Joulun taikaa ja tunnelmaa Turussa

Turun joulumarkkinat

Ensimmäisenä adventtiviikonloppuna juhlistettiin joulunajan alkua täällä Suomen Turussa, jota Joulukaupungiksikin tituleerataan. Nähtävää ja koettavaa oli jos jonkinmoista ympäri keskustaa. Lauantaina Turun Kauppatorilla avattiin Joulutori, joka on avoinna joka päivä 23.12. saakka. Vielä en ennättänyt sinne tutustumaan ja näkemään myydäänkö siellä nyt sitä paljon puhuttua Glühweinia.

Vanhalla Suurtorilla puolestaan alkoivat Joulumarkkinat, jotka pidetään joka adventtiviikonloppu. Sinne ehdin hieman nuuskimaan jouluista tunnelmaa. Idyllisen Luostarin välikadun makasiineilla ja Katedralskolanin pihamarkkinoilla oli erityisen kiva katsella ja nauttia miljööstä. Siellä kun oli sopivan vähän ihmisiä. Itse Suurtorilla väkeä kyllä riitti. Tänne pitää päästä toisenkin kerran ihan ajan kanssa.

Turun joulukadun avajaiset

Stockmannin jouluikkuna
Stockmannin jouluikkuna kiinnostaa pikkuväkeä.

Pimeätä vuodenaikaa valaisemaan sytytettiin myös niin Turun Tuomiokirkon kuusen yli seitsemänsatainen kynttilämeri kuin Yliopistonkadun jouluvalot. Kurvasin Joulumarkkinoilta suo-raan kävelykadulle joulukadun avajaisiin, ja en tainnut olla ainoa. Ihmismassa oli mahtava. Mah-taisikohan ensi vuonna toimia hieman paremmin niin jär-jestyksenvalvonta kuin lavan esitysten näkeminen vähän kauempaakin, esimerkiksi näyt-töjen avulla?

Sunnuntaina puolestaan kääräistiin esiin paketista kaikille turkulaisille annettu joululahja, Satusillat. Kahdesta Aurajoen ylittävästä kävelysillasta sukeutui satumaiset ja mukavan erilaiset elämykset. Kun Teatterisillalla on väriloistoa ja kimallusta, tarjoaa Kirjastosilta tunnelmallista rauhoittumista ja hiljentymistä. Satusillat 6.1.2016 saakka.

Turun satusilta
Teatterisilta satumaisessa asussaan.

Jouluiset tapahtumat eivät toki tähän viikonloppuun tai ulkotiloihin lopu. Kävimme viime vuonna katsomassa Joulupukki ja noitarumpu -esityksen Turun Nuoressa Teatterissa. Sitä esitetään myös tänä vuonna 10.12. saakka ja lippuja näyttäisi vielä olevan jäljellä. Turun Kaupunginteatterin ja Aurinkobaletin yhteistyöesitys Saiturin joulu pyörii tänä vuonna puolestaan Logomo-teatterissa. Senkin näimme viime vuonna, vaikka erillistä kirjoitusta siitä ei tehtykään. Esityksestä jäi erityisesti mieleen kekseliäs puvustus! Saiturin joulun uusintaensi-ilta on 2.12. ja esitykset 29.12.2016 saakka.

Myös Turun Museokeskuksen museoissa vietetään joulunaikaa. Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa, Luostarinmäen Käsi-työläismuseossa sekä Turun linnassa on katetut joulupöydät 6.1.2017 saakka. Niihin järjestetään myös opastuksia. Kuralan kylämäessä vietetään puolestaan isoäidinaikaista joulua 18.12. saakka. Museoissa on myös erilaista teemaohjelmaa, kuten myyjäisiä ja askartelupajoja. Erityisesti lapsille suunnattua ohjelmaa tarjoaa Seikkailupuisto, jossa on tarjolla niin nukketeatteriesityksiä, joulumuskareita kuin sirkusteluakin eri päivinä aina 18.12. saakka.

Jos näissä ei ollut tarpeeksi joulun menovinkkejä, löytyy niitä kootusti Visit Turun sivuilta.

Aiotko osallistua jouluisiin tapahtumiin?

Tivoli tempaa tunteiden pyörteisiin

Tivoli-teatteriYhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa.

Kun kuulin keväällä Turun Kaupunginteatterin elokuussa kantaesityksensä saavasta, lapsille suunnatusta Tivoli-pienoismusikaalista, mielenkiintoni heräsi. Promokuvissa vilahtelivat tivoliympäristö ja värikkäät hahmot ja juoni kuulosti veikeältä. Tätä pitäisi päästä katsomaan!

Syyskuun koittaessa kalenterista oli löytynyt sopiva kohta kulttuurielämykselle. Sain seurakseni viisivuotiaan siskonpoikani, ja teatteri-ilta Linnateatterin teatterisalissa sai alkaa. Katsomo oli lähes täynnä. Osa yleisöstä istui pehmokorokkeen päällä, osa oli kasvanut jo lehdenlukuikään.

Kimmo Virtasen kirjoittama ja ohjaama Tivoli tempaa mukaan viisivuotiaan Sofian maailmaan. Sofian äiti kasvattaa lastaan suitsimaan tunteensa, sillä niille ei kylmässä maailmassa ole tilaa. Syliinkään on turha pyytää. Ymmärrettävästi tämä tuottaa ongelmia niin pienelle tytölle kuin hänen isälleenkin – isä kun hukuttaa tunteensa ruokaan. Helppoa ei taida olla kontrollifriikki-äidilläkään. Jopa vierailu tivoliin on hetki, jolloin tunteita ei saisi näyttää. Tämä menee yli Sofian sietokyvyn ja pyynnöstä tivolin taikuri taikoo vanhemmat pois – ja sepäs synnyttää sopan.

Tivoli

Tivoli

Tivoli on kuuden näyttelijän voimannäyte. Tivolissa vilisee toinen toistaan hulvattomampia hahmoja aina taikurista possujunan possuihin. Jännitin hieman lapsen puolesta onko esimerkiksi kummitustaloon sijoittuva kohtaus liian pelottava, mutta hyvin sekin otettiin vastaan. Mukaan on siroteltu Olli Heikkisen säveltämiä pieniä laulahduksia.

Suht vähäeleiset lavasteet mukautuvat hienosti kuhunkin kohtaukseen. Eikä esitys jää pelkästään lavalle – välillä hahmot hyödyntävät katsomon keskiportaita. Esimerkiksi kohtauksessa pellestä, joka löytää erivärisiä (tunne)ilmapalloja, tulevat Sofia ja Möttönen katselemaan kohtausta yleisön keskelle. Samalla he kommentoivat ja opastavat mitä kohtauksessa tapahtuu tuoden tapahtumia entistä enemmän katsomon ja lapsen tasolle. Hauskaa oli, että välillä kuului lasten spontaaneja reaktioita, joista yksikin sai näyttelijän pitelemään pokkaansa.

Tivoli-musikaali

Tivoli-musikaali

Hahmoista jäivät erityisesti mieleen turkua puhunut, Minna Hämäläisen tulkitsema pehmohirvi Möttönen (”Tottakai mä puhun turkua, onhan mut ostettu Turust!”) sekä Anna Victoria Erikssonin tulkitsema sympaattinen Sofia. Mieleen jäi myös Panda, joka kaikessa mahdottomassa itsevarmuudessaan olisi kyllä saanut meiltä kodin, sekä karusellin hevoset. Niiden kohtaus oli hersyvää komediaa karusellihevosten vapaudenkaipuusta.

Veikkaan, että tätä näytelmää tullaan esittämään tulevaisuudessa ympäri Suomen. Mitä teatteriseurana ollut viisivuotias tuumasi 45 minuuttia kestäneestä esityksestä? ”Olisi saanut olla pidempi!”. Taisi tykätä.

Tivoli – pieni musikaali suurista tunteista. Ikäsuositus yli 4 v. Esitykset 26.11.2016 saakka.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Neljäntienristeys – neljän sukupolven tarina

4TR_harjoitus_178

Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Neljäntienristeys sai viikonloppuna ensi-iltansa. Tommi Kinnusen samannimiseen, palkittuun romaaniin pohjautuva näytelmä käy läpi yhden suvun vaiheita sadan vuoden ajalta. Tarinan keskiössä on neljä henkilöä, kätilö Maria, hänen tyttärensä Lahja, Lahjan puoliso Onni ja heidän miniänsä Kaarina.  Neljä sukupolvea ja neljä erilaista elämäntarinaa. Aikatasot ja tarinat limittyvät toisiinsa.

Esityksen tematiikassa ollaan perusasioiden äärellä: kuka rakastaa ja ketä, pitääkö elää aina normien mukaan ja miten antaa anteeksi sellaista, mitä ei ääneen sanota. Rakkauden, anteeksiannon ja hyväksynnän problematiikka on vahvasti läsnä. Henkilöiden valinnat ja niistä koituvat seuraukset seuraavat sukupolvesta toiseen. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tarkastellaan myös isoja linjoja, kuten sotaa ja oikeutta rakastaa ketä haluaa. Mikrohistoriallinen näkökulma kiehtoo.

4TR_harjoitus_54

Lavastus on toteutettu upeasti niin, että lavan päädyissä on (eri sukupolvien rakentamat) talorakenteet. Katsomot ovat lavan molemmin puolin. Lavastusta myös hyödynnetään keskeliäästi ja se elää tapahtumien mukana. Peruselementit tuli ja vesi tuhoavat ja puhdistavat. Koskaan ennen en ole tainnut teatterissa nähdä näin paljon virtaavaa vettä!

Myös puvustus kiinnitti huomioni. Lähes jokaisen hahmon asuissa on jotain kummallista, hieman vinsahtanutta. Onnin puku on muuten aivan tavallinen, mutta toinen hiha puuttuu. Kätilö Marian takki on toiselta puolelta normaali samettitakki, toiselta puolelta puolet lyhyempi silkkivuori vain. Esityksen loputtua loppukumarruksien aikana olin huomaavivani, että nyt kaikkien hahmojen puvut ovat ehjiä. Kuvastaako se sitä, että he ovat vihdoin kokonaisia? Näytelmän arvosteluissa on pohdittu asujen rikkonaisuuksien ilmentävän kokemuksia eletystä elämästä, samoin on pohtinut kirjailija itse twiitissään.

Lähdin aika takki auki ensi-iltaan. Tarina ei ollut minulle ennestään tuttu, ei, vaikka Kinnusen kirja on ollut jo kauan lukulistallani. Teoksen tunteminen olisikin voinut antaa katsomiskokemukselle enemmän syvyyttä ja ymmärrystä mitä tapahtuu ja miksi. Välillä siirtymät aikatasoista toiseen ovat niin nopeita, että perässä ei meinaa pysyä. Paljon jää katsojan muistin tai tulkinnan varaan.

Suosittelen Neljäntienristeystä lämpimästi. Se ei ole helppo ja kepeä, mutta antaa katsojalle paljon. Menkäähän katsomaan! Esityksiä 13.5.2016 saakka.

Kuvat: Turun Kaupunginteatteri/ Otto-Ville Väätäinen

Kaksi rujoa rakkaustarinaa

Turun Kaupunginteatterin Kaikki oikein - näytelmä

Vaikka pidän paljon teatterista, jostain syystä sitä ei tule lähdettyä katsomaan turhan usein. Toissa viikolla olin kuitenkin onnekas ja pääsin samana viikonloppuna seuraamaan peräti kahta esitystä.

Ensimmäisenä oli vuorossa Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Kaikki oikein, jota esitetään hienossa Logomon rakennuksessa. Se perustuu viime vuonna ilmestyneeseen samannimiseen Anna-Leena Härkösen romaaniin, jonka luin keväällä ahmimalla. Kuten varmaan moni muukin, olen halunnut tietää miltä tuntuisi voittaa lotossa. Kirjassa lottovoittajatodellisuutta pääsee tirkistelemään voittajapariskunnan, hieman elämän ruhjomien Eevin ja Karin silmin. Härkösen teksti oli elävää ja pisti paikoin nauramaan, paikoin eläytymään henkilöiden vastoinkäymisiin lähes henkeä pidätellen.

Härkösen käsikirjoittamalta ja Heikki Paavilaisen ohjaamalta ja dramatisoimalta näytelmältä odotin paljon. Esityksen puitteet olivatkin kunnossa ja esimerkiksi ohjaus ja näyttelijäntyö toimivat ja lavastus oli kekseliäs. Silti jotain tuntui puuttuvan. Muistinkohan liian hyvin miten asiat kirjassa esitettiin? Vai oliko kirja repliikkejä myöten siirretty vähän turhankin tarkkaan näyttämölle kuitenkin paljon hyviä kohtia ja henkilöhahmojen särmiä pois jättäen? Mielelläni kuulisin jonkun kirjaa lukemattoman ja esityksen nähneen ajatuksia. Yhtä kaikki, tämä teatteriadaptaatio oli esityksenä viihdyttävä ja oikein kelpoa Kaupunginteatteria.

Seuraavaksi oli luvassa aivan toisenlainen rakkaustarina, TEHDAS Teatterin ja Aura of Puppetsin yhteistuotanto Romea ja Julia – Suuruudenhullua Shakespearia nukeilla, osa 2. Klassinen tarina esitettiin nukketeatterin keinoin aikuisille ja vaikka tarina on tuttu, ei esitys ollut vanhan toistoa. Tämä Merja Pöyhösen ohjaama ja sovittama Romeo ja Julia sijoittui maailmanlopun dystopiayhteisöön, jossa groteskiutta ja kaiken mahdollisen väärinkäyttöä ei puuttunut. Mustiin pukeutuneet, mielenosoittajilta näyttävät esittäjät toivat nukettamiensa hahmojen lisäksi oman ruumiillisuutensa peliin monessa kohtaa. Rajut, välkkyvien valojen ja teknobiitin täyttämien kohtausten todellisuuteen ei todella halunnut jäädä – en minä, enkä Romeo tai Julia.

Repliikit olivat vanhahtavaa kieltä, joka sopi yllättävän hyvin tulevaisuuden lavastukseen. Kiinnostava yksityskohta esityksessä oli pariskunnan haave päästä pakenemaan kamalasta Veronasta Saint Helenan saarelle, tuolle maailman hylkäämälle pläntille eteläisellä Atlantilla. Samaistuvatkohan Romeo ja Julia saarelle karkotettuihin ja sinne hylättyihin ihmiskohtaloihin? Vai olikohan eristetty saari tarpeeksi kaukana molempien suvuista toimien turvapaikkana?

Muun muassa Kaupunkiuutiset (nyk. Turun Seutusanomat) kirjoitti Romeosta ja Juliasta näin.

Kävin katsomassa molemmat esitykset aivan ensi-illan jälkeen ja esityspäiviä riittää pitkälle syksyyn.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen/Turun Kaupunginteatteri