Museokorttivuoteni – kolmas kerta toden sanoo?

Museokorttivuoteni, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kolmas vuoteni Museokortin kanssa on tullut päätökseen. Vuoden aikana kävin paljon kotikaupunkini Turun tutuissa museoissa. Museomatkoilla Helsinkiin ja Tuusulanjärvelle sain vinguttaa Museokorttiani kiitettävästi. Näillä reissuilla vierailin myös minulle uusissa kohteissa. Vierailuni Aholassa, Ainolassa, Erkkolassa ja Järvenpään taidemuseossa eivät varmasti tule jäämään viimeisiksi. Vaikuttavia paikkoja ja upeita näyttelyitä!

Kun vertaan viime museovuoteeni, vuosi 2018 ei ole ollut yhtä kiireinen. Kuitenkin näkemäni näyttelyt ja kokemani elämykset ovat olleet vertaansa vailla. Esimerkiksi Wäinö Aaltosen museossa olleen Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyn muisteleminen saa vieläkin  lähes kylmät väreet aikaan. Kolmas Museokorttivuoteni sen viimeistään näytti – en enää osaisi olla ilman tuota kelta-musta-pinkkiä muoviläpyskää kukkarossani. Milloin tahansa voi tulla hinku poiketa museoon ja silloin on hyvä olla Museokortti käden ulottuvilla.

Vaikka vierailin muutaman kerran museoiden ilmaispäivissä, säästin kortilla noin 89 euroa. Osa näistä säästetyistä pennosista taisi toki jäädä museokauppaan tai -kahvilaan. Näissä museoissa kävin vuoteni aikana:

Tietysti näin vuoden taitteessa käännän katseeni myös tulevaan. Olen jo kolme vuotta seurannut miten käytän Museokorttiani (se käy muuten kätevästi asiakassivuilta) ja tiedän, että tulen myös vuonna 2019 useimmiten käymään samoissa tutuissa, paikallisissa museoissa. Löydän niistä joka vierailulla ja seurassa jotain uutta – puhumattakaan vaihtuvista näyttelyistä, joista tutussakin kohteessa saa aina jotain uutta katsottavaa ja ajateltavaa. Miltä voisi näyttää museovuoteni 2019? Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain yllätyksellistä? Näissä minulle uusissa museoissa suunnittelen ainakin käyväni tulevan Museokorttivuoteni aikana:

  • Amos Rex, Helsinki: teamLabnäyttelyn pääsisi näkemään vielä 6.1.2019 saakka. 8.2.2019 avattava René Magritten näyttely kiinnostaa.
  • Casa Haartman, Naantali: Naantalin keskustassa olevassa Axel ja Hedvig Haartmanin taiteilijakodissa on upeaa arkkitehtuuria, väriä ja yksityiskohtien runsautta. Näin kirjoitti Johanna artikkelissaan, ja jos museo on jälleen ensi kesänä avoinna, niin pitäähän se omin silmin nähdä!
  • Hvitträsk, Luoma, Kirkkonummi: Taiteilijoiden Gesellius, Lindgren ja Saarinen yhteinen ateljeekoti on vielä näkemättä. Kansallisromanttinen rakennus yksityiskohtineen tekee varmasti vaikutuksen!
  • Runebergin koti, Porvoo: Suomen vanhimmassa kotimuseossa, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin ja kirjailija Fredrika Runebergin kodissa, olisi kiinnostavaa käydä. Kuinka usein pääsee vierailulle yhden Suomen merkittävimmän naiskirjailijan kotiin?
  • Seurasaaren ulkomuseo, Helsinki: En ole varma olenko koskaan käynyt Seurasaaren ulkomuseossa. Onkohan siellä niin paljon oravia kuin kerrotaan? Tämä sopisi kesäretkikohteeksi!
  • Tuusulanjärven museot, Järvenpää ja Tuusula: kävimme kesällä 2018 kiertämässä osan Tuusulanjärven museoista sekä Järvenpään taidemuseon. Monta museota jäi kuitenkin seuraavaan kertaan, kuten Lottamuseo sekä Suviranta (tosin Suviranta ei taida olla Museokorttikohde). Tulisiko niiden vuoro kesällä 2019?

Miltä sinun mennyt tai tuleva Museokorttivuotesi näyttää?

%d bloggaajaa tykkää tästä: