Merellinen seikkailuhetki Forum Marinumissa

Miltä tuntuisi istua alas kuuntelemaan viidakon ääniä, nousta laivan kannelle ohjaamaan laivaa tai istuutua pieneen kapakkaan korttipöydän ääreen? Forum Marinumin näyttelyssä tämän kaiken pääsee kokemaan yhdessä ja samassa tilassa. Helmikuun puolessa välissä avautunut Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa on lapsille ja lapsenmielisille suunniteltu näyttely, jossa leikkiminen, eläytyminen ja kaikkeen koskeminen on sallittua ja tarkoituksenmukaista. Näyttely on lainassa Ahvenanmaan merenkulkumuseosta, jossa se oli esillä kahden vuoden ajan ja nousi museon suosituimmaksi erikoisnäyttelyksi. Näyttelyn tarina pohjautuu ruotsalaisen Jakob Wegeliuksen kirjoittamaan ja kuvittamaan lastenkirjaan Legenden om Sally Jones, jota valitettavasti ei vielä ole saatu suomeksi käännettyä. Tarina on seikkailukertomus Sally gorillasta, joka kaapataan lapsena viidakosta ja joutuu salakuljetuksen uhriksi ja osaksi höyrylaivan miehistöä. Se on kuitenkin myös kertomus ystävyydestä.

Näyttely seuraa kirjan juonta ja vierailulla pääsee  niin viidakkoon, höyrylaivan kyytiin kuin pienen satamakaupungin kujille. Näyttelytekstien suhteen on tehty kiinnostava ratkaisu: esillä on niin Wegeliuksen kirjan kauniit sivut, kuin välillä niiden tarinaa avaavat näyttelytekstit kolmella kielellä. Koska kirjan tekstit ovat vain ruotsiksi, ei lapsen kärsivällisyys riittänyt käännöksen odotteluun. Vaikka Sallyn Jonesin tarina itsessään saattoi jäädä lapselle vieraaksi, se ei museokokemusta haitannut. Tekemällä ja kokemalla pääsi kulkemaan Sallyn jalanjäljissä ja kokemaan menneen ajan merimieselämää.

Kun näyttelysalin ulkopuolelle on jättänyt kenkänsä, voi seikkailu alkaa! Sally Jonesin tarina alkaa jättisammakoilla kuorrutetusta viidakosta. Liaanit innostavat nuoremmat kävijät temppuilemaan ja vanhemmat voivat sulkea silmänsä ja nauttia viidakon rauhoittavasta äänimaailmasta. Kauaa ei lapsi jaksa viidakon kuningasta kuitenkaan leikkiä, sillä näyttelyn kohokohta, jykevä ja jo vähän ruosteinen höyrylaiva, kutsuu tutustumaan. Queen of Gongo näyttää juuri siltä, että sillä matkustaessa pääsee kokemaan seikkailun jos toisenkin. Laiva on sopivan kokoinen lapsille tutustuttavaksi, mutta myös aikuinen mahtuu kiertämään siellä, toki hieman kumartuen, mutta mitäpä ei museoelämyksen eteen tekisi. Jos ja kun kyllästyy kumartelemaan ja lappamaan hiiliä käskystä uuniin, voi ahtaita oloja paeta laivan kannelle. Höyrylaivakapteenin roolissa voi tähystää jo seuraavan sataman valoja.

Näyttelyn idea on onnistunut. Se saa niin lapsen kuin aikuisenkin leikkimään. Liikkuminen ja koskeminen auttavat eläytymään Sallyn kokemuksiin pelkkää lukukokemusta paremmin. On hienoa, että näyttelyyn on luotu myös äänimaailmaa mutta sitä olisi hyvin voinut olla enemmäkin. Hiljainen satamakaupunki on kolkko ja aavemainen, mutta ehkä suurempi lapsijoukko osaa luoda ääntä tarpeeksi itsekin. Kooltaan näyttely on sopivan kompakti, lastenvaunuissa nukkuja ei ehdi edes herätä päiväuniltaan ja kaikilla riittää leikkien jälkeen intoa ja energiaa kiertää vielä museon muutkin näyttelyt.

Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa Merikeskus Forum Marinumissa 27.8. saakka.

Elämää merellä eli vierailu museolaivoilla

joki_nimi

Turun museotarjonta monipuolistuu kesän koittaessa. Osa museoista on avoinna vain kesäisin ja sen ulkopuolella vain rajoitetusti. Näin on myös Merikeskus Forum Marinumin museolaivat.

Sataman suunnalla häämöttävä Forum Marinum on toki avoinna ympäri vuoden. Talvikautena pääsee tutustumaan museonäyttelyihin. Museon päänäyttely on vasta uusittu. Tämä Töissä merellä -näyttely esittelee merenkulun historiaa sen parissa työskennelleiden ja työskentelevien näkökulmasta.  Tämän vuoden vaihtuva näyttely on Sukellusveneet Suomessa. Molemmat näyttelyt ovat vielä näkemättä, mutta kyllä suunnitteilla.

Sen sijaan joen rannalla, museorakennuksia vastapäätä köllöttävissä museolaivoissa tulee vierailtua lähes joka kesä. Nämä pääasiassa kesäkaudella auki olevat laivat tarjoavat valtavasti nähtävää kaiken ikäisille. Sotalaivat Tykkivene Karjala ja Miinalaiva Keihässalmi ovat molemmat olleet laivaston palveluksessa ja sittemmin museoitu. Nämä vuosina 1968 ja 1957 rakennetut laivat tarjoavat näkökulman millaista on ollut elää ja työskennellä paikoin hyvinkin ahtaissa tiloissa, jossa kaikelle on oma paikkansa. Vaikutuksen tekee esimerkiksi Karjalan keulan miehistöskanssin eli nukkumatilan kaappi, jossa näkyy miten pieneen tilaan varusmiehet ovat joutuneet tavaransa ahtamaan.

Molemmissa laivoissa pääsee kiipeämään portaita ylös alas ja näkemään tilat, missä arkea on vietetty. Juuri tässä punkassa on nukuttu sadat yöt, tässä pöydässä ruokailtu ja tässä kohtaa kokoonnuttu aamukäskylle. Tilojen hierarkiset jaot ovat myös kiinnostavia. Kapteenin ja päällystön hytit ovat tietysti erikseen. Kapteenin hytti on se kaikkein hienoin. Karjalan sokkeloisuuden jälkeen miinalaiva Keihässalmi tarjoaa hieman avarampaa näkökulmaa laivastoelämään. Sen kansitilat ovat avarammat, joka selittyy laivan käyttötarkoituksella: peräkannesta suuren osan vie miinakiskot ja suuret sarvimiinat.

Suomen joutsen

Valtameriä kyntänyt fregatti Suomen Joutsen tarjoaa puolestaan hyvin toisenlaisen museo- ja museolaivaelämyksen. Vuonna 1902 Ranskassa rakennetulla laivalla on ehtinyt olla kolme kotimaata, kolme nimeä ja monenlaista käyttötarkoitusta. Suomen historiaan monella tapaa itsensä juurruttanut laiva on jo 1960-luvulta tuttu näky Aurajoen rannalta. Mainitaanpa laiva myös eräässä lastenlaulussa. Nykyisin komeasti keula merelle päin olevassa laivassa on kattava näyttely sen historiasta. Näyttely tarjoaakin hyvän käsityksen millainen laiva on ollut eri aikoina. Erityisen vaikutuksen Suomen Joutsenella tekee sen komea kansi, jossa pääsee kulkemaan keulapakalta ahteritäkkiin eli koko laivan pituudelta. Tiesitkö, että ylitys tapahtuu lehmänsiltaa (engl. cat walk) kävellen?

Varvintorilla kaupunkiin päin mentäessä on vielä yksi museoitu laiva, parkki Sigyn. Ruotsissa vuonna 1887 rakennettu, jo vuonna 1939 museoitu alus on seilannut maailman meriä rahtilaivana. Tänä kesänä hieman riisutulla takilalla edustava Sigyn on Suomen ensimmäinen museolaiva. Vastaavaa laivaa ei ole enää olemassa koko maailmassa! Sigynillä saa hyvän käsityksen kuinka karuissa olosuhteissa ovat merimiehet aikoinaan työskennelleet. Jokainen on tuonut oman olkipatjansa ja merimieskassinsa, ja se on ollut koko mukaanotettava maallinen omaisuus. Ruoka on ollut pääasiassa suolaan säilöttyä tai peräti elävää, ja tutuiksi tulleet kanat laivakokki on laittanut surutta pataan. Samalla Sigyn tarjoaa myös hyvän perspektiivin rahtimerenkulun kehityksestä, kun sitä vertaa Suomen Joutseneen. Ensin oli nämä puiset rahtilaivat, kunnes keksittiin rakentaa sama homma teräksestä. Sigynillä myös tuoksuu huumaavasti terva!

Sotalaivoista satamaan päin on vielä m/s Bore, joka palvelee tällä hetkellä Turun kaupungin laivahostellina. Laivalla on myös hieno museonäyttely sen värikkäästä historiasta. Jos haluaa vierailla kaikissa museolaivoissa sekä nähdä myös museorakennusten näyttelyt, kannattaa aikaa varata noin kolmesta neljään tuntiin.

Sukellusveneet Suomessa -näyttely 31.12.2016 saakka. Museolaivat avoinna 28.8. 2016 saakka. Boren näyttely ja perusnäyttely avoinna ympäri vuoden.

Markkinahumua ja kaupunkikulttuuria

Vaikka moni onkin liimautunut tänä viikonloppuna ruudun ääreen, tarjoaa Turku paljon tekemistä. Tänään on nautittu upeasta säästä ja esimerkiksi Pohjolan Pihat – ja Raunistulan pihakirppis ja kasvienvaihtopäivä -tapahtumista. Niissä pääsi tekemään löytöjä asukkaiden myyntipöydiltä ja samalla ihastella upeaa puutaloarkkitehtuuria. Myynnissä näytti olevan niin vaatteita, leluja, lehtiä, levyjä sun muuta. Olipa tänään myös supersuosittu ja ilmeisesti pian jollain tapaa muuttuva Ravintolapäivä.

Jos kukkaron pohjalla häämöttää vielä pari kolikkoa ja kirppistely kiinnostaa, on siihen vielä huomenna mahdollisuus. Myöskin kauniista puutaloistaan tutussa Portsan kaupunginosassa on Portsan katumarkkinat klo 11 – 15. Myyntipöydät ovat Heikkilän- ja Korkeavuodenkadun välisellä osuudella Puutarhakadulla. Facebook-tapahtuma. Port Arthur, Puutarhakatu.

Huomenna pääsee myös mukaan jokavuotiseen Jokisataman avajaiset -tapahtumaan, jossa sunnuntai on lasten päivä. Klo 11 – 14 Forum Marinumin piha-alueella on Laivakoira Axelin puuhapäivä. Luvassa on niin lavaohjelmaa (mm. suosittu Mimi ja Kuku ja ja Samba Cariocan lapset ja nuoret), perheopastuksia Forum Marinumin uusittuun päänäyttelyyn (vaatii pääsylipun) sekä monenmoista esittelypistettä. Sunnuntain ohjelma jatkuu kaiken kaikkinensa iltaan saakka. Linnankatu 72.

Vuotuiseksi voisi sanoa myös kirjallisuustapahtuma-pienfestivaali Kirja irti! :ä, joka pidetään jälleen sunnuntaina Vanhan Suurtorin sisäpihalla. Jo kuudetta kertaa järjestetyn tapahtuman tämän vuoden teema on kolmas tila. Klo 12 – 18 tarjolla on muun muassa runomuotokuvia, paneelikeskustelua, kirjalöytöjä, mielenkiintoisia työpajoja sekä ääneen luettua kirjallisuutta. Jos nälkä tai jano yllättää, myy Kirjakahvila vegaanista mahantäytettä. Sunnuntain ohjelman näet täältä. Vanha Suurtori.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä videotaidefestivaali Video Art Festival Turku (VAFT) jatkuu vielä huomenna. Pääasiassa Vanhan Suurtorin huikean hienoilla makasiineilla järjestettävän festarin sunnuntaissa pääsee klo 11-19 tutustumaan näyttelyyn. Kolmesti päivässä esitetään videoteoksia. Klo 14-16 on myös maksuton retrovisuaalityöpaja. Sunnuntain ohjelmat näet täältä. Luostarin välikatu.

Ps. Vielä huomiseen jatkuu valtakunnallinen Museoviikko. Vaikka Varsinais-Suomen osuus taisi tänä vuonna jäädä vain Perniön museoon, näytti sunnuntaina olevan vielä ohjelmaa Etelä-Pohjanmaalta Uudellemaalle. Ohjelman näet täältä.

Ystävänpäivätärpit kulttuurin pariin

sydan_nimi

Ystävänpäivä on pian täällä taas. Päivän oheiskrääsältä ei voi välttyä edes kauppareissulta, mutta mistä päivä oikeastaan on lähtöisin? Ylen mukaan se juontaa juurensa 200-luvulle italialaisen piispa Valentinuksen mestauspäivään. Mestauksen syyksi arvellaan joko parien salavihkimistä tai nuorukaisten kehottamista kieltäytymään sotapalveluksesta ja pysymään rakkaittensa luona. National Geographic puolestaan kertoo päivän alkuperän olevan jo aiemmassa pakanallisessa roomalaisjuhlassa, jossa hedelmällisyyttä lisätäkseen piiskattiin naisia.

Nykyään päivän vietto sujuu onneksi rakkaudentäyteisimmissä merkeissä. Esimerkiksi Turussa on tarjolla mitä hauskimpia tapahtumia, jonne voi piipahtaa ystävänsä tai rakkaansa kanssa. Ystävänpäiväviikonlopun voi aloittaa vaikkapa galleriavierailuilla Vanhalla Suurtorilla. Brinkkalan Galleriassa on esillä suomalaisten ja venäläisten lasten ja nuorten yhteistyöhankkeen tuotoksia, tulkintoja Kalevalasta. Vanhan raatihuoneen galleriassa puolestaan on esillä Aleksi Korpelan näyttely Tulkoon valkeus! Vapaa pääsy, avoinna pe–su klo 10–18. Vanha Suurtori 3.

Suurtorilta voikin kätevästi koukata Turun pääkirjaston kautta. Pääkirjaston aulassa eli Tietotorilla on esillä kurkistuksia tulevaan Merikeskus Forum Marinumin päänäyttelyyn. Tämä Tarinoiden takana -näyttelyyn liittyy myös merihistoriaa käsitteleviä luentoja kirjaston Studiossa. Seuraava luento onkin jo maanantaina 15.2. Vilkaise myös rakkauden teemaa sekä valheellisia muistelmia esitteleviä vitriinejä yläkerran Kansat ja kulttuuri- ja Yhteiskunta-osastolla. Kotiinviemisiksi kirjaston vanhalta puolelta voi kätevästi napata pari lainaleffaa vaikkapa romantiikan kaipuuta sammuttamaan. Vapaa pääsy, avoinna pe klo 9–20, la klo 10–16, su klo 12–18. Linnankatu 2.

Jos näyttelynälkä ei vielä sammunut, jokirantaa linnalle päin jatkaessa eteen tulee ennen pitkää Galleria Joella. Siellä on kiinnostava Annika Dahlstenin ja Markku Laakson valokuvia ja videoita esittelevä Jump in Diorama -näyttely, joka on saanut innoituksensa Dahlstenin isovanhempien elämästä. Vapaa pääsy, avoinna pe klo 11–17, la klo 11–15, su klo 12–16. Läntinen Rantakatu 21.

Lauantai-iltana pääsee tutustumaan kiinnostavaan uuteen näyttelyyn ihan opastuksen kera. Wäinö Aaltosen museossa järjestetään jo toista kertaa Sinkkuilta, jossa klo 18 on luvassa opastettu kierros Saara Ekströmin Alkemia-näyttelyyn. Opastuksen jälkeen ilta jatkuu klo 19 museon pikadeiteillä. Ilmeisesti tapahtuma ei ole pelkästään tarkoitettu vain omaa Valentiinoaan etsiville, vaan sinne voi mennä tutustumaan myös uusiin ystäviin. Liput 7€/ 4€, la klo 18. Itäinen Rantakatu 38.

Illan kruunaa kaupunkitaidetapahtuma Olohuone 365, 4 km2 järjestämä, jo perinteeksi muodostunut Slow Dance Disko yökerho Dynamossa. Täällä voit tanssia ystävien tai rakkaasi kanssa toinen toistaan nostalgisempia tai söpömpiä slovareita toisensa perään. Etukäteen omia lempihitaita voi pyytää soitettavaksi tapahtuman Facebook-sivuilla. Vapaa pääsy, la klo 21-00. Linnankatu 7.

Varsinaisen ystävänpäivän voi pyhittää pelkästään hempeilylle, mutta ulos uskaltautuvat palkitaan. Sibelius-museolla on klo 14 Ystävänpäivän konsertti, jossa kuullaan torviseitsikon taidonnäytteitä. Liput 6 €/ kpl, 10 €/ 2 kpl, su klo 14. Piispankatu 17.

Turun taidemuseo tarjoaa puolestaan pääsyliput kaksi yhden hinnalla. Käy katsomassa vasta avattua ja kehuttua Miikka Vaskolan taidenäyttelyä. Klo 13 ja 15 pääsylipun hinnalla voi osallistua myös opastettuihin kierroksiin. Jos aikaa jää, kannattaa tutustua myös klassikkoteoksia esittelevää Sadan vuoden kuvia -näyttelyyn. Liput 9€/ 6€, su klo 11–17. Aurakatu 26.

Aiotko osallistua johonkin ystävänpäivärientoon? Hyvää ystävänpäivää!