Kesän 2022 loput menovinkit Turun seudulle

Näkymä Luostarinmäen museosta, kuva: Arjen pilkahduksia blogi, luvaton käyttö kielletty

Kesä on kukkeimmillaan, ja maakunta on täynnä kivoja kesätapahtumia. Ota kaveri tai kaksi kainaloon ja lähde tutkimaan mitä suvi tarjoaa! Kesän menovinkkilistauksen toinen osa Turun seudulle on tässä.

Taiteen äärelle

  • Brinkkalan galleriassa Vanhalla Suurtorilla on kesän ajan monenmoista nähtävää. Vierailulle voi piipahtaa vaikka päiväkävelyn lomassa. 17.6. 24.7.2022 näytillä on Raision kamerat ry:n näyttely Mennyttä aikaa Raisiossa. 5.8.11.9.2022 puolestaan juhlistetaan lasten ja perheiden kulttuurikeskus Seikkailupuiston 40-vuotiasta taivalta gallerianäyttelyllä. Salaperäiset Surisijat on moniaistinen taide-elämys, jossa myös sanataiteella on sijaa.
  • Ulkoilmamuseo Luostarinmäki on avautunut uusittuna yleisölle. Vaikka yli 200 vuotta vanhat talot ja kujat ovat tukevasti paikoillaan, on museonäyttely uudistettu entistä informatiivisemmaksi ja saavutettavammaksi. Rakennuksien ja asukkaiden historiasta pääsee lukemaan uusista tekstitauluista kolmella kielellä ja myös ääniopasteita on tarjolla. Teemanäyttelyt perehdyttävät niin Turun historiaan kuin perinnerakentamiseen. Kesäkaudella on luvassa myös opastuskierroksia, tietovartteja sekä teematapahtumia. Ja mikä parasta: museon on avoinna vuoden 2022 loppuun saakka!
  • Puolalanmäen laella Turun taidemuseossa syvennytään neljän upean ja uraauurtavan taiteilijan elämään ja töihin. Näyttely Moderni nainen perehdyttää kävijän Sigrid Schaumanin, Helene Schjerfbeckin, Elga Sesemannin ja Ellen Thesleffin rooliin suomalaisessa taiteessa 1900-luvun vaihteessa ja sen ensivuosikymmeninä. Turun taidemuseo on tuottanut näyttelyn yhdessä Ateneumin taidemuseon/ Kansallisgallerian kanssa. Museovierailulla kannattaa kivuta myös yläkertaan katsomaan Katja Syrjän upeita yksityiskohtia pursuava Miss Veronica -näyttely Studiossa sekä pysähtyä Pimiössä esillä olevan Liinu Grönlundin ja Okku Nuutilaisen Observe these words -teoksen ääreen. Kaikki kolme näyttelyä ovat esillä 28. elokuuta 2022 saakka.
  • Salon Halikossa Wiurilan kartanossa pääsee nauttimaan kartanotunnelman lisäksi nykytaiteesta. Wiurilan kesässä nähdään Eilisen jälkiä -ryhmänäyttely, jossa on mukana yhteensä 33 taiteilijaa, jotka käyttävät  monipuolisesti eri tekniikoita. Näyttely laajenee sisätilojen lisäksi myös kartanon puistoon ja on esillä 28. elokuuta 2022 saakka.
  • Pride-viikon kunniaksi Kino Dianassa näytetään yhteistyössä Turku Priden kanssa sateenkaarevia elokuvia 25.–28. elokuuta 2022. Dianan tunnelmalliseen miljööhön sopii oivasti nämä modernit klassikkoleffat. Ja muistakaa Turku Pride 28. elokuuta 2022!

Kesäteatteriin

  • Sauvon Kesäteatterin valloittaa tänä kesänä elämäniloa pulppuava Vihervaaran Anna. Timo Väntsi on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän, joka pohjautuu L. M. Montgomeryn romaaniin. Musiikista vastaa Mikko Väärälä. Esitykset 1. heinäkuuta–13. elokuuta 2022. Ikäsuositus 6+.
  • Puolalanpuiston puutalomiljöössä seikkailee Koko kaupungin Vinski Teatteri Akselin versiona. Kaino Takaraution sovittaman ja ohjaaman koko perheen näytelmän esityskausi on 2.–30. heinäkuuta 2022.
  • Raision teatterin Tarkastaja on täällä! näytelmässä ei vältytä väärinkäsityksiltä. Tämän Hannu Rantalan käsikirjoittama ja ohjaama, farssin ja musiikintäytteinen esitys saa ensi-iltansa Krookilassa 2. heinäkuuta 2022. Esityksiä on 7.8.2022 saakka. Väliajalla voi hakea virvoketta Krookilan Wanhalta Tuvalta.
  • Vepsän saaressa nähdään tänä kesänä puna- ja omapäinen maailman vahvin tyttö. Jo-Jo Teatterin koko perheen musiikkinäytelmä Peppi Pitkätossu nähdään Astrid Lindgrenin omana näyttämösovituksena ja Veera Alaverrosen ohjauksena ajalla 6.–31.7.2022.
  • Turun ylioppilasteatterin kesäohjelmistossa nähdään Ikävän maa -kantaesitys evakkoperheen matkasta Karjalasta Lietoon. Sara Koirasen ja Vilja Lehtosen käsikirjoittama ja ohjaama, nykynukketeatteria ja musiikkia yhdistävä teos saa ensi-iltansa Liedon Vanhalinnassa 7. heinäkuuta 2022 jatkuen aina 7.8.2022 saakka. Ennen esitystä kannattaa vierailla Vanhalinnan museonäyttelyissä niiden aukioloaikojen puitteissa.
  • Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa päästään viettämään paikan päällä Kustavin kauniissa saaristomaisemissa 13.–17. heinäkuuta 2022. Taide pelastaa maailman! -teemaisella viikolla luvassa on mm. kiinnostavia teatteri-, runo- ja sirkusesityksiä, luentoja, työpajoja sekä musiikkia. Näe ainakin Nopean Toiminnan Naisten mustan huumorin komedia Kerrosvoileipä — Seuraa minua! lauantaina 16.7.2022! Perjantaina 15.7.2022 Tuulentuvalla järjestetään myös tietokirjallisuuteen keskittyvä Tietokirjapäivä.
  • Kirka-musikaali: Hetki Lyö raikaa Ruissalon Kesäteatterissa. Suomen Musiikkiteatterin tuotannon päätähtenä on Ilari Hämäläinen, ja illan aikana kuullaan monta Kirkan ikivihreää. Esitykset ovat ajalla 19. heinäkuuta21. elokuuta 2022. Turun jälkeen esitys on nähtävissä syksyn 2022 aikana ympäri Suomen!

Kesävierailulle

    • Brinkhallin kartano Turun Kakskerran saaressa on kiva vierailukohde kesäpäivään. Tilan historia ulottuu 1500-luvulle, jolloin siitä tuli aatelisten asumakartano. Nykyinen kartano-päärakennus on valmistunut vuonna 1793 – kunnioitettavassa iässä sekin. Kauniisti restauroituun päärakennukseen pääsee vierailemaan opastetuilla kartanokierroksilla (ennakkovaraus suositeltava). Pehtoorinsiivessä palvelee kesäkahvila ja siellä ja kahdessa muussa sivurakennuksessa on taidenäyttelyitä. Kartanon kesäkausi jatkuu 14. elokuuta 2022 saakka.
    • Kiinnostaako vierailu majakkasaarella? Kustavin Isokarin saaressa komeileva, vasta kunnostettu Isokarin majakka ympäristöineen on näkemisen arvoinen. Päiväristeilyjä Isoonkariin tehdään vesibussilla Uudestakaupungista 18. syyskuuta 2022 saakka ja iltapäiväristeilyjä Kustavin Kivimaan laiturista 28. heinäkuuta 2022 asti. Saarella toimii myös kesähotelli.
    • Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa on joka kuukauden ensimmäinen lauantai pyhitetty lapsille. Koko perheelle sopivissa Lasten lauantai -teemapäivissä viihtyy yksi jos toinenkin pieni tutkija ja kasvinharrastaja. 2.7.2022 teemana on Puutarha kukoistamaan. Tiedepaja-osuuksiin on ennakkoilmoittautuminen ja pääsymaksu.
    • Avoimet puutarhat -tapahtumassa sunnuntaina 7. elokuuta 2022 inspiroidutaan upeista puistoista ja puutarhoista ympäri maan. Puutarhahausta löydät sopivat lokaatiot. Varsinais-Suomesta on mukana yli 100 kohdetta!
    • Naantalin Kirjajuhlat tuovat lukemisen iloa ja valoa merenrantakaupunkiin 11.–14. elokuuta 2022. Kirjallisuustapahtuman ohjelmaan kuuluu esimerkiksi kirjailijahaastatteluja, pieni pyhiinvaellus sekä iltaklubeja. Ohjelmistotärppeinä matkat saaritunnelmiin sekä Suomessa että Islannissa: lauantaina 13.8.2022 Maarit Leskelä-Kärjen ja Otto Latvan teosesittely Meri ja Tove – Elämää saaristossa sekä keskustelu Vilja-Tuulia Huotarisen Drive-In –teoksesta.

Sulosävelin

  • Archipelago Sea Jazz -festivaalisarja näkee toisen kesänsä tänä vuonna. 8.–10. heinäkuuta 2022 on Taalintehtaan ruukkimiljöössä Kemiönsaaressa koko perheen Baltic Jazz. Heinäkuun puolivälissä 20.–24.7.2021 Paraisten Korppoossa nautiskellaan Korpo Sea Jazzeilla.  Turku Sea Jazzeilla saadaan kuulla konsertteja Forum Marinumin upeissa jokimaisemissa sekä mm. Kirkkopuiston Terassilla sekä Seilin saarella Nauvossa 27.–30.7.2021. Festivaalisarja huipentuu Ahvenanmaan Maarianhaminaan Åland Sea Jazzeille 5.–6. elokuuta 2022. Liput ja lisätiedot tapahtumanjärjestäjien sivuilta.
  • Vanhalla Suurtorilla jytisee 15.–16. heinäkuuta 2022, kun lauteille pääsevät Indie-Iltamat Open Airin bändit. Myös Brinkkalan pihalle levittäytyvän festarin kattaus on kotimaista vaihtoehtomusiikkia. K18.
  • Elävää musiikkia kuullaan myös ILMIÖ Rettigissä, joka tuo Taiteen talon ja Brinkkalan sisäpihoille musiikkia ja monitaidetta 22.–23. heinäkuuta 2022. Turun Vanhankaupungin idylliseen miljööseen sijoittuvaan tapahtumaan on vapaa pääsy yli 18-vuotiailta, ja säästyneillä lippurahoilla suositellaan tukemaan taiteilijoita.
  • Turun musiikkijuhlat koittavat 15.–28. elokuuta 2022. Kansainvälinen ja monipuolinen ohjelmisto levittäytyy nautittavaksi useisiin eri paikkoihin, kuten Turun Konserttitalolle, Ruissalon telakalle sekä kotikonsertteihin.

Kirppiksillä ja toreilla

    • Kesään olennaisesti kuuluvia iltatoreja järjestetään Salossa kesätorstaisin 18. elokuuta 2022 saakka. Salon Iltatoreilla saa ostosten lisäksi nauttia musiikkiesityksistä. Kulttuurinnälkäinen käy ennen iltatoria tutustumassa johonkin Salon lukuisista museoista, kuten Salon taidemuseo Veturitalliin, jossa nähdään HC BERGin taidenäyttely sekä Galleria Sivuraiteen puolella Laura Laineen Egg, Sugar ja Pink Flora -lasiteosnäyttely (molemmat 4.9.2022 saakka).
    • Sauvossa vietetään heinäkuun 2022 perjantait kello 16–20 Sauvon Iltatorilla.  Illan kulkuun kuuluu mm. elävää musiikkia, kahvittelua sekä kirppis- ja torimyyntiä. Pomppulinna ilahduttanee perheen pienimpiä.
    • Pihakirppistapahtuma Ihalan ihanat pihat järjestetään 30.–31. heinäkuuta 2022 Raision Ihalan kaupunginosassa. Toista kertaa järjestettävässä tapahtumassa voi tehdä löytöjä piha-ihastelujen lomassa.
    • Kirkkopuiston Terassin ja Uuden muotoilun yhdistyksen yhdessä järjestämä, muotoiluun keskittyvä Design Sundays -market pidetään  toisen kerran tälle kesälle 7. elokuuta 2022. Turun Tuomiokirkon aukiolle levittäytyvän terassialueen pop up -muotoilumarket on avoinna säävarauksella.
    • 14. elokuuta 2022 vietetään Portsan Pihamarkkinoita kello 11–16. Tämän idyllisen puutalokaupunginosan noin 40:llä pihalla pääsee kiertelemään ja etsimään kirppisaarteita. Voipa jollain pihalla olla myös kahvio tai musiikkiesityksiä.

Lumoavat teatterinuket Brinkkalan galleriassa

Haluatteko kokea jotain elämyksellistä ja samalla kertaa ilmaista? Minulla on loistava vinkki! Nimittäin Brinkkalan galleriassa Vanhan Suurtorin kupeessa on esillä Nukkenäyttely. Näyttely on loistava pilkahdus siitä, millaista taidetta teatterinuket voivat olla.

Heini Maarasen nukkeja näytelmästä Hamlet (2017)
Heini Maarasen nuket Turun kaupunginteatterin ja Aura of Puppetsin näytelmästä Hamlet (2017)

Nukketeatteriammattilaisten verkoston Aura of Puppetsin kokoama Nukkenäyttely koostuu kahdesta huoneellisesta nukkeja, joista jokainen on saanut paistatella parrasvaloissa. Näyttelyssä esillä olevat teatterinuket on koottu kahdeksastatoista näytelmästä ja kaikki ovat Aura of Puppetsin jäsentaiteilijoiden tekemiä. Monet nukeista ovatkin minulle jo entuudestaan tuttuja nähdyista näytelmistä, mutta näin läheltä en ole yhtäkään niistä koskaan nähnyt.

Miksi sitten juuri tämä näyttely kannattaa nähdä? Yksinkertaisesti koska näyttely on upea! En tiedä mitä odotin, mutta heti näyttelytilaan saapuessani olin vaikuttunut. Teatterinuket luovat olemassaolollaan tilaan varsin taianomaisen tunnelman. Ne ovat niin eläviä ja samalla niin satumaisia, etten tiedä katsovatko ne minua vai minä niitä. Erityisen tunnelman luo myös se, että mikään niistä ei ole pelkkä koriste. Jokainen esillä oleva nukke on ollut osa teatteriesityksiä ja luotu liikkumaan. Muistan, miten inihmillisesti  keväällä näkemieni Rauhanneuvottelijan sekä Nooat – sillä hän oli herralle mieluinen -näytelmien nuket liikkuivat. Nyt ne  kuitenkin ovat pysähtyneet. Muisto antaa kuitenkin aavistuksen siitä, miten eläviä teatterinuket nukettajiensa käsissä voivat olla.

Laura Hallantien nukkeja näytelmästä Paleleva Elefantti ( 2015/2018)
Laura Hallantien nukkeja TEHDAS Teatterin näytelmästä Paleleva Elefantti (2015/2018)
Heini Maarasen nukkeja näytelmästä Romeo ja Julia
Osa Heini Maarasen nukeista TEHDAS TEatterin näytelmästä Romeo ja Julia (2015)

Näyttelyä kiertäessäni en voi kuin ihmetellä nukkejen monipuolisuutta ja niiden taidokkaita yksityiskohtia ääneen. Juuri yksityiskohdat tekevät tästä näyttelyn, joka on itse koettava. Eivät pelkät valokuvat anna niille oikeutta. Erityisen kiehtovaa näyttelyssä on teatterinukkejen erilaisuus. Osa niistä on varsin pieniä, melkein kämmenelle mahtuvia, toiset taas itseäni suurempia. Mukana on myös Aurajoessa viime vuonna nähty Lemminkäisen käsi, joka on osa jättinukkea. Toiset nukeista pääsevät osaksi painajaisuniani, toiset taas naurattavat hulvattomuudellaan. Jotkut ovat niin elävän näköisiä, että en uskalla katsoa niitä silmiin ja toisia haluaisin silittää. Käsittämätöntä taidokkuutta!

Laura Hallantien Piip-nukke
Laura Hallantien Piip-nukke TEHDAS Teatterin näytelmästä Müna (2013)

Näyttelyesitteestä saa tuntumaa nukketaiteilijoiden työhön. Esillä olevien nukkejen valmistuksessa on käytetty niin vaahtomuovia, sukkahousuja, lateksia, puuta, rautalankaa, villaa ja erilaisia karvoja. Esillä olevat nuket ovat monipuolinen kavalkadi nukketyypeistä. Ennen tätä näyttelyä en tiennyt miten teatterinukkeja edes lajitellaan. Nyt tiedän, että on olemassa niin pöytänukkeja, niskakeppinukkeja, suunukkeja, lankanukkeja, paperinukkeja ja kokovartalonukkeja. Osan liikuttamiseen tarvitaan useampi nukettaja, suurimpaan osaan riittää yksi.

Näyttelystä saadun uuden tiedon määrä ei kuitenkaan hengästytä, vaan saa innostumaan. Haluan päästä pian näkemään lisää nukketeatteria! Haluan nähdä nukkejen liikkuvan. Onneksi ainakin Turussa tarjontaa on. Täällä järjestetään jopa vuotuinen nukketeatterifestivaali TIP-Fest marraskuussa Manillassa. Turhaan ei Turkua luonnehdita Suomen nukketeatteripääkaupungiksi!

Heini Maarasen nukkeja näytelmästä Myrsky (2013)
Heini Maarasen nukkeja TEHDAS Teatterin näytelmästä Myrsky (2013)

Aura of Puppetsin Nukkenäyttely Brinkkalan gallerissa (joulurauhan julistuksesta tutun Brinkkalan talon toinen kerros Vanhan suurtorin laidalla) on esillä 8.7.2018 saakka. Ehdottomasti suosittelen tätä ihan jokaiselle!

Ystävänpäivätärpit kulttuurin pariin

sydan_nimi

Ystävänpäivä on pian täällä taas. Päivän oheiskrääsältä ei voi välttyä edes kauppareissulta, mutta mistä päivä oikeastaan on lähtöisin? Ylen mukaan se juontaa juurensa 200-luvulle italialaisen piispa Valentinuksen mestauspäivään. Mestauksen syyksi arvellaan joko parien salavihkimistä tai nuorukaisten kehottamista kieltäytymään sotapalveluksesta ja pysymään rakkaittensa luona. National Geographic puolestaan kertoo päivän alkuperän olevan jo aiemmassa pakanallisessa roomalaisjuhlassa, jossa hedelmällisyyttä lisätäkseen piiskattiin naisia.

Nykyään päivän vietto sujuu onneksi rakkaudentäyteisimmissä merkeissä. Esimerkiksi Turussa on tarjolla mitä hauskimpia tapahtumia, jonne voi piipahtaa ystävänsä tai rakkaansa kanssa. Ystävänpäiväviikonlopun voi aloittaa vaikkapa galleriavierailuilla Vanhalla Suurtorilla. Brinkkalan Galleriassa on esillä suomalaisten ja venäläisten lasten ja nuorten yhteistyöhankkeen tuotoksia, tulkintoja Kalevalasta. Vanhan raatihuoneen galleriassa puolestaan on esillä Aleksi Korpelan näyttely Tulkoon valkeus! Vapaa pääsy, avoinna pe–su klo 10–18. Vanha Suurtori 3.

Suurtorilta voikin kätevästi koukata Turun pääkirjaston kautta. Pääkirjaston aulassa eli Tietotorilla on esillä kurkistuksia tulevaan Merikeskus Forum Marinumin päänäyttelyyn. Tämä Tarinoiden takana -näyttelyyn liittyy myös merihistoriaa käsitteleviä luentoja kirjaston Studiossa. Seuraava luento onkin jo maanantaina 15.2. Vilkaise myös rakkauden teemaa sekä valheellisia muistelmia esitteleviä vitriinejä yläkerran Kansat ja kulttuuri- ja Yhteiskunta-osastolla. Kotiinviemisiksi kirjaston vanhalta puolelta voi kätevästi napata pari lainaleffaa vaikkapa romantiikan kaipuuta sammuttamaan. Vapaa pääsy, avoinna pe klo 9–20, la klo 10–16, su klo 12–18. Linnankatu 2.

Jos näyttelynälkä ei vielä sammunut, jokirantaa linnalle päin jatkaessa eteen tulee ennen pitkää Galleria Joella. Siellä on kiinnostava Annika Dahlstenin ja Markku Laakson valokuvia ja videoita esittelevä Jump in Diorama -näyttely, joka on saanut innoituksensa Dahlstenin isovanhempien elämästä. Vapaa pääsy, avoinna pe klo 11–17, la klo 11–15, su klo 12–16. Läntinen Rantakatu 21.

Lauantai-iltana pääsee tutustumaan kiinnostavaan uuteen näyttelyyn ihan opastuksen kera. Wäinö Aaltosen museossa järjestetään jo toista kertaa Sinkkuilta, jossa klo 18 on luvassa opastettu kierros Saara Ekströmin Alkemia-näyttelyyn. Opastuksen jälkeen ilta jatkuu klo 19 museon pikadeiteillä. Ilmeisesti tapahtuma ei ole pelkästään tarkoitettu vain omaa Valentiinoaan etsiville, vaan sinne voi mennä tutustumaan myös uusiin ystäviin. Liput 7€/ 4€, la klo 18. Itäinen Rantakatu 38.

Illan kruunaa kaupunkitaidetapahtuma Olohuone 365, 4 km2 järjestämä, jo perinteeksi muodostunut Slow Dance Disko yökerho Dynamossa. Täällä voit tanssia ystävien tai rakkaasi kanssa toinen toistaan nostalgisempia tai söpömpiä slovareita toisensa perään. Etukäteen omia lempihitaita voi pyytää soitettavaksi tapahtuman Facebook-sivuilla. Vapaa pääsy, la klo 21-00. Linnankatu 7.

Varsinaisen ystävänpäivän voi pyhittää pelkästään hempeilylle, mutta ulos uskaltautuvat palkitaan. Sibelius-museolla on klo 14 Ystävänpäivän konsertti, jossa kuullaan torviseitsikon taidonnäytteitä. Liput 6 €/ kpl, 10 €/ 2 kpl, su klo 14. Piispankatu 17.

Turun taidemuseo tarjoaa puolestaan pääsyliput kaksi yhden hinnalla. Käy katsomassa vasta avattua ja kehuttua Miikka Vaskolan taidenäyttelyä. Klo 13 ja 15 pääsylipun hinnalla voi osallistua myös opastettuihin kierroksiin. Jos aikaa jää, kannattaa tutustua myös klassikkoteoksia esittelevää Sadan vuoden kuvia -näyttelyyn. Liput 9€/ 6€, su klo 11–17. Aurakatu 26.

Aiotko osallistua johonkin ystävänpäivärientoon? Hyvää ystävänpäivää!

%d bloggaajaa tykkää tästä: