Shoplifterin Nervescape VIII – pörröistä hyvän olon museo-oleilua Kiasmassa

Oletko sinäkin törmännyt sosiaalisessa mediassa värikkäisiin kuviin jostain pehmeästä, pörröisestä ja koko huoneen täyttävästä asiasta? Olet kenties nähnyt lukuiset eri tavat poseerata tässä samaisessa hattarapilvessä? Niin minäkin, ja pitihän Helsingin reissulla käydä katsomassa mistä siinä on kyse. Nykytaiteen museo Kiasman viidennessä kerroksessa on islantilaisen Hrafnhildur Arnardóttirin eli Shoplifterin Nervescape VIII -näyttely eli juuri ne somesta tutut tekokarvakasat.

Kahden näyttelysalin katoista riippuu ja niiden seinillä kiemurtaa synteettisestä, värikkäästä hiuksesta valmistettu installaatio. ”Teosta saa silittää hellästi (kuin ujoa vanhaa mammuttia)”, ohjeistetaan monikielisesti ovella. Kiertelen ystäväni kanssa näyttelysaleja. Menemme kaikissa sateenkaaren väreissä leiskuvan teoksen alta, vierestä ja sivusta. Mammutti-vertaus jää kummittelemaan mieleeni ja salaa toivon, että teosta koskiessani pääsisin kokemaan miltä tuntuu kohdata mammutti ja päästä silittämään sellaista. Vihdoin sivuhuoneessa, ikkunasta tulvivan valon loisteessa ojennan käteni ja kosketan kirkkaanoranssia kohtaa teoksesta. Se tuntuu pehmeältä, mutta yllättävän strukturoidulta. Tältäkö mammutti voisi tuntua? Antaisiko se silittää itseään?

Kanssamuseovieraat kävelevät ja katselevat teosta hyväntuulisen oloisina. Teoksen alla on säkkituoleja, joihin voi halutessaan heittäytyä loikoilemaan. Monella muullakin on kädessään kamera tai kännykkä – pitäähän tämä ihmeellinen teos ja museokokemus tallentaa muistiin vähintään itselle. Näen monia samantapaisia poseerauksia: asettaudutaan teoksen eteen niin, että sen osasta muodostuu ikään kuin poseeraajalle uudet hiukset. Samanlaisia selfieitä olen nähnyt Instagram-virrassani. Onkohan poseeraustapa heistä itsestään lähtöisin, vai onko siinä toisinnettu jo nähtyä tapaa kohdata Nervescape VIII?

Kevään kirkas valo tulvii ikkunoista. Shoplifterin teos sopii kuin nakutettu Steven Hollin arkkitehtuuriin ja tähän suurilla ikkunoilla varustettuun kerrokseen. Kokemusta täydentävät Islannista kotoisin olevan, nykyään New Yorkissa asuvan taiteilijan biografia sekä videohaastattelu. Tämä on hyvän mielen näyttely, jossa kannattaa vierailla!

Kiasmassa on tällä hetkellä myös muita kiinnostavia näyttelyitä. Kiasma Comission by Kordelin esittelee Alma Heikkilän näyttävät, isokokoiset teokset. Niiden aiheina ovat mikroskooppisen pienet eliöt, kuten bakteerit ja ne ovat esillä 28.7.2019 saakka. Iiu Susirajan Kuivakka ilo tarjoaa hyvän kattauksen turkulaisen taiteilijan ajatuksia herättäviä  valokuvia ja videoita aina 28.7.2019 saakka. Astu lavalle -näyttelyssä puolestaan museokävijä osallistetaan vapaaehtoisesti osaksi teosta. 18.8.2019 saakka esillä olevan ryhmänäyttelyn yksi työ on esimerkiksi Lee Mingwein Korjausprojekti-teos, jossa kävijä voi tuoda mukanaan korjattavan vaatteen. Kaikki nämä näyttelyt ovat osa Kiasman Ole hyvä -teemavuotta.

Shoplifterin Nervescape VIII on Kiasmassa 15.9.2019 saakka. Näyttelyssä on myös oheisohjelmaa.

Museokorttivuoteni – kolmas kerta toden sanoo?

Kolmas vuoteni Museokortin kanssa on tullut päätökseen. Vuoden aikana kävin paljon kotikaupunkini Turun tutuissa museoissa. Museomatkoilla Helsinkiin ja Tuusulanjärvelle sain vinguttaa Museokorttiani kiitettävästi. Näillä reissuilla vierailin myös minulle uusissa kohteissa. Vierailuni Aholassa, Ainolassa, Erkkolassa ja Järvenpään taidemuseossa eivät varmasti tule jäämään viimeisiksi. Vaikuttavia paikkoja ja upeita näyttelyitä!

Kun vertaan viime museovuoteeni, vuosi 2018 ei ole ollut yhtä kiireinen. Kuitenkin näkemäni näyttelyt ja kokemani elämykset ovat olleet vertaansa vailla. Esimerkiksi Wäinö Aaltosen museossa olleen Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyn muisteleminen saa vieläkin  lähes kylmät väreet aikaan. Kolmas Museokorttivuoteni sen viimeistään näytti – en enää osaisi olla ilman tuota kelta-musta-pinkkiä muoviläpyskää kukkarossani. Milloin tahansa voi tulla hinku poiketa museoon ja silloin on hyvä olla Museokortti käden ulottuvilla.

Vaikka vierailin muutaman kerran museoiden ilmaispäivissä, säästin kortilla noin 89 euroa. Osa näistä säästetyistä pennosista taisi toki jäädä museokauppaan tai -kahvilaan. Näissä museoissa kävin vuoteni aikana:

• Aboa Vetus & Ars Nova, Turku
• Ahola, Järvenpää
• Ainola, Järvenpää
• Aleksis Kiven kuolinmökki, Tuusula
• Apteekkimuseo & Qwenselin talo, Turku
• Ateneumin taidemuseo, Helsinki
• Designmuseo, Helsinki
• Ett Hem, Turku
• Halosenniemi, Tuusula
• Järvenpään taidemuseo, Järvenpää
• Kansallismuseo, Helsinki
• Luostarinmäen käsityöläismuseo, Turku
• Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
• Taiteilijakoti Erkkola, Tuusula
• Turun taidemuseo, Turku
• Wäinö Aaltosen museo, Turku

Tietysti näin vuoden taitteessa käännän katseeni myös tulevaan. Olen jo kolme vuotta seurannut miten käytän Museokorttiani (se käy muuten kätevästi asiakassivuilta) ja tiedän, että tulen myös vuonna 2019 useimmiten käymään samoissa tutuissa, paikallisissa museoissa. Löydän niistä joka vierailulla ja seurassa jotain uutta – puhumattakaan vaihtuvista näyttelyistä, joista tutussakin kohteessa saa aina jotain uutta katsottavaa ja ajateltavaa. Miltä voisi näyttää museovuoteni 2019? Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain yllätyksellistä? Näissä minulle uusissa museoissa suunnittelen ainakin käyväni tulevan Museokorttivuoteni aikana:

• Amos Rex, Helsinki: teamLab–näyttelyn pääsisi näkemään vielä 6.1.2019 saakka. 8.2.2019 avattava René Magritten näyttely kiinnostaa.
• Casa Haartman, Naantali: Naantalin keskustassa olevassa Axel ja Hedvig Haartmanin taiteilijakodissa on upeaa arkkitehtuuria, väriä ja yksityiskohtien runsautta. Näin kirjoitti Johanna artikkelissaan, ja jos museo on jälleen ensi kesänä avoinna, niin pitäähän se omin silmin nähdä!
• Hvitträsk, Luoma, Kirkkonummi: Taiteilijoiden Gesellius, Lindgren ja Saarinen yhteinen ateljeekoti on vielä näkemättä. Kansallisromanttinen rakennus yksityiskohtineen tekee varmasti vaikutuksen!
• Runebergin koti, Porvoo: Suomen vanhimmassa kotimuseossa, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin ja kirjailija Fredrika Runebergin kodissa, olisi kiinnostavaa käydä. Kuinka usein pääsee vierailulle yhden Suomen merkittävimmän naiskirjailijan kotiin?
• Seurasaaren ulkomuseo, Helsinki: En ole varma olenko koskaan käynyt Seurasaaren ulkomuseossa. Onkohan siellä niin paljon oravia kuin kerrotaan? Tämä sopisi kesäretkikohteeksi!
• Tuusulanjärven museot, Järvenpää ja Tuusula: kävimme kesällä 2018 kiertämässä osan Tuusulanjärven museoista sekä Järvenpään taidemuseon. Monta museota jäi kuitenkin seuraavaan kertaan, kuten Lottamuseo sekä Suviranta (tosin Suviranta ei taida olla Museokorttikohde). Tulisiko niiden vuoro kesällä 2019?

Miltä sinun mennyt tai tuleva Museokorttivuotesi näyttää?

Museokorttivuoteni

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Museotunnelmia Helsingistä ja museokortin omistajan onnea

Muutin kesäksi Espooseen opintoihin kuuluvan työharjoittelun vuoksi. Ensimmäiset viikot kuluivatkin uuteen työhön ja ympäristöön totuttelemisessa, mutta muutaman viikon jälkeen tuli tylsistyminen. Mietin, mitä edullista ja hauskaa tekemistä keksisin työpäivien jälkeen ja havahduin museokortin mainoksiin Facebookissa. Ostin siltä istumalta kortin ja olenkin vieraillut useammin museoissa kuin pitkään aikaan. Tähän koostin kokemuksia Helsingin museokäynneistä.

Ensimmäinen kohteeni oli museoiden klassikko Ateneumin taidemuseo. Ateneumissa on parhaillaan käynnissä Tarujen kansat -näyttely, joka keskittyy 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisiin ja norjalaisiin taiteilijoihin, jotka loivat teoksensa kansanelämän ja -tarujen pohjalta. Näyttely oli teemoiteltu mainiosti ja vaikka aihepiirit olivatkin tuttuja folkloristille, antoi upea kuvamaailma paljon. Oli havahduttavaa huomata suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden väliset yhteydet niin aiheiden puolesta kuin ulkonäöllisestikin. Taiteilijamuotokuvissa kun taiteilijat olivat kuin veljessarja partaisine naamoineen. Ihanaa oli myös uppoutua maalausten luomiin tunnelmiin ja mielikuvitusmaailmoihin. Ateneumin näyttely on lumoava ja sai ainakin oman mieleni virkistymään arjen keskellä.

Toinen museokäynti osui minulle ennestään vieraaseen, mutta toki nimeltään tuttuun Designmuseoon. Tutustuin Suomimuodin antologia sekä Suomalainen muoto -näyttelyihin. Olin itselleni jossain määrin vieraalla maaperällä muodin maailmassa, mutta kappas, näyttelyssä oli tietysti itsellekin tuttuja suomalaisen muodin klassikoita. Näyttely on jaoteltu kronologisen jatkumon sijaan erilaisiin teemoihin, joiden myötä avautui itselleni uusia näkökulmia suomalaisen muodin ilmiöihin. Tai lähinnä muodostui kysymyksiä, joihin ei näyttelyssä oikein saanut vastausta. Opastetulle kierrokselle osallistuminen olisi varmasti ollut paikallaan, mutta kelpasi näyttely näinkin huvittuen erikoisista muotiluomuksista ja nauttien vaatteiden tuomista omista muistoista.

Vielä enemmän muistoja nostatti Designmuseon ensimmäisen kerroksen Suomalainen muoto -näyttely, joka eteni kronologisesti esitellen hyvin eri aikakausien muotoilua taidelasista Paimion parantolan sisustukseen ja Nokian puhelimiin. Näyttely sai kokemaan, että tämä kaikki on osa minua, omaa menneisyyttäni, mutta myös tulevaisuutta.

Kolmannelle museovierailulle suuntasin Kiasmaan katsastamaan erityisesti Robert Mapplethorpen retrospektiivisen näyttelyn. Taiteilija on itse sanonut, että ”Yritän tallentaa hetken ja paikan, jossa elän: New Yorkin. Näitä kuvia ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana.”. Lausahdus kiteyttää näyttelyn hyvin, vaikka osa valokuvista tuntuivatkin ajattomilta ja edelleen ajankohtaisilta. Näyttelyn aikaansaamassa huumassa kävin katsomassa myös Ismo Kajanderin näyttelyn sekä muotokuvia esittelevän Face to face -näyttelyn. Huomasin kuitenkin, ettei keskittymiskyky enää täysin riittänyt nauttimaan näinkin erilaisista kuva- ja taidemaailmoista. Alkuun harmitti, kunnes muistin, että museokortillahan voin nauttia jokaisesta näyttelystä vielä moneen kertaan.