Joulun tunnelmaa Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat Turussa

Vanha Suurtori Turussa, Turun Tuomiokirkon kupeessa huokuu vanhan ajan joulutunnelmaa. Toria reunustavat kauniit vanhat kivitalot, kuten joulurauhan julistuksesta tuttu Brinkkalan talo sekä Vanha Raatihuone. Valaistu kuusi seisoo keskellä toria tuoden ihanaa havun tuoksua. Puiset vanhanaikaiset, punakattoiset kojut kiertävät torin reunoja. Niihin on aseteltu nätisti esille jouluisia tuotteita. On havuseppeleitä, seimiasetelmia, joululimppua ja lahjaideoita vauvasta vaariin.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat järjestetään neljänä viikonloppuna ennen joulua. Tänne on päästävä joka vuosi ainaki kerran!

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat Turussa

Tiernapoikien esitys Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla Turussa

Savipaja Eevamaijan tuotteita Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla Turussa
Savipaja Eevamaijan savituotteita myydään Suurtorilla

Ostosten teon ohella markkinoilla on monenlaista ohjelmaa. Joulunäytelmät ja -laulut, Tiernapojat ja tanssi- ja sirkusesitykset ilahduttavat katsojia ja toki myös itse joulupukki muoreineen on tavattavissa pajallaan Infopisteen vieressä.

Jos talvinen keli nipistää nenänpäätä ja varpaatkin kaipaisivat jo lämmikettä, voi piipahtaa lämmittelemään esimerkiksi glögilasilliselle Brinkkalan talon Joulukahvilaan tai Turun Kirjakahvilaan Brinkkalan pihalle.

Luostarin Välikadun joulumarkkinat Turussa

Luostarin Välikadun joulumarkkinat Turussa

Luostarin Välikadun joulumarkkinat Turussa

Ivalden tuotteita Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla
Ivalden hopeakorukoju on Luostarin välikadulla

Aivan omanlaistaan tunnelmaa huokuu Luostarin välikadun Makasiinien joulumarkkinat. Rakennusten pienissä puodeissa sekä katukojuissa myydään esimerkiksi marmeladeja ja muita jouluherkkuja, kauniita kulta- ja hopeakoruja sekä kauteen sopivia sisustustuotteita.

Tämä vanha välikatu on yksi kauneimmista kaduista koko kaupungissa. Se on myös yksi harvoista, joissa on jäljellä vielä nupukivipinta. Illan hämärtyessä kadun poikki ripustetut valoköynnökset sekä muut tunnelmavalot tuovat valonpilkahduksen pimeään.

Lue myös Jouluisesta Iso-Puolalasta Puolalanmäellä sekä Varpublogien vinkit kauden myyjäisiin ja tapahtumiin.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat ja Makasiinien joulumarkkinat vielä 9.–10.12. ja 16.–17.12.2017. Vanha Suurtori ja Luostarin välikatu, Turku.

Mainokset

I am Karen: tarina itsensä ja toisten hyväksymisestä

I am Karen -näytelmä Kaarinan Nuorisoteatterissa syksyllä 2017, kuva Matti Vahtera

*Yhteistyössä Kaarinan Nuorisoteatterin kanssa

Aina ei peilistä heijastuva omakuva miellytä. Oma keho ja koko olemassaolo tuntuu vääränlaiselta. Välillä ei tiedä millainen oikein tulisi olla, että kelpaisi. Itseään vertaa helposti muihin. Somesta, blogeista ja lehdistä välittyvä siloteltu ihanneihmisyys tuntuu tavoitettavalta, joltain, jota kohti pyrkiä. Pitäisikö laihduttaa? Vaihtaa ruokavaliota? Uusi vuosi on tulossa, onko pakollista luvata taas aloittavansa terveellisempi elämä?

Kaarinan Nuorisoteatterissa tarkastellaan tänä syksynä kehonkuvaa, kasvamista ja ympäristön asettamia paineita. Tanja Roihan ohjaaman ja Roihan ja työryhmän käsikirjoittaman I am Karen -näytelmän kehyskertomuksena on The Carpentersista tutun Karen Carpenterin tarina. Amerikkalaissisarusten, Karenin ja Richardin, uralle mahtui suosiota ja parrasvaloja, mutta myös jatkuvaa esilläoloa ja ulkonäkökeskeisyyttä. Karen sairastui anoreksiaan, joka vei lopulta hänen henkensä.

I am Karen -näytelmä Kaarinan Nuorisoteatterissa syksyllä 2017, kuva Matti Vahtera

Karenin tarinan rinnalla kuullaan nuorten omia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta. 1960–1970 -lukujen Pohjois-Amerikka vaihtuu 2010-luvun Kaarinaan ja leveälahkeiset housut pillifarkkuihin ja teepaitoihin. Yhdessä kohtauksessa nuoret juoksevat taputusten saattelemina yksitellen lavalle ja lausuvat ääneen kysymyksiä Karenille. Niitä me katsojatkin olemme jo ehkä pohtineet. ”Miksi?”, ”Miksi ruoasta tuli ongelma?”, ”Millainen oli todellinen suhde äitiisi?”

Ratkaisu monen näyttelijän käyttämisestä Karenina on hieno ja toimiva. Reeta Manninen esittää haamu-Karenia hulmuavine kiharapilvineen ja 1970-lukulaisine mekkoineen vakuuttavasti. Takaa tuleva valaistus korostaa hahmon aavemaisuutta ja toismaailmallisuutta, samoin kuin hahmon käyttämä englanti. Manninen myös laulaa kolme näytelmässä kuultavaa The Carpenters -laulua, ja upeasti laulaakin! Muita Kareneita esittävät Heidi Hämäläinen, Asma Marouf, Minja Salonen, Elli Soininen ja Minna Tuormäki. Heillä kaikilla on omanlaisensa vahvat ja samaistuttavat Karen-tulkinnat.

I am Karen -näytelmä Kaarinan Nuorisoteatterissa syksyllä 2017, kuva Matti Vahtera

I am Karen -näytelmä Kaarinan Nuorisoteatterissa syksyllä 2017, kuva Matti Vahtera

Näytelmä tuodaan lähelle katsojaa monella tasolla. Kauniissa puutalossa oleva teatteritila ei ole järin suuri, ja katsomo kehystää lavaa kahdelta sivulta ällän muotoisesti. Monessa kohtauksessa näyttelijät tulevat aivan katsojien eteen. Välillä katsojiin otetaan osallistavasti kontaktia.

Työryhmän ryhmälähtöisesti kirjoittamat kohtaukset ovat raikkaita ja tuovat esiin nuorten äänet. Vaikka olisin mielelläni nähnyt lisää kohtauksia Karenin tarinasta, on kuitenkin tärkeämpää luoda katse nuoriin ja kuulla mitä heillä on sanottavanaan. Juuri tällainen näkökulma sopii paikalliseen nuorisoteatteriin.

Monesta näytelmän kohtauksesta voin tunnistaa itseni ja omat muistoni teinivuosiltani. Juuri tuollainen meidänkin koulun terkkari oli!  Entä ne liikkatunnit, olisiko huvittanut. Ja miten ne aikuiset aina osaavatkin sanoa jotain tosi ilkeää, vaikka tarkoittavat ehkä vain hyvää.

Loppukohtaus on vaikuttava, ja näyttelijät laittavat tässäkin itsensä upeasti likoon. Haukkujen ja mollausten sijaan toisten ihoille kirjoitetaan kehuvia sanoja: rohkea, lahjakas.

I am Karen. Me jokainen olemme.

Kaarinan Nuorisoteatteri, Viipurintie 118, Kaarina. Esitykset 16.12.2017 saakka ja niissä on vielä vapaita paikkoja. Myös ryhmät ovat tervetulleita. Ikärajasuositus K12.

Kuvat: Matti Vahtera/ Kaarinan Nuorisoteatteri

Procidan saari: Napolinlahden helmi

Procidan katuja Italiassa

Pieniä pittoreskejä katuja, värikkäitä kivitaloja ja vehreyttä. Rauhallista elämänmenoa, rantoja ja kolme vilkasta satamaa. Kaduilla huimaa vauhtia huristelevat lukuisat skootterit ja sähköpyörät, eri väriset ja eri vuosikymmenien Piaggio Ape -mopot, pikkupaikallisbussit ja muut menopelit. Procidan saari Napolinlahdella, Italiassa, on tätä kaikkea ja vielä paljon muuta.

Unohda tuntien matkan päässä Napolista olevat Amalfin rannikon kuvankauniit kylät. Jätä laskuista Campanian saaristosta tyyris Capri ja suosittu Ischia. Saanen suositella paratiisisaari Procidaa, jonne pääsee Napolista helposti ja nopeasti, ja joka on vielä vähän tuntemattomampi helmi.

Procidan satama Italiassa

Napolista pääsee Procidalle monella eri laivayhtiöllä useita kertoja päivässä joko autolautalla tai katamaraanilla. Yhdensuuntainen lippu on aikuiselta noin 12–20 euroa. Isosta matkalaukusta veloitetaan pieni lisämaksu.

Suuntaa Napolissa metrolla uudelle Municipion asemalle tai bussilla suoraan rantakadulle ja Castel Nuovo -linnan eteen.  Stazione Marittiman oikealla puolella on Molo Beverello ja sen matala lipunmyyntikioski. Valitse mieleisesi laivayhteys, on se sitten heti seuraava tai esimerkiksi edullisin. Noin 40 minuutissa olet perillä.

Procidan satama ja bussiasema Italiassa

Procidan satama Italiassa

Laivat saapuvat Marina Granden satamaan, jonka valkoisesta asemarakennuksesta saat ostettua myös paluulipun. Kannattaa olla tarkkana paluuyhteyden kanssa, sillä suht Napolin keskustassa sijaitsevan Beverellon laiturin lisäksi laivoja lähtee Napolin länsipuolelle ainakin Monte di Procidaan ja Pozzuoliin. Saarelta pääsee myös Caprille ja Ischialle useasti päivässä.

Muutaman kilometrin pituisella saarella voi kävellä joka paikkaan. Jos majapaikkaan ei mieli tepastella matkatavaroiden kera, saa satamasta napattua myös taksin tai paikallisbussin. Noin euron maksavan bussilipun voi ostaa rajoitetusti auki olevasta aseman kioskista. Kuskilta ostettaessa hinta on korkeampi.

Procidan katuja Italiassa

Procidan katuja Italiassa,

Procidan katuja Italiassa

Procidan katuja Italiassa

Tällä saarella ei ole juuri mitään, mutta sen takia täällä on kaikki hyvään lomaan tarvittavat ainekset. Saaren rauhallisessa ilmapiirissä arjen (tai edeltävän loman!) kiireet unohtuvat. Suurimpia päätöksiä on minkä rannan valitset tällä kertaa ja mihin ravintolaan istahdat illalliselle.

Saari saattaa olla sinulle tuttu postikorttimaisemien ohella myös elokuvista. Siellä on kuvattu Michael Radfordin ohjaama Posteljooni-elokuva (Il Postino, 1994) sekä Anthony Minghellan ohjaama Lahjakas Herra Ripley (1999). Filmauksista taidetaan olla aika ylpeitä ja ne näkyvät esimerkiksi katukylteissä sekä yrityksien nimissä.

Procida, Campanian saaristo, Napolinlahti, Italia.

Lue myös illastani Napolissa.

Museokorttivuoteni

Museokorttivuoteni

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Piaf – en kadu mitään

Piaf-musikaali, kuva Pette Rissanen*Yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa

Sateiseen, syksyiseen arki-iltaan tuo valonpilkahduksen vierailu Åbo Svenska Teateriin.  Luvassa on Édith Piafista kertova musiikkidraama Piaf – Jag ångrar ingenting.  Lavan täyttää aivan pian tunnelmat Pariisista ja hersyvä musiikki. C’est merveilleux!

Teatterin kaunis eteisaula vilisee väkeä. Nyt on mahdollisuus ostaa ruotsinkielinen käsiohjelma, joka on taitettu hauskasti äänilevyn muotoiseksi. Suomenkieliseen juoniselosteeseen voi halutessaan tutustua etukäteen teatterin sivuilta. Narikkajonon jälkeen suuntaan paikalleni ensimmäiselle parvelle. Esitys tekstitetään ruotsiksi ja suomeksi, ja paikaltani tekstitys näkyy hyvin. Harmillisesti kuitenkin osa lavan tapahtumista ja orkesteri jää parven reunan peittoon.

Piaf - Jag Ångrar ingenting, musikaali Åbo Svenska Teaterissa

Esitys seuraa Édith Piafin (19151963) traagista elämäntarinaa. Se ja taiteilijan laulut ovat minulle tuttuja esimerkiksi elokuvasta Pariisin Varpunen – Edith Piaf (2007). ÅST:n Piafin eräänlaisena kehyskertomuksena on elämänsä loppuvaiheilla oleva sairas Piaf, jonka matkassa lähdetään tarkastelemaan mennyttä. Elämä kelataan alkuun, ja palataan takaisin kadulle aloittelemaan uraa katulaulajana.

Peter Snickarsin kirjoittama ja Jukka Aaltosen ohjaama musiikkidraama tempaa mukaansa jo alkumetreillä. Tapahtumat pitävät otteessaan, ja eläydyn Piafin vastoinkäymisiin, menetyksiin ja huippuhetkiin. Emma Klingenbergin tulkitsema Édith Piaf on hauras, sisukas ja huikea. Jo ensimmäisestä laulunumerosta leukani melkein loksahtaa Klingenbergin äänestä ja tulkinnasta mikä laulaja! Marko Aution kapellimestaroima orkesteri tekee myös parastaan.

Esityksessä kuullaan Piafin rakastetut laulut pääasiassa ruotsiksi. Ne soivat yhtä kauniisti ruotsiksi kuin alkuperäiskielellä ranskaksi. Minulle laulujen sanat ovat tärkeitä. Onkin hienoa kuulla laulut ruotsiksi käännettyinä ja näin upeasti esitettyinä. Käännökset tuovat laulujen tekstit samaistuttavimmiksi ja lähemmäs. Monet esityksessä kuultavista ruotsin käännöksistä ovat Anna ja Sture Pykin kynästä.

Piaf-musikaali, kuva Pette Rissanen

Myös muu näyttelijäntyö on upeaa ja roolitus osuvaa. Piafin siskopuoli Momone on tuki ja turva, jota Daniela Franzell tulkitsee hienosti. Amanda Nymanin roolitus Louis ”Papa” Lepléeksi toimii ja tuo hahmoon sopivasti häilyvyyttä. Kuninkaan puheesta tuttu Peter Ahlqvistin esittämä runoilija-sanoittaja-poikaystävä Raymond Asso on juuri sopivan epätoivoisesti omistautunut Piafille. Joona Rytkösen peilipaloilla koristellulla mustalla asulla puvustettu Döden (Kuolema) yllättää ensin kerran lavalle astuessaan. Kuolema on Piafin elämässä läsnä niin metaforan kuin konkretian tasolla.

Puvustus ja lavastus antavat esitykselle viimeisen silauksen. Heidi Tsokkisen suunnittelemista upeista ja viimeistellyistä puvuista peilautuvat ajankuva ja hahmon yhteiskunnallinen asema hienosti. Markus Tsokkisen lavastus sopii esitykseen prikuulleen. Se on osin riisuttua, osin juuri niin koreilevaa, kun tietyille vuosikymmenille kuuluu.

Loppukohtauksen riisuttu ilmeettömyys vetää hiljaiseksi. Kaikki on karistettu pois ja näyttämö jatkuu takaseinään saakka paljaana. Vaikuttavaa!

Piaf-musikaali, kuva Pette Rissanen

Kaksi ja puolituntisen ja 17 laulun jälkeen yleisö aplodeeraa seisaaltaan, eikä suotta. Yksi parhaimmista näkemistäni musiikkidraamoista, ehdottomasti! Jonottaessani takkiani narikasta oloni on epätodellinen. En vielä oikein osaa hahmottaa mitä olen nähnyt, toisaalta käteni ovat hellinä taputtamisesta. Yksi jos toinenkin ohittaa minut laulellen tai hyräillen Non, Je ne regrette rieniä.

Kuljen kotimatkani Pariisin sateisia katuja pitkin. Kotona kaivan kirjahyllystäni Momonen eli Simone Berteautin kirjoittaman Piafin elämäkerran Piaf – Jumalani kuinka olen elänyt! (1969/1971).

Piaf – Jag ångrar ingenting 7.4.2018 saakka Åbo Svenska Teaterin Päänäyttämöllä, Eerikinkatu 13, Turku. Esitys on tekstitetty suomeksi. Liput voi ostaa suoraan teatterilta.

Kuvat: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater