Museokorttivuoteni

Museokorttivuoteni, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Maaginen Myyttinen matka Veturitallissa

Heikki Willamon näyttely Veturitallissa

Vuosi on vasta aluillaan, mutta pääsin jo kokemaan taide-elämyksen, joka ei heti unohdu. Elämyksen, joka varmasti on yksi vuoden parhaista. Valokuvataiteilija Heikki Willamon  eläin- ja maisemakuvista koostuva näyttely Myyttinen matka Salon taidemuseo Veturitallissa on yksinkertaisesti sanoen upea.

Mustavalkoiset valokuvat pysäyttävät, Willamo on saanut niihin jotain maagista. Kuvien luonto ja eläimet tuntuvat olevan osa mennyttä maailmaa. Osa aikaa, jolloin metsän kuninkaasta laulettiin runoja ja metsänpeittoon joutuminen saattoi olla mahdollista. Kuvissa eletään aikaa, jolloin alkuhärät ja mammutit vaelsivat jäätiköillä ja myytit syntyivät.

Heikki Willamo, karhu, Kuhmo
©Heikki Willamo, Karhu, Kuhmo 2010                                  Myyttinen matka, Salon taidemuseo
Willamo Heikki, Usvahirvi, Uusimaa 2012
©Heikki Willamo, Usvahirvi, Uusimaa 2013                          Myyttinen matka, Salon taidemuseo

Näyttelyn toteutuksessa ei ole tyydytty perinteiseen, vaan silmänilojen lisäksi vierailija pääse sisälle teosten mystisyyteen moniaistisesti. Muusikko Kie von Hertzen on luonut jokaiseen näyttelysaliin sen teemaa mukailevan äänimailmaan. Jos pelkät kuvat jo pysäyttävät, niin kuvien ja äänen yhdistelmä on vangitseva. Niiden tarjoama kokonaisuus on juuri se, joka tekee näyttelystä elämyksen. Äänet kuljettavat sisään kuvien maailmaan: keskelle tuiskuavaa jäätikköä, tummien vuonojen reunoille, tummien kuusten alle metsän siimekseen. Jos malttaisi sulkea silmänsä, voisi aistia alkuhärkälauman vieressään, haistaa metsän ja eksyä sinne.

Metsän kuningas Veturitalli

Salon taidemuseo

Näyttelyyn mennessä kannattaa varata itselleen aikaa. Näyttelyn tunnelma houkuttaa istahtamaan kuvien äärelle. Veturitalli tarjoaa tähän oivat puitteet, siellä on tilaa istua ja ihastua vaikka yleisöä näyttelyssä riittääkin. Korkea katto, rosoiset seinät ja kaarevat oviaukot luovat myös oman tunnelmansa. Näyttelyssä on myös esillä valokuvataiteilija Perttu Saksan videoteos Eläimen kuva, jonka katsomiseen kannattaa jättää aikaa.

Menkää Saloon, nähkää, kokekaa ja ihastukaa! Näyttely on esillä Veturitallissa 7.5.2017 saakka. Perjantaina 7.4. ja 5.5. Heikki Willamo on itse paikalla kertomassa teoksistaan klo 14.