Monipuolinen Kupittaan puisto

Varsinkin kesällä Turussa on yksi puisto vailla vertaa: Kupittaan puisto. Sen lisäksi, että se on kaupungin vanhin, on se myös yksi laajimmista kaupunkipuistoista maassamme. Tilaa on käytetty erinomaisesti hyödyksi: puistosta löytyy niin leikkipuistot ja jäätelökioskit, maauimala, jalkapallostadion, skeittipuisto, urheiluhalli (ja muutenkin laajat liikuntamahdollisuudet) kuin lintulampikin sekä liikennepuisto. Kaiken lisäksi nurmialueet ja suojaisat pensaikot mahdollistavat au-ringonpalvonnan, viihtyisät piknikit ja omatoimiset pelimahdollisuudet.

Vaikka puisto on varmasti kaikenikäisten turkulaisten suosiossa, on se lapsiperheille ehdoton vierailukohde siellä sijaitsevan Seikkailupuiston ansiosta. Se on paikka, joka tuskin on monelle paikalliselle tuntematon käsite: se on monipuolinen lasten ihmemaa, joka sijaitsee Kupittaan puiston laidalla, entisen Turun puutarhakoulun alueella. Se ei ole pelkästään perinteinen leikkipuisto, vaan monipuolisten leikkivälineiden, hellepäiviä viilentävän suihkusienen ja puron sekä puutarhakoulun aikaisten vanhojen omenapuiden lisäksi alueelta löytyy ympäri vuoden ohjattua toimintaa, työpajoja ja kerhoja, teatteri  ja kahvila. Jos lapseni saisi päättää, viettäisimme siellä luultavasti suurimman osan vapaapäivistämme. Tänä kesänä olemmekin Seikkailupuiston sarjakortin ansiosta ajelleet safariautoilla ympäri puistoa, tutustuneet liikennepuistossa lukuisia kertoja liikennesääntöihin ja ajotapoihin ja lapsi on saanut rajattomasti kuluttaa energiaansa pomppulinnassa.

Myös musiikin ystäville Kupittaan puisto on hyvä kesäkohde. Heti kesän alussa Seikkailupuistossa järjestetään maksullinen Seikkisrock, josta on muodostunut lapsen ja minun yhteinen jokakesäinen festarikokemuksemme, jossa molemmat myös viihdymme. Seikkisrockin hyvä puoli onkin se, että ohjelmaa ei ole ajateltu vain lasten näkökulmasta, vaan esiintyjät viihdyttävät myös aikuisia. Esimerkiksi tänä vuonna Pommi ja Gommi laulattivat koko perhettä. Viime vuonna lavalle kiipesi Pelle Miljoona. Nyt kesän alkaessa kääntyä kohti loppuaan musiikillinen anti jatkuu, kun kaikki kynnelle kykenevät voivat pakata eväät ja piknikviltit mukaansa Kupittaalle ja nauttia koko päivän kestävästä maksuttomasta Musapiknikistä. Ohjelmaan voi tutustua tästä linkistä.

Merkkareiden tahdissa pääsee tanssahtelemaan myös Musapiknikillä.

Seikkailupuiston kesäkausi päättyy 14.8., mutta Kupittaan puistoon kannattaa suunnata senkin jälkeen. Musapiknik sunnuntaina 7.8.2016 klo 12–22.

Mainokset

5 vinkkiä Tallinnaan

Tallinnan vanhakaupunki

Kävin kesän alkupuolella jälleen naapurimaamme pääkaupungissa. Reissu oli jo toinen Tallinnaan puoleen vuoteen, mutta mikäs siinä, kun matkakohde on niin mukava. Koostin teidänkin iloksenne viisi vinkkiä kaupunkiin:

1. 24 tunnin matkalippu

Ostimme terminaalin Ärrältä 24 tunnin matkakortin. Tällä huimalla 5 euron hinnalla saa matkustaa julkisella liikenteellä rajattomasti. Vaikka kertaliputkaan eivät paljon maksa, oli matkustaminen tällä kortilla mukavan vaivatonta. Kortista peritään 2 euron pantti, jota ei saa takaisin.

2. Varaa pöytä hyvään ravintolaan

Kaupungissa on lukuisia hyviä ravintoloita, jossa hinta-laatu -suhde todella kohtaa. Me kävimme tälläkin matkalla Vegan Restoran V:ssä (Rataskaevu 12), jossa ilahdutti päivitetty kesälista. Veikkaan, että uppoaa myös segaaniin. Pöydän olimme luonnollisesti varanneet etukäteen. Toisena päivänä yritimme nälän yllättäessä pyrkiä tuttuun F-Hooneen (Telliskivi 60 A) ilman pöytävarausta, mutta pöydän jonotusaika olisi ollut turhan pitkä.

Vanhassakaupungissa oleva Kohvik Must Puudel (Müürivahe 20) sen sijaan ei vaatinut sunnuntaina aamupäivällä pöytävarausta, mutta kiireisenä iltana sekään ei liene pahitteeksi. Must Puudelin sisäpihalla on myös söpö terassi.

3. Kivi, Paber, Käärid

Tämä vinkki liittyy edelliseen, nimittäin F-Hoonen ollessa täynnä mukava tarjoilija vinkkasi viereisestä Kivi, Paber, Käärid -ravintolasta (Telliskivi 60a C4). Tämä olikin jo ”joskus tuonne” -listallani eikä näemmä turhaan. Parsarisotto, tunnelma ja palvelu olivat erinomaisia. Olikin oikeastaan yllättävää, että lauantaipäivänä täällä riitti tilaa. Ja ilmeisesti kaikki ruoat ovat gluteenittomia!

4. Linnahall

Linnahall Tallinna

Linnahallin (kaupunginhallin, Mere pst 20) jyhkeä betonikompleksi on varmasti monelle Tallinnan kävijälle tuttu, mutta monikohan on kiivennyt sille tai tutustunut sen historiaan? Piipahdimme ällistelemässä tätä aikoinaan Moskovan Olympialaisiin vuonna 1980 rakennettua neuvostovallannäytettä – pidettiinhän olympialaisten purjehdusosuudet läheisessä Piritan kaupunginosassa.

Tässä Raine Karpin ja Riina Altmäen suunnittelemassa kulttuuri-urheilukeskuksessa on Wikipedian mukaan valtava amfiteatteri sekä jäähalli. Rakennus todella tekee tehtävänsä – yhä noustessa kiviportaita tuntee kiipevänsä jollekin suureelliselle, mahtavalle ja jopa pyramideihin rinnastettavalle rakennelmalle.

Linnahall Tallinna

Linnahall Tallinna

Vuosikymmenien päättämättömyys kompleksin kohtalosta näkyy huonona kuntona ja eräänlaisena pysähtyneisyyden fiiliksenä.  Tuntuu hämmentävältä, että rakennuksessa on ilmeisesti ollut viime vuoteen saakka kahvila ja on yhä yökerho. Se ei nimittäin ulkopuolelta näytä olevan siinä kunnossa, että sisälle ilkenisi mennä. Ilmeisesti rakennus on suojelulistalla.

Linnahallin päässä meren puolella on Linda Linen terminaali sekä helikopterikenttä.

5. EKKM eli Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum

Kivenheiton päässä Linnahallilta on EKKM (Viron nykytaidemuseo, Põhja pst 35). Se on löytö kaupungin museotarjonnasta. Museo on toiminut vuodesta 2006 alunperin vallatussa pannuhuoneen konttorirakennuksessa. Tee-se-itse – ja non-profit -meininki yhdistettynä hyviin näyttelyihin tekee paikasta vierailemisen arvoisen. Vierailuhetkellämme esillä oli Alice Kaaskin näyttely, jossa upeat teokset olivat suunniteltu kommunikoimaan ympäröivän tilan kanssa.

Museon toiseen kerrokseen pääsee vain hurjahkoja portaita pitkin – ei soveltune kovin korkeanpaikankammoisille.

Tallinna

Erityisen tästä museokokemusta kuitenkin teki juuri tämä vähän rosoinen miljöö. Museon sisätilat itsessään ovat kuin taidetta! Rakennuksen sisäpihalla on myös kahvila-klubi. Museon ja Linnahalllin vierestä alkaa kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 avattu Kulttuurikilometri-kävelyreitti.

Avoinna huhtikuusta lokakuuhun, aukeaa uuden näyttelyn myötä jälleen 5.8. Ei pääsymaksua.

Stundarsin ulkoilmamuseo – matka pohjalaiseen maalaiskylään

Stundars

Yhdeksänkymmentäluvun loppuvuosina vanhempani suunnittelivat mökin rakentamista. Muistan, että tuolloin pohjoispohjalaiset juuret omaava äitini ja minä haaveilimme punaisesta pohjalaistalosta valkoisine ikkunalistoineen, paritupineen ja tasaisine ikkunarivistöineen. Nuo ideoista piirroksiksi siirtyneet haavekuvat ovat edelleen nähtävissä tuon aikaisen päiväkirjani sivuilla.  Yhteinen haaveemme ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja hyvä niin, perinteinen pohjalaistalo keskellä pohjoiskarjalaista vaaramaisemaa olisi sittenkin ollut kuin kala kuivalla maalla.

Muisto tuosta mökkiunelmasta nousee silti usein loma-aikoina mieleeni. Syy tähän on yksinkertainen: saan viettää monet näistä lomapäivistäni puolisoni lapsuusmasemissa Etelä-Pohjanmaan lakeuksien keskellä. Teiden varsilla notkuvat juuri nuo muistojeni ihastuttavat rakennukset, toiset yhä edelleen asuttuina, toiset valmiina notkahtamaan ja kohtaamaan maankamaran seuraavan tuulenpuuskan myötä.

Tällä lomalla pääsin perehtymään vielä lähemmin tähän pohjalaiseen maalaistunnelmaan. Automatka Vaasaan muuttui ihastuttavaksi museoretkeksi, kun puolisoni isä päätti suunnata autonsa keulan kohti matkan varrella olevaa Mustasaaressa sijaitsevaa Sulvan kylää ja Stundarsin ulkoilmamuseota. Ihastuminen paikkaan oli miltei yhtä nopeaa ja rajua kuin taivaalta päällemme vyöryvä rankkasade ukkosenjyrinän säestämänä. Vallitsevaa ilmaa kohtaan osoittamastani epäluuloisuudesta huolimatta kaikki kääntyi kuitenkin hetkessä parhain päin kuten vain suomenruotsalaisen maiseman keskellä voi: kahvihetken jälkeen paahtava aurinko lipui esiin pilviverhojen takaa ja vain lukuisat vesilätäköt jäivät muistuttamaan sadekuurosta.

Stundars

Stundarsin ulkoilmamuseo

Stundarsin käsityöläiskylä on samalla museoalue ja kulttuurikeskus. Sen tarkoituksena on vaalia ja jakaa ruotsinkielisen Pohjanmaan kult-tuurihistoriaa elävällä tavalla. Ulkoalueelle on koottu rakennuksia Mustasaaren ja Vaasan alueelta kuutisenkymmentä. Sieltä löytyy 1900-luvun alun pohjalaisen elämänmenon koko kirjo: vauras maalaistalo luhtiaittoineen ja leivintupineen, käsityöläisten asunnot pajoineen ja työvälineineen, tilattomien ja mäkitupalaisten kodit, postitoimisto ja kauppa sekä ne perinteiset ulkorakennukset sekä tietenkin vaivaisukko heti portilla muistuttamasta tämänkin perinteen olemassaolosta. Lisäksi alueella on useita näyttelyitä kesän aikana eri tiloissa ja paikan tapahtumakalenterissa riittää varmasti kaikille jotain kiinnostavaa ympäri vuoden markkinoista vohvelipäiviin ja käsityönäytöksiin.

Museoalue on pyritty luomaan eläväksi kyläksi ja mielestäni tässä on onnistuttu erinomaisesti vaikka kaatosade olikin karkoittanut muut museovieraat paikalta. Talonpoikaistalon pihassa tuoksuu kanankakka, pihan toiselta laidalta kuuluu vasikoiden ammunta ja sisätiloissa tuoksuu tuoreet paistokset. Kolme ajan asuihin pukeutunutta työntekijää jaksoivat jakaa tietouttaan pirteinä rakennuksesta toiseen, eikä enempää vaadittu. Museon välitön tunnelma tarttui koko seurueeseen hetkessä. Pyykkärin kadotessa hetkeksi nurkan taakse lapsi upotti kätensä pyykkiveteen onnellisena ja tarmokkaana, paappa vasaroi nikkariaitassa puuhevosen ja puoliso intoutui musisoimaan valokuva-ateljeessa rekvisiittana olleine olkihattuineen. Itse jäin pitkäksi aikaa haaveilemaan lammashaan takana avautuvasta näkymästä: 2000-luvun Sulvan kylän idyllistä, joka ei ulkonäöllisesti museon maailmasta poikennut. Ehkä sittenkin joskus toteutan tuon lapsuuden haaveeni ja istun oman punaisen pohjalaismökkini pihalla nauttimassa kahvia ruusukupista keskellä näitä lakeuksia.

Stundarsin ulkoilmamuseo

Stundarsin ulkoilmamuseo

Stundarsin ulkoilmamuseo

Stundarsin museo

Stundarsin museo

Vuosi museokortin kanssa

Museokortti

Kesäkuun lopulla minun ja Museokortin yhteistä taivalta tuli vuosi täyteen. Oli siis aika pysähtyä olennaisten kysymysten äärelle: kuinka usein korttia todellisuudessa käytin, muuttiko kortti vapaa-aikani käyttöä ja maksoiko kortti itsensä vuoden aikana takaisin?  Jatkaisinko matkaamme  vielä seuraavaan kesään saakka vai olisiko aika löytää uusi polku elämälle? Lähdin tarkastelemaan vuoden aikana tekemiäni museovierailujani. Vaikka blogissa olenkin jakanut monia näistä kokemuksista, ovat monet näistä jääneet ilman julkisuutta. Blogin sijaan varsinainen apu päätöksen puntaroinnissa olikin Museokortin asiakassivut, jonne ovat tallentuneet kaikki museokorttivierailuni päivämäärineen (päivitys tehty kevään 2016 aikana).

Korttia olen vilautellut eri museoissa yhteensä 24 kertaa, siis muutaman kerran kuukaudessa. En tiedä, miten omat museokäyntimääräni suhteutuvat muiden kortin käyttäjien vierailuihin, mutta kun ottaa huomioon, että näiden museokorttikohteiden lisäksi sain laskettua parikymmentä opintoihin/projekteihin/töihin liittyvää museokäyntiä, piipahdukset kotimaan rajojen ulkopuolen museoissa ja muutaman ilmaismuseovierailun, näytän viettäneeni varsin hyvän ja aktiivisen museovuoden. Eri kuukausien välillä vaihtelua ei oikestaan ollut, vain marraskuussa olen paennut syystalven ankeutta muita kuukausia enemmän museoihin. Itse olisin ajatellut kesän olevan aktiivisin museoaika.

Toisin kun kortin hankkiessani ajattelin, Museokortti ei kohdallani valitettavasti laajentanut museorepertuaariani. Yhtään ennennäkemätöntä museota ei korttivierailuissani ole ja Turku on edelleen minun museokaupunkini. Vaikka Museokortti mahdollistaakin museomaailman avartumisen, ei se valitettavasti poista aikataulu- ja välimatkaongelmia: yhtä kaukana ne vielä kokemattomat ja mieltäkiehtovat museokohteet edelleen ovat. Tästä huolimatta ei museokorttivuoteni ole ollut tylsä! Vaihtuvat näyttelyt, opastukset ja seura ovat taanneet aina uuden elämyksen, vaikka kohteet ovatkin usein toistaneet itseään. Museokortti on myös mahdollistanut sen, että olen saattanut käydä katsomassa saman näyttelyn useampaan kertaan, piipahtanut tuttujen teosten ääreen Turun taidemuseon toiseen kerrokseen, vaikka vain sadekuuron ajaksi hengähtämään, tai olen rynnännyt pikaisesti Kiasman salien läpi ennen Turun bussiin juoksemista (vaikka paremmalla aikatauluttamisella toki saisi suuremman nautinnon). Vuoden aikana Museokortin ympärille on rakennettu myös erilaisia yhteisretkiä, klubeja ja kokoontumisia, mutta itselleni ne ovat vieraita. Minulle riittää kortin antama mahdollisuus nopeaan ja helppoon sisäänpääsyyn itse valitsemassani paikassa ja seurassa ilman turhia kommervenkkejä ainakin toistaiseksi.

Entä se aina kaikkia kiinnostava taloudellinen hyöty, tuliko takkiin vai säästinkö? Saadessani Museokortin olin vielä muutamia hetkiä opiskelija. Tuolloin museokortin 54 euron (nyt uutena 59e) periaatteessa vähäinen hinta kattoi aika monta opiskelijalounasta, joten kortin hankkiminen ei välttämättä ole kaikkien prioriteettilistan kärjessä. Museokäyntieni mukaan kortin avulla, jo vähennettyäni sen hinnan laskelmista, lompakkooni on jäänyt vuoden aikana noin 60-130 euroa enemmän rahaa (summan vaihtelu selittyy epämääräisellä opiskelija/työtön/aikuinen-statusvaiheilullani). Ja Turun museot sentään ovat verrattain halpoja nykyisen pääkaupungin kohteisiin nähden! Eli kyllä, Museokortista on ollut aivan todellista säästöä vaikka osa näistä rahoista onkin huvennut suoraan museokauppojen- ja kahviloiden kassojen kätköihin tai hintaan kuulumattomiin opastusmaksuihin.

Varsinkin Museokortin alkuaikoina monet toivoivat lapsille omia kortteja, joten mielenkiinnosta laskeskelin myös sellaisen mielekkyyttä. No, päiväkoti-ikäisen lapseni kanssa tehdyt museovierailut eivät ole suurta lovea vuodessa lompakkooni tehneet, kustannuksia on tullut alle 20 euroa mutta yhteisiä muistoja sitäkin enemmän. Pelkkien kustannusten karsimiseksi en ehkä tällä hetkellä Museokorttia lapselle hankkisi, vaikka sellainen olisikin olemassa ja hinta olisi aikuisten korttia huokeampi. Vuoden tai kahden päästä tilanne kuitenkin voisi olla jo toinen, kun ainakin Turussa jo kouluikäisen museovierailut  maksavat enemmän kuin tarhaikäisen, eikä alaikäisille välttämättä ole tarjolla ilmaista museokäyntiä. Ja jos lasten kortista voisi häivyttää henkilökohtaisen omistajuuden, monilapsiset perheet varmasti innostuisivat: monta kärpästä lasta samalla kortilla. Lasten Museokortin myötä voisin myös lopettaa kolikoiden laskemisen kassalla, kun kaikki perheestä voisivat antaa korttinsa kuitattaviksi kassalle. Ja rahallisen hyödyn lisäksi näen lasten museokortin ideoinnissa vielä yhden tärkeän mahdollisuuden: lasten ja nuorten kannustamisen museovierailuihin. Ehkä oma Museokortti herättäisi yhtä suuren innon kuin omalle lapselleni kävi ensimmäisen kukkaron saatuaan: hän kun olisi ollut valmis maksamaan mitä tahansa ja missä tahansa kunhan vain olisi päässyt käyttämään ja näyttämään upouutta kukkaroaan.

Pähkäily yhteiselomme jatkamisen suhteen ei lopulta tuottanut suurtakaan tuskaa, vaaka kallistui selkeästi kortin hyödyllisyyden kannalle kuten todellisuudessa arvelinkin. Varsinaista muutosta vapaa-aikaani kortti ei tehnyt, museot ovat ennenkin olleet se helpoin ja kiinnostavin paikka kuluttaa aikaa. Nyt vain lähteminen museoon on entistä yksinkertaisempaa ja toisaalta spontaanimpaa. Ensi kesään mennessä aion myös yrittää löytää ainakin muutaman itselleni tuntemattoman museon, joihin ihastua.

Millaisia teidän museokorttivuodet ovat olleet?

Jokaisella lienee oma mansikkapaikkansa

Istahdan alas ja laitan soimaan tämän kesän kuunnelluimman levyni. Otan esille näyttelyesitteen. Kirjaan vähän lisää ranskalaisia viivoja. Tässä on puitteet tämän tekstin teolle, sen mielen tila ja mielentila.

Tilan ja paikan tematiikassa ollaan myös Wäinö Aaltosen museon tämän kesän Mansikkapaikka-näyttelyssä. Aihe on verrattain henkilökohtainen minulle, sillä graduni käsitteli tilaa ja paikkaa taiteessa (kylläkin runoudessa). Näyttelyyn on koottu makupaloja yli seitsemänkymmenen taiteilijan teoksista Turun kaupungin taidekokoelmista. Esillä on maalauksia, installaatioita, valokuvia, grafiikkaa, veistoksia ja jopa kineettinen teos.

Näyttely antaa hienon läpileikkauksen eri vuosikymmenien taiteesta. Kukin teos tulkitsee itsenäisesti näyttelyn teemaa. Yhdessä teoksista muodostuu kiinnostava, vuorovaikutteinen ja paikoin leikkisäkin kokonaisuus. Temaattinen jatkumo on selvä, mutta ei itsestäänselvä. Museon nimikkotaiteilijan Wäinö Aaltosen teoksia on esillä lukuisia. Upeita!

Wäinö Aaltosen museoMieleen jäivät Lauri Astalan Maailma on fantasian kartta -installaatio, jonka puhallusäänet tulevat hauskalla tavalla osaksi jo edellisen näyttelysalin tilaa. Lähes viimeisessä salissa kolme kaarimaista teosta muodostavat yhdessä museon arkkitehtuurin kanssa lähes ylimaallisen kokonaisuuden. Myös erilaiset ja eri tavoin Turkua käsittelevät grafiikat ja valokuvat kuvaavat taidokkaasti omaa aikaansa ja sitä tilaa, joka on joskus ehkä ollut tai joka muodostuu teoksessa. Toimivatkohan ne samalla tavoin turkulaisille ja ulkopaikkakuntalaisille?

Kivan kepeä, mutta mietitty näyttelykokonaisuus on kesän vapaapäivien must see. Oman lisänsä elämykseen tuovat Jan-Erik Anderssonin installaation innoittamana koottu Spotify– ja YouTube-soittolista sekä monessa kohdassa vinkatut QR-koodit, joiden arvoitus ratkeaa vain lukusovelluksen omaaville.

Samassa rakennuksessa olevassa Valokuvakeskus Perissä on esillä Tuomo Rainion näyttely Possible Object, joka tarkastelee omalla tavallaan tilan ja olemassaolon problematiikkaa.

Mansikkapaikka 21.8. saakka. Possible Object 7.8. saakka. Tätä kirjoittaessa taustamusiikkina soi Vesalan Vesala.