Grus Grus Teatterin Väistämätön on kiehtova aikamatka yhteiskuntaamme

Kuva Grus Grus Teatterin esityksestä Väistämätön – Oundviklig, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa

*Kaupallinen yhteistyö Grus Grus Teatterin kanssa

”Tervetuloa henkisen lentoyhtiömme matkoille” toivottaa turkulainen Grus Grus Teatteri. Syksyn erikoislähtönä on aikamatka suomalaiseen yhteiskuntaan sadan vuoden aikajänteellä Väistämätön – Oundviklig -teoksen myötä. Esitys on tehty paikkasidonnaisesti upeaan miljööseen, 1890-luvulla valmistuneen valtion viljamakasiinin vintille. Nykyisin rakennus on osa merikeskus Forum Marinumia.

Aikarajavartiolaitoksen virkailijan myöntämän viisumin turvin nousemme hissiin kohti 4. kerrosta. Siellä aulaan on aseteltu puoliympyrään viisitoista harmaata puutuolia. Ihmisiä saapuu hiljalleen rajatarkistuksesta, ja kullakin on kädessään matkaan oikeuttava aikaviisuminsa. Olalla keikkuvat teatterin kangaskassit, joissa ovat rajalla lainaksi saadut, suloisesti lämmittävät kuumavesipullot. Ne tulevat tarpeeseen viileällä vintillä!

Jossain toisessa ajassa tällainen puoliympyrässä esityksen alun odottaminen voisi kaikessa intiimiydessään jollain tapaa lähentää meitä katsojia. Nyt keskellä pandemian kurittamaa syksyä se tuntuu hieman turhan läheiseltä, ja tekisi mieli odottaa muutama metri muista sivussa. Vihdoin kello lyö kuusi, ja gramofonimusiikki alkaa soida. Takanamme aukeavat paksut punaiset samettiverhot. Matka voi alkaa.

Toinen kuva esineistä Grus Grus Teatterin esityksestä Väistämätön – Oundviklig Kruununmakasiinin vintillä Turussa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuljemme sadan vuoden aikamatkan kohtauksesta toiseen. Kukin kohtaus on oma aikapysäkkinsä. Ne muodostuvat runsaasta määrästä huolella valittuja, aikakautta erinomaisesti kuvaavia esineitä. Toisinaan yhden ainoan tavaran tai äänen kautta selviää välittömästi tarkka tapahtuma-aika. Henkilökohtainen muisti kietoutuu osaksi kollektiivista historiaa. Tämän minä muistan itse, tuo on minulle kerrottu.

Katseeni siirtyy esineestä toiseen, dominoefektistä toiseen. Esineistö, ripaus osin piilossa olevaa tekniikkaa ja muutama ihminen saavat aikaan riemastuttavia ketjureaktioita ja hetkiä, joista osa hämmästyttää, osa riemastuttaa ja osa saa nostalgian pauloihin. Ketjureaktiot syntyvät esimerkiksi kaatuvasta kupista tai valuvasta jauhosäkistä. Välillä myös ihminen sysää reaktion käyntiin.

Tekisi mieli tutkia lähempää joitain esineitä. Ne herättävät myös muistoja. Juuri tuollainen jääkiekkopeli meilläkin oli! Ja entäs tuo vohvelirauta: maistan melkein kielelläni vastapaistetun vohvelin maun. Kukin kohtaus on valaistu tiiviisti suunnaten katseen juuri oikeisiin kohtiin.

Kuva esineistä Grus Grus Teatterin esityksestä Väistämätön – Oundviklig Kruununmakasiinin vintillä Turussa, Kuva: Jussi Virkkumaa
Kuva: Jussi Virkkumaa

Noin 300 esinettä ja 200 reaktiota myöhemmin esitys on päättymässä. Siirrymme vintin toiselle puolelle, joka on esineistä tyhjä. Sen perällä loistavat kirkkaasti kolme kohdevalaisinta. Kävelemme niistä pois päin, juuri koettujen vuosikymmenten läpi. Ryhmästämme muodostuvat varjot venyvät pitkälle eteemme.

Ishmael Falken konseptoiman ja ohjaaman esineteatteriesityksen lopuksi ojennan vastassa olevalle aikarajavartiolaitoksen virkailijalle kuumavesipulloni. Jään pohtimaan teoksen aikatasoja, kun laskeudun alas tiiliportaita. Monessa askelmassa näkyvät painaumina vuosikymmenten jäljet. Väistämätön aikamatka tämäkin!

Esitykseen kannattaa pukeutua lämpimästi ja tulla vain terveenä. Kovin isoja turvavälejä on hankala pitää. Esitykseen mahtuu 15 katsojaa.

Väistämätön – Oundviklig -esitykset 28.11.2020 saakka Forum Marinumin Kruununmakasiinissa, Linnankatu 72, Turku. Suositusikäraja 12+. Kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja.

Hauraita tarinoita Seilistä Salon Teatterissa

Sofia Seili-musikaalissa Salon teatterissa, Kuva: Mikko Pääkkönen/ Salon teatteri
Kuva: Mikko Pääkkönen

*Kaupallinen yhteistyö Salon Teatterin kanssa

Vierailin pari kesää sitten Seilin saaressa. Paraisiin kuuluvan saaren kaunis luonto ja ympäröivä Saaristomeri tekivät vaikutuksen. 1600-luvulta vuoteen 1962 toimineen Seilin hospitaalin seinät kuitenkin vaikenivat siellä eläneistä ihmiskohtaloista. Seilin hautausmaalla seisoi yhä risti toisensa perään: sinne on haudattu hospitaalissa koko loppuelämänsä eläneitä potilaita.

Tänä syksynä Salon Teatterissa ollaan kaukana menneisyydessä, näiden Seilin mielisairaalassa eläneiden ihmiskohtaloiden äärellä. Pauliina Saloniuksen ohjaama ja sovittama, Satu Rasilan käsikirjoittama ja Mikko Koukin dramatisoima Seili-musikaali näyttää koskettavalla tavalla millaista elämä on voinut Seilissä olla.

Olimme nähneet musikaalin Turun Kaupunginteatterin kantaesityksenä vuonna 2014. Pidimme musikaalista, ja varasimme heti liput kuullessamme sen tulevan Salon Teatteriin. Syyskuun koittaessa hyppäsimme maskit kasvoillamme Turusta junaan ja matkasimme Seiliin Salon keskustan puutalossa olevaan teatteriin, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään.

Seili-musikaali Salon teatterissa, Kuva: Mikko Pääkkönen/ Salon teatteri, kuvassa Merita Seppälä (Sofia) ja Roope Pelo (Johannes)
Kuva: Mikko Pääkkönen, kuvassa Sofia (Merita Seppälä) ja Johannes (Roope Pelo)

Seilin pääosassa on Sofia (Merita Seppälä), joka karkaa omista häistään. Hän tapaa Johanneksen (Roope Pelo) ja rakastuu. Yhteisen yön jälkeen Johannes kuitenkin katoaa, ja onnettomien sattumien seurauksena Sofia huomaa joutuneensa Seilin mielisairaalaan. Seilissä odottavat sairaalan rutiinit, ankara hoitohenkilökunta ja muut potilaat, joilla kaikilla on oma sydäntäriistävä tarinansa kerrottavanaan. Musikaali on ryyditetty kotimaisten naisartistien lauluilla Jussi Vahvaselän sovituksin.

Seppälä ja Pelo pelaavat hienosti yhteen. Mahdottoman rakkauden kuvaus riipaisee, ja viimeiseen asti toivon kaiken kääntyvän parhain päin. Heidän stemmojaan on upea kuunnella. Stemmoista saan nauttia myös useassa joukkokohtauksessa. Taitavasti toteutetuissa musiikkinumeroissa tunnelmaa luodaan myös Timo A. Aallon suunnittelemilla valoilla ja Marko Carlssonin koreografialla.

Sofia Seili-musikaalissa Salon teatterissa, Kuva: Mikko Pääkkönen/ Salon teatteri
Kuva: Mikko Pääkkönen
Seili-musikaalin naispotilaita Salon teatterissa, Kuva: Mikko Pääkkönen/ Salon teatteri
Kuva: Mikko Pääkkönen

Naispotilaiden välinen solidaarisuus kantaa läpi esityksen. Loppuelämänsä hospitaalissa Sofian kanssa viettävät Augusta (Sonja Leino), Alma (Sanni Suvila-Nuutinen), Hilda (Emmy Welin), Lidia (Mira Lattu) ja Sigrid (Satu Lehtinen), joista kukin pääsee loistamaan esityksen eri vaiheissa. Kuka heistä on sairas ja mitä on olla terve, kysytään. Jaana Joutsela tekee Mariana upean roolityön perheensä eheyttä vaalivana perheenäitinä. Helppoa ei ole hänelläkään.

Riku Suvitien suunnittelema lavastus on riisuttu. Takaseinä on muodostettu juuttikankaalla verhotuista osioista, jotka toimivat niin ovina kuin projisoinnin taustana. Esityksessä käytetään videokuvaa (Onni Larrin kädenjälkeä), joka heijastetaan takaseinälle. Osassa kohtauksissa projisointi tukee kohtausta tuoden siihen juuri oikeanlaista tunnelmaa tai autenttisuuden tuntua, ovathan ne kuvattu Seilissä. Paikoin haluaisin keskittyä näyttelijöiden tulkintoihin ilman taustan rikkovaa liikkuvaa kuvaa. Osassa videoista naispotilaiden määrä on isompi kuin lavalla. Alman ja Sigridin hahmojen kaksoisroolitus selittänee tämän.

Seili-musikaalin ylilääkäri, ylihoitaja ja potilaita Salon teatterissa, Kuva: Mikko Pääkkönen/ Salon teatter
Kuva: Mikko Pääkkönen

Esityksen lopussa potilaat ripustavat kukin vuorollaan puisen tuolin seinälle naulaan. Jokaisella heistä on ollut oma tiensä kuljettavanaan, ja jokaisen tie on joskus kuljettu loppuun. Taija Jokilehdon suunnittelema puvustus ja kekseliäät kampaukset tuovat konkreettisen eron ”sairaiden” potilaiden ja ”terveiden” henkilöiden välille. Potilaat on puettu vaaleisiin, luonnonmateriaaleista tehtyihin vaatteisiin. Monella potilaalla on harteillaan shaali tai huivi suojaamaan ulko- tai sisäpuolelta tulevaa kylmää vastaan. Hospitaalin henkilökunta on taas vaatetettu arvovaltaa ja ajankuvaa huokuviin musta-valkoisiin vaatteisiin.

Parituntinen matka Seili-musikaalin myötä 1910-luvun hospitaalin koskettaviin kohtaloihin jää pitkään mielen päälle. Paljon on yhteiskunnassamme muuttunut sadassa vuodessa, mutta paljon on myös samaa. Vierailuaikanamme koronatilanne oli nykyistä lievempi. Se näkyi myös yleisössä, jossa aivan jokaisella ei ollut maskia. Välitetään yhä toisistamme ja käytetään mahdollisuuksien mukaan maskia.

Seili. Musikaali särkyneiden sydänten saaresta 20.2.2021 saakka Salon Teatterissa. Mariankatu 3, Salo.

Päivä merellä Taalintehtaalta vuokratulla purjeveneellä

Optimismia ja energiaa -blogi Katja S/Y Petite Mademoisellen kyydissä

*PR-matka on toteutettu yhteistyössä Midnight Sun Sailingin kanssa

Syyskuinen aamu valkenee harmaana, kun saavun Turun saaristossa olevan Taalintehtaan vierasvenesatamaan. Luvassa on päivä merellä veneitä vuokraavan Midgnight Sun Sailingin kutsumana. Mukana on miehistön kolmen jäsenen, kansimies Mikaelin, veneen päällikkö Hannun ja perämies Iiron lisäksi bloggaajakollegat blogeista Anni Maaninka, Appa matkustaa, Elämän makuisia matkoja, Essi Maaninka ja Optimismia ja energiaa.

Vielä purjeveneeseen astuessani veneen ilmapuntarin viisari kiikkuu sateen ja vaihtelevan sään välimaastossa. Irrottaudumme laiturista, ja pian pilviverho alkaa rakoilla. Istahdamme sitlooraan eli veneen takaosan istumapaikoille, ja lähdemme purjehtimaan Saaristomerellä. Tästä tulee upea päivä!

Ensimmäistä kertaa purjeveneessä

Vaikka olen asunut aina meren äärellä, en ole aiemmin ollut purjeveneessä. On haaveideni täyttymys päästä ison purjeveneen kyytiin ja vieläpä näin täydellisessä kelissä! Taalintehtaalta lähdettyämme miehistö nostaa jennin eli keulapurje genoan ylös. On hiljaista ja lähes tyyntä. Veneemme lipuu rauhallista 4 solmun risteilyvauhtia, kilometreissä se on noin 10 km/h. Saan veneen päälliköltä luvan mennä kannelle, ja istahdan hetkeksi kannen keskiosaan maston viereen. Saaristomeren rauha on lähes rikkumaton.

Hetken päästä saamme bongailla alueen linnustoa, kun huomaamme harmaahaikaran istuskelevan yhden puun latvassa. Taivaanrannasta liitelee kohti pieni musta piste, ja arvelemme sen olevan merikotka. Vau! Kuulemma juuri viime viikolla miehistö näki näillä vesillä hylkeitä.

Saaristomerellä kelpaa purjehtia

Storlandetin edustalla oli panssarilaiva piilossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Högsåran rantahietikkoa
Farmors Cafe Högsårassa
Lampaita Högsårassa

Lähtösatamamme, vanha rautaruukkikylä Taalintehdas on Turusta 85 kilometrin päässä. Kemiönsaareen kuuluvalla Taalintehtaalla on hyvät palvelut, ja sieltä saa vaikkapa ruokatarpeet venereissulle. Venesataman vieressä on yhä jäljellä ruukkihistoriasta muistuttavat isot uunit. Täältä on kätevä lähteä purjehtimaan Suomen aluevesillä niin pitkälle kuin haluaa ja ehtii.

Purjehdimme kohti Högsåran saarta, ja ohitamme matkalla Storlandetin. Veneen päällikkö kertoo kiehtovan tiedon: juuri tuohon rantaan on 2. maailmansodan aikaan tuotu passiin panssarilaiva Väinämöinen (tai Ilmarinen, kuka näitä muistaa) ja peitelty tarkasti suojaverkoin. Rannassa on yhä nähtävissä koukkuja, joihin suojaverkot kiinnitettiin.

Rantauduttuamme Högsåraan ymmärrän, miksi Venäjän keisari Aleksanteri III vietti perheineen kesiänsä juuri täällä. Saarella on ihanan hiljaista, ja punagraniittiset tiet, kauniit vanhat puutalot ja tien vierellä laiduntavat lampaat hurmaavat minut ja muut. Söpössä punaisessa puutalossa oleva kesäkahvila Farmors Cafe on tältä kaudelta jo kiinni. Sinne täytyy päästä ensi kesänä!

Vuokravene on täysin varusteltu

S/Y Petite Mademoisellen keittiö ja hyttejä
S/Y Petite Mademoisellen sisätiloja
S/Y Petite Mademoisellen makuuhytti

Midnight Sun Sailingilla on 12 vuokravenettä. Viisi niistä on tällaista isoa, 51 jalan purjevenettä. Allamme oleva Dufour Gib Sea 51 S/Y Petite Mademoiselle on 15,8 metriä pitkä ja sen masto kohoaa noin 20 metrin korkeuteen. Keulapurjeen lisäksi on stora eli isopurje, jonka miehistö jossain vaiheessa myös avaa. Onpa komeaa purjehtia täysin purjein! Purjeiden lisäksi veneessä on tehokas moottori.

Olin utelias näkemään miltä purjeveneen sisätiloissa näyttää. Puuosat ovat tyylikästä kokopuuta, ja ikkunoista tulvii kauniisti luonnonvaloa. Yllättävän tilavan keittiö-olohuone-ohjauskeskus -tilan lisäksi S/Y Petite Mademoisellessa on viisi makuuhyttiä: neljä parisängyllä ja omalla wc:llä sekä kapteenin hytti wc-tiloineen. Sisustus on kompakti: esimerkiksi kapyysistä eli laivakeittiöstä löytyy luukkua nostamalla jääkaappi ja vetolaatikossa on ruokailuvälineet lajiteltuina. Veneen kone on ylös nostettavien portaiden alla. Yhteensä veneeseen mahtuu mahtuu 11+1 ihmistä.

Helppoa venevuokrausta Taalintehtaalla

S/Y Petite Mademoisellen kannella
S/Y Petite Mademoisellen purje
Yksityiskohta S/Y Petite Mademoisellen purjeesta
S/Y Petite Mademoisella,

Veneitä saa vuokrattua Midnight Sun Sailingilta sesonkiaikaan viikoksi ja keväisin ja syksyisin myös viikonlopuksi. Kiva idea kaveri- tai pariskuntaporukalle, perheelle tai vaikkapa työpaikan tyky-ohjelmaksi! Täysin varusteltuun ja siivottuun veneeseen tarvitsee ottaa mukaansa vain henkilökohtaiset tavaransa ja ruoka- ja juomatarpeet. Lisäksi vuokraaja tankkaa veneen ja tyhjentää reissun päätteeksi septitankit. Turvallisuusasioista ei tingitä, ja lähtiessään asiakas opastetaan veneen turvalliseen käyttöön.

Jos seurueessa ei ole kokemusta purjehtimisesta, voi tiedustella mahdollisuutta mönstrata eli palkata mukaan myös veneen päällikkö. Vakutuusasiat on hoidettu viimeisen päälle, ja Suomen aluevesillä purjehtiessaan käytössä on tarpeen tullen kattava huoltoverkosto.

Ensimmäinen purjehduskokemukseni on upea. Jännitin turhaan etukäteen veneen keinumista tai veneessä liikkumista. Purjehduskelimme on kaunis, ja vene ei keinu koko matkamme aikana. Veneeseen ja veneestä astuessaan kannattaa toki olla tarkkana, mutta pitävillä kengillä kannella on hyvä liikkua. Merellä vietetyn päivän jälkeen oloni on virkistynyt, ja on haikea hyvästellä reissuseura ja S/Y Petite Mademoiselle. Milloinkohan saan astua jälleen purjeveneen kyytiin?

Kesän 2021 Early Bird -venevuokraukset saa nyt marraskuun 2020 loppuun asti Midgnight Sun Sailingilta -15% normaalihinnoista koodilla ”EARLYBIRD” mainitsemalla tarjouksen varausta tehdessään. Lisää tietoa vuokrauksesta  ja veneistä.

Urhea Babe-possu valloittaa Kaupunginteatterin lavan ja katsojat

Babe - urhea possu Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

*Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Aloitan tunnustuksella: en ole koskaan innostunut puhuvista eläimistä, noista lasten elokuvien sankareista, jotka pelastavat miltei koko maailman. Eikä edes valkokankaat vuonna 1995 valloittanut vaaleanpunainen pieni possu saanut minua innostumaan genren elokuvista. Siltikin tein lippuvarauksen Turun Kaupunginteatteriin miltei heti, kun kuulin syksyllä 2019 ensi-iltansa saaneesta koko perheen näytelmästä, jonka päähenkilönä tuo vaaleanpunainen sankari, Babe-possu, seikkailee.

Olen tottunut näkemään Turussa loistavaa nukketeatteria ja tämän takia luotin, että sitä olisi myös tarjolla Kaupunginteatterin lavalla. Ehkä puhuvat eläimet onnistuisivat teatterilavalla siihen, mihin eivät kuvaruudulla kyenneet? Ja toisaalta, mahdollisuus tarjota esikoiselle ensimmäinen vierailu Kaupunginteatterin pääkatsomoon ja meille kahdestaan yhteinen kulttuurihetki, pelastaisi tilanteen kuin tilanteen ja ilahduttaisi niin itseäni kuin lasta.

Babe - urhea possun kukko, kalkkuna ja lampaat Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri.

Babe – urhea possu -näytelmä ylitti kaikki odotukseni. Ihastuin ja ilostuin ja nauroin yhdessä muun yleisön ja esikoiseni kanssa. Minulla ei ole kovin suurta muistijälkeä alkuperäisestä elokuvasta, mutta tuskinpa se on voinut olla yhtä riemastuttava ja mukaansatempaava. Milko Lehdon ohjaama näytelmä toimii loistavasti lavalla. Rooleissa on niin ihmisiä, eläimiksi pukeutuneita näyttelijöitä kuin nukkeja, kaikki sulassa sovussa kaiken aikaa yhdenvertaisina. Timo Väntsi on vastannut nukkejen ohjauksesta onnistuneesti, nukettajiensa käsissä ne liikkuvat kuin elävät esikuvansa konsanaan. Lammaslauman asut ovat niin kiehtovan näköisiä, että tekisi mieli koskea niihin. Ovatko ne yhtä pehmeitä kuin miltä näyttävät, ovathan? Pehmeät suosionosoitukset pukusuunnittelija Tuomas Lampiselle! Ja tilan kukko (Aaro Wichmann), mikä mahtava ilmestys! Jokaista jalanojennusta ja päänheilautusta myöten niin pihan kuningas kuin olla voi. Ihastuin!

Babe ja Paimenkoira Fly Babe - urhea possu -näytelmässä Turun Kaupunginteatterissa, Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Lavalla riittää koko ajan nähtävää. Tarinaa eteenpäin kuljettavan Paimenkoira Flyn roolissa loistava Minna Hämäläinen on hellyttävä. Roolin kasvu näytelmän myötä on uskottavaa. Häntä heiluu sulavasti jokaisessa käänteessä eikä äidinrakkautta puutu, vaikka uusin tulokas ei samaa lajia olekaan. Hoggetin tilan isännän Herra Hoggetin (Stefan Karlsson) ja Baben (Sirpa Järvenpää / Merja Pöyhönen) yhteiselo on hurmaavaa seurata: miten possupaistia tulokkaasta suunnitellut isäntä näkeekin Baben oikean luonteen ja ymmärtää sen mahdollisuudet.

Babe – urhea possu on näytelmä, jossa on toiveikas, valoisa tunnelma. Tarina ja mukana jammailluttavat musiikkinumerot tempaavat mukaansa aikuisenkin. Heini Maarasen suunnittelemat nuket sulautuvat esitykseen hienosti ja Timo Väntsin ohjaama nuketus on ilmeikästä. Possuleikit jatkuvat kotona emme nimittäin malttaneet olla hankkimatta väliajalla pientä possupehmolelua mukaan kotiin kuopukselle vietäväksi. Se pidetään hyvässä tallessa ja tyytyväisenä, aivan kuten Babe.

Urheaan possuun ja maatilan muihin hahmoihin voit ihastua Turun Kaupunginteatterissa toukokuuhun 2020 saakka. Ikäsuositus 4+.