Maailman ihanin Muumimuseo

Tampereen Muumimuseossa

Jos jokin museo sopii niin lapselle kuin aikuiselle, niin se on kyllä upouusi Muumimuseo. Tampereelle Sorsapuiston laidalle Tampere-taloon kesäkuussa avattu museo on kiehtova ja hyvin toteutettu kokonaisuus. Kaksi kerrosta muumien taikamaailmaa tempaa mukaansa ja saa ihmettelemään mihin se aika katosikaan!

Saavumme museoon Tampere-talon aulasta. Jo ovella on nykyaikaista teknologiaa lipunlukulaitteen muodossa. Piip, ja lippu on luettu. Sitten aulatilan kirkkaus vaihtuu museon hämärään ja vastassa on vihreään mekkoon pukeutunut opas. Hän esittelee lyhyesti museota ja kertoo, että tekijänoikeussyistä saa kuvata vain vihreän maton rajaamalla alueella. Kirjahyllystä voi ottaa mukaan näyttelyesitteen.

Ja millainen esite se onkaan! Se on sidottu kirjaksi ja johdattelee kävijän Kuinkas sitten kävikään? -näyttelyyn. Näyttelyssä kierretään kahdentoista muumikirjan mukaisesti kirjojen tarinoista toiseen. Esitteen tekstit löytyvät myös tableteilta jokaisen kirjateeman kohdalta.

Tampereen Muumimuseossa
Vaikka muualla museossa ei saa kuvata, onnistuu selfie Muumipeikon kanssa tällä alueella

Sitten vain näyttelyesite-kirja auki ja matkaan! Esillä on muun muassa Tove Janssonin kiehtovia piirroksia ja maalauksia. Monessa kohtaa voin nähdä kynänjäljen ja viitteitä hiomisprosessista. Esillä on myös Tuulikki Pietilän upeita muumikuvaelmia eri eräänlaisia pienoismalleja. Hahmojen ja miljöiden lisäksi niissä on dramatisoituja äänikatkelmia teoksista, tietysti kielivaihtoehdoilla. Täällähän voisi viettää tunteja muumimaailmaan uppoutuen!

Ja juuri uppoutuminen kuvaakin tätä museokokemusta hyvin. Museo on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten huolella myös erityisryhmät huomioiden. Näkövammaisille on kosketeltavia muumikuvia ja museon mobiilisovelluksesta saa kuvailutulkkauksen. Näyttelytekstejä ja äänikatkelmia on viidellä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja japani). Jos lukutaito ei ole hallussa, tarjoaa museo paljon nähtävää, ihailtavaa ja kuultavaa.

En malta olla vertaamatta tätä Metso-kirjastossa sijainneeseen Muumilaakso-museoon. Vaikka myös siellä oli esillä piirroksia, maalauksia ja muumikuvaelmia, on tämän uuden museon mittakaava ja esillepano kyllä täysin toista. Tämä ei ole tavallinen perusmuseo, vaan elämys.

Tampereen Muumimuseossa

Näyttely jatkuu alakerrassa. Sinne saapuessamme emme kävele portaita yksin. Toisessa kohtaa jättikokoinen kirja avautuu ja sulkeutuu yksikseen kutsuen selaamaan. En kuitenkaan paljasta enempää, sillä tämä näyttely pitää kokea itse!

Mymmelin piirroksen edessä jäämme pohtimaan kuka tämä hahmo olikaan, ja mitä sukua hän on Pikku Myylle ja Mymmelin äidille. Huomaamme oppaan keskustelevan samasta aiheesta toisten kävijöiden kanssa. Kunpa voisi osaisi useammin pysähtyä pohtimaan tällaisia tärkeitä aiheita ja mymmeliyden olemusta! Jos jotain saisi museokokemukseen toivoa lisää, olisi se jonkinlainen kattava henkilögalleria ja sukuselvitys esimerkiksi esitteen loppuun. Tai sitten minun pitää vain lukea muumikirjani ensi kertaa varten paremmin..

Alakerrassa on myös ensimmäinen vaihtuva näyttely, Tove Jansson ja muumit. Siellä pääsee tutustumaan mistä kaikki oikein sai alkunsa. Esillä on esimerkiksi vaihtoehtoiset syntytarinat Muumipeikolle, Janssonin Garm-lehteen tekemiä pilapiirroksia sekä ensimmäisiä tavaratalossa myytyjä muumituotteita.

Kuinkas sitten kävi? Muumimuseo satumaailmoineen ja teemaan istuvine taideteoksineen lumosi ainakin minut. Lumoaako se sinutkin?

Muumimuseo, Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere. Museossa on myös opastuksia sekä syyslomalla 17.–20. lokakuuta erikoisohjelmaa. Aulassa on myös lukukirjasto sekä myymälä.

 

Mainokset

Francesca Woodman: Enkelinä olemisesta

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Mutta viime aikoina olen huomannut että peilin sirpale on vain viilto silmäluomeen (New York 1979–1980), Nimetön (New York 1979–1980), Sarjasta Ankerias (Venetsia 1978)

Pieniä mustavalkoisia valokuvia niitä isommissa valkoisissa kehyksissä. Välissä valkea passepartout eli kehyspahvi. Monessa teoksessa on hahmoja, useimmiten naisia. Heilahtaneita, heiluvia, epäselviä, katse pois kamerasta. Monet alastomia. Johonkin kuvaan on rajattu näkyviin käsi, toisessa näkyy vain keskivartalo. Näissä Francesca Woodmanin valokuvissa on jotain todella kiinnostavaa, mutta samalla jotain, mistä en aivan saa otetta.

Astuessani Woodmanin Enkelinä olemisesta – On Being An Angel -näyttelyyn Suomen valokuvataiteen museossa odotan intensiivistä ja ehkä jopa liikuttavaa näyttelykokemusta. Amerikkalaisesta valokuvaajasta Woodmanista (1958–1981) on vaikea puhua mainitsematta hänen aikaista kuolemaansa. Väistämättä tämä tieto säilyy taustalla, kun lähden kiertämään näyttelyä. Toimiiko valokuva sielun peilinä, näenkö teosten edessä seisoessani Woodmanin sisimpään? Voinko nähdä kuvissa jopa lähestyvän kuoleman?

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä

Tutustuin Woodmanin teoksiin etukäteen netissä. Ruudulla pääsin tarkastelemaan niitä suht läheltä ja tarkkaan. Paikan päällä ja kehystettynä näyttelyssä monen teoksen vedostus paljastuu huomattavan pienikokoiseksi. Monia teoksia täytyy tarkastella lähietäisyydeltä, mutta silti tuntuu, että niihin ei täysin pääse kiinni. Pitäisi istahtaa alas, hengähtää, katsoa pitkään. Riittäisikö se siltikään?

Kehystys ja ripustus on kaunis. Itse näyttelytila, Kaapelitehtaan rouhean urbaani ympäristö, on muokattu teoksille sopivaksi harmaine ja vaaleanpunaisine seinäpintoineen. Yhdellä seinällä riippuu erikokoisia peilejä, joista ympäröivä tila, Woodmanin teokset sekä näyttelyvieraat heijastuvat. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Moderna Museet, joka on myös pohjustanut ja kehystänyt teokset.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Huomattavan monet teokset on nimetty Nimettömiksi. Tekopaikka ja -aika tarjoaa hieman lisätietoa. Muutamassa teoksessa nimi on runollisen pitkä, kuten ylläolevat En voinut enää soittaa, en voinut enää soittaa vaistomaisesti (Providence, Rhode Island 1977, vasemmalla) ja Ja minä olin unohtanut kuinka nuotteja luetaan (Providence, Rhode Island 1976).

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1976)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Rooma 1977–1978)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978)

Teoksissa hyödynnetään paljon taiteilijan omaa kehoa sekä malleja. Huomioni kiinnittyy usein näiden ihmishahmojen lisäksi niitä ympäröiviin tiloihin. Monet kuvista on otettu rempallaan olevissa miljöissä, esimerkiksi hylätyn oloisissa taloissa. Yhdessä teoksessa hahmo on ahtautunut laatikkoon, toisessa hän sulautuu osaksi tapettia. Teoksessa Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978) nuori nainen on sulloutunut tai sullottu kaappiin, jossa on täytettyjä eläimiä. Ovi on kuitenkin raollaan: nainen ei mahdu tähän muottiin.

Näyttelyn keskiosassa istahdan katsomaan Woodmanin videoteoksia, eräänlaisia making off -videoita. Ne syventävät näyttelykokemusta ja tuovat siihen ikään kuin vuorovaikutteisuutta. Kun koko näyttelyn ajan olen tiedostanut taiteilijan kuolleen nuorena, niin on jollain tapaa lohduttavaa nähdä hänet elossa ja työskentelevän videolla. On myös kiinnostavaa nähdä yhden näyttelyssä mukana olevan teoksen tekoprosessia.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä karyatidit
Karyatidi (luonnos Temppeli-projektia varten) (New York 1980), Karyatidi (New York 1980), Karyatidi (New York 1980)

Suurikokoinen teossarja Karyatidit (New York 1980) hätkähdyttää suuressa koossaan ja kauneudessaan. Näissä monimetrisissä diatsotyypeissä mallit on  verhottu laskostettuihin kaapuihin. Nimi viittaakin kreikkalaisten temppeleiden naishahmoisiin pylväisiin, karyatideihin.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (New York 1979)

Karyatidien jälkeen edessä on värivalokuvista koostuva sarja. Ne tuovat mustavalkoisiin,  monitulkintaisiin teoksiin piristävää vaihtelua. Värien mukanaolo tekee teoksista toiveikkaampia. Aivan kuin teoksessa poseerava hahmokin olisi jotenkin toiveikkaampi, leikkisämpi, vähemmän synkkä.

Kiersin näyttelyn rauhassa tutkiskellen. Oli mukavaa, että samaan aikaan näyttelyssä ei ollut liikaa ihmisiä. Annoimme huomaavaisesti toisillemme tilaa katsoa teoksia. Teoksia, joita en heti unohda.

Enkelinä olemisesta – On Being An Angel 15.10.2017 saakka. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki. Tarjolla myös opastuksia.

Ilta Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Napoli, Neápolis, Uusi kaupunki. Tässä Etelä-Italian Campanian maakunnassa sijaitsevassa miljoonakaupungissa riittää vilinää ja vastakohtaisuuksia. Saapuessani lentokentältä bussin päätepysäkillä päärautatieaseman vieressä kymmenet miehet notkuvat toimettoman oloisina. Asemaa ja Garibaldin metroaseman seutua vartioivat armeija ja poliisi raskaalla aseistuksella panssarivaunuineen ja konekivääreineen. Täällä en pimeällä haluaisi liikkua yksin.

Sen sijaan haluan nähdä kaupungin ylhäältä käsin ja suunnistan funikulaarilla Vomero-kukkulalle. Paikallinen julkisen liikenteen verkosto on toimiva kimurantti, ja matkustaessasi paikasta a paikkaan b voit joutua vaihtamaan kulkuvälinettä. Metroverkostoa uudistetaankin parhaillaan.

Jotta pääsen Vomerolle, menen ensin uusitulta Garibaldin asemalta keltaisella metrolinja ykkösellä Cavourin pysäkille. Reitti koukkaa v:n muotoisesti alas ja sitten ylös. Cavourilta otan Trenitalian junayhteyden Montesanton asemalle. Juna näyttää aivan tavalliselta pitkän matkan junalta, ja on vähän hölmistynyt olo istua syvällä maan alla sellaisessa. Montesanton asemalta en löydä viitoitusta funikulaarin lähtöasemalle, mutta kioskin myyjä opastaa oikeaan suuntaan.

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Sant Elmon linnoitus Vomero-kukkulalla Napolissa

Vomero-kukkulan maisemat

Lyhyehkö funikulaarimatka ylös jyrkkää kukkulaa on hauska. Ikkunasta näkyy radan viereisiä koteja ja paikallisia arkisissa puuhissaan. Joillekin tämä on aivan arkinen kotimatka! Perillä etsin taas viitoitusta eteenpäin, linnoitukselle. Sitä en löydä, mutta iltakävelyllä oleva vanha herra neuvoo ystävällisesti.

Tähden muotoiselta Sant Elmon linnoitukselta (Via Tito Angelini 22) on upeat näkymät alas kaupunkiin ja Napolinlahdelle. Tuolla näkyy akveduktien jäämiä, tuolla historiallista keskustaa halkova diagonaalinen Spaccanapoli. Vieressä on Sant Martinon luostari ja museo (Largo San Martino 5). Vesuviuksen tulivuori komeilee horisontissa.

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Spaccanapoli, Via dei Tribunali Napolissa

Alkaa olla illallisaika, ja suunnistan ravintolatarjonnan ääreen alas kaupunkiin, historialliseen keskustaan. Se on UNESCOn maailmanperintöluettelossa.

Kaupungin keskustaa halkovalla Spaccanapolilla  ja muilla kapeilla pikkukaduilla on hektistä. Autoja ja skoottereita tuntuu sinkoilevan joka suunnasta, eikä suojatiet tarjoa juuri suojaa. Jalkakäytäviä ei ole nimeksikään, tai ne ovat täynnä ihmisiä tai niihin levittäytyvien kauppojen ja katukojujen tuotteita. Nostaessani katseen ylös korkeiden talojen viertä skootteri pyyhältää vierestäni vaarallisesti.

Kadut ovat nuhjuisia ja talot rempallaan sieltä sun täältä. Kaikkialla on tägejä ja graffiteja.  Monesta asunnosta kuivatetaan pyykkejä ulkonarulla välimerelliseen tapaan.  Pysäköityjä skoottereita on joka paikassa, ja kutakuinkin jokaisessa autossa on kolhuja ja lommoja. Näen yhden onnettoman pulun keskellä katua liikenteen alle jääneenä.

Napoli Sotterranea Napolissa

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Herkkuja Spaccanapolissa, Napolissa

Via dei Tribunali -kadulla on kivijalkaliikkeitä ja ravintoloita. Kaikkia ei kuitenkaan tunnista ravintolaksi saatika yhä olemassa olevaksi sellaiseksi vielä, kun teräsverhot ovat tiukasti ovien ja ikkunoiden suojana. Ostan alkupalaksi yhdestä take away -paikasta parillakymmenellä sentillä uppopaistettuja munakoisonsiivuja sekä riisipalloja. Ne tarjoillaan valkoisiin paperitötteröihin aseteltuina. Niin rasvaista, niin hyvää!

Kauniin Basilica di San Paolo Maggiore -kirkon vieressä on pieni aukio. Vasemmalla puolella on sisäänkäynti Napoli Sotterranea -nimiseen paikkaan (Piazza San Gaetano 68), jossa ilmeisesti pääsisi tutustumaan maanalaiseen kaupunkiin. Vieressä on limoncello-tehdas, jossa esitellään innokkaasti sitruunaliköörin tekoa. Jättimäiset liköörikattilat kätkevät sisälleen likööriä eri vaiheissaan.

Antonie Gigi Sorbillo -pitseria Napolissa

Pitsa Antonie Gigi Sorbillossa, Napolissa

Kirkonkello lyö seitsemän, ja illallisravintolat alkavat avata oviaan. Liityn jonon jatkoksi Antonio e Gigi Sorbillo -ravintolan (Via dei Tribunali 38) eteen. Kiireiset tarjoilijat ohjaavat nälkäisiä pöytiin. Pizze-lista on monipuolinen ja vain italiaksi. Tilaan noin neljä euroa maksavan Margherita-pitsan ja lasillisen paikallista viiniä. Maistaessani pitsaa ymmärrän vihdoin mitä tarkoitetaan, kun puhutaan aidosta napolilaisesta pitsasta. Olen myyty.

Maksu hoidetaan erillisellä maksupisteellä. Sen vieressä ilmeisesti omistajarouva seuraa silmä tarkkana poistuvien lukumäärää ja ilmoittaa sen mikrofoniin. Kun kaksi poistuu, saman verran pääsee sisään. Ulkona kadulla seisoskelee roima määrä ihmisiä, jotka sisäänpääsyä odotellessaan nautiskelevat aperitiiveja.

Katunäkymää Chiaiassa Napolissa

Museo Pignatelli Napoli Italiassa

Jälkiruuaksi suuntaan merenrantaan Chiaia-kaupunginosan liepeille. Kaduilla näkyy paljon vanhoja kulkupelejä, kuten Piaggio Apeja ja kuplavolkkareita. Ohitan Museo Pignatelli Cortes Napolin, jonka hulppeissa huoneissa olisi hauska käyskennellä. Talot kiemurtelevat kukkulaa karkkiväreissään.

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Mailleen painuva aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi. Katulamppuihin ja kukkuloiden taloihin syttyvät valot. Rantaan on tullut iltakävelylle myös monet muut.  Hiekkaranta ei houkuta uimaan, sillä vieressä on yksi Napolin satamista. Ohi meneekin paljon aluksia.

Keskustaan päin mentäessä Via Partenope -rantakadulta alkaa ravintoloiden ketju. Sisäänheittäjät kilpailevat illallisasiakkaista. Yö on laskeutunut kaupunkiin.

Lue myös aamupäivästä Sveitsin Genevessä 1 ja 2 sekä iltapäivästä Ranskan Annecyssä.

Uudenkaupungin Vanhat Talot ihastuttaa

Piharakennus Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassa

Kauniita ja omaperäisiä puutalokoteja, rakkaudella vaalittua vanhaa, upeasti entisöityjä pintoja, koristeellisia portteja ja idyllisiä sisäpihoja. Yhteisöllisyyttä, pikkukaupunkilaista vieraanvaraisuutta, remonttivinkkien ja -ideoiden jakoa ja vau-elämyksiä.

Tätä kaikkea ja paljon muuta tarjosi Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa 2.–3.9. Koteja, pihoja, julkisia kohteita, puoteja sekä kahviloita oli mukana noin viisikymmentä, joista noin puolet yksityiskoteja. Myös Uudenkaupungin museon kohteet olivat avoinna.

Elokuvateatteri Kuvala ja katunäkymää Uudessakaupungissa

Katunäkymää Uudestakaupungista

Tapahtumaan sai ostaa lipun joko yhdelle tai kahdelle päivälle esimerkiksi Uudenkaupungin torin myyntipisteeltä tai Matkailutoimistosta Vanhalta Raatihuoneelta. Mukaansa sai kohdekartan sekä erityisesti yksityiskohteissa tarpeelliset kengänsuojat, oltiinhan menossa käymään toisten kotona. Kohteet oli merkitty portinpielessä komeilevin tapahtumatunnuksin sekä paikoin värikkäin ilmapalloin.

Katunäkymää Uudestakaupungista Katunäkymää Uudestakaupungista

Uudessakaupungissa on maan parhaiten säilyneitä empiretyylisiä puutalokorttelialueita. Myös uusrenessanssityyli on edustettuna. Viimeiset kaupungissa riehuneet palot vuonna 1846 ja 1855 tuhosivat merkittävän osan kaupungin puutaloista. Onneksi ei kuitenkaan aivan kaikkia, ja myös jälleenrakennuksen aikaansaannokset ovat upeaa työtä.

Kohteita kierrellessä näki upeasti entisöityjä ja ylläpidettyjä rakennuksia. Osaa olivat samat asukkaat asuneet rakkaudella jo vuosia, osan omistajuus oli vaihtunut hiljattain, ja hihat oli kääritty reippaasti kunnostustöihin. Kenties kaksi vuotta sitten, viime tapahtuman aikaan, nykyiset asukkaat eivät osanneet aavistaa esittelevänsä nyt uutta kotiaan vierailijoille.

Pihoilla myytiin käsitöitä, kirppistuotteita sekä kahvia ja leivonnaisia. Yhdellä pihalla myytiin siikasoppaa, toisella käytiin kauppaa purjeesta, joita taisi olla montakin myynnissä. Onhan tämä vannoutuneiden veneilijöiden kaupunki.

Katunäkymää Uudestakaupungista

Katunäkymää Uudestakaupungista

Katunäkymää Uudestakaupungista

Monessa kohteessa esiteltiin talon historiaa ja vaiheita esimerkiksi alkuperäisten talonkirjojen, historiallisten valokuvien sekä remonttikuvien kautta. Esillä oli myös remonteissa säästettyjä tapettikerroksia. Asukkaat myös kertoivat auliisti talonsa vaiheista sekä remonttiprojektistaan.

Yllättävän moni koti oli remontoitu kahden tai kolmen asunnon talosta yhden perheen kodiksi. Työläs, mutta varmasti palkitseva urakka! Vanhasta ajasta muistuttivat monet sisäänkäynnit ja peilikuvamainen huonejako. Ei voinut kuin ihmetellä tuota paneutumisen ja kädentaito-osaamisen määrää! Näitä puutaloja asutaan, niissä ei vain asuta.
Uudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloKauniisti remontoidulla ja ylläpidetyllä, 110-vuotta täyttäneellä Uudenkaupungin Työväentalolla (Ylinenkatu 12) esiteltiin talon vaiheita pienen historiikin kera. Lama-aikana maaliliikkeeksi vuokratulla, Uudenkaupungin Sosiaalidemokraattien omistamalla Työväentalolla on nykyään paljon toimintaa, ja sitä voi vuokrata esimerkiksi yksityistilaisuuksiin. Nyt siellä oli kirpputori ja kahvio. Täällä on tullut aikoinaan käytyä niin tanssiharjoitusten kuin huutokauppojenkin myötä. Ja muistin oikein – sisäpihalle avautuva veranta on edelleen upea!

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

Uudet tuttavuudet olivat puolestaan Pikkukylän Puoti ja Runonkulman Galleria (Ylinenkatu 38 B) keskustan toisella laidalla Uudenkaupungin Vanhan Kirkon lähellä. Galleriassa on 30.9. saakka Mervi Levasen Väriympyröitä-näyttely, jonka vaneripalloteokset ovat upean värikkäitä ja kekseliäitä. Kauniita kotimaisia käsitöitä myyvän puodin ja taidegallerian kanssa samassa tilassa toimii myös taidelainaamo.

Auringonkukkia Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassaTapahtumassa pääsi kurkistamaan myös rakennuksiin, joihin ei välttämättä tavallisesti tulisi mentyä tai edes ole pääsyä. Kävin ensimmäistä kertaa Helluntaiseurakunnan Rukoushuoneella (Ylinenkatu 11). Se on remontoitu yksityiskodista 1970-luvulla seurakunnan käyttöön kuulemma vielä hevosia apuna käyttäen. 1970-luvun ajankuva oli vielä vahvasti näkyvissä.

Vierailin myös Päiväkoti Tilkkutäkissä (Vuorikatu 13), joka on aikoinaan rakennettu yksityiskodiksi. Monet muistavat tämän keltaisen puurakennuksen osana Seikowin koulua. Päiväkodissa esiteltiin rakennuksen historiaa kivasti vanhoin valokuvin. Miten yllättävän vähän kaupunki näyttikään muuttuneen!

Lue myös Johannan kirjoitus kahden vuoden takaisesta kierroksestamme.

Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma jälleen kahden vuoden päästä 2019. Jos et millään malta odottaa, niin voit tutustua lähemmin moneen kohteeseen Päivi Sappisen ja Tuija Talvitien Uudenkaupungin Vanhat Talot -kirjassa, joka on yksi virallisista Uusikaupunki 400 -tuotteista.

Tapahtuman järjestää Uudenkaupunkin Vanhat Talot ry. Uusikaupunki, Vakka-Suomi, merem parttal.

Vuoden nuori taiteilija Tiina Pyykkinen – syksyn somenäyttely?

Vuoden nuori taiteilija Tiina Pyykkisen näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa
Sokea Kulma (2013)

Torstaina 7.9. kaveripiirin some-keskusteluketjuun kilahtaa viesti. Kaveri kyselee onko joku menossa illan avajaisiin. Aboa Vetus & Ars Novassa avataan Vuoden nuori taiteilija 2017: Tiina Pyykkinen -näyttely. Hyvä seura ja annos kulttuuria kuulostavat juuri sopivilta sateiseen iltaan, joten avajaisiin siis!

Vuoden nuori taiteilija Tiina Pyykkisen näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa

Saapuessani museoon aula on täynnä ihmisiä. M Kitchen & Cafén jokainen pöytä on täynnä. Osa avajaisvieraista seisoskelee ryhmissä rupatellen. Kuohuviinipullojen korkit poksahtelevat, laseja kilistellään.

Kellon tullessa seitsemän museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera toivottaa vieraat tervetulleiksi. Hän myös lukee taidemaalari Anna Tuorin näyttelyn avajaissanat. Tiina Pyykkistä kuvaillaan jo varhain oman ilmaisutapansa löytäneeksi taiteilijaksi, jonka työskentelytapa on hyvin päämäärätietoista. Puhutaan pigmenteistä, vernissasta, teosten monista tasoista. Odotan jännittyneenä pääseväni teosten ääreen: millaisia ne mahtavatkaan olla?

Vuoden nuori taiteilija Tiina Pyykkisen näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa
There Is A World Out There (vas.), Green Mirror, Never Look Back (kaikki 2015)

Järjestyksessään jo 33. Vuoden nuoren taiteilijan Pyykkisen teokset ovat tehty alkydistä, öljystä ja pigmentistä kankaalle. Ne ovat toinen toistaan omaperäisempiä ja hiotumpia täynnä yksityiskohtia. On kiinnostavaa, miten kaksiulotteiset teokset muuttuvat pinnan kiiltävyyden vuoksi ikään kuin kolmiulotteisiksi. Niistä heijastuvat niin ympäröivä näyttelytila kuin katsoja itse.

Monen teoksen pinta vaikuttaa kangasmaiselta. Tuossa on ikään kuin samettiläiskiä, tuossa voisi olla polttokuvioitua sifonkia. Kun teoksia tarkastelee eri puolilta, löytää niistä aina uutta. Muutama kullan ja liilan värinen teos muuttuu täysin eri väriseksi, kun sitä tarkastelee sivusta. Peilimäisyys ja värit ikään kuin sammuvat, ja teoksen pinta näyttää tummalta.

Monessa taulussa näyttää olevan ikään kuin valokuva taustalla – vai onko siihen sittenkin maalattu? Huonekalujen, tilojen ja maisemien häilyvät viitteet saavat tihrustamaan hieman tarkemmin. Mitä minä näen? Näkevätkö muut saman?

Vuoden nuori taiteilija Tiina Pyykkisen näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa
Until It Melts Away (2017)

Värikylläisen Until It Melts Away -teoksen äärellä ollessani ajattelen, että siinä näkyy hailakasti taustalla pyramidi. Olisiko teoksen etualalla kenties hiekkadyynejä? Jälkikäteen katson valokuvaa teoksesta ja huomaan kolmion muotoisen rakennelman sivussa savupiippumaisen muodon. Kaleidoskooppi kääntyy, ja näkökulma on toinen. Pyramidi muuttuu taloksi.

Jo avajaisissa ihmiset ottavat kuvia teoksista niin, että heidän kuvajaisensa heijastuu niistä. Oikeastaan tätä on vaikea välttää teosten ollessa niin kiiltäväpintaisia. Veikkaan, että tästä näyttelystä tulee seuraava Yayoi Kusama– tai Jacob Hashimoto -somekokemus. Some täyttynee veikeistä museoselfieistä, joita ihastuneet kävijät jakavat. Ja hyvä niin. Pyykkisen työt ovat niin upeita, että ansaitsevat kaiken huomion.

Aboa Vetus & Ars Nova, Läntinen Rantakatu 4–6, Turku. Tiina Pyykkisen näyttely 5.11.2017 saakka. Näyttelyyn myös opastettuja kierroksia. 15.10. ja 5.11. klo 12.15  taiteilija kertoo näyttelystään opastetulla kierroksella.

Yläkerran Takkahuoneessa on Hyäryllistä-taiteilijaryhmän Yritys selventää hämmentävää tilannetta -veistosinstallaatio, myös  5.11.2017 saakka.