Vegaaniruoan festivaali Vegånia on jälleen täällä

Yleisnäkymää Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Herkullista vegaanista ruokaa yhdessä Turun kauneimmista ja vanhimmista ympäristöistä. Tuttuja turkulaisia ravintoloita ja kahviloita, joiden vegaaniruokiin en ole vielä tutustunut. Uusia ravintola- ja kahvilatuttavuuksia. Makuyhdistelmiä, jollaisia en ole muualla maistanut. Rentoa meininkiä ja vapaapäivän huolettomuutta. Tätä kaikkea oli Vanhalla Suurtorilla vuonna 2017 ensimmäistä kertaa järjestetty vegaaninen katuruokafestivaali Vegånia. Yhteensä annoksia myytiin yli 14 000 kappaletta!

Suursuosion saanut, Suomen ensimmäinen vegaaninen katuruokafestivaali Vegånia järjestetään jälleen 3.–4. elokuuta 2018. Yli 20 ravintolaa ja näytteilleasettajaa huolehtivat tarjonnan monipuolisuudesta. Viime vuoden tapaan annokset voi syödä joko Suurtorilla tai esimerkiksi Porthanin puistossa lehmuspuiden siimeksessä. Ja tämä kaikki toteutetaan pääosin talkoovoimin, rakkaudesta laadukkaaseen, kasvisperäiseen ruokaan!

Kuoren koju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Kuori Food & Winen ja Roots Kitchenin löydät Suurtorilta myös tänä vuonna
Yosan koju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Kaarinalainen Yosa on mukana myös vuonna 2018
Ruokakoju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Good Såsin ruokakojuun oli jonoa viime vuoden festivaalilla
Annos Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Ravintola Tresin porkkanarisotto oli viime vuoden Vegåniassa herkullista

Jotta hauskuus ei rajoittuisi vain elokuun ensimmäiselle viikonlopulle, vietetään Vegånian Ravintolaviikkoa koko Vegånia-viikon eli 30.7.–5.8.2018. Yhteensä kahdessatoista turkulaisessa yhteistyöravintolassa ja -kahvilassa pääsee maistelemaan sekä nappaamaan matkaansa vegaanisia annoksia, menuita, brunsseja, lounaita, päivällisiä ja piknikeväitä. Osan näistä ravintoloista ja kahviloista voi bongata myös Vegånian Ruokatorilta, kuten esimerkiksi ravintola Karu Izakayan.

Kuten myös viime vuonna, samaan aikaan 3.–4. elokuuta Vanhalla Suurtorilla järjestetään Turun Pienpanimofestivaali TuPa. Uutuutena pienpanimo-oluiden lisäksi myynnissä on siidereitä ja Turku Food & Winen vegaanisia viinejä. Näiden lisäksi tarjolla on herkkua myös muille aisteille. TuPa:n ja Sunborn Cateringin kanssa yhteistyössä Porthanin puistossa järjestetään musiikkitapahtuma Vegånia LIVE. Esiintyjinä ovat muun muassa Tuula Amberla, Ohikulkijat,  Jukka Nousiainen, Iida Umpikuja, Nelijalka & ystävät ja M.

Vegånia, 3.–4.8.2018, Vanhan Suurtorin ympäristö, Turku. Tutustu myös oheisohjelmaan. Kuvitus Vegåniasta 2017.