Museokorttivuoteni

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Futuro: avaruusajan aikamatka

Futuro-talo

Näyttelykeskus WeeGeen sisäpihalla puiden katveessa seisoo pieni keltainen muovitalo. Ellipsin muotoisessa rakennelmassa on vieri vieressä samanmuotoisia ikkunoita, joista heijastuu taivas. Katolta erottuu kaksi pientä piipunpätkää. Alas on laskettu kirkkaanpunaiset portaat. Mihin ihmeeseen niistä noustaan?

Vaikka niin voisi luulla, kyse ei ole lentävästä lautasesta. Et myöskään ole tempautunut toiseen todellisuuteen, mutta museaaliselle aikamatkalle 1960-luvulle kylläkin. Tämä on arkkitehti Matti Suurosen taidonnäyte 1960-luvulta: lujitemuovista rakennettu sarjavalmisteinen hiihtomaja Futuro. Neljä metriä pitkässä ja halkaisijaltaan kahdeksanmetrisessä talossa on keittiö, wc, makuusoppi ja kuusi istuinvuodetta sekä kaiken keskiössä takka–grilli -yhdistelmä. Kaikki on iloisen värikästä ja mittakaava on kompakti.

Tämä Espoossa oleva, ensimmäinen sarjavalmisteinen Futuro-talo numero 001 on toinen julkisissa kokoelmissa oleva Futuro. Toinen, nro 000, on Alankomaiden Rotterdamissa Boijmans Van Beuningen -museossa. Tämän vaaleansinisen 000-prototyypin lisäksi Futuroja on ollut valkoisena. Turkulaiset, arvaatteko tai tiedättekö missä sellaisen on voinut nähdä rakkaassa kotikaupungissamme? Uskomatonta, mutta totta: Futuro numero 015 on ollut Turun yliopiston ylioppilaskunta TYYn hallussa ja komeillut Yo-talojen edessä vuosina 1969–1970. Katso vaikka Turun Ylioppilaskyläsäätiön arkistokuvasta!

Taideobjekti, avaruusajan ikoni, liian erikoinen ja kallis. Futuroa kuvaillaan näillä kaikilla adjektiiveilla, ja jokainen museokävijä muodostanee siitä oman näkökantansa. Kylmäksi se ei varmaan ketään jätä. Itselleni vierailu Futurossa oli hauska elämys ja uudenlainen tapa kokea 1960-luvun muotoilua. Museoesine ei jää pelkästään katsomisen kohteeksi, vaan Futurossa vieraillessaan voi haistaa muovin tuoksun, nähdä ikkunoista siivilöityvän valon ja vaikkapa kuvitella, millaista olisi grillailla vaahtokarkkeja hiihtolenkin jälkeen.

Adjektiiveista kaksi koitui Futuron kohtaloksi: se oli liian erikoinen massamarkkinoille ja öljykriisin takia liian kallis rakentaa. Näihin päiviin saakka niitä on säilynyt noin 65 kappaletta. Ylen Elävän arkiston artikkelissa voit tutustua tarkemmin Futuro-talojen kiinnostavaan historiaan.

Futuro-talo avautuu jälleen yleisölle ensi tiistaina 16.5. ja on avoinna 17.9.2017 saakka. Ahertajantie 5, Espoo.

WeeGee ja sirkuksen taikaa

Espoon Tapiolassa, mäntyjen katveessa on Näyttelykeskus WeeGee. Rakennus on alun perin Aarno Ruusuvuoren 1960-luvulla Weilin + Göösille suunnittelema kirjapainotalo. Suuret betonipinta-alat, pitkä ikkunarivistö ja nykyratkaisu, rakenteiden paljaus, luovat erityisen  kokonaisuuden.

Vuonna 2006 valmistui rakennuksen peruskorjaus. Avattiin WeeGee, joka koostuu neljästä museosta, Espoon modernin taiteen museo EMMAsta, Espoon kaupunginmuseo KAMUsta, Lelumuseo Hevosenkengästä sekä Suomen Kellomuseosta. Kesäisin museon takapihalla on avoinna Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo. Rakennuksessa on myös kahvila-ravintola sekä museokauppa.

Miten tänne Tapiolan perukoille sitten löytää? Sen kun hyppää esimerkiksi Kampissa bussiin (voit tarkistaa oikean linjan esim. täältä) ja varmistaa vaikkapa HSL:n reittioppaasta oikean kohdan hypätä pois. Tulevaisuudessa kuulemma metrollakin pääsisi.

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä on rakennuksen toisessa kerroksessa. Lelu- ja leikkikulttuuriin keskittyneessä museossa on esillä eri vuosikymmenien leluja sekä muuta leikkimiseen liittyvää tietoa. Varmaankin jokainen aikuiskävijä tunnistaa lapsuudestaan tuttuja leluja. Minullakin oli juuri tuollainen! Ja tuollaisen olisi aina halunnut!

Museossa on maaliskuun 2017 alkuun saakka Sirkuksen magiaa -erikoisnäyttely. Sen myötä hieman hämyinen museotila on loihdittu sirkusmaailmaksi. Liukumäki on pukeutunut klovnin asuun ja saanut kattoon ripustetut tunnelmalliset paperivalaisimet seurakseen. Ilmeisesti erikoisnäyttelyiden ilme muutetaan aina teeman mukaiseksi. Museon sivuilla voi tutustua kuinka hienoja menneet näyttelyt ovat olleet.

Näyttelyvitriineissä esitellään kiinnostavasti sirkuksen historiaa ja nykypäivää. Jos sirkustelu alkaa kutkuttaa ammatiksi asti, kävijä voi tehdä sirkusammattitestin. Ja mikä hauskinta – lapset saavat tutustua aiheeseen leikin kautta ja pukeutua erilaisiin sirkusasuihin. Oli erityisen hellyyttävää seurata, kun sirkustirehtöörin asuun pukeutunut lapsikävijä oli ottanut pienen breikin tirehtööriydestään ja katseli ihastuksissaan Löylymäen pienoisrautatieasemaa.

Sirkus-näyttelyn lisäksi museossa on esillä upeita vanhoja espoolaisia valokuvia esittelevä Lisää vauhtia! Ulkoleikit espoolaisten valokuvissa -pienoisnäyttely.

Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Espoo. Museoihin voi ostaa yhteispääsylipun. Perjantai-iltaisin on vapaa pääsy klo 17 – 19. Suomen Kellomuseo on maksuton.

Sirkuksen magiaa 5.3.2017 saakka. Näyttelyssä oheisohjelmaa. Lisää vauhtia! Ulkoleikit espoolaisten valokuvissa 4.6.2017 saakka.

Rut Bryk – koloristi ja keramiikkataiteen uudistaja

Leijona (1953)

Jos nyt välipäivinä tai vuoden alussa haluaa nähdä upeaa keramiikkataidetta ja sattuu asumaan tai lomailemaan Oulun suunnalla, suosittelen lämpimästi vierailua Oulun Taidemuseoon. Siellä on 15. tammikuuta saakka taiteilija Rut Brykin 100-vuotisjuhlanäyttely Rut Bryk – Taikalaatikko. Se pohjautuu Espoon modernin taiteen museo EMMAssa viime kesänä esillä olleeseen, Harri Kalhan kuratoimaan juhlanäyttelyyn. EMMA on myös tuottanut Oulun näyttelyn.

Ehdin näkemään Espoon näyttelyn aivan viimeisenä esilläolopäivänä – ja onneksi ehdin, sillä se oli todella upea. Graafikoksi valmistunut Bryk aloitti 1940-luvulla Arabian taideosastolla keraamikko Birger Kaipiaisen suojattina. Espoon näyttely oli rakennettu kronologisesti niin, että katsoja pääsi kulkemaan Brykin kädenjäljen kehittymisen ja kera-miikkataiteilijaksi kasvamisen vierellä. Tyylimuutokset vuosikymmenien kuluessa on silminnähtävissä.

1940-luvun töissä on nähtävissä vaikutteita Kaipiaisen tyylistä. Viivat ovat pikkutarkkoja, jälki yksityiskohtaista ja värimaailma pastellinen. 1950-luvulle tultaessa Brykin tuotannossa tapahtui käänne, kun hän alkoi kehittää tyyliänsä entistä omaleimaisemmaksi. Siihen kuuluu toinen toistaan värikkäämmät lasitteet sekä tapa käyttää niitä. Viivat ovat edelleen läsnä. Ne muodostavat lasitteen kanssa kohokuvioita ja entistä syvempää kolmiulotteisuutta.

Häät (1944)

Lypsyllä (1950-luvun alku)

Äiti ja lapsi -teoksia (1950-luku)

Venetsialainen palatsi -sarja (1950-luku)

Suurin muutos Brykin tyylissä tuntui tapahtuneen 1960-luvulla, kun värikylläisyydestä siirrytään paikoin yksivärisyyteen. Aiheet muuttuvat entistä abstraktimmiksi kuvaten enemmän muotoa kuin objektia.

EMMAn näyttelyssä esillä oli mukavan laaja otanta töitä uran varrelta. En tiedä onko Oulussa esillä näyttelyn viimeinen työ, taiteilijan tyttären Maaria Wirkkalan materiaalitutkielma Mielen mosaiikki. Toivottavasti on, sillä nämä äitinsä töistä ylijääneet mosaiikkipalat yhdistelmällä on syntynyt taas jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Maaria Wirkkala: Mielen mosaiikki

Rut Bryk – Taikalaatikko esillä 15.1.2017 saakka Oulun Taidemuseossa. Tarjolla myös opastettuja kierroksia.