Museokorttivuoteni

Museokorttivuoteni, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Mainokset

Ahvenanmaan merenkulkumuseo – koko perheen retkikohde!

Saana-tunturilla on jo satanut lunta ja Turussakin aamut ovat viilenneet. Pieni paluu kesäloman aurinkoisiin päiviin on siis paikallaan. Heinäkuussa teimme Susannan ja lasten kanssa muutaman päivän retken Maarianhaminaan. Tuo lapsille vain laivan ikkunasta tuttu kaupunki valloitti koko seurueen. Yksi matkan päämääristä ja kohokohdista oli Ahvenanmaan merenkulkumuseo, kuinkas muutenkaan.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo ulkoapäin

Ahvenanmaan merenkulkumuseo eli Ålands sjöfartsmuseum, sijaitsee kauniissa rinteessä sataman kupeessa, josta avautuu näkymä merelle. Museoon on helppo löytää niin kaupungin kuin risteilysataman suunnasta. Mutta jos epäilys vaivaa tai suuntavaisto on olematon, on katukiveyksiin teipattu kompassia kuvaavia opasteita oikean suunnan löytämiseksi. Hauskana lisänä opasteissa on myös minuuttimäärä museoon saapumiselle. Loistava keksintö kärsimättömien lasten (ja ehkä aikuistenkin) hermojen rauhoittamiseksi. Matkaa keskustasta ei kävellen montaa minuuttia museolle ollut, ja se sujui hyvin aurinkoisessa kelissä kadun varren taloja ihmetellen ja ihaillen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon katuopaste

Ahvenanmaan merenkulkumuseon opaste

Museokierroksen alussa olo oli hetken aikaa epätoivoinen: näyttelykokonaisuuksia tuntui olevan lukemattomia, kerroksiakin museossa kolme, lapsia matkassa kaksi ja aikaa rajallinen määrä ennen laivan lähtöä. Epätoivon tunne laantui kuitenkin nopeasti innostuksen tieltä, kuopus ymmärsi nukahtaa päiväunille ja esikoinen lähti omatoimisena ratkomaan kassalta saamaansa museon oman maskotin, laivarotta Rubyn aarrereitin visaisia kysymyksiä.

Suomen museoliitto valitsi Ahvenanmaan merenkulkumuseon Vuoden museoksi 2016. Enkä ihmettele, näyttelyosuudet olivat kiinnostavia. Niissä oli juuri sopivassa suhteessa erityisiä yksityiskohtia ja yleisempää tietoa. Merenkulkua käsiteltiin niin työn kuin vapaa-ajan näyttämönä. Korkeita mastoja ja ahtaita hyttejä, matkamuistoja kaikilta maailman meriltä ja tarinoita niin merelle lähteneistä, mereen päätyneistä kuin niistä kotiinjääneistä. Harvemmin enää jaksan ehdin jokaista näyttelytekstiä lukemaan, mutta siltikin lähdin museolta uutta tietoa uhkuen kotimatkalle. Erityisesti pidin siitä, miten museossa oli tuotu esille yksittäisiä henkilötarinoita, ja aivan erityisesti siitä, miten mukaan oli poimittu naisia ja heidän tarinoitaan vaikka usein merenkulkukulttuuri nähdään niin miehisenä asiana.

Ahvenanmaan merimuseo

Laivan keulakuvia Ahvenanmaan merimuseossa

Myös visuaalisesti museo oli kiehtova, niin esineet kuin niiden esillepano houkutti tutustumaan. Osa näyttelyvitriineistä oli rakennettu merimiesarkkuja mukaillen ja joiden sisälle pääsi kurkistamaan ylhäältä päin mutta myös lyhyemmät museovieraat oli huomioitu. Erityisesti pidin merimiesten ja matkaajien matkamuistoista kootusta kuriositeettihuoneesta, jonka seinistä nuo ympäri maapalloa Ahvenanmaalle päätyneet esineet pursusivat. Esillä oli niin koristeltuja strutsin munia, pingviinin höyhenillä kuorrutettuja mattoja, piraijakaloja, valaan penis ja korva, hain selkäevä ja albatrossin nokka. Samasta huoneesta löytyi myös maailman toiseksi ainoa säilynyt vanha merirosvolippu, joka haalenneena ja vaalenneenakin on malliesimerkki merten kauhujen lipusta irvistävine pääkalloineen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriini

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriinissä on esillä matkamuistoja maialman meriltä

Museossa vierailija ei jää vain näkijän ja lukijan asemaan, vaan näyttelyissa on panostettu kokemiseen ja tekemiseen. Museon omat ”rör och gör” -pisteet kehoittavat syventymään solmujen oikeaoppiseen solmimiseen, harjoittelemaan rahtilaivan lastausta ja laulamaan karaokea kuten railakkaimmalla risteilyllä konsanaan. Kaikki olivat sellaisia, joista niin lapsi kuin aikuinenkin jaksoi kiinnostua. Lisäksi lapsille oli oma leikkihuone, jossa pääsee tutustumaan niin pimeässä hohtavaan merenalaiseen maailmaan kuin kiipeämään meren pinnalle tutustumaan siihen tutkijan silmin. Huone oli hieno ja lapsi onnellinen siellä seikkaillessaan, mutta omasta mielestäni museon edellinen lapsille rakennettu oma seikkailutila/näyttely Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa, johon pääsin tutustumaan Forum Marinumissa sittenkin vei voiton.

Ahvenanmaan merenkulkumuseossa riittä koettavaa lapsillekin

Ahvenanmaan merimuseon näyttelyvitriini matkustajaliikenteestä

Jos ja kun seuraavan kerran matkaan Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan, suuntaan varmasti myös merimuseoon uudelleen. Ahvenanmaan merenkulkumuseo on juuri sellainen museokohde, jossa voi vierailla useamman kerran ja aina sieltä löytyy jotain uutta kiinnostavaa vaikka koko perheelle. Ja museovierailu ei katso vuodenaikaa, jos kesälomaan on vielä liian pitkä aika, kolkuttelee koululaisten syysloma jo aivan nurkan takana!