Francesca Woodman: Enkelinä olemisesta

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Mutta viime aikoina olen huomannut että peilin sirpale on vain viilto silmäluomeen (New York 1979–1980), Nimetön (New York 1979–1980), Sarjasta Ankerias (Venetsia 1978)

Pieniä mustavalkoisia valokuvia niitä isommissa valkoisissa kehyksissä. Välissä valkea passepartout eli kehyspahvi. Monessa teoksessa on hahmoja, useimmiten naisia. Heilahtaneita, heiluvia, epäselviä, katse pois kamerasta. Monet alastomia. Johonkin kuvaan on rajattu näkyviin käsi, toisessa näkyy vain keskivartalo. Näissä Francesca Woodmanin valokuvissa on jotain todella kiinnostavaa, mutta samalla jotain, mistä en aivan saa otetta.

Astuessani Woodmanin Enkelinä olemisesta – On Being An Angel -näyttelyyn Suomen valokuvataiteen museossa odotan intensiivistä ja ehkä jopa liikuttavaa näyttelykokemusta. Amerikkalaisesta valokuvaajasta Woodmanista (1958–1981) on vaikea puhua mainitsematta hänen aikaista kuolemaansa. Väistämättä tämä tieto säilyy taustalla, kun lähden kiertämään näyttelyä. Toimiiko valokuva sielun peilinä, näenkö teosten edessä seisoessani Woodmanin sisimpään? Voinko nähdä kuvissa jopa lähestyvän kuoleman?

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä

Tutustuin Woodmanin teoksiin etukäteen netissä. Ruudulla pääsin tarkastelemaan niitä suht läheltä ja tarkkaan. Paikan päällä ja kehystettynä näyttelyssä monen teoksen vedostus paljastuu huomattavan pienikokoiseksi. Monia teoksia täytyy tarkastella lähietäisyydeltä, mutta silti tuntuu, että niihin ei täysin pääse kiinni. Pitäisi istahtaa alas, hengähtää, katsoa pitkään. Riittäisikö se siltikään?

Kehystys ja ripustus on kaunis. Itse näyttelytila, Kaapelitehtaan rouhean urbaani ympäristö, on muokattu teoksille sopivaksi harmaine ja vaaleanpunaisine seinäpintoineen. Yhdellä seinällä riippuu erikokoisia peilejä, joista ympäröivä tila, Woodmanin teokset sekä näyttelyvieraat heijastuvat. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Moderna Museet, joka on myös pohjustanut ja kehystänyt teokset.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Huomattavan monet teokset on nimetty Nimettömiksi. Tekopaikka ja -aika tarjoaa hieman lisätietoa. Muutamassa teoksessa nimi on runollisen pitkä, kuten ylläolevat En voinut enää soittaa, en voinut enää soittaa vaistomaisesti (Providence, Rhode Island 1977, vasemmalla) ja Ja minä olin unohtanut kuinka nuotteja luetaan (Providence, Rhode Island 1976).

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1976)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Rooma 1977–1978)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978)

Teoksissa hyödynnetään paljon taiteilijan omaa kehoa sekä malleja. Huomioni kiinnittyy usein näiden ihmishahmojen lisäksi niitä ympäröiviin tiloihin. Monet kuvista on otettu rempallaan olevissa miljöissä, esimerkiksi hylätyn oloisissa taloissa. Yhdessä teoksessa hahmo on ahtautunut laatikkoon, toisessa hän sulautuu osaksi tapettia. Teoksessa Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978) nuori nainen on sulloutunut tai sullottu kaappiin, jossa on täytettyjä eläimiä. Ovi on kuitenkin raollaan: nainen ei mahdu tähän muottiin.

Näyttelyn keskiosassa istahdan katsomaan Woodmanin videoteoksia, eräänlaisia making off -videoita. Ne syventävät näyttelykokemusta ja tuovat siihen ikään kuin vuorovaikutteisuutta. Kun koko näyttelyn ajan olen tiedostanut taiteilijan kuolleen nuorena, niin on jollain tapaa lohduttavaa nähdä hänet elossa ja työskentelevän videolla. On myös kiinnostavaa nähdä yhden näyttelyssä mukana olevan teoksen tekoprosessia.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä karyatidit
Karyatidi (luonnos Temppeli-projektia varten) (New York 1980), Karyatidi (New York 1980), Karyatidi (New York 1980)

Suurikokoinen teossarja Karyatidit (New York 1980) hätkähdyttää suuressa koossaan ja kauneudessaan. Näissä monimetrisissä diatsotyypeissä mallit on  verhottu laskostettuihin kaapuihin. Nimi viittaakin kreikkalaisten temppeleiden naishahmoisiin pylväisiin, karyatideihin.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (New York 1979)

Karyatidien jälkeen edessä on värivalokuvista koostuva sarja. Ne tuovat mustavalkoisiin,  monitulkintaisiin teoksiin piristävää vaihtelua. Värien mukanaolo tekee teoksista toiveikkaampia. Aivan kuin teoksessa poseerava hahmokin olisi jotenkin toiveikkaampi, leikkisämpi, vähemmän synkkä.

Kiersin näyttelyn rauhassa tutkiskellen. Oli mukavaa, että samaan aikaan näyttelyssä ei ollut liikaa ihmisiä. Annoimme huomaavaisesti toisillemme tilaa katsoa teoksia. Teoksia, joita en heti unohda.

Enkelinä olemisesta – On Being An Angel 15.10.2017 saakka. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki. Tarjolla myös opastuksia.

Mainokset

Untamalan esihistoriallinen kylä

Untamalan kylän kylänraittiaValtatie 8:n molemmin puolin levittäytyy Untamalan kylä. Tämän Laitilalle kuuluvan kylän ohi on tullut ajettua lukuisia kertoja, mutta aiemmin en ole sinne tullut poikenneeksi.  Nyt uteliaisuus vie voiton, ja auto kaartaa Hannunvaakuna-kyltin viitoittamana Vähäflikan kesäkahvilan pihaan.

Untamalan kylän kylänraittia
Untamalan kylän kylänraittiaUntamala sijaitsee noin viisi kilometriä Laitilasta Rauman suuntaan. Kylä on tuhansia vuosia vanha ja asutusta on ollut jo rautakaudella. Keskiajalta peräisin oleva kylänraitti on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kesäkahvilan lisäksi vierailija pääsee nauttimaan idyllisestä miljööstä vanhoine puutaloineen, niittyineen, peltoineen, lampaineen ja kulttuuripolkuineen.

Untamalan kylän kylänraittia

Untamalan kylän kylänraittiaKahvilan vieressä on Pyhän Pietarin kirkko, joka on tiekirkko. Kylän pitkään historiaan on aiemmin perehdyttänyt Museoviraston Untamalan Arkeologinen opastuskeskus, joka on ollut ilmeisesti suljettuna jo muutaman vuoden.Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaPyhän Pietarin kirkko Untamalassa
Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaKaunis puukirkko on vuodelta 1785 ja avoinna kesäaikaan. Kirkon vierestä lähtee parin kilometrin pituinen kulttuuripolku. Sinne siis, kuppikiviä katsomaan! Ehkäpä kahvilasta osattaisiin neuvoa matkailija paremmin perille, sillä löytäminen on hieman haasteellista ilman näkyviä opasteita. Tästähän sukeutuu seikkailuretki!

Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivetLammasaitauksen jälkeen kasitien reunassa alkaa vihdoin näyttää lupaavalta. Puuportaita ylös ja alas niitylle ja jonkun aiemman vierailijan tallomaa polkua ylös pienelle mäelle. Tuo sammaleinen kivi pihlajineen näyttää jo oikeansuuntaiselta: olisiko se jo se kuppikivi?

Ai mikä kuppikivi? Kuppikivi, uhrikivi, jumalten jalanjäljet..Rautakautisina uhripaikkoina uumoilluille kiville on uhrattu noin viisisenttisiin, pyöreäpohjaisiin kuppeihin esimerkiksi viljanjyviä tai lehmän ensimaitoa. Vainajille, hedelmällisyyteen, parannukseksi, karjaonneksi, arvellaan.

Tuo sammaleinen kivi tuottaa pettymyksen, mutta kas, mäennyppylän alla pellon reunalla on pieni opastekyltti. Kahlatkaamme siis kasvien läpi sinne! Ja vihdoin edessämme on muinaisjäännös.
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet ja pellonreunaKurjenkellojen ja muiden kauniiden kukkien ympäröimän kiven kuopissa on viljaa ja kasvinpalasia. Polvia myöten vakkasuomalaisessa niityssä tuumin onkohan se pelkkää sattumaa.

Untamalan kylä, Untamontie 79, Laitila. Kirkko ja kesäkahvila ovat avoinna vielä muutaman kesäpäivän, tarkemmat aukioloajat kannattaa tarkistaa.

Behind the Scenes: kaksi näyttelyä elokuvista

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttely*Yhteistyössä Scene Turun kanssa

Tiesitkö, että Turku on suosittu elokuvien kuvauskaupunki? Erityisesti viime vuosina täällä on kuvattu jos jonkinlaista tuotantoa, esimerkiksi Tyttökuningasta (2015), Vares-elokuvia,  vielä valmistumatonta Bayonetaa sekä tietysti tämän vuoden helmikuussa ensi-iltansa saanutta Tom of Finland -elokuvaa. Ei ole aivan harvinaista, että tuolla kaduilla kulkiessaan törmää kuvausryhmään työn touhussa. Mikäs siinä, kun kaupunki on kaunis ja tarjolla on osaavia ammattilaisia.

Scene Turku kutsui minut ja muita bloggareita tutustumaan elokuvalliseen Turkuun ja kahteen elokuva-aiheiseen Behind the Scenes -näyttelyyn ratapihan Logomoon. Ja minähän menin!

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttelyProjektipäällikkö-näyttelytuottaja Elina Karvon opastamana sukelsimme Tom of Finland -elokuvan  maailmaan Tom of Finland Movie -näyttelyssä. Dome Karukosken ohjaaman, taiteilija Touko Laaksosen elämästä kertovan elokuvan moni on varmasti jo nähnyt, mutta moniko on tutustunut sen tekoon?

Näyttelyssä pääsee kurkistamaan elokuvan kulissien taakse ja näkemään vilauksen sen tuotantoprosessista. Esillä on esimerkiksi katkelma käsikirjoituksesta ja kuvausaikataulusta,  making of -kuvia, elokuvassa käytettyä puvustusta sekä Laaksosen elämään kuuluneita tärkeitä esineitä, kuten Kodak-kamera ja matkasetti. Mutta mikä merkitys keltaisilla ikkunaverhoilla on? Se pitää itse mennä tarkistamaan.

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttelyBehind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttely

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttelyNäytillä on myös toisinto Laaksosen huoneesta Los Angelesin talolla. Huoneeseen sijoittuvia kohtauksia ei kuvattu Losissa, vaan tässä lavasteessa. Talon ulkokuvat puolestaan otettiin Espanjassa. Kompromissejakin tehtiin: Karvo kertoi, että Espanjan ulkokuvien talon erikoinen ikkunan muoto saneli lavasteen ikkunan muodon. Kaiken tulee täsmätä!

Behind the Scenes: Tähtien tekijät -näyttelyBehind the Scenes: Tähtien tekijät -näyttelyToisen puolen Behind the Scenes -näyttelykaksikosta muodostaa Tähtien tekijät -näyttely. Tässä näyttelyssä ei olla lähelläkään nykyvuosikymmeniä, vaan suomalaisen elokuvan kultaisissa vuosissa 1930-luvulta 1960-luvun alkuun. Elokuvapukujen, valokuvien ja esineiden kautta pääsee tutustumaan aikaan, jolloin leffoja tehtiin solkenaan. Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus tekivät yhteensä noin 340 elokuvaa tällä ajanjaksolla, mikä määrä!

Erityisen kiinnostavia ovat tarinat, joita puvut ja esineet kätkevät taaksensa. Saimme kuulla esimerkiksi miksi aikakauden elokuvissa käytettyjä housuja ei juuri ole säilynyt jälkipolville ja miksi iso osa punaisen seinän näyttelijäkuvista on omistettu näyttelijä Regina Linnanheimolle. Tiesitkö muuten, että mustavalkoisissa elokuvissa ei suinkaan käytetty mustia ja valkoisia pukuja?

Alemman kuvan etualalla oleva kaunis mekko on kuningattaren mekko elokuvasta Prinsessa Ruusunen (1949). Arvellaan, että siinä käytetty poimutettu kangas olisi aiemmin palvellut päiväpeitteenä. Aikamoista ammattitaitoa ja kekseliäisyyttä! Kuvan taka-alalla on puolestaan puvut elokuvista Syntynyt terve tyttö (1943) ja Kesäillan valssi (1951).

Puvustamon työpaja
Osataan sitä kyllä nykyäänkin. Turkulaisessa Puvustamo-ompelimossa tehdään osa turkulaisten elokuvatuotantojen puvuista ja asusteista. Mm. Tyttökuningas-elokuvassa pääsee ihailemaan heidän kädenjälkeään. Näyttelyt kierrettyämme pääsimme tekijöiden oppiin askartelemaan nahasta asusteita ja avaimenperiä. Tein vahingossa niin muhkean avaimenperähuiskan, että en takuulla kadota avainnippuani laukun pohjalle! Näitä Puvustamon tekemiä avaimenperiä ja muita kotimaisia design-tuotteita myös myydään aulan myymälässä.

Behind the Scenes -näyttelyt, Logi 3, Logomo, Köydenpunojankatu 14, Turku. Avoinna ma-su klo 11-19 13.8.2017 saakka. Erikoisopastus näyttelyihin torstaina 3.8. klo 17. Katso muut opastusten ajankohdat täältä. Yhteislippu.

Vesibussilla Ruissaloon

Vesibussi Ruissaloon

Tänä kesänä Turun joukkoliikenteeseen on tullut ihana lisäys: vesibussi Ruissaloon. Venematkalle pääsee hyppäämään mukaan kahdesta kohtaa jokirannasta, Martinsillan viereiseltä pysäkiltä jäätelökioskin nurkalta ja Forum Marinumin laiturista. Myös Ruissalon puolella pysäkkejä on kaksi, toinen Ruissalon telakalla ja toinen Kansanpuiston rannassa. Matkakulut veneellä Ruissaloon ovat aivan samat kuin Fölin busseillakin, matkan voi kuitata bussikortilla tai kertamaksulla. Kaiken lisäksi myös lastenvaunut ja polkupyörät mahtuvat veneen kyytiin maksutta ja vesibussilla on kahvila!

Kesäkuisen sunnuntain kunniaksi päätimme perheen kanssa kanssa tehdä piknik-retken Ruissaloon, vesibussilla tietenkin. Aamupäivä oli ollut sateinen, mutta iltapäivää kohden aurinkokin alkoi pilkottaa pilvien takaa, joten ruuat koriin, lapset föliin ja laiturille, mars. Kun vesibussi aloitti tänä kesänä liikennöinnin, kyytiin oli suorastaan tunkua. Forum Marinumin pysäkillä kyytiä odotelleet saivat kuulemma välillä jäädä nuolemaan näppejään, sillä vene oli täynnä. Nyt tilanne on ehkä tasoittunut, ainakin meillä oli tilaa vesibussissa hyvin, vaikka istumapaikkoja ei olekaan yhtä runsaasti kuin bussimatkalla.

vesibussilla Ruissaloon

Nousimme vesibussin kyytiin Martinsillan pysäkiltä. Syitä tähän oli kaksi: pysäkki on kotiamme lähimpänä, mutta tärkeämpää oli se, että sen ilmoitettiin olevan lastenvaunujen ja polkupyörien kanssa liikkuville Forum Marinumin pysäkkiä parempi. Ja kaikki kävikin näppärästi, kadulta laiturille johti luiska, eikä vesibussiin nousunkaan kanssa ollut ongelmia lastenvaunujen kanssa.

Bore

Suomen joutsen

Matka Ruissalon telakalle, vanhan veneveistämön laituriin, kului joutuisasti. Vastaantulevat veneet saivat Aurajoen pärskeet lennähtämään naamaan saakka ja tuuli riepotteli hiuksia, kuten merellä kuuluukin. Aina toisinaan on riemastuttavaa päästä katselemaan kaupunkia joen tasolta, kaupungin profiili näyttää niin erilaiselta ja tuoreelta uudesta näkökulmasta katsellessa. Forum Marinumin museolaivat tuntuivat valtavilta ohitettaessamme ne ja ruotsinlaivojen terminaalialue kumisi vielä tyhjyyttäään ennen illan ruuhkaa. Miltei liian sutjakasti saavuimme vanhan veneveistämön laituriin, joka samalla oli meidän jokimatkamme päätepiste.

Ruissalossa

Ruissalo

lampaita Ruissalossa

Jäimme pois jo Ruissalon telakalla lastenvaunujen takia. Myöhemmin Kansanpuiston pysäkin rappusi katsellessa tiesin tehneeni oikean ratkaisun, en olisi jaksanut enkä missään nimessä edes halunnut yrittää kantaa painavia lastenvaunuja laiturin jyrkkiä portaita ylös. Ja luultavasti ilman lastenvaunujakin olisimme valinneet veneveistämön pysäkin, sillä Ruissalon rantapromenadin maisemat pitsihuviloineen, lammashakoineen ja upeine näkymine takaisin kaupunkiin ja vastarannalle Hirvensaloon ovat kokemisen arvoiset. Samalla Kansanpuistoa kohti kävellessä saattoi muistella menneitä Ruisrock-kävelyitä, sitä kuuluisaa Via Dolorosaa, jolloin samaisen kävelytien tunnelma on usein jotain muuta kuin sunnuntaista perheidylliä. Nyt Kansanpuiston rannassa ei kuitenkaan odottanut väenpaljous festivaalilavoineen vaan tuulinen, miltei tyhjä hiekkaranta ja auringossa paistatteleva meri. Jälleen yksi kesäsunnuntai oli täydellinen.

Ruissalon kansanpuisto

Airisto Line Oy:n liikennöimä Fölin vesibussi kulkee kaupungista Ruissaloon koulujen alkuun saakka päivittäin 9.30 – 18.30, poikkeuksia aikatauluissa sekä pysäkeissä on Ruisrockin aikana sekä Tall Ships Races -tapahtuman aikana. Vesibussi kulkee normaalin aikataulun mukaan myös juhannuksena, eli jos juhannuskelit vain antavat myöden, kannattaa lähteä tekemään juhannustaikojaan Ruissaloon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Fölin bussit noudattavat juhannusaikatauluja, ne kannattaa katsoa tästä linkistä.

Les Ballets Trockadero de Monte Carlo: balettia pilke silmäkulmassa

Balettiseurue Les Ballets Trockadero de Monte Carlo saapui Turun Logomoon toukokuun puolivälissä ja minä suuntasin kiinnostuneena sitä katsomaan. Les Ballets Trockadero de Monte Carlo, eli tuttavallisemmin Trocks, on kokonaan miehistä koostuva, klassisesta baletista ammentava, yhdysvaltalainen huumorin kyllästämä balettiryhmä. Logomon vierailua ennen ryhmä oli esiintynyt Suomen osalta myös Helsingissä ja Tampereella. Menin katsomaan Les Ballets Trockadero de Monte Carlon esitystä tietäen suunnilleen vain, että luvassa on all-male -ensamble ja klassista balettia koomisella otteella sekä tutuja, kärkitossuja ja kenties hieman Joutsenlampea. Omista balettiharrastusajoista on niin kauan aikaa, että voisin sanoa itseni olevan suht tietämätön balettiin liittyvissä asioissa. Onneksi esitys oli tehty niin taitavasti, että tietämättömyys ei haitannut!

Yleinen käsityshän on, että klassiseen balettiin kuuluvat tarkat tekniset vaatimukset sekä sukupuoliroolit ja kurinalaisuus. Kädet ja jalat tulee olla täydellisesti ojennettuina, tekeminen yhtäaikaista, eikä lavalle tuoda sinne kuulumattomia elementtejä. Naisballerinat tanssivat kovakärkisillä suht eri koreografiat kuin miehet. Pehmeillä tossuilla tanssivat miehet toimivat usein naisballeriinojen tanssien tukijoina muun muassa nostoissa. Les Ballets Trockadero de monte Carlon miesballeriinat kyseenalaistavat nämä käytännöt reippaalla ja humoristisella otteella!

Balettiesitys alkoi kuulutuksella, joka valmisti yleisön esityksen tunnelmaan. Tyylitellysti artikuloitu kuulutus kirvoitti yleisöstä hihitystä ja jopa naurunremakkaa, ja antoi ymmärtää, että luvassa ei todellakaan ole klassinen balettinäytös. Ja se oli vasta alkua. Kaksi väliaikaa sisältävässä esityksessä käytiin läpi niin ikiklassikko Joutsenlampi, nykybalettia sekä Espanjaan, Ranskaan ja Venäjälle sekä niiden balettiperinteeseen viittaavia kohtauksia. Kaikkia baletteja, viittauksia ja kohtauksia en tunnistanut, mutta se ei menoa haitannut. Nautin täysin siemauksin Trocksien tulkinnoista ja muunnelmista.

Esityksen komiikka muodostuu niin hienovaraisista viittauksista baletin perinteeseen kuin balettiummikollekin avautuvista vitseistä. Muun muassa slapstickin ja dragin tyylilajeja hyödynnetään runsaasti, kun ballerinat kompuroivat, tönivät tai jopa potkivat toisiaan tai pyöräyttelevät silmiään toisten touhuille.  Miten vitsikästä onkaan, kun ensamblen yksi ballerina ei viitsikään ojentaa käsiään, kompastuu kesken kaiken, tai kun traagisesti kuoleva joutsen kyllästyykin ja lopettaa hetkeksi kuolemisen. Puhumattakaan siitä, miten minua nauratti, kun yksi ballerina tulee lavalle silmälasien kanssa tai tekee voltin kesken soolon. Tiedän, kerrottuna tuskin kuulosta yhtä hauskalta. Esitys onkin nähtävä itse. Esiintyjien karisma kantaa viimeisille penkkiriveille asti, eikä ole yhtään liioiteltua taputtaa riemukkaasti joka ikisen kohtauksen jälkeen.

Erityiseksi suosikikseni nousi Joutsenlammen tulkinta. Ehkä syynä oli se, että se kesti koko ensimmäisen puoliajan ja saimme nauttia yltäkyllin saman baletin eri kohtauksista. Joutsenlammen tulkintaa katsoessa oli runsaasti aikaa päästä mukaan juoneen ja tunnelmaan, hurmaantua miesjoutsenten kauneudesta, elegantiudesta ja teknisestä taidosta. Suosikkikohtauksekseni nousi yhden joutsenen soolo, jossa tutusta tippui tippumistaan höyheniä. Miten hauskaa, ja visuaalisesti niin vaikuttavaa!

”Kevään paras kulttuurielämys!” totesi seuralainen. En voi olla kuin samaa mieltä.