Mathildedalin hurmaava ruukkikylä

Salon Perniössä, meren rannalla on idyllinen ruukkikylä Mathildedal. Se on yksi Teijon ruukkikylistä ja löytyy kartoista suomenkielisellä nimellä Matilda. Vuonna 1852 Viktor Zebor Bremer laajensi Teijon rautaruukkia Mathildedaliin ja nimesi kylän uudelleen vaimonsa mukaan. Ruukkitoiminnan jälkeen kylässä on ollut muun muassa venetelakka.

Mathildedalin ruukkiyhdyskunta on Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kylään hurauttaa autolla Turusta noin tunnissa. Saloon on matkaa noin 26 kilometriä. Alueella on myös erityisesti luontomatkailijoita vetävä Teijon kansallispuisto.

Tullessani kylään on kuin olisin tullut pidemmänkin matkan ja muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Aivan ensiksi on vastassa pieni pihapiiri, jossa ovat Kyläravintola ja Kyläpaahtimo Terho ja Kyläpuoti (Matildan puistotie 4). Jatkan matkaani tammipuiden reunustamaa kujaa tiili- ja punamultarakennusten ohi. Kuja on yksi Suomen pisimmistä tammikujista. Ohitan muutaman uuden omakotitalon, ja ne tuovat miljööseen ajan kerrostumia.

Pian olenkin meren rannalla. Pitkät vierasvenelaiturit ovat valmiina vastaanottamaan veneilijöitä. Olen liikkeellä lauantaina ja se näyttää olevan täällä toripäivä. Vanha rouva on myymässä herkullisen näköisiä leivonnaisia, muun muassa karjalanpiirakoita. Toisella myyjällä on pitkä pöytä kukkuroillaan erilaisia yrttejä ja taimia.

Suuntaan rannasta poispäin pienen puron ääreen. Luonto on kaunista ja vehreää.  Seistessäni solisevan puron äärellä hetki on lähes meditatiivinen. Puron päässä on iso vanha ruukkirakennus, putlaus- ja valssauslaitokset. Seurue kantaa sinne PA-laitteita ja muuta juhliin kuuluvaa tilpehööriä. Taitaa illemmalla olla häät tulossa ja voi, miten ihanassa paikassa! Rakennuksen vieressä on Mathildedalin kesäteatteri (Ruukinrannantie 6), jossa kesällä 2018 esitetään Reinikainen-komediaa.

Puronvartta ympäröi erilaisia ruukkiin kuuluneita rakennuksia, joissa lähes kaikissa on uutta toimintaa. On kaksi ravintolaa, kahvila ja puoteja. Jossain on kuulemma taidenäyttely. Kaikkialla on kauniita yksityiskohtia. Vanhanaikaisen näköisiä vuokrapolkupyöriä nojaa telineeseen. ”En kestä jos ne ovat Pelagoja, liian idyllistä!” totean seuralaiselleni ja tarkistan, että eivät sentään ole.

Keltaisessa rakennuksessa, ilmeisesti vanhassa karkaisimossa, on Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen sympaattinen kirjakierrätyspiste. Se löytyy Hotel & Café Mathildedalin  (Ruukinrannantie 8) kahvilan perältä. ”Vaihda, lainaa, osta (sopivalla summalla)” on raapustettu pieneen liitutauluun. Täältä löytyy varmasti jokaiselle kesäkirja!

Kierrän vielä alpakka-aitauksen kautta. Nämä veikeät, juuri kerityt pitkäkaulat rouskuttavat heinää tyytyväisinä. Viereisessä kehräämössä myydään niiden villasta tehtyjä tuotteita. Niistä ja muista ostosmahdollisuuksista seuraavassa postauksessa!

Päivitys 6/2019: Mathildedalin kyläleipuri on muuttanut Matildankartanoon (Bremerintie 4), jossa on leipomo, myymälä ja leipomoravintola.

 

Syysloma Tallinnassa – Viron luonnontieteellinen museo

Vietimme perheen kanssa syyslomaa eteläisessä naapurissamme Tallinnassa. Lokakuu on oiva aika nauttia kaupungista: vanhankaupungin kaduilta puuttuvat turistimassat, ravintoloissa on tilaa syödä ja varpaita on hyvä käydä lämmittelemässä museoissa. Meidän museokohteeksemme valikoitui tällä kerralla vanhankaupungin muurien suojassa sijaitseva, maan luontoa ja sen historiaa esittelevä Viron luonnontieteellinen museo, Eesti Loodusmuuseum.

Jo kadulta porttikongin kautta ulko-ovelle johdattivat eläinten jalanjäljet joiden jättäjää oli hauska arvuutella yhdessä lasten kanssa. Ja museon sisäpihalla puiden lomassa lymyilevät eläimet toivottivat meidät tervetulleeksi. Ennen kuin ehdin astua jalallanikaan museoon sisälle, oli se tehnyt minuun vaikutuksen.

Aloitimme museokierroksemme näyttelyllä, joka oli pääsyy museovalintaamme. Maaliskuun alkuun saakka esillä oleva  The Secrets of Ancient Sea -näyttelyn mukana pääsee kulkemaan 600 miljoonan vuoden matkan yhdessä hetkessä tyhjästä alkumerestä jättikalmareiden ja dinosaurusten kautta nykyhetkeen. Näyttelyhuone on visuaalisesti upea kokonaisuus. Mutta kolmen euron lisämaksulla pääsee kokemaan vielä jotain upeampaa: näyttelyn 3D-videon, jossa katsoja pääsee itse keskelle tuota merta. Tätä vaihtoehtoa suosittelen ehdottomasti jokaiselle, video oli upea ja hienosti toteutettu! Jopa niin hienosti, että esikoinen joutui keskeyttämään katselun, koska jättiskorpionit ja saalistavat kalmarit tulivat liian iholle. Ja pakko tunnustaa, ei se jättimäinen, haastavasti tuijottava meriskorpioni itseänikään kylmäksi jättänyt.

Viron luonnontieteellinen museo on neljässä kerroksessa ja jokaisessa kerroksessa on kaksi näyttelyhuonetta, joten vaihtuvan näyttelyn lisäksi muutakin nähtävää riitti yllin kyllin. Museossa ei valitettavasti myöskään ole hissiä, joten myös kannettavaa riitti koska kuopus vasta opettelee kävelemisen jaloa taitoa. Museon muissa näyttelytiloissa pääsi tutustumaan tarkemmin Viron luonnon monimuotoisuuteen ja sen eläimistöön susista hylkeisiin, maan geologiaan sekä Itämereen. Pysyvien näyttelyiden tekstit ovat pääasiassa vain viroksi, mutta ilmainen audio-opastus on saatavilla myös suomeksi.

Museossa pidin erityisesti siitä, että näyttelytilat eivät olleet hiljaisia vaan äänimaailmat olivat näyttelyiden mukaisia, eihän luonto todellisuudessakaan ole koskaan äänetön. Kaikki näyttelytilat olivat myös visuaalisesti hienosti rakennettuja eikä kaikki katseltava ollut vitriinien takana piilossa. Luontoa, metsiä ja vesistöjä, esittelevät dioraamat olivat lähellä katsojaa, joten eläinten todelliset mittasuhteet olivat helposti hahmotettavissa.  Ja jos pelkät täytetyt eläimet eivät kiinnosta, oli seinillä myös makeanveden akvaarioita, joihin ainakin kuopus ihastui.

Museossa oli myös paljon tehtävää ja videoita, joihin esikoinen innokkaasti tarttui heti tilaisuuden tullen. Yksi kokonainen huone esitteli miten eläimet aistivat ympäröivää maailmaa. Oli mielenkiintoista nähdä itsensä kärpäsen silmin. Kaiken kaikkiaan Viron luonnontieteellinen museo oli koko perheelle antoisa museokokemus monipuolisuutensa ansiosta ja museossa olisi varmasti saanut kulutettua useammankin tunnin.

Ps. Toinen lasten kanssa ehdoton museokohde Tallinnassa on Lastenmuseo MiiaMilla Kadriorgissa. Lue kokemukseni museovierailustani sinne tästä linkistä.

Luontoretkeilyä ja museohistoriaa eli vierailu Biologiseen museoon

Biologinen museo kurkistelee korkeiden lehtikuusten ja vehreiden lehtipuiden lehvästöjen ja kuusten takaa mäenrinteessä Neitsytpolun varrella ohikulkijoita. Museorakennus on kaikessa kansallisromanttisuudessaan ja yksityiskohdissaan upea puujugendin taidonäyte, vaikka esikoinen olikin nuorempana sitä mieltä että talossa asuu varmasti noita, niin salaperäiseltä rakennus hänestä vaikutti. Biologinen museo on helppo koko perheen museokohde vierailla vaikka keskellä arkipäivää. Se on kooltaan juuri sopiva, joten käyntiin ei tarvitse varata koko päivää tai tuntiakaan. Toisaalta siellä voi yllättäen vierähtää pidempikin tovi, jos haluaa yksityiskohtaisesti tutustua esillä oleviin dioraamoihin.

Dioraamoja eli kolmiulotteisia maisemaikkunoita on museossa esillä yhteensä 13, joista kaikki esittelevät erilaisia suomalaisia maisemia kasveineen ja eläimineen. Museovierailulla pääsee siis samanaikaisesti kokemaan niin syksyisen pohjoiskarjalaisen suomaiseman, ulkosaariston kalliot, tunturit poroineen ja sopuleineen kuin Ruissalon lehtomaiseman kevään vihreydessään. Oma suosikkini on aina yhtä uljas metsänkuningas museon nurkassa ja kotoisen tunnelman luo puutalopiha pikkulintuineen ja maiseman ylle kohoavine kirkontorneineen.

Vuosien varrella olemme käyneet perheen kanssa biologisessa museossa niin lastenviikonloppuina askartelemassa, muuten vain kuluttamassa aikaa sateisina päivinä, etsimässä Harry Potterista tuttua Kutkaa ja tietenkin tutustumassa Suomen luonnon moninaisuuteen. Joka kerta museon hämärillä käytävillä vierähtää tovi jos toinenkin suunniteltua pidempään. Tälle museovierailulle olin ottanut mukaani Susannan esikoiselle Pärnun lomaltaan tuliaisinaan tuoman luontovihon. Oikukkaan ja räntäsateisen kevään takia vihko oli jäänyt vähäiselle käytölle, mutta sitten sen tajusin: luontoon voi tutustua myös museossa! Esikoisen pönkittäessä luontosuhdettaan dioraamoja innokkaasti tutkien, oli minulla aikaa tutustua rauhassa toukokuussa avattuun Biologinen museo 110-vuotta -juhlanäyttelyyn.

Biologisen museon avajaisia vietettiin miltei tarkalleen 110 vuotta sitten. Heinäkuun puolivälissä vuonna 1907 avautunut museo on tärkeä osa Turun historiaa ja varmasti monella paikkakuntalaisella on siitä omakohtaisia kokemuksia, onhan se myös erittäin suosittu vierailukohde kouluryhmille. Museon vahvuutena varmasti onkin sen pysyvyyden antama turva, vaikka maailma ympärillä pyörii, pysyy sisällä kaikki miltei ennallaan. Uusi vaihtuva näyttely pureutuu juuri tähän: miksi museo on perustettu, mikä sen historia on ja mikä sen merkitys on ollut kaupunkilaisille.

Näyttelytauluissa kuvataan museon historiaa perustajiensa alkuideasta sen valmistumiseen ja avautumiseen sekä esillä on myös käyttäjäkokemuksia. Omat esittelynsä saavat niin museon turkulainen arkkitehti Alexander Nyström, alkuperäisten dioraamojen tekijät Gustaf ja Kjell Kolthoff kuin museoidean synnyttänyt ja rahoituksen järjestänyt Alfred ja Hélène Jacobsson. Näyttelytekstejä ja kerrontaa on väritetty aikalaismateriaalilla: sanomalehtileikkeillä hauskoista ja kiinnostavista yksityiskohdista kuin valokuvilla.

Näyttely on hyvin yksityiskohtainen, on kiinnostavaa lukea niin museon sijaintipaikasta käydystä kädenväännöstä, kuin ensimmäisten kuukausien kävijäryntäyksestä. Näyttelyssä todentuu museon pysyvyys, ulkoasu on muuttunut vain hivenen uuden lisäosan myötä, sisätiloissa valaistusta ei luo enää suuret seinäikkunat ja puut museon ympärillä ovat kasvaneet, muuten kaikki on lähes kuten sata vuotta sitten. Näyttely myös antaa arvon dioraamojen tekijöille. Vaikka olen lukuisia kertoja museossa vieraillut, en ole kovin tarkasti tutustunut dioraamojen tietoihin enkä kiinnittänyt huomiota siihen, milloin mikäkin dioraama on valmistunut ja kenen toimesta. Museossa on edelleen muutamia alkuperäisiä täytettyjä eläimiä ja Kolthoffien suunnittelemia dioraamoja.

Biologisessa museossa vietetään 15.7. avajaisten vuosipäivää, jolloin museoon on ilmainen sisäänpääsy ja luvassa on myös opastuksia. Biologinen museo 110-vuotta juhlanäyttely on avoinna 31.12.2017 asti.

 

Luista rakennettu näyttely

Aboa Vetus & Ars Nova on yksi  Turun monipuolisimpia museoita. Nimensä mukaisesti museossa pääsee kokemaan niin vanhaa kuin uutta: saman katon alla voi kulkea keskiaikaisen Turun kellareissa ja vierailla tunnelmallisessa kappelissa tai ihailla paljon uudempaa taidetta ja saada aavistuksen siitä, miten palatsin suljettujen muurien sisäpuolella on eletty 1900-luvulla. Parhaassa tapauksessa museovierailulla jaksaa kokea tämän kaiken, jonka jälkeen voi tyytyväisenä istahtaa museokahvilan puolelle leputtamaan jalkojaan.

Tällä kertaa askeleeni suuntautuivat museon kellaria kohti. Lokakuun lopulla Aboa Vetuksen puolelle avautui uusi näyttely, johon tutustumista olin odottanut jo vähän liiankin pitkään. Luutarha on arkeologinen näyttely, jossa pääosassa ovat eläinten luut. Näyttelyssä pääsee tutustumaan arkeologisten luulöytöjen, näyttelytekstien ja kuvien kautta kiinnostavalla tavalla eläinten ja ihmisten yhteiseen historiaan. Mitä eläimiä kaupungissa on keskiajalla elänyt, mitä on syöty, mitä näistä eläimistä on jäänyt meille löydettäväksi?

Näyttely on suunnattu lapsille ja lapsiperheille mutta sitä ei ole tehty liian lapselliseksi. Näyttelytekstit ovat selkeitä ja lyhyitä, mutta niistä löytyy uutta tietoa ainakin tälle museovieraalle. Tavutetut otsikot helpottavat nuorempia kävijöitä ja mataliin vitriineihin on lyhyemmänkin helppo kurkistaa. Luututkijanpöydän ääressä innostuu niin vanhempi kuin lapsi: mihin tutkija tarvitsee hammasharjaa, entä miten tutkija erottaa luut toisistaan? Näyttely on visuaalisesti kaunis, värit ovat selkeitä ja kuvat hienoja. Ne luovat kiinnostavan vastakohdan esillä oleville harmaille luille. Oman antinsa kokemukseen antaa näyttelytila: se on kuin salaperäinen luola, jossa ei ole vain yhtä oikeaa kulkureittiä, vaan eläimiin voi tutustua haluamassaan järjestyksessä, lukea yhden tekstin tuolta ja toisen jostain muualta, pysähtyä hetkeksi pöydän ääreen piirtämään tai kurkistaa vitriinin läpi seinän toiselle puolelle.

Vaikka Luutarha on pieni nurkkaus museon Vanhaa turkua esittelevän arkeologisen rauniotilan rinnalla, on se oma kokonaisuutensa, johon kannattaa käydä tutustumassa vaikka Aboa Vetuksen keskiaikaiset kellarit olisivat jo tuttuakin tutummat. Ja jos eivät ole, niin niihin lähteä tutustumaan vaikka heti: nyt hiihtolomaviikolla Aboa Vetus & Ars Novassa vietetään hiihtolomariehaa, jossa on paljon erityisohjelmaa lomalaisille. Tällä viikolla ehtii myös tutustua Ars Novan puolella esillä olevaan Päiviö Pyöttiälän näyttelyyn, jonka surrealistiset teokset ovat kokemisen arvoiset. Takkahuoneessa on myös viimeistä viikkoa esillä upea Okko Pöyliön Vartiovuori, jonka yksityiskohtia katsellessa voi vierähtää tovi jos toinenkin.