Lentävä suomalainen on jälleen Turussa

Lentävä turkulainen
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

* Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Jo kuukauden Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä pyörinyt Paavo -lentävä turkulainen tuo legendan takaisin synnyinkaupunkiinsa. Eikä vain katsauksena historiaan vaan elävänä. Roope Lipastin käsikirjoittamassa näytelmässä Nurmi edelleen sinnittelee vanhan kotitalonsa nurkissa, harmillisena esteenä kaupungin uudistumiselle ja tornitaloille, toisaalta mahdollisuutena jättipotin avaavaan markkinointiin.

Näytelmän mukana matkataan läpi Nurmen elämänvaiheiden: lapsuuden juoksupoikavuosista niihin ensimmäisiin kultakisoihin, maailmanennätyksiin, valtameren taakse Amerikkaan sekä juoksu-uran loppumetreille ja lopulta liikemiesvuosiin. Näytelmä kuljettaa sujuvasti mukanaan vuodesta toiseen. Aikamatkojen lomassa palataan takaisin nykyhetkeen, jossa  kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Niin grynderit, kaupunki kuin mainostajat haluavat saada osansa legendasta, mutta mitä juoksijalegenda itse haluaa?

Paavo -lentävä turkulainen näytelmä
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Näytelmä on kiinnostava ajankuva. Pieni pilke silmäkulmassa näytelmä irvailee yhteiskunnan nykymenolle ja kotikaupunkimme päättäjille. Kaikki vanha kannattaa jyrätä maan tasalle ellei se tuota, ja päätöksenteossa muut kuin kokoomus vaietkoon. Vanhan Nurmen mukana kohtaamme niin sosiaalihuollon hellän huoman, itseoikeutetut talonvaltaajat kuin rahanahneet kaavoittajat ja mainostoimiston väen. Näyttelijät saavat hahmojensa karikatyyriset piirteet sujuvasti esille, ja se naurattaa.

Paavo – lentävä turkulainen kaataa jalustoja. Näytelmän tähdeltä, Paavo Nurmelta, on riisuttu hyvyys. Hän näyttäytyy rahanahneena ja itseriittoisena ihmisenä. Paavo haluaa pärjätä, ja pärjää yksin. Se ei naurata. Mutta kumpi saakaan viimeisen sanan, itseensä uskova ja muita halveksiva nuori Paavo uransa huipulla vai loppunsa kohtaava yksinäinen vanhus? Saako kaupunki tarvitsemansa keulakuvan ja Paavo rauhan?

Markus Järvenpää Paavo Nurmena
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri
Heikki Nousiainen Paavo Nurmena
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Paavo – lentävä turkulainen Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 10.3.2018 saakka.

Ohjaus: Jarno Kuosa.
Rooleissa: Heikki Nousiainen, Markus Järvenpää, Aksa Korttila, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Ulla Reinikainen, Ulla Koivuranta ja Kimmo Rasila.

Mainokset

Maailman ihanin Muumimuseo

Tampereen Muumimuseossa

Jos jokin museo sopii niin lapselle kuin aikuiselle, niin se on kyllä upouusi Muumimuseo. Tampereelle Sorsapuiston laidalle Tampere-taloon kesäkuussa avattu museo on kiehtova ja hyvin toteutettu kokonaisuus. Kaksi kerrosta muumien taikamaailmaa tempaa mukaansa ja saa ihmettelemään mihin se aika katosikaan!

Saavumme museoon Tampere-talon aulasta. Jo ovella on nykyaikaista teknologiaa lipunlukulaitteen muodossa. Piip, ja lippu on luettu. Sitten aulatilan kirkkaus vaihtuu museon hämärään ja vastassa on vihreään mekkoon pukeutunut opas. Hän esittelee lyhyesti museota ja kertoo, että tekijänoikeussyistä saa kuvata vain vihreän maton rajaamalla alueella. Kirjahyllystä voi ottaa mukaan näyttelyesitteen.

Ja millainen esite se onkaan! Se on sidottu kirjaksi ja johdattelee kävijän Kuinkas sitten kävikään? -näyttelyyn. Näyttelyssä kierretään kahdentoista muumikirjan mukaisesti kirjojen tarinoista toiseen. Esitteen tekstit löytyvät myös tableteilta jokaisen kirjateeman kohdalta.

Tampereen Muumimuseossa
Vaikka muualla museossa ei saa kuvata, onnistuu selfie Muumipeikon kanssa tällä alueella

Sitten vain näyttelyesite-kirja auki ja matkaan! Esillä on muun muassa Tove Janssonin kiehtovia piirroksia ja maalauksia. Monessa kohtaa voin nähdä kynänjäljen ja viitteitä hiomisprosessista. Esillä on myös Tuulikki Pietilän upeita muumikuvaelmia eri eräänlaisia pienoismalleja. Hahmojen ja miljöiden lisäksi niissä on dramatisoituja äänikatkelmia teoksista, tietysti kielivaihtoehdoilla. Täällähän voisi viettää tunteja muumimaailmaan uppoutuen!

Ja juuri uppoutuminen kuvaakin tätä museokokemusta hyvin. Museo on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten huolella myös erityisryhmät huomioiden. Näkövammaisille on kosketeltavia muumikuvia ja museon mobiilisovelluksesta saa kuvailutulkkauksen. Näyttelytekstejä ja äänikatkelmia on viidellä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja japani). Jos lukutaito ei ole hallussa, tarjoaa museo paljon nähtävää, ihailtavaa ja kuultavaa.

En malta olla vertaamatta tätä Metso-kirjastossa sijainneeseen Muumilaakso-museoon. Vaikka myös siellä oli esillä piirroksia, maalauksia ja muumikuvaelmia, on tämän uuden museon mittakaava ja esillepano kyllä täysin toista. Tämä ei ole tavallinen perusmuseo, vaan elämys.

Tampereen Muumimuseossa

Näyttely jatkuu alakerrassa. Sinne saapuessamme emme kävele portaita yksin. Toisessa kohtaa jättikokoinen kirja avautuu ja sulkeutuu yksikseen kutsuen selaamaan. En kuitenkaan paljasta enempää, sillä tämä näyttely pitää kokea itse!

Mymmelin piirroksen edessä jäämme pohtimaan kuka tämä hahmo olikaan, ja mitä sukua hän on Pikku Myylle ja Mymmelin äidille. Huomaamme oppaan keskustelevan samasta aiheesta toisten kävijöiden kanssa. Kunpa voisi osaisi useammin pysähtyä pohtimaan tällaisia tärkeitä aiheita ja mymmeliyden olemusta! Jos jotain saisi museokokemukseen toivoa lisää, olisi se jonkinlainen kattava henkilögalleria ja sukuselvitys esimerkiksi esitteen loppuun. Tai sitten minun pitää vain lukea muumikirjani ensi kertaa varten paremmin..

Alakerrassa on myös ensimmäinen vaihtuva näyttely, Tove Jansson ja muumit. Siellä pääsee tutustumaan mistä kaikki oikein sai alkunsa. Esillä on esimerkiksi vaihtoehtoiset syntytarinat Muumipeikolle, Janssonin Garm-lehteen tekemiä pilapiirroksia sekä ensimmäisiä tavaratalossa myytyjä muumituotteita.

Kuinkas sitten kävi? Muumimuseo satumaailmoineen ja teemaan istuvine taideteoksineen lumosi ainakin minut. Lumoaako se sinutkin?

Muumimuseo, Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere. Museossa on myös opastuksia sekä syyslomalla 17.–20. lokakuuta erikoisohjelmaa. Aulassa on myös lukukirjasto sekä myymälä.

 

Francesca Woodman: Enkelinä olemisesta

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Mutta viime aikoina olen huomannut että peilin sirpale on vain viilto silmäluomeen (New York 1979–1980), Nimetön (New York 1979–1980), Sarjasta Ankerias (Venetsia 1978)

Pieniä mustavalkoisia valokuvia niitä isommissa valkoisissa kehyksissä. Välissä valkea passepartout eli kehyspahvi. Monessa teoksessa on hahmoja, useimmiten naisia. Heilahtaneita, heiluvia, epäselviä, katse pois kamerasta. Monet alastomia. Johonkin kuvaan on rajattu näkyviin käsi, toisessa näkyy vain keskivartalo. Näissä Francesca Woodmanin valokuvissa on jotain todella kiinnostavaa, mutta samalla jotain, mistä en aivan saa otetta.

Astuessani Woodmanin Enkelinä olemisesta – On Being An Angel -näyttelyyn Suomen valokuvataiteen museossa odotan intensiivistä ja ehkä jopa liikuttavaa näyttelykokemusta. Amerikkalaisesta valokuvaajasta Woodmanista (1958–1981) on vaikea puhua mainitsematta hänen aikaista kuolemaansa. Väistämättä tämä tieto säilyy taustalla, kun lähden kiertämään näyttelyä. Toimiiko valokuva sielun peilinä, näenkö teosten edessä seisoessani Woodmanin sisimpään? Voinko nähdä kuvissa jopa lähestyvän kuoleman?

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä

Tutustuin Woodmanin teoksiin etukäteen netissä. Ruudulla pääsin tarkastelemaan niitä suht läheltä ja tarkkaan. Paikan päällä ja kehystettynä näyttelyssä monen teoksen vedostus paljastuu huomattavan pienikokoiseksi. Monia teoksia täytyy tarkastella lähietäisyydeltä, mutta silti tuntuu, että niihin ei täysin pääse kiinni. Pitäisi istahtaa alas, hengähtää, katsoa pitkään. Riittäisikö se siltikään?

Kehystys ja ripustus on kaunis. Itse näyttelytila, Kaapelitehtaan rouhean urbaani ympäristö, on muokattu teoksille sopivaksi harmaine ja vaaleanpunaisine seinäpintoineen. Yhdellä seinällä riippuu erikokoisia peilejä, joista ympäröivä tila, Woodmanin teokset sekä näyttelyvieraat heijastuvat. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Moderna Museet, joka on myös pohjustanut ja kehystänyt teokset.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Huomattavan monet teokset on nimetty Nimettömiksi. Tekopaikka ja -aika tarjoaa hieman lisätietoa. Muutamassa teoksessa nimi on runollisen pitkä, kuten ylläolevat En voinut enää soittaa, en voinut enää soittaa vaistomaisesti (Providence, Rhode Island 1977, vasemmalla) ja Ja minä olin unohtanut kuinka nuotteja luetaan (Providence, Rhode Island 1976).

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1976)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Rooma 1977–1978)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978)

Teoksissa hyödynnetään paljon taiteilijan omaa kehoa sekä malleja. Huomioni kiinnittyy usein näiden ihmishahmojen lisäksi niitä ympäröiviin tiloihin. Monet kuvista on otettu rempallaan olevissa miljöissä, esimerkiksi hylätyn oloisissa taloissa. Yhdessä teoksessa hahmo on ahtautunut laatikkoon, toisessa hän sulautuu osaksi tapettia. Teoksessa Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978) nuori nainen on sulloutunut tai sullottu kaappiin, jossa on täytettyjä eläimiä. Ovi on kuitenkin raollaan: nainen ei mahdu tähän muottiin.

Näyttelyn keskiosassa istahdan katsomaan Woodmanin videoteoksia, eräänlaisia making off -videoita. Ne syventävät näyttelykokemusta ja tuovat siihen ikään kuin vuorovaikutteisuutta. Kun koko näyttelyn ajan olen tiedostanut taiteilijan kuolleen nuorena, niin on jollain tapaa lohduttavaa nähdä hänet elossa ja työskentelevän videolla. On myös kiinnostavaa nähdä yhden näyttelyssä mukana olevan teoksen tekoprosessia.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä karyatidit
Karyatidi (luonnos Temppeli-projektia varten) (New York 1980), Karyatidi (New York 1980), Karyatidi (New York 1980)

Suurikokoinen teossarja Karyatidit (New York 1980) hätkähdyttää suuressa koossaan ja kauneudessaan. Näissä monimetrisissä diatsotyypeissä mallit on  verhottu laskostettuihin kaapuihin. Nimi viittaakin kreikkalaisten temppeleiden naishahmoisiin pylväisiin, karyatideihin.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (New York 1979)

Karyatidien jälkeen edessä on värivalokuvista koostuva sarja. Ne tuovat mustavalkoisiin,  monitulkintaisiin teoksiin piristävää vaihtelua. Värien mukanaolo tekee teoksista toiveikkaampia. Aivan kuin teoksessa poseerava hahmokin olisi jotenkin toiveikkaampi, leikkisämpi, vähemmän synkkä.

Kiersin näyttelyn rauhassa tutkiskellen. Oli mukavaa, että samaan aikaan näyttelyssä ei ollut liikaa ihmisiä. Annoimme huomaavaisesti toisillemme tilaa katsoa teoksia. Teoksia, joita en heti unohda.

Enkelinä olemisesta – On Being An Angel 15.10.2017 saakka. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki. Tarjolla myös opastuksia.

Suljetut ovet -kierros Turun linnassa

Turun linna

Syyskuun ajan on Turun linnassa on järjestetty Suljetut ovet -kierroksia. Näillä opastetuilla kierroksilla pääsee kurkistamaan paikkoihin linnassa, jotka muuten jäävät yleisöltä usein näkemättä. Linnassa vieraillessani olen aina tuntenut vastustamaton halua päästä kipuamaan juuri niitä köysin suljettuja portaita pitkin ja nyt se oli viimein mahdollista! Suuntasinkin askeleeni ensimmäisten joukossa kierrokselle.

Turun linnan sivuilla opaskierroksen esittely on varsin niukka. Siellä luvataan tutustumista päälinnan pohjakerroksen suljettuihin huoneisiin. Kierroksen anti oli paljon tätä esittelyä runsaampi. Tunnin mittaisella kierroksella pääsimme osaavan oppaan avulla kurkistamaan niin niihin pohjakerroksen huoneisiin, mutta myös kipuamaan linnan ylimpään torniin, kulkemaan linnan yhdestä salakäytävästä linnan ulkopuolelle, ihailemaan ”verrattoman” ehkä alkuperäisiä kattoholvauksia ja saamaan aimo annoksen tietoutta linnan vaiheista kuin linnan alueella kasvavista lääkekasveistakin.

Turun linna suljetut ovet -kierros

Päälinnan suljetut ovet kätkivät sisäänsä linnan kaikkein vanhimman keittiön leivinuunin jäänteineen ja omine kaivoineen, olihan oma juomaveden lähde äärimmäisen tärkeä olla olemassa. Lisäksi pääsimme näkemään linnan vanhimman asuinhuoneen, jossa omaa ritarihovia haukankesyttäjineen oli pitänyt Matias Kettilmundinpoika 1320-luvulla. Myös salakäytävä löytyi linnan sisäpihalta, nykyisin varsin näkyvältä paikalta. Arvaatko minkä oven takaa?

Turun linnan salakäytävä

Turun linnan länsitornin sisäänkäynti

Tämä opaskierros ei välttämättä ole paras valinta heikkojalkaisille, niin paljon portaita kierroksella riitti. Nousimme Pohjoismaiden vanhimman, 1550-luvulla rakennetun porrastornin kapeita kierreportaita. Kipusimme yhtä kapeita portaita ylös linnan länsitorniin saakka, joka kohoaa 38 metrin huimaan korkeuteen. Länsitorniin on vain todella harvoin yleisöllä pääsyä, eli nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen.  Meitä varten avatuista ikkunoista avautui upeat näkymät linnan kattojen yli kaupunkiin ja Hirvensaloon.

Maisema Turun linnan länsitornistaSuljetut ovet -kierros Turun linnassa sopii niille, jotka ajattelevat tuntevansa linnan paremmin kuin omat taskunsa, mutta myös niille kenelle linnan historia ei ole niin tuttua. Oppaalla riitti kerrottavaa perustiedosta nippelitietouteen, enkä usko kenenkään kierrokselle saapuneen lähteneen tyhjin taskuin. Eikä kierroksen hintakaan päätä huimannut, Museokortin onnellisena omistaja maksoin tästä tunnin huvista ja urheilusta vain 3 euroa. Ja kierroksen jälkeen linnan avoimiin osiin voi halutessaan jäädä omatoimisesti tutustumaan vaikka loppupäiväksi.

Turun linnan Suljetut ovet -kierros 2.9.-1.10. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12.15. Kannattaa olla jättämättä takkia naulakkoon, sillä kierroksella kuljetaan myös ulkona.

Uudenkaupungin Vanhat Talot ihastuttaa

Piharakennus Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassa

Kauniita ja omaperäisiä puutalokoteja, rakkaudella vaalittua vanhaa, upeasti entisöityjä pintoja, koristeellisia portteja ja idyllisiä sisäpihoja. Yhteisöllisyyttä, pikkukaupunkilaista vieraanvaraisuutta, remonttivinkkien ja -ideoiden jakoa ja vau-elämyksiä.

Tätä kaikkea ja paljon muuta tarjosi Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa 2.–3.9. Koteja, pihoja, julkisia kohteita, puoteja sekä kahviloita oli mukana noin viisikymmentä, joista noin puolet yksityiskoteja. Myös Uudenkaupungin museon kohteet olivat avoinna.

Elokuvateatteri Kuvala ja katunäkymää Uudessakaupungissa

Katunäkymää Uudestakaupungista

Tapahtumaan sai ostaa lipun joko yhdelle tai kahdelle päivälle esimerkiksi Uudenkaupungin torin myyntipisteeltä tai Matkailutoimistosta Vanhalta Raatihuoneelta. Mukaansa sai kohdekartan sekä erityisesti yksityiskohteissa tarpeelliset kengänsuojat, oltiinhan menossa käymään toisten kotona. Kohteet oli merkitty portinpielessä komeilevin tapahtumatunnuksin sekä paikoin värikkäin ilmapalloin.

Katunäkymää Uudestakaupungista Katunäkymää Uudestakaupungista

Uudessakaupungissa on maan parhaiten säilyneitä empiretyylisiä puutalokorttelialueita. Myös uusrenessanssityyli on edustettuna. Viimeiset kaupungissa riehuneet palot vuonna 1846 ja 1855 tuhosivat merkittävän osan kaupungin puutaloista. Onneksi ei kuitenkaan aivan kaikkia, ja myös jälleenrakennuksen aikaansaannokset ovat upeaa työtä.

Kohteita kierrellessä näki upeasti entisöityjä ja ylläpidettyjä rakennuksia. Osaa olivat samat asukkaat asuneet rakkaudella jo vuosia, osan omistajuus oli vaihtunut hiljattain, ja hihat oli kääritty reippaasti kunnostustöihin. Kenties kaksi vuotta sitten, viime tapahtuman aikaan, nykyiset asukkaat eivät osanneet aavistaa esittelevänsä nyt uutta kotiaan vierailijoille.

Pihoilla myytiin käsitöitä, kirppistuotteita sekä kahvia ja leivonnaisia. Yhdellä pihalla myytiin siikasoppaa, toisella käytiin kauppaa purjeesta, joita taisi olla montakin myynnissä. Onhan tämä vannoutuneiden veneilijöiden kaupunki.

Katunäkymää Uudestakaupungista

Katunäkymää Uudestakaupungista

Katunäkymää Uudestakaupungista

Monessa kohteessa esiteltiin talon historiaa ja vaiheita esimerkiksi alkuperäisten talonkirjojen, historiallisten valokuvien sekä remonttikuvien kautta. Esillä oli myös remonteissa säästettyjä tapettikerroksia. Asukkaat myös kertoivat auliisti talonsa vaiheista sekä remonttiprojektistaan.

Yllättävän moni koti oli remontoitu kahden tai kolmen asunnon talosta yhden perheen kodiksi. Työläs, mutta varmasti palkitseva urakka! Vanhasta ajasta muistuttivat monet sisäänkäynnit ja peilikuvamainen huonejako. Ei voinut kuin ihmetellä tuota paneutumisen ja kädentaito-osaamisen määrää! Näitä puutaloja asutaan, niissä ei vain asuta.
Uudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloUudenkaupungin TyöväentaloKauniisti remontoidulla ja ylläpidetyllä, 110-vuotta täyttäneellä Uudenkaupungin Työväentalolla (Ylinenkatu 12) esiteltiin talon vaiheita pienen historiikin kera. Lama-aikana maaliliikkeeksi vuokratulla, Uudenkaupungin Sosiaalidemokraattien omistamalla Työväentalolla on nykyään paljon toimintaa, ja sitä voi vuokrata esimerkiksi yksityistilaisuuksiin. Nyt siellä oli kirpputori ja kahvio. Täällä on tullut aikoinaan käytyä niin tanssiharjoitusten kuin huutokauppojenkin myötä. Ja muistin oikein – sisäpihalle avautuva veranta on edelleen upea!

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

PikkuKylän Puoti ja Runonkulman galleria

Uudet tuttavuudet olivat puolestaan Pikkukylän Puoti ja Runonkulman Galleria (Ylinenkatu 38 B) keskustan toisella laidalla Uudenkaupungin Vanhan Kirkon lähellä. Galleriassa on 30.9. saakka Mervi Levasen Väriympyröitä-näyttely, jonka vaneripalloteokset ovat upean värikkäitä ja kekseliäitä. Kauniita kotimaisia käsitöitä myyvän puodin ja taidegallerian kanssa samassa tilassa toimii myös taidelainaamo.

Auringonkukkia Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassaTapahtumassa pääsi kurkistamaan myös rakennuksiin, joihin ei välttämättä tavallisesti tulisi mentyä tai edes ole pääsyä. Kävin ensimmäistä kertaa Helluntaiseurakunnan Rukoushuoneella (Ylinenkatu 11). Se on remontoitu yksityiskodista 1970-luvulla seurakunnan käyttöön kuulemma vielä hevosia apuna käyttäen. 1970-luvun ajankuva oli vielä vahvasti näkyvissä.

Vierailin myös Päiväkoti Tilkkutäkissä (Vuorikatu 13), joka on aikoinaan rakennettu yksityiskodiksi. Monet muistavat tämän keltaisen puurakennuksen osana Seikowin koulua. Päiväkodissa esiteltiin rakennuksen historiaa kivasti vanhoin valokuvin. Miten yllättävän vähän kaupunki näyttikään muuttuneen!

Lue myös Johannan kirjoitus kahden vuoden takaisesta kierroksestamme.

Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma jälleen kahden vuoden päästä 2019. Jos et millään malta odottaa, niin voit tutustua lähemmin moneen kohteeseen Päivi Sappisen ja Tuija Talvitien Uudenkaupungin Vanhat Talot -kirjassa, joka on yksi virallisista Uusikaupunki 400 -tuotteista.

Tapahtuman järjestää Uudenkaupunkin Vanhat Talot ry. Uusikaupunki, Vakka-Suomi, merem parttal.