Keväiset kulttuuritärpit Tampereelle

Kevättalvinen Tampere tarjosi parastaan, kun matkustin kiskoja pitkin kaupunkiin. Heti juna-aseman kulmilla vastaani tuli kaupungin uutuus, uusiutuvalla sähköenergialla kulkeva raitiovaunu eli Ratikka. Auringonpaisteen siivittämänä etsin Suomen Manchesterissa mielenkiintoista nähtävää kulttuurin, taiteen ja arkkitehtuurin saralla. Ja sitähän löytyi! Tässä parhaat vinkit:

Museokeskus Vapriikki

Tammerkosken rannalla, Tampellan entisessä punatiilisessä verstasrakennuksessa oleva Vapriikin museokeskus käsittää useita museoita, yli kymmenen näyttelyä, vuoden museokaupaksi 2022 nimetyn museopuodin sekä museoravintolan. Katsottavaa ja koettavaa riittää koko perheelle. Täällä voivat käydä myös lapsuuden haaveet toteen – viime kerralla pääsin Suomen pelimuseossa vihdoin pelaamaan Hugo-peliä. Oi onnea!

Tällä kertaa kävin tutustumassa Tampereen Kivimuseon vaikuttavaan kivi- ja mineraalikokoelmaan sekä sukelsin paikallishistorian pariin Tampere liekeissä -näyttelyssä (30.4.2023 saakka) sekä pikkuruisessa Wivi Lönn -pienoisnäyttelyssä (2.4.2023 saakka). Olivia Mathilda ”Wiwi” Lönn oli tamperelaissyntyinen arkkitehti. Kaupungissa on useita hänen suunnittelemiaan rakennuksia, kuten vuonna 1902 valmistunut Tampereen Suomalaisen Tyttökoulun rakennus (nykyinen Wivi Lönnin koulun Pyynikin koulutalo) ja Tampereen keskuspaloasema vuodelta 1908.

Työväenmuseo Werstas ja Ysäri-näyttely

Toinen paikallinen museoaarre on Finlaysonin alueella oleva Työväenmuseo Werstas. Tamperelaisen teollisuuden historiaa ja nykypäivää esittelevän Teollisuusmuseon lisäksi esillä on erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museoon on vapaa pääsy.

Juuri nyt esillä olevassa Ysäri-näyttelyssä pääsee nostalgiamatkalle 1990-luvun Suomeen. Näyttelyssä käydään läpi aikakauden tapahtumia, kuten koko maata ravistanut lama sekä internetin ja kännyköiden tulo. Siellä pääsee myös esimerkiksi jakamaan muistojaan ekasta kännykästään, pelaamaan monelle tuttua Lemmings-sopulipeliä sekä reivaamaan hittibiisin tahtiin. Kaverini kanssa näyttelyä kiertäessämme hihkuimme useasti tunnistaessamme tuttuja ilmiöitä ja esineitä. Tuon muistan! Minäkin punnitsin Kinderin suklaamunia hedelmävaa’alla , jotta saisin halutun teemalelusarjan lelun! Ja ne iltapäivät Jyrkin äärellä, kun videokasetti oli valmiina tallentamaan lempibändin esiintymisen – tallessa on.

Ysäri-näyttely on nähtävissä 8. lokakuuta 2023 saakka. Kannattaa myös käydä museokaupassa, josta voi ostaa muistoksi vaikkapa Ysärin lapsi -kangaskassin.

Tampereen taidemuseo ja Wäinö Aaltosen näyttely

Amurin kaupunginosassa Tampereen taidemuseo on kolmas kiinnostava museokohde. Tällä hetkellä esillä on retrospektiivinen näyttely Wäinö Aaltonen – luomisen riemu. Se tutustuttaa kuvanveistäjä Aaltosen taiteeseen 1910-luvulta 1960-luvulle erityisesti tunnettujen turkulaisten ja tamperelaisten monumentaalitöiden kautta, kuten Turun Lilja ja Hämeensillan Pirkkalaisveistokset. Näyttelyssä käydään mm. läpi niiden sekä pienempien töiden luomisprosessia. Esillä on niin veistoksia ja maalauksia kuin kuvanveistäjän suunnittelemia mitaleita ja kirjojen kuvituksia.

Wäinö Aaltonen – luomisen riemu -näyttely on on toteutettu yhteistyössä Turun museokeskuksen kanssa ja se on avoinna 21. toukokuuta 2023 saakka.

G Livelab Tampere

Historiaan ja taiteeseen tutustumisen jälkeen voisi kaivata ripausta elävää musiikkia. Tampereella sitä tarjoaa mm. G Livelab Tampere. Vapriikin tavoin tila on entinen tehdasrakennus, Frenckellin paperitehtaan pannuhuone Tammerkosken äärellä Kirjastonpuistossa. Piippukin on yhä jäljellä! Me kävimme kaverini kanssa katsomassa Maija Vilkkumaan Neverheard-keikan, joka oli kaikin tavoin upea elämys. Tulevan keikkatarjonnan löytää G Livelabin sivuilta.

Pro-vinkki paikalliselta: jos haluaa nauttia keikasta rauhakseltaan pöydän ääressä, istumapapaikan voi varata ennakkotilauksen kera keikkaviikon maanantaina sovelluksen kautta. Keikasta riippuen istumapaikkoja voi olla mm. lavan eturivissä ja parvella. Eikä tarvitse tungeksia!

Tampereen Kauppahalli

Välillä sitä tarvitsee myös virvoketta. Sitä tarjoavat Keskustorin vieressä Tampereen Kauppahallissa monet eri ravintolat, kahvilat ja puodit. Kauppahalli vaikuttaa olevan suosittu ruokailu- ja kahvittelupaikka. Hallin kauppailla on myös myynnissä mm. kasviksia ja vihanneksia, kalaa ja lihaa, juustoja, kenkiä, kukkia sekä leipomotuotteita.

Jugendtyylinen kauppahalli on toiminut vuodesta 1901 ja on arkkitehti Hjalmar Åbergin suunnittelema. Puolikaaren muotoinen katto kohoaa ylös korkeuksiin. Erityisen mieluisaa kaupungissa vierailevana oli päästä kahden tunnetun herkkupaikan äärelle kätevästi ydinkeskustassa: Pyynikin Munkkikahvilan Pyynikin näkötornin munkit pääsee nauttimaan myös täällä ja Tallipihan Suklaapuodin kauppahallin toimipisteessä on hyvä herkkuvalikoima kotiinviemisiä.

Miela

Tuliaisista puheen ollen – jos tarve on vastuulliselle ja hitaalle muodille tai kodin tuotteille, tamperelainen designkauppa Miela on Hämeenkadulla, kivenheiton päässä Tampereen Kauppahallista. Myynnissä on vaatteita, asusteita ja koruja sekä kodin tuotteita kotimaisilta merkeiltä. Valikoima vaihtuu kuukausittain, ja juuri nyt myynnissä on suomibrändejä kuten tamperelainen Nouki, Nuppu Print Company ja Utuliini. Yläkerrassa on outlet-osasto sekä Miela Preloved -puoli, josta voi löytää second hand -vaateaarteita. Ja jos jäit haikailemaan jonkin tuotteen perään, niin ei hätää – Mielalla on myös verkkokauppa.

Vierailulla Aalto-kohde Paimion parantolassa

On aurinkoinen syksyinen sunnuntai. Olen tullut kaverini kanssa Paimioon tutustumaan mäntymetsän keskelle rakennettuun merkittävään funkiskohteeseen. Osallistumme Magni Mundin opastetulle kierrokselle Alvar ja Aino Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan, jonne pääsee vierailemaan vain oppaan kanssa.

1920-luvun Suomessa heräsi tarve inhan kulkutaudin, tuberkuloosin, hoitopaikalle. Julistettiin arkkitehtikilpailu, jonka Aallot voittivat Piirretty ikkuna -työllään. Funktionalismia edustava Paimion parantola valmistui vuonna 1933. Parantolan hygieniavaatimukset olivat tarkat ja se näkyy niin rakennuksen kuin sisustuksen suunnittelussa. Ikkunat ovat isot, jotta puhdistava auringonvalo pääsee siivilöitymään sisätiloihin. Kulmat ovat pyöreitä ja lampuissa on lasikupu, jotta niihin ei keräänny pölyä. Tuberkuloosin hoitoon ei vielä ollut varsinaista lääkettä, vaan hoitoina toimivat muun muassa raitisilmakylvyt, ravinto ja joskus kirurgiset toimenpiteet.

Jo aulassa näkyy rakennuskokonaisuuden ajallinen kerrostuneisuus: alun perin tilassa oli avonaulakko, jossa kengät otettiin pois istuen Aino Aallon tarkoitukseen suunnittelemilla jakkaroilla (nykyisin Artekin Sivupöytä 606). Sittemmin naulakko on korvattu Savoy-maljakon muotokieltä toistavalla vastaanottokopilla.

Aularakennus jatkuu oikealle ja vasemmalle eri siivillä. Rakennusta on laajennettu 1950-luvulla leikkaussalisiivellä ja 1960-luvulla henkilöstön asunnoilla ja se kiemurtelee pitkin kangasmaastoa. Parantolatoiminta loppui 1960-luvulla ja rakennus toimi sairaalana aina 2010-luvulle saakka. Sittemmin tiloissa on ollut lasten ja nuorten kuntoutusta. Tälläkin hetkellä talossa on sopeutumisvalmennusta.

Aulasta nousemme kirkkaankeltaisia, matala-askelisia portaita pitkin B-siipeen. Siellä on tärkeä tila: yhtä hoidon peruspilaria, ravintoa, potilaille tarjonnut ruokasali. Tilassa yhdistyvät arkinen ruokailuhetki ja hienot arkkitehtoniset yksityiskohdat. Vasen seinä on lähes kokonaan yhtä isoa ikkuna-alaa. Ikkunoiden välissä on upea yksityiskohta: iloa tuottava ikkunapuutarha. Lasien läpi tulviva auringonvalo lämmittää jopa näin syksyllä. Taitavat markiisit tulla tarpeeseen.

Ruokasalissa on hyvin nähtävissä potilaan näkökulman huomioiminen: Alvar Aalto halusi, että tilat toimivat myös makuutasossa olevien potilaiden kanssa. Esimerkiksi valaisimet on suunniteltu häikäisemättömiksi. Ruokalan yläpuolella on nykyinen kokoushuone. Isojen sisäikkunoiden kautta on hyvä näkymä alas ruokalaan. Tilan valkoiseksi maalattua metallia ja messinkiä olevat valaisimet ovat ajattomat.

Parantolan julkisivu on funkikselle uskollisesti rapattu ja maalattu valkoiseksi. Valkoinen toistuu myös sisätilojen värityksessä. Sitä on kuitenkin piristetty useilla väriläiskillä, kuten keltaisilla portailla, persikanvärisillä käytävän seinillä ja sinapinvärisellä linoleumlattialla. Värit Alvar Aalto on suunnitellut yhdessä koristetaiteilija Eino Kaurian kanssa.

Värejä ja yksityiskohtia riittää. Aallot suunnittelivat tilat mahdollisimman hygienisiksi ja toimiviksi, mutta myös mahdollisimman viihtyisiksi. Moni tuberkuloosipotilas vietti pitkiä aikoja parantolassa. Osalla vierailu venyi jopa vuosiksi. On ymmärrettävää, että ympäristön tuli tällöin olla paras mahdollinen.

Astun ruokasalin vieressä olevaan potilaiden seurusteluhuoneeseen. Sen väritys on beige-valko-vihreä. Parantola-aikoina potilaan tarkan hoito-ohjelman lisäksi heillä oli myös vapaa-aikaa. Juuri tähän tilaan Alvar Aalto suunnitteli kuuluisat Paimio-tuolit. Kyllä sellaisella kelpasi istuskella rennosti ja katsella vuoron perään vaikkapa rauhoittavan vihreää kattoa ja upeaa, isoista ikkunoista avautuvaa takapihan mäntymetsää!

Huoneessa on myös kiinnostava virhe: Alvar Aallon suunnittelema takka, jossa hormi on johdettu yläosan sijaan takan sivusta. Valkoisista kaakeleista ja tummasta metallista tehty tulisija on kaunis, mutta kuulemma täysin käyttökelvoton. Nykyiseen sisustukseen kuuluvat yksinkertaisen elegantit valkoiset puutuolit, jotka ovat littoislaisen Huonekalutehdas Korhosen tuotantoa. Nykyään tehdas on nimeltään A-factory ja tekee yhä Aino ja Alvar Aallon suunnittelemia Artekin huonekaluja.

Opastuskierros jatkuu yhä ylempiin kerroksiin. Keltaisella porrastasanteella ihailen puukehyksisten ikkunoiden rivistöä aina alas pohjakerrokseen saakka. Tasanteella on esillä musta, selkeälinjainen Pikku Paimio -tuoli (Nojatuoli 42) sekä kattotasanteelle tarkoitettu lepotuoli tykötarpeineen. Ai mille kattotasanteelle? Kiivetäänpä katsomaan!

Potilassiiven ylimmän kerroksen nauhaikkunoista näkyy mäntypuiden latvat. Kävelemme peräkanaa turvavälein kapean käytävän poikki. Ja harmaan oven takana se odottaa: parantolan kattotasanne, jonne potilaat tuotiin nauttimaan terveellistä, raikasta ilmaa.

Tasanne on yllättävän iso jatkuen makuuhallisiiven ylle. Sitä reunustaa minimalistinen, oranssi metallikaide. Kaiteen vieressä on säntillisessä rivissä olevia puisia istutuslaatikoita, joissa on matalia vuorimäntyjä. Vanhoissa valokuvissa voi nähdä vuorimäntyrivistön olleen aikoinaan paljon tiheämpi. Kävelen kaiteen viereen ja kurkistan alas: kyllä, olemme aika korkealla! Näkymä puiden ylle on huimaava ja kiehtova.

Poistumme ylimmästä kerroksesta Pohjoismaiden ensimmäisen maisemahissin kyydissä. Odottelemme kaverini kanssa tovin vuoroamme. Kerta toisensa jälkeen uudet hissikyytiläiset painavat tilausnappia ja se käynnistää katonrajassa olevien ikkunoiden takana näkyvissä olevan rattaiston. Hiljalleen koneisto hilaa vanerisen hissikorin ylös. Koneromantiikkaa parhaimmillaan!

Ihailen porraskäytävää: harmaa-valkoiset mosaiikkibetoniportaat näyttävät kauniilta valkoista, petrolinsinistä, harmaata ja mustaa yhdistelevää kaidetta vasten. Tyylikkäitä materiaaleja, värejä ja muotoja!

Vihdoin koittaa vuoromme, ja lyhyen hissimatkan päätteeksi astumme haitariovista 1930-luvulle 1930-luvun potilashuoneeseen. Olen kierroksella saanut kuulla millaista parantolassa oli asua ja työskennellä. Nyt saan nähdä omin silmin potilashuoneen. Sen sisustuksessa on käytetty valkoista ja turkoosinvihreää vaneria sekä taivutettuja metalliputkia. Kaksi potilassänkyä nököttävät vieri vieressä. Toiselle on pedattu Helsingin vuoden 1940 olympialaisten viltti, toisen ylle on asetettu pelkistetty turkoosi tarjoilupöytä. Tuollainen pöytä kelpaisi minullekin!

Syysauringon valo siivilöityy katonrajaa hipovista ikkunoista, joita kehystävät ruskea-valkoiset Siena-verhot. Käytäväseinällä on kaksi soikeaa käsienpesuallasta. Tarkkaan harkittu yksityiskohta: muoto mahdollistaa veden hiljaisen ja roiskeettoman valumisen. Huoneesta poistuessani huomaan ovensuun seinässä värimalleja muistuttamassa restauroinnista.

Vanhan potilashuoneen vieressä on uudempi. Tämä 1970-luvun huone muistuttaa enemmän nykyajan sairaalahuonetta, mutta retrohko on tämäkin. Sängyille on pedattu kirkkaansiniset liinavaatteet. Väliin on asetettu häveliäästi sermi.

Kierroksemme lopuksi pistäydymme eräänlaisessa museohuoneessa, jossa on esillä huonekaluja, esineistöä ja valokuvia parantola-ajoista. Vitriinissä potilaiden tekemien käsitöiden vieressä on tuberkuloosin asentohoito-ohjeita. Näen niissä suoran yhteyden tähän poikkeussyksyyn ja toisen keuhkoja rasittavan taudin hoitoon.

Toinen koskettava yksityiskohta on seinällä oleva lippu. Jokaisella parantolan kerroksella oli oma nimensä ja lippunsa. Tuberkuloosi oli sitkeä tauti, ja alueella oleva hautakappeli, Ruusukellari, oli säännöllisessä käytössä. Onneksi osa potilaista parantui ja pääsi kotiin. Silloin oman kerroksen väki liehutti iloisesti lippua.

Kierroksen päätyttyä kierrämme vielä kaverini kanssa rakennuksen ulkoa. Potilassiiven takana on laaja nurmialue, jossa on tyhjänä oleva pyöreä koristeallas kertomassa menneestä lumosta. Sinitaivas pilvineen heijastuu suurista makuusiiven ikkunoista. Nostan katseeni kulmatornin huippua kohti: sehän muistuttaa vähän Toivo Jäntin ja Yrjö Lindegrenin suunnittelemaa Olympiastadionin tornia!

Kävelypolut kiemurtelevat syvemmälle mäntymetsään ja muiden alueen rakennusten luo. Lopuksi olemme taloussiiven kohdalla. Se muodostuu monista matalista rakennuksista ja taivasta kohti tähyävästä piipusta. Seuraavalla kerralla olisi kiva vierailla näissä henkilökunnan käyttämissä talous- ja asuintiloissa!

Tällä hetkellä Magni Mundilla on Paimion parantolaan yleisökierroksia, interaktiivisia etäkierroksia sekä yksityiskierroksia. Varaathan paikkasi etukäteen!

Fredrikan puutarhassa Porvoossa

Minulle luettiin lapsena iltasaduksi runoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) Vänrikki Stoolin tarinoita (Fänrik Ståls sägner, 1848 & 1860). Muistan aivan vaatineeni sitä yhdeksi iltasatukirjaksi, ja arvelen ehkä runojen rytmin vedonneen. Myöhemmin kotimaisen kirjallisuuden opinnoissani vaikutuin toisesta Runebergista: usein miehensä varjoon jäävästä ja jätetystä kirjailija Fredrika Charlotta Runebergista (o.s. Tengström, 1807–1879).

Aikaansa edellä ollut naisasianainen teki minuun säväyksen ansiokkaalla työllään ja kirjallisella tuotannollaan. Hänen esikoisromaaninsa Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (Fru Catharina Boije och hennes döttrar, 1858) on yksi ensimmäisistä suomalaisista historiallisista romaaneista. Olipa Fredrika myös yksi maamme ensimmäisistä naispuolisista sanomalehtitoimittajista.

Kun kuulin, että Runebergien pitkäaikaisessa kodissa, J.L. Runebergin koti -museossa, on lisäksi monia Fredrikan aikaisia viherkasveja, oli kirjallisuuden ja viherkasvien ystävälle kesäretkikohde selvä. Ja vihdoin koittaa päivä, kun saavun Fredrikan luo Porvooseen.

On hieman epävakainen heinäkuun päivä keskellä leppeää lomakautta. Ympärilläni Empire-Porvoossa on rauhallisia puutalokortteleita sekä siellä täällä jokunen matala kerrostalo. Astun peremmälle museon pihalle keltaisesta portista. Eteeni avautuu viehättävä punamultaisten piharakennusten, polkujen, puiden, pensaiden ja kasvien hehkeä idylli. Olen perillä Fredrikan puutarhassa.

Pihapiiri on suloinen kuin karkki lasten leikkinurkkauksineen ja kukoistavine kasveineen. Astun punaisen aidan rajaamalta sivulta syvemmälle Fredrikan kukkaloistoon. Kyltissä muistutetaan, ettei puutarha ole leikkipaikka, ja kasveihin ja eläimiin ei saa koskea. Alkaa ripsiä hieman vettä, mutta en malta aivan vielä mennä sisälle.

Fredrika Runeberg oli innokas puutarha- ja viherkasviharrastaja. Hän hankki sekä puutarhaan että sisäkasveiksi eksoottisia ja harvinaisia lajeja, joita on yhä nähtävissä museossa. Museopuutarha on pitkälti alkuperäisessä asussaan. Kiertelen polkuja ja bongailen kasvilajeja: ruusu, harmaamalvikki, päivänlilja, ukonhattu, tarhaneito…Koristekasvien lisäksi puutarhassa on yhä paljon hyötykasveja, esimerkiksi luumupuita ja karviaispensaita.

Kuistin edestä löydän muun muassa punavioletin aitoelämänlangan, kärsimyskukan ja pasuunakukan. On aika kivuta portaat ylös ja astua sisälle taloon.

Ehdin juuri alkavalle kello kahden opastuskierrokselle, joka pidetään suomeksi kesäsunnuntaisin. Puolisen tuntia kestävällä opastuksella saan kuulla perheen elämästä ja vaiheista niin talossa kuin talon ulkopuolella. Puutarha ja talo ovat valmistuneet vuosina 1844–1845. Runebergit muuttivat sinne vuonna 1855 asuen talossa yli 25 vuotta. Johan Ludvigin ja Fredrikan kuoltua heidän poikansa myivät kodin irtaimistoineen valtiolle ja se avattiin yleisölle vuonna 1882 Suomen ensimmäisenä kotimuseona. Puutarha ja talo on kunnostettu vuonna 2004.

Huolellinen restaurointi näkyy: sekä talo että puutarha ovat molemmat upeassa asussa. Lähes jokaisella talon ikkunalla notkuu jos jonkinlaista viherkasvia. Ilmeisesti yhdeksän kasvia on varmasti Fredrikan aikaisia tai niiden jälkeläisiä. Laskeskelen, että niiden geenistön täytyy olla yli 140 vuotta vanhaa, huh! Onkohan suomalaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissakaan yhtä vanhoja kasveja? Osa kasveista on saatu lahjoituksina ja niiden lajit ovat sellaisia, joita Fredrikan aikana talossa tai puutarhassa on ollut. Tunnistan ainakin tuoksulehtikaktuksen, joulukaktuksen, rohtoaloen, pelargonian, jättipeikonlehden ja tuoksupelargonin. Myös muun muassa saaroninlilja, tuonenkielo, valkotupsukki ja tuoksupielikki asuttavat näitä nurkkia. Miten hauskoja nimiä!

Taiteilijapariskunnan kodissa riittää katseltavaa. Jokaisessa huoneessa on upeita huonekaluja, esineitä ja taidokkaasti tehtyjä tai entisöityjä tapetteja. Ketunnahkakamarin kirjahyllyt notkuvat kirjoista, ja vitriinistä löydän aukeaman Fredrikan reseptikirjasta käsinkirjoitettuine Runebergin torttu -resepteineen. Olisipa hauska leipoa juuri tällä reseptillä! Museokaupasta saisi jopa ostaa torttumuotteja.

Onpa vitriinissä esimerkiksi myös Maamme-laulu J.L. Runebergin omalla säveleellä sekä kuva perheraamatun sivusta, jonne Johan on kirjoittanut jokaisen kahdeksan lapsensa syntymäajat. Koskettavasti kahden pienokaisen kohdalla on myös kuolinpäivä.

Takana oikealla näkyy Sakke Yrjölän Suomu suomulta – Suomen kalalajien kauneudesta -näyttelyn teoksia. Näyttely on esillä 15.9.2019 saakka.

Astuessani saliin Fredrikan ikkunapuutarhojen koko loisto paljastuu. Osa viherkasveista on monta metriä korkeita ja upean runsaita. Ei ole eilen lähikaupasta haettuja! Sinisävyisen vierashuoneen näyttelyvitriinissä on perheen henkilökohtaista esineistöä, kuten Fredrikan kihlajaislahjaksi Johanille kauniisti kirjoma samettiliina. Siihen on kirjottu tekijän omia hiuksia sekä tietysti kukkia. Silmälasit ja kuulotorvi kertovat kirjailijan näön ja kuulon rajoitteista.

Talon päätyhuone on Johanin makuuhuone. Halvaannuttuaan hän vietti vuoteessaan paljon aikaa ja katseli peilin kautta ulos kadulle. Liikkumisessa oli avuksi pyörätuoli, jonka kankaaseen on kirjottu kauniita kukkia.

Opastetun kierroksen jälkeen jään vielä hetkeksi kiertelemään museon huoneisiin. Miten upeita yksityiskohtia kaikkialla! Millään en raaskisi lähteä, mutta en voi tänne saatika puutarhaan jäädä asumaan. Harkinnan jälkeen ostan museokaupasta itselleni kotiinviemisiksi Susanna Widjeskogin toimittaman Unelmien puutarha. Fredrika Runebergin kukkiva keidas ja hyötytarha -teoksen (Porvoon museoyhdistyksen julkaisuja nro 10, 2015). Sitä kelpaa selailla talvi-iltoina ja mielikuvamatkustaa takaisin vehreään idylliin.

Yksi haave jää: ehkä vielä jonain päivänä minulla on pistokas Fredrikan kasvista, vaikkapa tuoksupelargonista. Kenties saan asettaa sen kasvamaan puutaloni ikkunalaudalle. Jos Fredrika vielä eläisi, huolisikohan hän vastineeksi pistokkaan menninkäisenlehdestäni?

1.9.2019 museossa juhlitaan Fredrika Runebergin syntymäpäivää, jolloin museoon on vapaa pääsy. Luvassa on suomeksi ja ruotsiksi teemaopastus sekä pääsymaksullinen Minna & Fredrika: näytelmä Runebergin kodissa -teatteriesitys. Teatteriesityksien aikana museo on muulta yleisöltä suljettu.

J.L. Runebergin koti, Aleksanterinkatu 3, Porvoo. Museo on avoinna vuoden ympäri. Tarkista aukioloajat museon sivuilta. Fredrikan puutarha on avoinna kesäkaudella museon aukioloaikoina ja tänä vuonna 2.9.2019 saakka.

Brinkhallin kartano Kakskerrassa

Kuljen kaislojen ja omenatarhan reunustamaa hiekkatietä. Edessäni siintää punamultaisia puutaloja, vasemmalla keltaisten kivitalojen muodostama taloryhmä. On heinäkuun paahtava helle. Jo toista päivää Turussa on elohopea kivunnut yli 32 asteen. Olen saapunut Brinkhallin kartanoon Turun Kakskerran saareen. Kartano on Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. On täällä kuvattu Hovimäki-sarjaakin.

Portti johtaa omenatarhaan sekä metsäkirkolle ja luontopolulle

Minna Sarteksen akvarelleja Kahvila Pehtoorinsiivessä

Olen menossa kello yhden opastetulle kierrokselle kartanon päärakennukseen. Muutoin kuin opastetuilla kierroksilla sen ovet eivät yleisölle aukea. On vielä hyvin aikaa, joten ehdin katsella ympärilleni. Kartanosta katsoen vasemmalla on Pehtoorinsiipi-rakennus, jossa on aikoinaan ollut tilanhoitajan asunto ja konttori. Nyt siellä on kesäkahvila, josta saa ostaa virvokkeita, suolaista ja makeaa syötävää sekä keittoa. Kahvilasta voi ostaa myös lipun opastukselle sekä matkamuistoksi esimerkiksi kartanon nimikkomakeisia. Ihastelen kauniita puuovia, lautalattioita, ruutuikkunoita sekä koristeellisia kakluuneja. Heinäkuun kirkas valo tulvii ikkunoista.

Taustalla Katja Laihon ja Virve Maria Vainion teokset

Vastapäätä pehtoorin asumusta on Kavaljeerisiipi. Se on rakennettu silloisen kartanon omistajan luonnontieteellisen kokoelman säilytyspaikaksi, ja se on toiminut myös hänen tyttärensä hääpaikkana. Sellaiseksi voisin kuvitella sen yhä. Erilaisia tapahtumia kartanossa järjestetäänkin yhä, ja tiloja voi vuokrata omaan käyttöön. Kavaljeerisiiven sisäseinissä näkyy elämä ja menneet vuodet. Eri värisiä rappauskerroksia on monta.

Käyn vielä kolmannessa sivurakennuksessa. Kartanon suuntainen Pakaritupa on nimensä mukaisesti vanha leivintupa. Siinä on ollut myös puutarhurin asunto sekä sauna. Sisäseinät hämmästyttävät: osa niistä taitaa yhä olla alkuperäisessä asussaan. Seinien savi- ja heinäkerroksien sekä vuosikymmenien tai -satojen tapettikerrostuman näkeminen hämmästyttää. Väliin laitettujen sanomalehtien tekstit ovat paikoin yhä luettavissa. Rakennuksen keskiosaa kiertää vanha leivinuuni.

Alakerran Pompeiji-huone

Kello lyö yksi, ja opastus alkaa. Kierros kaksikerroksiseen rakennukseen alkaa ala-aulasta. Siellä on miellyttävästi hieman viileämpää kun ulkona. Saan kuulla, että tilalla on ollut asutusta aina keskiajalta saakka. Kartanon omistushistoria alkaa 1500-luvulla, kun Turun linnan käskynhaltija Hans Erikson sai sen haltuunsa. Tästä ajasta on jäljellä enää Kavaljeerisiiven kivinen kellari.

Vuonna 1792 kartano siirtyi Gabriel von Bonsdorffille. Hän suunnitteli ja rakennutti nykyisen, barokki-ihanteiden mukaisen uusklassisen rakennuskokonaisuuden. Päärakennus valmistui 1793. Aikojen saatossa kartanoon on kuulunut myös erilaisia hedelmä- ja muotopuutarhoja, peltoja sekä esimerkiksi iso navetta.

Yläkerran lastenhuone, jossa sanotaan kummitelleen

Vaikka sivurakennukset ovat kiinnostavia, on erityisen kiehtovaa päästä kiertämään päärakennusta. Täällä isäntäväki on asunut ja ottanut vastaan vieraita. Omistajat vaihtuvat, vuosisadat kuluvat, mutta Brinkhall seisoo tukevasti samassa paikassa. Vuonna 1942, toisessa maailmansodassa, päärakennusta vastapäätä olleeseen navettaan osui pommi ja se paloi kivijalkaa lukuun ottamatta maan tasalle. Onneksi ei osunut päärakennukseen! Historiakatsauksen lisäksi saan kuulla kummitustarinoita esimerkiksi yläkerran lastenhuoneesta. Uskaltaisinkohan olla rakennuksessa yksin?

Kartanon yksityisomistuksen aika loppui vuonna 1967, kun Turun kaupunki osti sen. Vuoteen 2001 kartano oli kaupungin omistuksessa ja pääsi huonoon kuntoon. Sisällä tehtiin ilkivaltaa ja sieltä vietiin alkuperäisiä kalusteita. Kartano on ollut Suomen kulttuuriperinnön säätiön omistuksessa vuodesta 2001. Vuosien restauroinnin jälkeen se  näyttää nyt elävän uutta kukoistustaan. Rakennukset ovat restauroitu huolella sekä ulkoa että sisältä. Entisöijien kädenjälkeä ei voi kuin ihailla. Seinäpinnat, katot, listat ja ovenkarmit ovat saaneet huolellisen käsittelyn. Tyyliin sopivia kalusteita on saatu lahjoituksina, ja vanhoja kalusteita on entisöitävinä. Puutarhaakin kunnostetaan. Eläköön Brinkhall, vielä pitkään!

Brinkhallin kartano, Brinkhallintie 414, Kakskerta, Turku. Kartanolle pääsee Föli-bussi numero 15:ta sekä omalla autolla tai veneellä. Kahvila avoinna ja opastuskierrokset tiistaista sunnuntaihin 12.8.2018 saakka, katso tarkemmat aukioloajat kartanon sivuilta. Lue myös Neljä taidenäyttelyä Brinkhallin kartanossa -postaus.