Yksin vai yhdessä?

Kävin taidenäyttelyssä ensimmäisen kerran yksin viime keväänä. Olen aina ajatellut, että museossa käyminen on sosiaalinen tapahtuma ja mukana pitää olla kaveri jos toinenkin. Osa museokokemusta on, että se jaetaan jonkun kanssa ja siitä jutellaan ainakin jälkeenpäin, jollei teoksia kommentoida saman tien. Mutta minkälaista on käydä museossa yksin?

Wäinö Aaltosen museossa oli kevättalvella mainio näyttely Ääni, kuva kokemus, jonka halusin nähdä ja päädyin eräänä sateisena sunnuntaipäivänä yksikseni museoon. Alkuun jopa jännitti, mitä jos alkaa naurattaa ääneen tai tulee mieleen kommentti, jonka haluaa jakaa jonkun kanssa. Näyttely olikin todella vaikuttava ja synnytti paljon tunteita ja ajatuksia. Ääneen en tainnut nauraa, mutta muutaman kyyneleen saatoin poskelta vaivihkaa pyyhkiä. En kuitenkaan kaivannut toista ihmistä jakamaan kokemustani vaan tuntui, että teoksiin pystyi syventymään eri tavoin itsekseen eikä tarvinnut miettiä, miten sanallistaa tunnelmiaan heti toiselle. Ymmärsin, että museokäynnistä voi nauttia myös itsekseen.

Toinen ja täysin erilainen museovierailu oli Turun taidemuseon Jacques Henri Lartiguen tuotantoa esittelevä Riviera -näyttely. En ole itse juurikaan valokuvannut, joten ymmärrykseni valokuvaamisesta on melko rajoittunut, mutta se ei omaa museokokemustani haitannut yhtään. Rivieran tunnelma välittyi valokuvista ihanasti ja näyttely toi hyvän mielen koko päiväksi. Toisaalta tässä näyttelyssä huomasin, että kokemus olisi ollut hauska jakaa jonkun toisen kanssa. Rivieran kepeydelle olisi ollut ihanaa nauraa ystävän kanssa ja toisaalta jakaa tunne jonkin menetetyn haikeudesta.

Sittemmin olen käynyt museoissa niin yksin kuin yhdessä kaverin kanssa ja todennut, että molempi parempi. Fiilis ja hetki taitaa tässäkin ratkaista, mutta näyttelylläkin on osansa. Minkälainen on näyttely, jonka haluaa kokea itsekseen tai jakaa toisen kanssa? Suosittelenkin käymään museoissa niin itsekseen kuin tovereiden kanssa ja kuulostelemaan, miten kokemus muuttuu.

Sponsored Post Learn from the experts: Create a successful blog with our brand new courseThe WordPress.com Blog

Are you new to blogging, and do you want step-by-step guidance on how to publish and grow your blog? Learn more about our new Blogging for Beginners course and get 50% off through December 10th.

WordPress.com is excited to announce our newest offering: a course just for beginning bloggers where you’ll learn everything you need to know about blogging from the most trusted experts in the industry. We have helped millions of blogs get up and running, we know what works, and we want you to to know everything we know. This course provides all the fundamental skills and inspiration you need to get your blog started, an interactive community forum, and content updated annually.

Kartan kanssa kotikulmilla

Mihin seuraavaksi?

Lapseni pitää kartoista. Vielä enemmän hän pitää siitä, että saa kartan avulla etsiä reitin paikasta A paikkaan B. Eniten hän pitää siitä, että hän saa opastaa myös muita kulkemaan perässään paikasta A paikkaan B. Löytäessäni Turun kulttuurikuntoilun karttoja, tiesin tehneeni loistavan löydön.

Turun kulttuurikuntoilureitistö sai alkunsa Turun kulttuuri-pääkaupunkivuoden aikana. Reitistö on kasvanut vuosien varrella ja nykyisin Turun kaupungin sivuilla  on esillä  kolmetoista karttaa. Niiden lisäksi konkreettisia, paperisia karttoja on jaossa ainakin kirjastossa ja matjatoimistossa mutta itse olen niitä bongaillut myös museokeskuksen toimipisteistä. Reitit on teemoilteltu: kullkiessa pääsee niin etsimään Turun romanttisimpia paikkoja, bongaamaan patsaita, kipuamaan lukuisia rappusia kuin ihailemaan arkkitehtuurin helmiä. Suurin osa reiteistä mukailee Aurajoen rantoja mutta myös kahteen lähiöön pääsee tutustumaan tarkemmin karttojen avulla.

Valitsin ensimmäiseksi seikkailuksi Piiloleikki-reitin. Siinä etsitään kartan avulla rantaan sijoiteltuja pieniä lasten tekemiä patsaita. Syitä valintaani oli kolme: se on kartoista eniten lapsille suunnattu, reitti kulkee aivan kotinurkilla ja on sopivan mittainen pienellekin kulkijalle, vain kaksi kilometriä. Reitti kulkee myös Forum marinumin ohitse ja päättyy Turun linnan puistoon, eli halutessaan matkan varrella voi piipahtaa myös museovierailulla. Pääsepä reitillä myös förillä kulkemaan!

   Valintani oli onnistunut! Me kaikki kolme nautimme vähän erilaisesta päiväkävelystä ja lapsen ilon kiljahdukset täyttivät ilman patsaiden löytyessä. Patsaiden piilopaikat eivät olleet liian helppoja; yhtäkin patsasta saimme etsiä jokusen tovin paikallamme pyörien ennen kuin puoliso tarttu gps:ään ja me tajusimme nostaa katseemme maasta vähän ylemmäs. Lopulta vain yksi patsaista jäi löytymättä ja sekin silloisen katuremontin takia.

Onnistuneen ensikokeilun jälkeen jatkan varmasti kulttuurikuntoilua yksin tai yhdessä näiden reittikarttojen kanssa. Seuraavaksi ehkä suuntaan vähän suurempia patsaita bongailemaan tai itselleni täysin vieraaseen Pansioon. Mihin sinä lähtisit?

Museotunnelmia Helsingistä ja museokortin omistajan onnea

Muutin kesäksi Espooseen opintoihin kuuluvan työharjoittelun vuoksi. Ensimmäiset viikot kuluivatkin uuteen työhön ja ympäristöön totuttelemisessa, mutta muutaman viikon jälkeen tuli tylsistyminen. Mietin, mitä edullista ja hauskaa tekemistä keksisin työpäivien jälkeen ja havahduin museokortin mainoksiin Facebookissa. Ostin siltä istumalta kortin ja olenkin vieraillut useammin museoissa kuin pitkään aikaan. Tähän koostin kokemuksia Helsingin museokäynneistä.

Ensimmäinen kohteeni oli museoiden klassikko Ateneumin taidemuseo. Ateneumissa on parhaillaan käynnissä Tarujen kansat -näyttely, joka keskittyy 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisiin ja norjalaisiin taiteilijoihin, jotka loivat teoksensa kansanelämän ja -tarujen pohjalta. Näyttely oli teemoiteltu mainiosti ja vaikka aihepiirit olivatkin tuttuja folkloristille, antoi upea kuvamaailma paljon. Oli havahduttavaa huomata suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden väliset yhteydet niin aiheiden puolesta kuin ulkonäöllisestikin. Taiteilijamuotokuvissa kun taiteilijat olivat kuin veljessarja partaisine naamoineen. Ihanaa oli myös uppoutua maalausten luomiin tunnelmiin ja mielikuvitusmaailmoihin. Ateneumin näyttely on lumoava ja sai ainakin oman mieleni virkistymään arjen keskellä.

Toinen museokäynti osui minulle ennestään vieraaseen, mutta toki nimeltään tuttuun Designmuseoon. Tutustuin Suomimuodin antologia sekä Suomalainen muoto -näyttelyihin. Olin itselleni jossain määrin vieraalla maaperällä muodin maailmassa, mutta kappas, näyttelyssä oli tietysti itsellekin tuttuja suomalaisen muodin klassikoita. Näyttely on jaoteltu kronologisen jatkumon sijaan erilaisiin teemoihin, joiden myötä avautui itselleni uusia näkökulmia suomalaisen muodin ilmiöihin. Tai lähinnä muodostui kysymyksiä, joihin ei näyttelyssä oikein saanut vastausta. Opastetulle kierrokselle osallistuminen olisi varmasti ollut paikallaan, mutta kelpasi näyttely näinkin huvittuen erikoisista muotiluomuksista ja nauttien vaatteiden tuomista omista muistoista.

Vielä enemmän muistoja nostatti Designmuseon ensimmäisen kerroksen Suomalainen muoto -näyttely, joka eteni kronologisesti esitellen hyvin eri aikakausien muotoilua taidelasista Paimion parantolan sisustukseen ja Nokian puhelimiin. Näyttely sai kokemaan, että tämä kaikki on osa minua, omaa menneisyyttäni, mutta myös tulevaisuutta.

2015-05-8--20-34-22Kolmannelle museovierailulle suuntasin Kiasmaan katsastamaan erityisesti Robert Mapplethorpen retrospektiivisen näyttelyn. Taiteilija on itse sanonut, että ”Yritän tallentaa hetken ja paikan, jossa elän: New Yorkin. Näitä kuvia ei olisi voitu tehdä minään muuna aikana.”. Lausahdus kiteyttää näyttelyn hyvin, vaikka osa valokuvista tuntuivatkin ajattomilta ja edelleen ajankohtaisilta. Näyttelyn aikaansaamassa huumassa kävin katsomassa myös Ismo Kajanderin näyttelyn sekä muotokuvia esittelevän Face to face -näyttelyn. Huomasin kuitenkin, ettei keskittymiskyky enää täysin riittänyt nauttimaan näinkin erilaisista kuva- ja taidemaailmoista. Alkuun harmitti, kunnes muistin, että museokortillahan voin nauttia jokaisesta näyttelystä vielä moneen kertaan.

Leikin lumoissa Tallinnassa

Kadriorgin Lastenmuseo Miiamilla
Kadriorgin Lastenmuseo Miiamilla

Olen ihastunut eteläiseen naapurimaahamme Viroon, johon alkujaan tutustuin Aino Kallaksen teosten ja päiväkirjojen kautta. Yliopistossa päätin tarttua härkää sarvista ja syventää tätä ihastusta, joten aloitin viron kielen ja kulttuurin opinnot. Vaikka opintokokonaisuus ei aivan valmiiksi koskaan tullutkaan ja kielitaito on karissut vuosien aikana, naapurimaa kiehtoo edelleen. Onneksi olen saanut tämän kipinän tarttumaan myös perheeseeni ja ehdottaessani taas minilomaa Tallinnassa epäröintiä ei ollut havaittavissa.

Tallinna on kaunis ja rento matkakohde, johon on mukava matkustaa vaikka vain muutamaksi päiväksi. Vanhan kaupungin rakennukset ja sokkeloiset kadut kaupunginmuurien sisäpuolella ovat monelle matkaajalle tutut mutta toisinaan kannattaa suunnata kulku myös vähän kauemmas mukulakivikaduilta. Itseäni viehättää varsinkin idyllinen Kalamajan alue aivan Vanhankaupungin kupeessa, ja tällä matkalla suuntasimme Kadriorgin puistokaupunginosaan. Kadriogrin laaja puisto palatseineen ja museoineen on helposti saavutettavissa kävellen, ja matkalla saimme nauttia koristeellisista puutaloista ja ohitse kulkevan raitiovaunun kolinasta.

Kadriorgin puistoaluetta

Kardiorgin puiston kukkaloistoa

Pääkohteemme puistossa oli kehuttu lastenmuseo MiiaMilla, joka vei koko seurueemme sydämen yksinkertaisuudellaan ja välittömyydellään. Museossa me kaikki kolme innostuimme niin  leikkimään, huvittelemaan, askartelemaan kuin oppimaankin. Emmekä olleet ainoita! Vaikka museossa oli monen ikäistä leikkijää, ei sen pienissä huoneissa tuntunut kiirettä tai ahtautta. Museo itsessään ei ole koolla pilattu, vaan se koostuu vain muutamata huoneesta. Jokaisella huoneella on kuitenkin oma teemansa, yhdessä tutustutaan luontoon, toisessa saa askarrella, kolmanteen on rakennettu eri ammattilaisten työtiloja: vierailija pääsee leikkimään niin postivirkailijaa, kelloseppää kuin valokuvaajaakin. Lisäksi museon ulkopuolella on mainio leikkipuisto, jossa lapseni olisi viipynyt varmasti pidempäänkin. Jatkoimme kuitenkin matkaa ohitse monien jäätelönmyyjien ja laajojen ruusukäytävien kohti Kadriorgin palatsia. Palatsissa on nykyisin ulkomaisen taiteen museo, mutta meille riitti tällä kertaa puutarhan ihailu ja siellä haahuilu.

Pietari Suuren rakennuttama Kadriorgin palatsi on nykyään taidemuseo ja avoinna yleisölle.
Pietari Suuren rakennuttama Kadriorgin palatsi on nykyään taidemuseo ja avoinna yleisölle.

Kadriorgin puistoalue on lapsiperheiden suosiossa, mutta sen monipuolinen museotarjonta (mm. taidemuseo Kumu, Kadriorgin palatsi ja Pietari suuren talomuseo) toivottavasti houkuttelee muitakin matkaajia paikanpäälle. Meidän kaltaiselle lapsiperheelle ja pienen budjetin matkaajalle Kadriorg oli täydellinen päiväretkikohde, josta riitti iloa ja elämyksiä jokaiselle, ja johon varmasti palaamme haahuilemaan uudelleenkin. Lopulta nälän viedessä voiton, hyppäsimme raitiovaunuun, joka suloisesti täristen kiidätti meidät takaisin Kalamajaan nauttimaan päivän viimeisistä auringonsäteistä.

Kadriorgin Lastenmuseo Miiamilla: L. Koidula 21 C, Tallinna

Raitiovaunut 1 ja 3 kuljettavat väsyneet leikkijät takaisin vanhankaupungin ja sataman suuntaan. Kauniilla ilmalla kannattaa varata mukaan piknik-eväät vaikka kahvilakin museosta löytyy.