyttää. Se ja Pärnäsen suunnittelema paikoin hyvinkin vähäeleinen puvustus antavat esityksen vahvalle tekstille ja tarinalle hyvin tilaa.
Nälkätaiteilijan lisäksi festivaalilla voi nähdä What if -tanssiesityksen sekä improvisoidun musikaali-iloittelun Läsnismusikaalin. Esityksiin on myynnissä myös yhteislippu.
ÄN YY TEE TYT! -teatterifestivaali 24.3.2019 saakka. Turun ylioppilasteatteri, Läntinen Rantakatu 23, Turku.