Rauhanneuvottelijassa rakennetaan rauhaa ja puidaan maailman tilaa

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

Tuomiopäivän kello näyttää kahta minuuttia vaille katastrofia. Uutiset täyttyvät joka puolella maailma tapahtuvista konflikteista, itsemurhaiskuista, terrorismista, sodista ja niiden seurauksista. Kun tämä kaikki on sinulle arkipäivää, haluatko viettää myös vapaailtasi aiheen parissa? Vastaus kysymykseen on kyllä, kunhan suuntaat askeleesi Manillan tehdaskiinteistöön. TEHDAS Teatterissa maaliskuun alussa ensi-iltansa saanut, Johanna Latvalan ohjaama Rauhanneuvottelija on näytelmä, joka tarjoilee konfliktien epätoivon eteesi. Samalla se saa ajattelemaan. Eivätkä ne ajatukset ole vain epätoivoisia, onneksi.

Rauhanneuvottelija TEHDAS Teatterissa
Kuvaaja Jussi Virkkumaa

Rauhanneuvottelija on oman esittelynsä mukaisesti tragikoominen nukketeatteriesitys, jossa yritetään rakentaa rauhaa ja löytää puolueettomuutta. Esityksessä me katsojat pääsemme kurkistamaan kulissien taakse: sinne missä uutisten kauhut yritetään tukahduttaa. Neljän esiintyjän ja muutaman nuken avulla katsojien eteen loihditaan koko tulehtunut maailmamme. Pääsemme osaksi niitä tärkeitä pukumiesten pöytien ääressä käytyjä keskusteluja sekä kiistoja, joissa rajat vedetään uusiksi ja joissa päätetään yksilöiden, viattomien siviilien kohtalosta. Pääsemme myös kuulemaan, mitä sanottavaa on konfliktit kokeneilla: äänensä saavat kuuluviin niin Malala Yousafzai, Nelson Mandela, Helena Ranta, Alfred Nobel kuin Saddam Hussein. On jopa hätkähdyttävää, että valokuvista ja uutisista tutut henkilöt ovat äkkiä edessäsi kertomassa omaa totuuttaan niin elävän näköisinä ja upeasti liikkuvina nukkeina.

Mutta miten rauhaa sitten rakennetaan? Ei ainakaan sovussa ja keskellä idylliä, jos näytelmää katselee. Mutta samalla prosessissa on jotain itsellekin varsin tuttua: rauhansopimuksen osapuolet ovat  kuin lapset kinastelemassa keskenään siitä kuka aloittikaan tönimisen tai kumpi veikään lelun toisen kädestä. Naurattaa ja itkettää, tätäkö se todellisuus on myös konfliktien keskellä, pysymmekö ikuisina lapsina? Neuvotteluja käydään sairaalamaisen kliinisessä vihreässä tilassa. Tulenarkaa tilannetta korostavat ja tapahtumia täydentävät takaseinälle heijastetut videot, jotka kiinnittävät katsojan huomion. Kaikki näytelmässä kulkee käsi kädessä sovussa, miksei niin voisi tapahtua näytelmän todellisuudessa Lähi-Idässäkin?

Rauhanneuvottelija TEHDAS teatterissa
Kuvaaja Jussi Virkkumaa

Talven 2017–2018 aikana ohjelmistossa olleessa TEHDAS Teatterin Punainen ja valkoinen – värit ovat vapauden -esityksessä marssitettiin sadan vuoden takaiset Turun tapahtumat eteemme. Nyt lavalle tuodaan lähimenneisyyden ja nykyhetken päivänpolttavia, karmivia ja traagisia tapahtumia ja kohtaloita. Edelliset tapahtuivat kauan sitten lähellä, toiset kaukana, mutta nyt. Molemmat koskettavat, mutta nykyisyyteen meillä on mahdollisuus vaikuttaa, jotenkin. Ja siitä tämä esitys antaa toivonpilkahduksen. Ehkä todellisuudessakin neuvottelija voivat istahtaa saman jälkiruoka-annoksen ääreen, ehkä joskus lapsien ei tarvitse pelätä itsensä ja perheidensä puolesta, ehkä joskus ylimääräisiä muureja rakennetaan vain lasten hiekkalaatikoilla.

TEHDAS Teatterin Rauhanneuvottelijan näytöksiä on 8.4. saakka. Mene ja koe, lupaan, että se saa sinut ajattelemaan. Mutta muista, että toivoa on yhtä kauan kuin on rauhanneuvottelijoitakin.

Ohjaus: Johanna Latvala

Esiintyjät: Sirpa Järvenpää, Maria Laitila, Outi Sippola, Alma Rajala

Aurajoella – turkulaista kesäteatteria

Vanhoja nostureita Aurajoen rannalla, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

On leppeä, aurinkoinen kesäilta. Pyöräilen Aurajoen rantaa hiljakseltaan kohti entistä telakka-aluetta. Ohitan sillan, kaksi, kolme. Förin kohdalla sillat loppuvat, ja väkeä menee tälle ja toiselle puolelle jokea keltaisen kaupunkilautan kyydissä.

Jatkaessani eteenpäin kuulen veden solinaa. Achim Kühnin vanhaan satamanosturin betoniosaan tehdystä, merenneidon pyrstön näköisestä Harmonia-veistoksesta valuvat vesivirrat jokeen. Nyt tuoksuu terva: Varvintorin rannassa komeilevaa museolaiva parkki Sigyniä on taas tervattu.

Perillä ravintola Göranin terassilla Forum Marinumin Kruununmakasiinilla istahdan alas. Viereisellä nurmialueella näyttelijät vetävät alkulämmittelyä. Joku heistä laulaa Suurlähettiläitä avatessaan ääntään. En kai ole tullut katsomaan ihan näin turkulaista kesäteatteria? Luvassa on kesän turkulaisimmaksi teatteriesitykseksi mainostettu TEHDAS Teatterin Aurajoella – tarina  rautakourista ja perhosista. Telakka-alueeseen kuuluneessa köysitehdas Manillassa majaileva teatteri on rantautunut alajuoksulle ihkaensimmäisen kesäteatteriproduktionsa kanssa.

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Rautakouria eli telakkatyöläisiä ja perhosia eri muodoissaan riittää seuraavan kaksituntisen. Eeva Siivosen käsikirjoittama ja Timo Väntsin ohjaama esitys sijoittuu väljästi 1800 – 1900-luvun Turkuun. Se tarjoaa väläyksiä menneestä Turusta sekä sen teollisesta historiasta. Tapahtumia katsellaan esimerkiksi maalta muuttaneen Toukon ja kortteerinpitäjä Niämiskän näkökulmista. Välillä ollaan telakan porttien pielessä työpäivän loputtua, kohta Aninkaistenmäen ahtaassa kortteerissa, sitten Juseliuksen paitatehtaalla tehtaan johdon käskytettävänä.

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Tarinat ja aikakaudet lomittuvat hienosti keskenään. ”Kuin avaisi kirjaa eri kohdista”, toteaa seuralainen. Näyttelijäntyö on taitavaa ja lauluosuudet mukaansatempaavia. Esityksessä on hyödynnetty jokaisen viiden näyttelijän vahvuuksia. Oskari Ellilän (mm. Toivo) ja Helena Markun (mm. Lempi) elinvoimainen ja ryöpsähtelevä ilmaisuvoima piirtää nuoret roolihahmot katsojien eteen. Nuorta riemua tasapainottaa Pasi Lappalaisen (mm. Taisto) arvovaltaisemmat, elämää nähneet roolit.

Nukketeatteritaiteilija Maija Westerholm (mm. Reetta) saa kanssanäyttelijöineen tarpeiston heräämään taidokkaasti henkiin ja Tuula Amberlalle (mm. Niämiskä) on itseoikeutetusti annettu muutama oma soolo. Kahden muusikon, Jukka Lehtisen ja Harri-Tapio Siivosen, muodostama, portaikon suojissa istuva bändi toteuttaa upeasti säestykset ja osan näytelmän äänitehosteista.

Essi Kotaviidan puvustus ja Timo O. Niemisen lavastus ja tarpeisto tukevat tarinaa. Suht haastava esitystila on käännetty eduksi. Pientä lavaa jatketaan ravintolan terassilla ja muilla ympäröivillä rakenteilla. Välillä Kruununmakasiinin portaikko kumisee ja portaikon päästä raikaa laulu. Lavan edessä komeilevat höylät puolestaan ensin luovat tunnelmaa ja sitten otetaan osaksi tarinaa nukketeatterin keinoin.

Museolaiva Fregatti Suomen Joutsen Aurajoessa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Päivänkakkara-veistos Forum Marinumin nurmella, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Jani Rättyän ja Antti Stöckelin Päivänkakkara on ollut tässä kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011

Myös ympäröivä miljöö istuu upeasti esitykseen. Näytelmän taustalla näkyvät museolaiva fregatti Suomen Joutsen, vastapäinen telakkarannan alue ja taivaita kurottelevat  nosturit.  Aurajoella seilaa veneitä ja laivoja ees taas. Jossain kohtaa vierestä alkaa kulkea ihmisiä vetäen matkalaukkuja: Ruotsinlaivat ovat lähdössä. Satamaan matkalla olevan junan tasoristeys kilkattaa. Terassikatsomosta muodostuukin idyllinen kesäkeidas, soppi, jossa on samaan aikaan läsnä historia ja nykyisyys.

Sokerinrannan taloja ja Aurajoki, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kotimatkalla poljen Sokerinrannan ohi. Auran sokeritehtaan, merkittävän turkulaisen tehdasmiljöön, paikalla on iso asunto-osakeyhtiö. Niin se kaupunki jatkaa elämäänsä.

Esityksiä 27.8.2017 asti. Ravintola Göran, Linnankatu 72, Turku. Osa esityksistä on Turbaani-kaupunkifestivaalin ohjelmistossa.

Esityskuvat: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

Kaksi rujoa rakkaustarinaa

Turun Kaupunginteatterin Kaikki oikein - näytelmä

Vaikka pidän paljon teatterista, jostain syystä sitä ei tule lähdettyä katsomaan turhan usein. Toissa viikolla olin kuitenkin onnekas ja pääsin samana viikonloppuna seuraamaan peräti kahta esitystä.

Ensimmäisenä oli vuorossa Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Kaikki oikein, jota esitetään hienossa Logomon rakennuksessa. Se perustuu viime vuonna ilmestyneeseen samannimiseen Anna-Leena Härkösen romaaniin, jonka luin keväällä ahmimalla. Kuten varmaan moni muukin, olen halunnut tietää miltä tuntuisi voittaa lotossa. Kirjassa lottovoittajatodellisuutta pääsee tirkistelemään voittajapariskunnan, hieman elämän ruhjomien Eevin ja Karin silmin. Härkösen teksti oli elävää ja pisti paikoin nauramaan, paikoin eläytymään henkilöiden vastoinkäymisiin lähes henkeä pidätellen.

Härkösen käsikirjoittamalta ja Heikki Paavilaisen ohjaamalta ja dramatisoimalta näytelmältä odotin paljon. Esityksen puitteet olivatkin kunnossa ja esimerkiksi ohjaus ja näyttelijäntyö toimivat ja lavastus oli kekseliäs. Silti jotain tuntui puuttuvan. Muistinkohan liian hyvin miten asiat kirjassa esitettiin? Vai oliko kirja repliikkejä myöten siirretty vähän turhankin tarkkaan näyttämölle kuitenkin paljon hyviä kohtia ja henkilöhahmojen särmiä pois jättäen? Mielelläni kuulisin jonkun kirjaa lukemattoman ja esityksen nähneen ajatuksia. Yhtä kaikki, tämä teatteriadaptaatio oli esityksenä viihdyttävä ja oikein kelpoa Kaupunginteatteria.

Seuraavaksi oli luvassa aivan toisenlainen rakkaustarina, TEHDAS Teatterin ja Aura of Puppetsin yhteistuotanto Romea ja Julia – Suuruudenhullua Shakespearia nukeilla, osa 2. Klassinen tarina esitettiin nukketeatterin keinoin aikuisille ja vaikka tarina on tuttu, ei esitys ollut vanhan toistoa. Tämä Merja Pöyhösen ohjaama ja sovittama Romeo ja Julia sijoittui maailmanlopun dystopiayhteisöön, jossa groteskiutta ja kaiken mahdollisen väärinkäyttöä ei puuttunut. Mustiin pukeutuneet, mielenosoittajilta näyttävät esittäjät toivat nukettamiensa hahmojen lisäksi oman ruumiillisuutensa peliin monessa kohtaa. Rajut, välkkyvien valojen ja teknobiitin täyttämien kohtausten todellisuuteen ei todella halunnut jäädä – en minä, enkä Romeo tai Julia.

Repliikit olivat vanhahtavaa kieltä, joka sopi yllättävän hyvin tulevaisuuden lavastukseen. Kiinnostava yksityskohta esityksessä oli pariskunnan haave päästä pakenemaan kamalasta Veronasta Saint Helenan saarelle, tuolle maailman hylkäämälle pläntille eteläisellä Atlantilla. Samaistuvatkohan Romeo ja Julia saarelle karkotettuihin ja sinne hylättyihin ihmiskohtaloihin? Vai olikohan eristetty saari tarpeeksi kaukana molempien suvuista toimien turvapaikkana?

Muun muassa Kaupunkiuutiset (nyk. Turun Seutusanomat) kirjoitti Romeosta ja Juliasta näin.

Kävin katsomassa molemmat esitykset aivan ensi-illan jälkeen ja esityspäiviä riittää pitkälle syksyyn.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen/Turun Kaupunginteatteri