Rut Bryk – koloristi ja keramiikkataiteen uudistaja

Rut Brykin Leijona (1953) Taikalaatikko-näyttelyssä
Leijona (1953)

Jos nyt välipäivinä tai vuoden alussa haluaa nähdä upeaa keramiikkataidetta ja sattuu asumaan tai lomailemaan Oulun suunnalla, suosittelen lämpimästi vierailua Oulun Taidemuseoon. Siellä on 15. tammikuuta saakka taiteilija Rut Brykin 100-vuotisjuhlanäyttely Rut Bryk – Taikalaatikko. Se pohjautuu Espoon modernin taiteen museo EMMAssa viime kesänä esillä olleeseen, Harri Kalhan kuratoimaan juhlanäyttelyyn. EMMA on myös tuottanut Oulun näyttelyn.

Ehdin näkemään Espoon näyttelyn aivan viimeisenä esilläolopäivänä – ja onneksi ehdin, sillä se oli todella upea. Graafikoksi valmistunut Bryk aloitti 1940-luvulla Arabian taideosastolla keraamikko Birger Kaipiaisen suojattina. Espoon näyttely oli rakennettu kronologisesti niin, että katsoja pääsi kulkemaan Brykin kädenjäljen kehittymisen ja kera-miikkataiteilijaksi kasvamisen vierellä. Tyylimuutokset vuosikymmenien kuluessa on silminnähtävissä.

1940-luvun töissä on nähtävissä vaikutteita Kaipiaisen tyylistä. Viivat ovat pikkutarkkoja, jälki yksityiskohtaista ja värimaailma pastellinen. 1950-luvulle tultaessa Brykin tuotannossa tapahtui käänne, kun hän alkoi kehittää tyyliänsä entistä omaleimaisemmaksi. Siihen kuuluu toinen toistaan värikkäämmät lasitteet sekä tapa käyttää niitä. Viivat ovat edelleen läsnä. Ne muodostavat lasitteen kanssa kohokuvioita ja entistä syvempää kolmiulotteisuutta.

Rut Brykin Häät (1944) Taikalaatikko-näyttelyssä
Häät (1944)
Rut Brykin Lypsyllä (1950-luvun alku) Taikalaatikko-näyttelyssä
Lypsyllä (1950-luvun alku)
Rut Brykin Äiti ja lapsi -teoksia (1950-luku)Taikalaatikko-näyttelyssä
Äiti ja lapsi -teoksia (1950-luku)
Rut Brykin Venetsialainen palatsi -sarja (1950-luku) Taikalaatikko-näyttelyssä
Venetsialainen palatsi -sarja (1950-luku)

Rut Brykin keramiikkaa Taikalaatikko-näyttelyssä

Suurin muutos Brykin tyylissä tuntui tapahtuneen 1960-luvulla, kun värikylläisyydestä siirrytään paikoin yksivärisyyteen. Aiheet muuttuvat entistä abstraktimmiksi kuvaten enemmän muotoa kuin objektia.

Rut Brykin Kultainen kuilu (1969) Taikalaatikko-näyttelyssä

Rut Brykin Kevätpilvet Taikalaatikko-näyttelyssä

EMMAn näyttelyssä esillä oli mukavan laaja otanta töitä uran varrelta. En tiedä onko Oulussa esillä näyttelyn viimeinen työ, taiteilijan tyttären Maaria Wirkkalan materiaalitutkielma Mielen mosaiikki. Toivottavasti on, sillä nämä äitinsä töistä ylijääneet mosaiikkipalat yhdistelmällä on syntynyt taas jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Maaria Wirkkala: Mielen mosaiikki
Maaria Wirkkala: Mielen mosaiikki

Rut Bryk – Taikalaatikko esillä 15.1.2017 saakka Oulun Taidemuseossa. Tarjolla myös opastettuja kierroksia.

Aleksanterinkadulla oli valoisaa ja muita juttuja Helsingistä

Toukokuun puolivälissä avattu Helsingin kaupunginmuseo on huikea elämys. Se tarjoaa elämyksiä koko perheelle ja on kaiken lisäksi vielä maksuton. Piipahdin kurkistamassa uuden uutukaista museotilaa, tai oikeammin tiloja, tuossa toukokuun lopussa.

Kaupunginmuseo on tehty Senaatintorin kulmalle kaupungin vanhimpiin kortteleihin, Torikortteleihin. Viidestä rakennuksesta, niitä yhdistävästä uudisosasta ja peräti kolmesta sisäpihasta koostuva museotila on sokkeloinen, mutta hauska kokonaisuus. Sisäänkäyntejä on muutama. Ulkopaikkakuntalaista ja toki muutakin museovierasta ilahduttavat lokerot, joihin laukut voi laittaa museovierailun ajaksi talteen. Jopa wc-tilat on mietitty tarkasti noudattamaan kokonaisuutta.

aikakone_nimi

Kävin ensiksi jo Hesaristakin tutuksi tulleessa Aikakoneessa. Se on pienehkö huone, jonka kolmelle seinälle on heijastettu vaihtuvia 3D-kuvia ja videopätkiä eri aikojen Helsingistä. Eniten olin odottanut 3D-lasien päähän laittoa ja tempautumista johonkin aivan toiseen aikaan. Valitettavasti Signe Branderin kuvat henkiin herättävät lasit olivat rikki ja toisiin laseihin oli jonoa. Pääsin kuitenkin pienen odotuksen jälkeen kuvaannollisesti tallustelemaan 1960 – 80 -luvun Helsinkiin, ja olihan se hauskan näköistä!

puhelinIntensiivisen Aikakoneen jälkeen suuntasin katsomaan Helsingin valitut palat -näyttelyä. Näyttely vie kokonaisen kerroksen ja koostuu yhdeksästä eri tuokiokuvasta tai palasesta kaupunkia. Aikaa olisi tarvinnut olla rutkasti enemmän, mutta ehdin muun muassa soittamaan nostalgisella veivattavalla puhelimella Sirpalle Laajavuoreen (siis aivan oikeasti vääntämään jokaisen numeron, jonka jälkeen laite näytti Sirpan videohaastattelun), ihastella vuosikausia yleisöltä piilossa ollutta isoa pienoismallia kaupungista ja käydä mennyttä aikaa henkivässä baarissa. Yleisö oli saanut äänestää rakkaimmat Helsinki-aiheiset biisit baarin jukeboksiin, aika kiva idea! Tämän kirjoituksen otsikossa on muuten lainaus yhdestä näistä jukeboksiin päätyneestä biisistä – tunnistatko mistä?

Kaiken iloisen Helsinki-tunnelmoinnin keskellä, kylläkin tietynlaisilla seinillä rajattuina, vaihtuikin tunnelma. Yhtäkkiä silmien eteen lävähtivät henkirikosten uhreiksi joutuneita kaupunkilaisia sekä arkuissa makaavia lapsia. Hieman hämmentävää. Kuuluuhan toki elämään kaikki puolet, mutta ainakin pienoisessa kiireessä en huomannut minkäänlaisia herkimmille katsojille osoitettuja varoituksia.

omatarinaNäiden pysyvien näyttelyiden lisäksi museossa on esillä vaihtuva näyttely. Kroatialaisen The Museum of Broken Relationships-museon näyttelyyn on koottu aimo otanta Suomessa kerättyjä esineitä ja tarinoita eroista, menetyksistä ja muistoista.  Mukana on myös museon aiempaa kokoelmaa. Lokalisointi toimii, mutta tilassa oli vierailuni aikana aivan liikaa ihmisiä, jotta tarinoihin olisi voinut keskittyä kunnolla. Tilan viereen on rakennettu luonnonläheinen huone, jossa saa rentoutua ja keinua kasvien ympäröimänä. Onpa pöydälle varattu kyniä ja paperia sekä nenäliinoja, jos haluaa jakaa oman tarinansa. The Museum of Broken Relationships -näyttely avoinna 11.9. saakka.

Museosta pois lähtiessäni huomasin nurkassa oven, joka olisi vienyt ilmeisen kehuttuun, lapsille suunnattuun Lasten kaupunkiin. Tuolla on käytävä ensi kerralla! Ensi kerralle jää myös parempi tutustuminen mainoksi vaikuttaneen museokaupan tarjontaan.

Aleksanterinkatu 16. Avoinna joka päivä.

Popkornintuoksuisia taide-elämyksiä

Arki on taas vienyt mukanaan, mutta onneksi olen hieman ehtinyt nauttimaan myös kulttuurista. Helmikuun lopulla Helsingissä piipahtaessani kävin pikaisesti Helsingin taidemuseo HAMissa. Tennispalatsin uudistetuissa tiloissa oleva museo ei ole pelkästään näköaistin hemmottelua, vaan sisääntulokokemukseen yhdistyy myös leffateatterin herkullinen popkornintuoksu. hamlaput_nimi

Museon aulassa puolestaan on tarjolla vallan hauskoja museovinkkilappusia, joilla saa piristystä ja uudenlaista näkökulmaa museokokemukseen. Kiva idea!

Ensiksi piipahdin Tove Jansson -galleriassa, jossa on pysyvästi esillä Janssonin Helsingin kaupungintalon ravintolaan suunnittelemat freskot. Luin näistä ensimmäistä kertaa Boel Westlinin kirjoittamasta Janssonin elämäkerrasta ja oli upeaa nähdä ne livenä. Galleriassa oli esillä muun muassa myös muutama maalaus, taiteilijan tiivistetty elämäkerta sekä kiva Muumi-aiheinen leikkinurkkaus lapsille.

aiweiwei_nimi
Valkoinen talo– ja Matkavalo-teokset

Pääsin myös näkemään jo 28. helmikuuta päättyneen kiinalaistaiteilija Ai Weiwein näyttelyn. Nämä pääasiassa puusta valmistetut teokset olivat kaikessa kantaaottavuudessaan ja poliittisuudessaan aika hätkähdyttäviä. Tätä näyttelyä varten oli valmistunut kaksi teosta, Valkoinen talo ja Jätesäiliö. Molemmat koskettivat eri tavalla: Jätesäiliö-teoksen tarina oli traagisen koskettava, kun puolestaan Valkoinen talo sai pohtimaan kulttuuriperinnön merkitystä ja ihmisen oikeutta kajota siihen.

Näyttelytauluissa oli avattu teoksien merkityksiä mukavasti, ja vaikka en ollut ennen tälläiseen ratkaisuun törmännyt, pidin siitä. Valmiiksi pureskellut tulkinnat antoivat taidekokemukselle jotain uutta, varsinkin, kun taiteilija ja hänen työnsä olivat ennestään tuntemattomia. Toki myös omalle tulkinnalle jäi tilaa.

kaikkonen_nimi

Seuraavalla pääkaupunkivisiitillä menen katsomaan Ateneumiin Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa -näyttelyä (15.5. saakka) sekä Auguste Rodinin  veistoksia (8.5. saakka). Kaarina Kaikkosen kahdesta tilausteoksesta toinen olikin esillä jo museon ulkopuolella puistikossa, mutta sen toisen sisäpihalla olevan haluaisin vielä nähdä.

Kiitos Museokortti!

Museotunnelmia Helsingistä ja museokortin omistajan onnea

Muutin kesäksi Espooseen opintoihin kuuluvan työharjoittelun vuoksi. Ensimmäiset viikot kuluivatkin uuteen työhön ja ympäristöön totuttelemisessa, mutta muutaman viikon jälkeen tuli tylsistyminen. Mietin, mitä edullista ja hauskaa tekemistä keksisin työpäivien jälkeen ja havahduin museokortin mainoksiin Facebookissa. Ostin siltä istumalta kortin ja olenkin vieraillut useammin museoissa kuin pitkään aikaan. Tähän koostin kokemuksia Helsingin museokäynneistä.

Ensimmäinen kohteeni oli museoiden klassikko Ateneumin taidemuseo. Ateneumissa on parhaillaan käynnissä Tarujen kansat -näyttely, joka keskittyy 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisiin ja norjalaisiin taiteilijoihin, jotka loivat teoksensa kansanelämän ja -tarujen pohjalta. Näyttely oli teemoiteltu mainiosti ja vaikka aihepiirit olivatkin tuttuja folkloristille, antoi upea kuvamaailma paljon. Oli havahduttavaa huomata suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden väliset yhteydet niin aiheiden puolesta kuin ulkonäöllisestikin. Taiteilijamuotokuvissa kun taiteilijat olivat kuin veljessarja partaisine naamoineen. Ihanaa oli myös uppoutua maalausten luomiin tunnelmiin ja mielikuvitusmaailmoihin. Ateneumin näyttely on lumoava ja sai ainakin oman mieleni virkistymään arjen keskellä.

Toinen museokäynti osui minulle ennestään vieraaseen, mutta toki nimeltään tuttuun Designmuseoon. Tutustuin Suomimuodin antologia sekä Suomalainen muoto -näyttelyihin. Olin itselleni jossain määrin vieraalla maaperällä muodin maailmassa, mutta kappas, näyttelyssä oli tietysti itsellekin tuttuja suomalaisen muodin klassikoita. Näyttely on jaoteltu kronologisen jatkumon sijaan erilaisiin teemoihin, joiden myötä avautui itselleni uusia näkökulmia suomalaisen muodin ilmiöihin. Tai lähinnä muodostui kysymyksiä, joihin ei näyttelyssä oikein saanut vastausta. Opastetulle kierrokselle osallistuminen olisi varmasti ollut paikallaan, mutta kelpasi näyttely näinkin huvittuen erikoisista muotiluomuksista ja nauttien vaatteiden tuomista omista muistoista.

Vielä enemmän muistoja nostatti Designmuseon ensimmäisen kerroksen Suomalainen muoto -näyttely, joka eteni kronologisesti esitellen hyvin eri aikakausien muotoilua taidelasista Paimion parantolan sisustukseen ja Nokian puhelimiin. Näyttely sai kokemaan, että tämä kaikki on osa minua, omaa menneisyyttäni, mutta myös tulevaisuutta.

2015-05-8--20-34-22Kolmannelle museovierailulle suuntasin Kiasmaan katsastamaan erityisesti Robert Mapplethorpen retrospektiivisen näyttelyn. Taiteilija on itse sanonut, että ”Yritän tallentaa hetken ja paikan, jossa elän: New Yorkin. Näitä kuvia ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana.”. Lausahdus kiteyttää näyttelyn hyvin, vaikka osa valokuvista tuntuivatkin ajattomilta ja edelleen ajankohtaisilta. Näyttelyn aikaansaamassa huumassa kävin katsomassa myös Ismo Kajanderin näyttelyn sekä muotokuvia esittelevän Face to face -näyttelyn. Huomasin kuitenkin, ettei keskittymiskyky enää täysin riittänyt nauttimaan näinkin erilaisista kuva- ja taidemaailmoista. Alkuun harmitti, kunnes muistin, että museokortillahan voin nauttia jokaisesta näyttelystä vielä moneen kertaan.