TEHDAS Teatteri yhdistää klassikot reteän rytmikkäästi

tehdasteatteri_kolmesisartajatuntematonsotilas_kuva_jussivirkkumaa3
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

Millaiset pelikortit elämä on sinulle antanut? Ollakko tyytyväinen nykytilanteeseen vai haikaillakko koko ajan jotakin muuta? Muun muassa näitä teemoja käsitellään TEHDAS Teatterin kevään kantaesityksessä Kolme sisarta ja tuntematon sotilas. Tommi Silvennoisen ohjaama teos tuo katsojien eteen kahden klassikkotekstin katkelmia kiinnostavasti ja yllättävillä käänteillä. Mukana on myös tekstiä Pauli Tapion Varpuset ja aika -runokoelmasta.

Silvennoisen dramatisointi ja työryhmän esitysdramaturgia pistävät klassikot silppuriin ja heittävät silput musiikilla säestettynä katsojien ihmeteltäväksi. Draaman kaarta noudattavan näytelmän sijaan esitys on kokoelma erilaisia kohtauksia, joissa ammennetaan klassikoista TEHDAS Teatterin näköisesti. Kotikaupungin kaipuuta henkivä Anton Tšehovin Kolme sisarta (1901) ja jatkosodan karmeudesta kielivä Väinö Linnan Sotaromaani/Tuntematon sotilas (2000/1954) eivät liene aiemmin saaneet yhtä raikasta ja reteätä käsittelyä. Antti-Juhani Mannisen musiikki ja äänisuunnittelu riipivine, punkahtavine kohkailuineen ja jammailevan jazzahtavine rytmeineen täydentävät kokonaisuuden.

tehdasteatteri_kolmesisartajatuntematonsotilas_kuva_jussivirkkumaa4
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri
tehdasteatteri_kolmesisartajatuntematonsotilas_kuva_jussivirkkumaa2
Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

Paikoin tunnistan repliikkejä ja niistä tulvahtaa lämmin tuttuuden tunne. Esityksen kontekstissa esimerkiksi tututkin Tuntemattoman sotilaan repliikit saavat uudenlaista perspektiiviä. Tšehovin ja Linnan alkuperäistekstien vahva kaipuu ja tavoite päästä Moskovaan pidetään mukana kautta esityksen. ”Moskovaan, Moskovaan!” jää lausahduksena vahvasti mieleen.

Tempaudun mukaan Seidi Haarlan, Antton Kainulaisen, Jukka Kittilän, Sofia Molinin ja Nanna Mäkisen intensiiviseen menoon. Paikoin teoksen rytmi on hengästyttävän tiivis. Monet kohtaukset ovat erittäin fyysisiä. Lähes haukon henkeäni miten taitavasti ja tanssillisesti esiintyjät liikkuvat yksin ja yhdessä. Mieleeni jää erityisesti alkuosan kohtaus, jossa näyttelijät kiemurtelevat lavastuksen poikki yhtenä etenevänä massana. Huumaavaa katsottavaa!

Esitykset 3.3.2019 saakka TEHDAS Teatterissa, Itäinen Rantakatu 64, Manilla, Turku. Ikäsuositus 12+.

 

Vahvoja tunteita ja tulkintaa Erika Malkin Pohjattaressa

Erika Malkki: Pohjatar, Kuva: Erika Malkki

*Yhteistyössä TIP-Festin kanssa

Miltä kalevalaisen mytologian Louhi näyttää vuonna 2018 turkulaisella esiintymislavalla, nukketeatterin ja tanssin keinoin esitettynä? Tätä tutkii 7.11.2018 ensiesitetty Erika Malkin Pohjatar, joka pohjautuu Kalevalan Louhi-hahmoon. Malkin ohjaama, käsikirjoittama ja esittämä teos on vahva avaus nukketeatterijuhla TIP-Festille 2018.

Pohjatar tuo lavalle tutun tarinan myyttisestä Sammosta ja sen ryöstöstä uudella tulkinnalla. Sampoa varjeleva, paperisen muurin taakse linnoittautuva Pohjatar on vihainen, äksyilevä ja omanarvontuntoinen hahmo. Voiko vihasta päästä tai päästää irti? Välillä hahmo on niin hellyyttävä, että tekisi mieli mennä lähelle ja lohduttaa. Malkki tulkitsee vihaa ja muita esityksen tunteita vahvasti ja ilmaisuvoimaisesti. Teoksessa on vahvasti läsnä myös naisen väen voima. Naisen väki on ollut suomalaisessa kansanperinteessä myyttinen ja vahva voima, jolla saattoi suojata tai pilata jonkin kohteen. Väen voima on naisella itsellään, ja hän hallitsee sitä. Välillä Pohjattaressa käydään taistelua tästä vallasta, eikä vähiten silloin, kun lavalle Pohjattaren rinnalle astuu Väinämöinen riemukkaasti nuketettuna.

Akrobaattista tanssia ja nukketeatteria yhdistävä teos on vahvan visuaalinen. Esityksen tarpeisto on rakennettu pääasiassa paperista, mikä tuo esitykseen luonnonläheisyyttä. Paperi toimii esityksen monessa kohtauksessa ilmaisun välineenä muuntautuen esimerkiksi rajamuuriksi sekä veneeksi. Malkki käyttää paperia taitavasti rapistaen, rutistaen ja kahisten menemään. Anette Ahokkaan puvustus on kekseliäs ja esityksen kuluessa hienosti muokkautuva. Tunnelmaa luovat valot sekä Aino Lehtovaaran suunnittelema mystinen ja kohtauksiin taidokkaasti rytmitetty äänimaailma viimeistelevät esityksen kokonaisuudeksi, jonka pauloissa mieli askartelee vielä pitkään.

Esitys vielä torstaina 8.11.2018 klo 19 TIP-Festissä, TEHDAS Teatteri, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. 13+.

Kuva: Erika Malkki

NOOAT – Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin ensimmäinen yhteistyö vakuuttaa

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

*Yhteistyössä Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin kanssa

Harvoin pääsee katsomaan esitystä, joka lumoaa aivan alkumetreillä ja pitää otteensa loppuun saakka. Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin ensimmäinen yhteistyö NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen on tällainen. Tanssi- ja nukketeatteria yhdistelevä, noin puolitoistatuntinen esitys vie mennessään ja saa pohdiskelemaan maailman tilaa.

Alussa oli mursu. Ilmeisesti, mikäli tätä esitystä on uskominen. Esityksessä kuljetetaan Raamatun kertomusta mukana: on vedenpaisumus, selviäminen, jälleenrakennus ja tietysti arkki. Nooan kertomuksen osat näkyvät kohtauksissa kuitenkin pikemminkin viitteellisinä ja inspiraationa, kuin suorina lainauksina. Suoran kerronnan sijaan kohtaukset ovat verrattain abstrakteja, ja katsojan tulkinnalle jätetään tilaa.

Urmas Poolametsin ja Merja Pöyhösen ohjaamassa ja koreografioimassa esityksessä käytetään taitavasti ihmiskehoa, nukkeja tai vaikkapa muovinpalasta kertomaan ja viemään tarinaa eteenpäin. Liikkeen avulla voi kertoa paljon. Oikeastaan sen avulla kerrotaan lähes kaikki, sanoitta. Vain yksi sana lausutaan: mama. Sekin on monella kielellä ymmärrettävä ilmaisu. Muuta puhetta ei tarvita, sillä liikkeessä on esityksen voima.

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

Lavalla on samaan aikaan sekä tanssijoita että nukettajia esiintyen yhdessä. Aurinkobaletin tanssijat Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki ovat minulle tuttuja Kamelianainen-esityksestä. TEHDAS Teatterista nukettajia on kolme: Anna-Kaisa Kuisma, Jaakko Lilja ja Laura Sillanpää. Jos en olisi nähnyt tanssijoita Kamelianaisessa, en välttämättä osaisi tehdä eroa heidän ja nukettajien välille. Niin taitavasti tanssijat ovat heittäytyneet nukketeatterin maailmaan, ja niin upeasti nukettajat käyttävät kehoaan nukettamisen ohella ja yhteydessä ilmaisunsa välineenä.

Huomioni vie lavastuksen ja puvustuksen kontrasti. Lavastuksen ja puvustuksen ovat suunnitelleet Laura Hallantie, Pia Kalenius ja Jenni Rutanen. Esiintyjien vaatteet ovat tehty erilaisista luonnonkuiduista. Muuta orgaanista lavalla ei juuri nähdä. Lähes kaikki silmiemme eteen marssitettava on tehty muovista: lavasteet sekä suurin osa nukeista ja esityksessä käytettävästä tarpeistosta. Jopa jäävuoret ja poutapilvet ovat muovia. Elävät, hengittävät, luonnonmateriaaleihin puetut esiintyjät luovat hätkähdyttävän kontrastin tähän jopa ällöttävyyteen asti vietyyn muovin käyttöön. Tulkitsen tämän ekokritiittisenä kannanottona ja huolestumisena maapallomme hyvinvoinnista.  Mihin tämä kaikki muovi menee? Miksi sitä on niin paljon?

Marko Kallelan tekemät valot tuovat väriä värittömyyden keskelle. Valot ja Konsta Savolaisen äänisuunnittelu paikoin hyvinkin erilaisine musiikkivalintoineen ovat mukana rakentamassa esityksen episodimaisuutta ja hetkittäisyyttä.

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

Mieleeni jää kohtaus, jossa esiintyjät poimivat jätesäkeistä kirkkaanpunaiset myttykasat. Muovikasat heräävät eloon: ne ovatkin kerroksittaiset kukat, jotka kasvavat ja kasvavat. Kukat paljastuvat jätesäkeiksi ja niistä kuorituvat leikin ja kontaktin ottamisen välineet. Kohtaus on upea ja sen kehittymistä on hieno seurata. Toinen vaikuttava kohtaus on arkin rakentaminen yhteistuumin palasta paperia. Hauska yksityiskohta on, että käsiohjelmassa on ohjeet paperiveneen taitteluun.

Esityksen jälkeen jään pohtimaan miksi käyn verrattain harvoin muissa kuin puheteatterin esityksissä. Tätä lisää!

NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen. Aurinkobaletti, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. Esityksiä 28.4.2018 asti. Katso traileri täältä. Ikäsuositus yli 13-v.

Kamelianainen Aurinkobaletissa

Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen
Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen

*Yhteistyössä Aurinkobaletin kanssa

Kun suunnittelimme Susannan kanssa kulttuurihaastettamme tälle vuodelle, unohdimme yhden tärkeän kohdan: lumoudu liikkeestä. Tanssi, olkoon mitä lajia tahansa, vangitsee ainakin minut joka kerta kun pääsen sitä seuraamaan. Se sanoin kuvaamattoman keveyden illuusio, jonka tanssi usein luo, on jotain täydellistä. Hetken ajan saattaa kuvitella koko maailman tanssivan. Onneksi sain heti vuoden alussa muistutuksen unohduksestani.

Kävin katsomassa turkulaisen nykytanssiryhmä Aurinkobaletin edellisviikolla ensi-iltansa saaneen Kamelianaisen. Vaikka en ole aikaisemmin tutustunut tarkemmin Alexandre Dumas nuoremman kirjoittamaan Kamelianaisen kuuluisaan tarinaan, se ei kokemustani haitannut. Alussa on rakastunut mies ja rakastunut nainen, onni. Lopussa todellisuus, joka särkee unelman. Rakastumisen herkkää hetkeä ja sen alkuhuumaa tuskin voisi kauniimmin ja selkeämmin esittää kuin Margueritea esittävä Päivi Kujansuu ja häneen tulisesti rakastunutta Armandia esittävä Patrick Di Quirico yhdessä sen tekevät.

Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen
Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen

Päivi Kujansuun tulkitsema Marguerite on herkkä, mutta samalla voimakas. Patrick Di Quiricon Armandin kauneus ja aistillisuus saa tuntemaan rakkaustarinan mahdolliseksi, toisaalta hahmossa näyttäytyy häilyvyyttä ja epäluotettavuutta. Elina Raiskinmäen tulkitsema Prudence on entinen prostituoitu, jonka bailuvaihde tuntuu jääneen päälle. Rujoudellaan hän luo vastakohdan toisinaan eteeriselle Margueritelle. Sekä Prudence että Mikko Kaikkosen esittämä Kreivi/Kertoja/isä Duval -kombo toimivat välillä tarinan kertojina kuljettaen sitä eteenpäin. Kaikkosen hahmo antaa tarinalle jotain vakaata kaiken häilyvyyden rinnalle.

Aurinkobaletissa Urmas Poolametsin taitavissa käsissä Kamelianaisen rakkauden ja epätoivon täyttämästä tarinasta on muokkautunut nykyaikainen esitys. Some-aika on vahvasti läsnä, ja omaa identiteettiä ja ihmissuhteita vahvistetaan yhteisselfieillä. Dumas kirjoitti: ”Jokainen päivä tuo uusia viehättäviä piirteitä rakastetussa, joka päivä keksimme ennen tuntemattomia nautintoja.” Näitä hetken nautintoja esitys luo katsojalle. Poolametsin suunnittelema lavastus tukee kerrontaa. Erilaisia tiloja luodaan näyttämölle verhoin, joiden avulla katse ohjataan kohteeseen tai kohteesta. Välillä kohtaus sijoittuu verhojen taakse niin, että katsojana tunnen tirkisteleväni. Julkisen ja yksityisen rajat häilyvät, kuten ne niin helposti tekevät todellisuudessakin. Kohtaukset ovat tempoilevia ja niissä on välillä nopeitakin vaihtoja. Musiikki vaihtelee klassisesta Verdistä aina jumputtavaan teknoon. Esityksessä toistuu hektisyys, joka alleviivaa nykyajalle tyypillistä mielentilaa.

Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen
Kamelianainen / Aurinkobaletti / Kuva: Sanni Saarinen

Kamelianaisen esityksiä on vielä 15.2.2018 saakka. Suosittelen, usein liike kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Esitys on yhtä kiihkeä ja tempaava kuin Dumas´n kirjoittama rakkaus.

Koreografia, konsepti ja lavastus Urmas Poolamets
Valosuunnittelu Marko Kallela
Ääni- ja kuvasuunnittelu Eero Auvinen
Pukusuunnittelu Marjo Haapasalo
Valo- ja ääniajot Konsta Savolainen & Marko Kallela
Pukujen valmistus Marja Haapasalo & Maria Sulonen