Niin paljon pilkkuja

Japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelystä Helsingin taidemuseo HAMissa ei voi puhua mainitsematta pilkkuja. Pilkkuja siellä, pilkkuja täällä, pilkkuja jopa siellä, missä ei niitä oleta olevan. Kusaman pilkut alkoivat ilmestyä somevirtaani viime syksynä. Vakuutuin, että nämä kuvissa näkyvät taideteokset on nähtävä paikan päällä – ja se hetki koitti vihdoin viime viikonloppuna.

Luonnollisesti näyttelyn toiseksi viimeisenä viikonloppuna monet muutkin olivat saaneet saman ajatuksen. Museokorttilaisena tunsin olevani etuoikeutettu, kun pääsimme omasta jonosta paljon nopeammin sisälle. Jo kulku näyttelyyn on elämys, sillä ensimmäinen teos on jo portaikossa.

Pääasiassa maalauksista, veistoksista ja installaatioista koostuvassa näyttelyssä on paljon nähtävää. Esillä on teoksia useilta eri vuosikymmeniltä aina viime vuonna valmistuneisiin saakka. Esillä on myös esimerkiksi videoita, valokuvia ja kirjeitä, jotka rakentavat yhdessä teosten kanssa kuvaa taiteilijasta ja hänen persoonastaan. Taiteilijan tarina mielenterveyden kanssa kamppailusta ja lopulta pysyvästi psykiatriseen sairaalaan asettumisesta kosketti. Mikä on raja terveen ja sairaan välillä? Miten pitäisi suhtautua teoksiin, joiden lähtökohtia ovat muun muassa pelot, hallusinaatiot ja pakkomielteet?

Näyttelyteksteissä kuvataan teoksissa olevan keskeistä toisto, äärettömyys ja halu sulautua maailmaan sekä kiinnostus biologiaan. Nämä toistuvatkin useassa teoksessa. Teoksissa on myös käytetty paljon värejä sekä eri tekniikoiden ja kuvioiden yhdistelyä. Näin myös monessa teoksessa jotain marimekkomaista, sellaista, että maalaukset voisivat yhtä hyvin olla kangasprinttejä. Erityisen kiinnostavia ovat näyttelyn alkupuolen maalaukset, jossa ikään kuin voisi olla nähtävissä tulevien aikojen pilkkukuume. Taiteilijan ilmaisu on löytämässä muotonsa.

Näyttelyssä on kolme installaatiohuonetta, jotka olivatkin minulle jo näennäisesti tuttuja somevirrasta. Pitkällinen jonotus niihin kannatti, vaikka en saanutkaan erityisen yksityisesti kokea teoksia. Niistä Äärettömyyden peilihuone – Elämän ylistys -teos (2015) teki suurimman vaikutuksen väriä hiljalleen vaihtavine riisipaperivaloineen, jotka tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Museovierailun jälkeen kannattaa piipahtaa katutason HAM-kulmassa, sillä siellä on vielä yksi teos. Häivytyshuone -teokseen (2016) pääsee myös yleisö osalliseksi. Museon kotisivuilla myös vinkataan, että HAM-metrossa Kampin metroasemalla on esillä myös näyttelyn valokuvistakin tuttu Narkissos-puutarha (1966/2016).

Oletko vieraillut Äärettömyydessä? Mitä ajatuksia se sinussa herätti?

Yayoi Kusama: In Infinity 22.1.2017 saakka Helsingin taidemuseo HAMissa.

Popkornintuoksuisia taide-elämyksiä

Arki on taas vienyt mukanaan, mutta onneksi olen hieman ehtinyt nauttimaan myös kulttuurista. Helmikuun lopulla Helsingissä piipahtaessani kävin pikaisesti Helsingin taidemuseo HAMissa. Tennispalatsin uudistetuissa tiloissa oleva museo ei ole pelkästään näköaistin hemmottelua, vaan sisääntulokokemukseen yhdistyy myös leffateatterin herkullinen popkornintuoksu. 

Museon aulassa puolestaan on tarjolla vallan hauskoja museovinkkilappusia, joilla saa piristystä ja uudenlaista näkökulmaa museokokemukseen. Kiva idea!

Ensiksi piipahdin Tove Jansson -galleriassa, jossa on pysyvästi esillä Janssonin Helsingin kaupungintalon ravintolaan suunnittelemat freskot. Luin näistä ensimmäistä kertaa Boel Westlinin kirjoittamasta Janssonin elämäkerrasta ja oli upeaa nähdä ne livenä. Galleriassa oli esillä muun muassa myös muutama maalaus, taiteilijan tiivistetty elämäkerta sekä kiva Muumi-aiheinen leikkinurkkaus lapsille.

Valkoinen talo– ja Matkavalo-teokset

Pääsin myös näkemään jo 28. helmikuuta päättyneen kiinalaistaiteilija Ai Weiwein näyttelyn. Nämä pääasiassa puusta valmistetut teokset olivat kaikessa kantaaottavuudessaan ja poliittisuudessaan aika hätkähdyttäviä. Tätä näyttelyä varten oli valmistunut kaksi teosta, Valkoinen talo ja Jätesäiliö. Molemmat koskettivat eri tavalla: Jätesäiliö-teoksen tarina oli traagisen koskettava, kun puolestaan Valkoinen talo sai pohtimaan kulttuuriperinnön merkitystä ja ihmisen oikeutta kajota siihen.

Näyttelytauluissa oli avattu teoksien merkityksiä mukavasti, ja vaikka en ollut ennen tälläiseen ratkaisuun törmännyt, pidin siitä. Valmiiksi pureskellut tulkinnat antoivat taidekokemukselle jotain uutta, varsinkin, kun taiteilija ja hänen työnsä olivat ennestään tuntemattomia. Toki myös omalle tulkinnalle jäi tilaa.

Seuraavalla pääkaupunkivisiitillä menen katsomaan Ateneumiin Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa -näyttelyä (15.5. saakka) sekä Auguste Rodinin  veistoksia (8.5. saakka). Kaarina Kaikkosen kahdesta tilausteoksesta toinen olikin esillä jo museon ulkopuolella puistikossa, mutta sen toisen sisäpihalla olevan haluaisin vielä nähdä.

Kiitos Museokortti!