Rauhallista joulunaikaa

luostarinmäki_vesileima

Vuoden lyhin päivä oli eilen. Nyt mennään jo kohti valoa, ja huomenna on jouluaatto! Marras-joulukuu on ollut kiireinen, mutta joihinkin joulujuttuihin on ollut pakko päästä fiilistelemään alkavaa juhlakautta.

Luostarinmäen käsityöläismuseo on ollut auki joulunajan esitellen vanhoja joulun perinteitä. Yhden oven takaa löytyy käsityöläinen esittelemässä kädentaitojaan, esimerkiksi turkkuri tai pirtanauhan ja himmelin tekijä. Toisen oven takaa löytyy perhe nukkumassa lattialla, sillä sukulaisten henget saavat kerrankin nukkua sängyssä. Luostarinmäki on niin idyllinen ja kaunis alue ja väkisinkin virittyy joulutunnelmaan söpöjä rakennuksia kiertäessään. Taisi jotain löytyä mukaanviemisiksi myös joulupakettiin.

luostis_nimi

luostis_himmeli

Vanhan suurtorin joulumarkkinat ovat perinteisesti pakko nähdä -kohde. Tänä vuonna ehdin sinne vain pikaisesti ja oli kiva, että väkeä ei ollut aivan liikaa. Siellä sai ihastella jos jonkinmoista myytävää käsityötuotetta ja jouluherkkua, lavalla muusikot viihdyttivät ja ehdin nähdä myös vähän sirkusesitystäkin. Suurtorin puitteet eivät voisi jouluisemmat olla, julistetaanhan koko Suomen joulurauha juuri tältä Brinkkalan talon parvekkeelta.

suurtori_markkinat_

Kaupunki on koristeltu kauniin jouluvaloin ja –koristein.

tuomiokirkkojavalot_nimi

Turun tuomiokirkko on maankuulu kuusestaan, jossa joulunaikaa valaisee yli 700 led-valoa. On alkamassa blogin ensimmäinen joulu.

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2016!

Toivottavat

Arjen pilkahduksien bloggaajat

Mainokset

Vaaleanpunaista hattaraa ja paikallishistoriaa

katjatukiainen_nimi

Näin ensimmäistä kertaa Katja Tukiaisen vaaleanpunaisia maalauksia varmaan median välityksellä. Livenä niitä näin viisi vuotta sitten Espoon modernin taiteen museo EMMAn näyttelyssä. Bambeja! Rusetteja! Pinkkiyttä! Olin myyty.

Ja nyt Katja Tukiaisen näyttely tuli ensimmäistä kertaa tänne Turkuun. Poikkesin ohikulkumatkalla Auran Galleriaan ja yllätyin sekä gallerian että näyttelyn laajuudesta. Harvoinpa noihin gallerioihin sisälle uskaltautuu, mikä on kyllä sääli. Sekä näyttely että kaksikerroksinen galleria tekivät vaikutuksen.

katjatukianen

P is for paradise -näyttely rakentuu nimensä mukaisesti paratiisin käsitteen pohdiskelun ympärille. Tukiaisen maalaukset ovat riemastuttavan värikylläisiä, eikä vaaleanpunaisen eri sävyjä ole säästelty. Mieleeni jäi erityisesti näyttelytekstistä kohta ”Olen maalannut sateenkaaren väreillä niin että kotiin pyöräillessäni silmissä on säkenöinyt.” Se on helppo uskoa.

katjatukiainen
Teosten nimet olivat riemastuttavia, esim. takana olevan taulun nimi on kaksirivinen iloittelu.

Pelkkää hattaraa, bambeja, suurisilmäisiä tyttöjä ja söpöyttä näyttely ei kuitenkaan ole, vaan läsnä on myös vakavampia aiheita. Esimerkiksi tunnettujen teosten toisinnot ovat teräviä ja tuovat alkuperäisteosten teemat nykyaikaan.

Erityisen kiinnostavaa on näyttelyn henkilökohtainen Turku-teema. Näyttelytekstissä valotetaankin taiteilijan isoisä purjehtineen fregatti Suomen Joutsenen neitsytmatkalla 17-vuotiaana jungmannina. Esillä on esimerkiksi monta nuoren merimiehen muotokuvaa. Ne limittyivät hauskasti osaksi paikallishistoriaa, onhan fregatti ollut pysyvästi Turussa vuodesta 1960 ja joka kesä avoinna yleisölle.

P is for paradise Auran Galleriassa 13.12.2015 saakka. Gallerian nettisivuilla on myös laaja katsaus näyttelyn teoksiin. Käykäähän katsomassa!

Joulupukki ja noitarumpu – teatterista joulutunnelmaa

Kirjeprint

Mauri Kunnaksen kirjat ovat meillä ainaisella lukulistalla ja  viime jouluna lahjaksi saadun  Kunnaksen Soivan laulukirjan sävelet kaikuvat Lapsen huoneesta vuodenajan vaihteluista välittämättä. Kun päiväkodin seinälle ilmaantui Turun Nuoren Teatterin mainos Joulupukki ja noitarumpu –näytelmästä, en voinut ohittaa sitä olankohautuksella. Kun Lapsi näki mainoksen, alkoi päivittäinen kysely siitä, olisinko sattumalta jo ostanut liput näytelmään. Päätös yhteisestä teatterihetkestä oli syntynyt.

Harmaan marraskuun vaihtuessa lumettomaan joulukuuhun lähdimme etsimään eksynyttä joulutunnelmaa. Lapsi oli innoissaan, koko edellisen viikon hän oli laskenut päiviä teatterivierailuun. Eikä hän todellakaan ollut ainoa innokas. Teatterille päästyämme kohtasimme kärsimättömän mutta hyväntuulisen, odotetusti lapsivoittoisen teatteriyleisön, joka malt-tamattomana odotti salin ovien avautumista.

Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu –kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Kirjan tarinaan ja kuvitukseen perustuva samanniminen elokuva on joka jouluinen klassikko, jonka musiikki jää aatonkin jälkeen päähän soimaan. Näytelmä seuraa tätä samaa kaavaa. Jouluaatto lähestyy Korvatunturilla ja kiire yltyy, mutta ahkerat tontut jaksavat töiden ohella laulaa ja leikkiä. Joulupukin saama kummallinen kirje saa aikaan hämmennystä, kun sen sisältöä joutuu koko tonttujoukko arvailemaan. Jännitys tiivistyy kun yllättäviä vastoinkäymisiä ilmenee ja noitarummun pauke kiirii tunturien yllä.

Tarinan tuttuus ei lapsiyleisöä haitannut. Oli ihanaa seurata kuinka intensiivisesti Lapsi uppoutui näytelmään ja kerronta vei mukanaan. Eikä näytelmä minuakaan kylmäksi jättänyt. Näyttelijöiden pirteys ja soljuva kerronta miellytti. Varsin jäyhän oloinen Petteri Punakuono ja sitäkin energisempi Kille-kissa naurattivat. Myös yksityiskohtainen puvustus ja lavalta säteilevä ilo saivat unohtamaan ulkona odottavan pimeyden. Kesken näytelmän kuiskattu Lapsen tunnustus shamaanin henkiin herättämien ja robottimaisesti toimivien lelujen pelottavuudesta sai minulta täyden kannatuksen. Onneksi valojen sytyttyä lavalle pelko oli jo karissut.

vekaraprint

Joulupukki ja noitarumpu –näytelmän esitykset näyttävät olevan loppuunmyytyjä ja aivan syystä. Onneksi Kunnaksen luomaan joulutunnelmaan voi virittäytyä muutoinkin, viimeistään jouluna television ääressä. Ja keväällä on luvassa lisää lapsellisia teatterielämyksiä, kun Marjatta Kureniemen ihastuttavat satuhahmot Onneli ja Anneli valtaavat Turun Nuoren Teatterin lavan.

Kuvat: Turun Nuori Teatteri/ Mikko Vihervaara

Kannanottoja ja kauneutta Kajanderilta

kajandereka

Vierailin viime viikonloppuna Wäinö Aaltosen museossa tutustumassa Ismo Kajanderin Anartistinäyttelyyn. Lokakuun lopussa avattu näyttely on laaja retrospektiivi taiteilijan tuotannosta kattaen koko museon näyttelytilan. Se rakentuu suht kronologisesti tutustuttaen katsojan portsalaissyntyisen taiteilijan lapsuudesta nuoruuden töiden ja paikoin ankarankin aikalaiskritiikin kautta uudempaan tuotantoon.

Näyttelysalista toiseen kiertäessämme en voinut kuin ihastella Kajanderin luovuutta ja monipuolisuutta. Yksi työ oli osin miniatyyrikokoinen kommentti elämän katoavuudesta, toinen oli koko seinän kokoinen otanta rakkaan huulista. Käytetyt materiaalit olivat monipuolisia ja katsoja sai huomata, että roskistakin saa toimivaa taidetta.

Anna Ellmenin henkilökuva Kajanderista

Näyttelyn loppupuolella oleva Pariisi-osio pysähdytti, onhan kaupunki juuri nyt raastavan ajankohtainen. Kaupunki on Kajanderille suuri rakkaus ja inspiraation lähde ja olikin virkistävää nähdä taas Pariisin kauneuden representaatioita silkan pahuuden näyttämisen jälkeen.

Politiisuutta ei toisaalta Kajanderin töistä puuttunut. Monissa niistä oli esimerkiksi tiukkaa kritiikkiä ihmisen toimintaa kohtaan. Henkilökohtaiset, sotiemme raakuuksia käsittelevät teokset pysäyttivät. Toisaalta töissä oli hyvin paljon kauneutta ja toivoa.

Käykäähän katsomassa, suosittelen lämpimästi! Minäkin menen vielä uudelleen.

Anartisti 17.1.2016 saakka. Huomenna lauantaina 28.11. klo 12 on FT Anna Kortelaisen erikoisopastus ”Katso miten Pariisi nielee kaikki tiet” (tällä hetkellä täynnä).