Lukemattomia tarinoita – Turun Kirjamessut 2018

Turun kirjamessut 5.-7.102018

Joka syksy on tapahtuma, jota en jätä väliin: Turun Kirjamessut. Kirjat, lukeminen ja kirjallisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä. En tiedä missä olisin ilman kirjoista saamiani vaikutteita ja oppeja, tuskin ainakaan kirjoittamassa tätä tekstiä teille. Jo lapsuudessani kirjat veivät satumaailmoihin ja vanhemmat omalla esimerkillään näyttivät, että on aivan oikein pysähtyä arjen keskellä hyvän lukukokemuksen ääreen. Tätä mallia haluan jatkaa myös lapsilleni.

Kirjamessuilla olen käynyt turkulaisuuteni alusta saakka, lukiolaisesta tähän päivään. Toisinaan vapaa-ajalla, toisinaan töiden muodossa kuten tänäkin vuonna. Rakastan sitä, että näen ympärilläni lukemattoman määrän vain lukemistaan odottavia kirjoja, jännittäviä uutuuksia, sekä jo niitä vanhoja tuttuja. Kirjamessuilla on kyse myös siitä, että pelkän kirjan sijaan pääsee hyppäämään kirjailijoiden ja muiden lukijoiden matkaan, astumaan siihen lukualtaan syvään päähän. Ja parasta ehdottomasti Turun kirjamessuilla on tapahtuman hyväntuulisuus, suurimmalle osalle paikalle saapuneista kirjat ja niiden tekijät ovat yhtä tärkeitä kuin itselleni.

Tänäkin vuonna Turun kirjamessut ovat totuttuun tapaan lokakuun alussa, 5.–7.10.2018 Turun messukeskuksessa. Tämän vuoden messuohjelmaan tutustuessani innostuin: ohjelmasta löytyi kiinnostavia helmiä ja mielekästä kuunneltavaa koko viikonlopuksi, jokaiselle messupäivälle. Oman intoni siivittämänä valitsin esiteltäväksi muutaman ohjelmapoiminnan jokaiselle kolmelle messupäivälle. Valmiin listani edessä naurahdin: ohjelmapoimintani kertovat kiinnostuksen kohteitani paremmin kuin itse ehkä sanallisesti osaisin muotoilla. Eli olkaa hyvät: kolmen päivän täydeltä oman makuni mukaisesti kulttuuria, elämäkertoja, historiaa, naisia ja tämän vuoden teemamaata Viroa, mitä sitä muuta täydelliseen viikonloppuun kaipaakaan?

Perjantai 5.10.2018
  • Pieni runousaamiainen, Pieni Kirjapuoti (Yliopistonkatu 28) 9–10.30
    Runoja ja ruokaa, tarvitseeko sitä muuta?
  • Uutuusmusikaali turkulaislähiöstä, Auditorio 10.20–10.50
    Paleface ja Satu Rasila kertovat Varissuo-musikaalin kirjoittamisesta.
  • Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu, Ilonin ihmemaa B-halli 11.30–12.10
    Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies kirjoittivat rakastetulle kirjalle jatkoa.
  • Sankaritarinoita tytöille, Auditorio 12.20–12.45
    Virva Paloviidan kirja kertoo rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä.
  • Sukupuoli ja historia. Menneisyyden näkijät ja tekijät, Tieto B-halli 13.20–14.00
    Asiantuntijakeskustelu sukupuolesta historian tutkimuksessa.
  • Helena Ruuska: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit, Onerva 2. krs 15.00–15.25
    Helena Ruuska kertoo uutuuskirjastaan.
  • Aino Kallaksen paikka Suomen ja Viron kulttuurihistoriassa, Kallas 15.40–16.00
    Maarit Leskelä-Kärki tutustuttaa Aino Kallaksen maailmaan.
Lauantai 6.10.2018
  • Rauno Lahtinen: Elämää 1940-luvun Turussa, Tieto B-halli 10.30–11.00
    Syksyn uutuuskirjan esittely.
  • Ville Hytönen & Tuulia Matilainen: Aaveiden Eesti, kummitustarinoita Virosta, Kuisti B-halli 11.00–11.30
    Hytönen ja Matilainen kertovat kirjastaan.
  • Minä Mauri Kunnas, Auditorio 11.45–12.05
    Kirjailijahaastattelu ”kaikki rakastetusta Mauri Kunnaksesta”
  • Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildenin kolme elämää, Tieto B-halli 12.30–13.00
    Kortelainen kertoo kirjastaan.
  • Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit, Ilonin ihmemaa B-halli 13.40–14.00
    Kuka nyt ei kaipaisi päiväänsä vähän kuninkaallisia?
  • Ultra Bra, Auditorio 14.30–15.00
    Äänessä Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki.
  • Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? Onerva 2.krs 14.45–15.30
    Keskustelu kirjablogeista ja niiden merkityksestä.
Sunnuntai 7.10.2018
  • Minna Rytisalo: Rouva C, Fiore A-halli 10.40–11.00
    Esittelyssä Rytisalon romaani Minna Canthin nuoruusvuosista.
  • Lydia Koidula, Viron kansallisrunoilija, Kallas 11.00–11.30
    Koidulan runouden suomentamishankkeesta (viimeinkin!).
  • Pirkko Soininen: Ellen, Kuisti B-halli 12.20–12.45
    Soinisen romaanin Ellen Thesleffistä esittely
  • Miten vuoden 1918 muistot vaikuttivat aikakauden eläneiden elämään, Tieto B-halli 13.00–13.30
    Haastattelussa Tiina Lintunen ja Anne Heimo pureutuvat aiheeseen.
  • Perheet lukevat, Jukola 2.krs 13.45–14.25
    Paneelikeskustelu lukemisen merkityksestä perheissä.
  • Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kesän 2019 teeman julkistus, Kuisti B-halli 14.00–14.30

Ohjelmien valinta listalle oli vaikea, ulkopuolelle jäi niin lukematon määrä yhtä kiinnostavia keskusteluja, lukunäytteitä ja kirjauutuuksia. Kannattaa siis itse suunnata messujen omille sivuille tutustumaan koko kattavaan ohjelmavalikoimaan!

Ja jos messuliput ovat vielä ostamatta, kannattaa ensin suunnata Facebook-sivullemme, jossa arvomme yhdelle onnekkaalle kaksi yhden päivän lippua Turun Kirjamessuille. Liput on saatu arvottaviksi Turun Kirjamessuilta. Osallistumisaikaa lippuarvontaan on tiistaihin 2.10.2018 saakka.

Toivottavasti tapaamme kirjamessuilla!

Mainokset

ÅST:n Jane Eyre on raikas, voimakas ja yhä ajankohtainen

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja Helen Burns (Kajsa Ek). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

*Yhteistyö Åbo Svenska Teaterin kanssa

Åbo Svenska Teaterin syksyn ensi-ilta Jane Eyre tempaisee katsojan mukaansa hulluttelevaan ja ilottelevaan tulkintaan Charlotte Brontën klassikkoromaani Kotiopettajattaren romaanista (1847/ suomennettu 1915). Anna Azcáraten ja Camilla Blomqvistin dramatisointi  on voimakas ja vahva.  Jos klassikkotekstin päälle on jossain vaiheessa kertynyt pölyä, puhaltaa Jane Eyre pois ne ensiminuuteilla.

Susanna Airaksisen ohjaaman ja sovittaman näytelmän alku on vaikuttava. Jane Eyre seisoo lavan etualalla alhaalla olevan esiripun edessä. Pyynnöistään huolimatta esirippu ei ensin näytä nousevan ylös. Janen edessä on este, joka hänen on voitettava.

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Koulukodin tyttöjä. Aaro Wichmann (vas.), Kajsa Ek, Amanda Nyman ja Tuuli Heinonen. Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Aaro Wichmann, Kajsa Ek, Tuuli Heinonen, Amanda Nyman sekä koulukodin opettaja Maria Temple (oik., Samuel Karlsson). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Esteitä ei Jane Eyren taipaleelta puutu. 1800-luvun englantilaiseen luokkayhteiskuntaan sijoittuva tarina alkaa Gatesheadin talosta, jossa orpo Jane kasvaa rouva Reedin kasvattilapsena. Janen persoona ei tunnu miellyttävän rouva Reediä ja hän hankkii Janelle paikan Lowoodin koulukodista. Koulukodin papin, herra Brocklehurstin (Bror Österlund) tullessa Gatesheadiin tapaamaan Janea jopa lavasteet tärisevät papin auktoriteettisen askeleen alla.

Tilanne Lowoodissakaan ei ole paljon helpompi. Koulukodin ihanteena on kasvattaa tytöistä lainkuuliaisia kansalaisia tietyn muotin mukaisesti. Pursuilevat persoonallisuudet pitää hillitä ja oma käytös hallita, ja väärät tavat ja ajatukset karsitaan armotta pois. Kohtaus, jossa oppilaat opettaja Maria Templen (Samuel Karlsson) opastamana kitkevät pois vääränlaiset kukat koulun puutarhasta on kaikessa metaforiudessaan upea. Itsetietoisen kaunis pionikin saa mennä – kukka, josta muodostuu Janen ja hänen persoonansa symboli. Kukkasymboliikka näkyy hienosti myös kohtauksessa, jossa Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja koulutoverinsa Helen Burns (Kajsa Ek) riehaantuvat talvisiin leikkeihin. Harmaan tylsä palttoo kääntyy kukkia pursuilevaksi satiinitakiksi, ja tytöt saavat hetken aikaa olla riemukkaan lapsellisia.

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja isäntänsä Edward Rochester (Aaro Wichmann). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Janen elämässä tapahtuu muutos, kun hän 16-vuotiaana pääsee pois koulukodista. Pesti herra Edward Rochesterin (Aaro Wichmann) suojatin Adèlen (Alma Lillkung, osassa esityksiä) kotiopettajattarena tuo Janelle uusia ja jännittäviä käänteitä. Itsetietoinen ja rohkea Jane ei jää Rochesterin kodissa Thornfieldissäkään seinäkukkaseksi, vaan solmii luottamuksellisen suhteen isäntäänsä. Alkaako elämä vihdoin kunnolla Thornfieldin suojissa? Saako Jane osakseen koko elämänsä unelmoimaansa rakkautta? Tämän jätän katsojan itse koettavaksi.

Pirjo Liiri-Majavan suunnittelema lavastus ja puvustus täydentävät hienosti tarinaa. Samalla ne antavat myös paljon lisää tulkintaan. Jane vaihtaa monen kohtauksen välissä asua lennossa keskellä näyttämöä, kun muut hahmot kuorivat hänen yltään edellisen kohtauksen puvun ja sujauttavat päälle seuraavan. Hauska ja monimerkityksellinen puvunvaihto on kohtauksessa, jossa Jane ei saa lavalla olevilta muilta hahmoilta apua vetoketjun kiinnilaitossa. Hän hakeutuu esityksen pianistin luokse, joka mutkattomasti keskeyttää soittonsa ja vetää puvun vetoketjun kiinni. Maskeerauksen kautta tuodaan esille hahmojen eroavaisuuksia ja tulkintojen liioitteluja. Janen maski ja hiukset ovat hyvin luonnollisia ja luonnonlapsimaisia, kun osalla roolihahmoista on voimakas ja epäluonnollisen ilmeikäs maski.

Kari Mäkirannan kauniit sävellykset sekä osuvat sanoitukset rytmittävät tarinaa saaden siihen jälleen uusia kerroksia. Yksi mieleenpainuvimmista lauluista on Adélen (Alma Lillkung, osassa esityksiä) laulu Janen saapuessa taloon. Musiikki, valot sekä näyttelijöiden tanssiminen puolestaan muodostavat erityisen herkullisen kokonaisuuden ja diskotodellisuuden Thornfieldin tanssijaiskohtauksessa.

Noin 170 vuotta vanhan tekstin teemat naisen itsemääräämisoikeuden tärkeydestä, naisen asemasta yhteiskunnassa sekä siitä, että jokainen ansaitsee tulla aidosti rakastetuksi, ovat yhä ajankohtaisia. Elämänmakuinen, leikkisä ja raikas Jane Eyre on ehdottomasti yksi teatterisyksyn kohokohdista!

Jane Eyren esitykset 31.12.2018 saakka Åbo Svenska Teaterissa, Eerikinkatu 13, Turku. Esitys on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

Keltainen tiilitie vie Vartiovuorelle

*Yhteistyössä Turun Kesäteatterin kanssa

Vuonna 1900 julkaistu L. Frank Baumin teos Ihmemaa Oz on saanut  sukupolvet toisensa jälkeen haaveilemaan sateenkaaren tuolta puolen löytyvästä  satumaisesta Ihmemaasta. Kirjan pohjalta tehtiin Broadway-näytelmä jo vuonna 1902, mutta suuren yleisön tarina saavutti vuonna 1939. Tuolloin tarina julkaistiin Technicolor-värisenä elokuvana. Ja nyt näytelmä nähdään Turun Kesäteatterissa Tom Petäjän dramatisoimana ja ohjaamana. Tempaudu siis mukaan tanssin ja laulun pyörteisiin ja lähde Dorothyn  sekä ystävien matkassa kohti Ihmemaa Ozia!

Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Täytyy tunnustaa: ennen Taikuri Ozin ensi-iltaa minua jännitti. Ihmemaa Oz -elokuva oli yksi lapsuuteni katsotuimmista elokuvista, joten muuttaisiko näytelmä sen luomat muistot? Elokuvassa saippuakuplasta laskeutuva Pohjoisen Hyvä Noita Glinda oli huumaavan kaunis, hyvyyttä huokuva ja mystinen. Millaiseksi Glinda on tässä tehty? Entä keltainen tiilitie, kai se löytyy näytelmästä uudistuksista huolimatta? Kuinka paljon näytelmää on muokattu alkuperäisestä?

Dorothy saapuu Maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy saapuu maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Huoleni olivat turhia. Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella tämä monille tuttu tarina on sovitettu uudelleen, kuitenkaan unohtamatta tarinan peruselementtejä ja hahmoja. Mukana menossa kohti mystistä Taikuri Ozia ja Smaragdikaupunkia on perinteinen seikkailijajoukko: Dorothy (Maiju-Riina Huttunen), Variksenpelätti (Elviira Kujala), Leijona (Samu Loijas) ja Peltinen (Thomas Dellinger). Kaksi noitaa, Lännen Ilkeä Noita (Lauri Ketonen) varisapureineen (Jarkko Kallionpää ja Markus Niemi) sekä Pohjoisen Hyvä Noita (Miia Wakonen) sekoittavat pakkaa tahoillaan, ja lopulta vastassa on itse Taikuri Oz (Markus Niemi). Näytelmän pääroolien esittäjien lisäksi lavalle nousee miltei parikymmentä nuorta ja lasta esimerkiksi maiskiaisina ja vihreän Smaragdikaupungin asukkaina.

Vaikka Taikuri Ozissa ei olekaan kimmeltäviä saippuakuplia, tiesin jo paljon ennen ensimmäisen näytöksen loppua, että tämä on yksi parhaista kesäteatterinäytelmistä, joita olen nähnyt. Eikä seurani ollut eri mieltä kanssani. Taidokkaasti Dorothy seurueineen johdattaa katsojat seuraamaan heidän matkaansa lumoutuneina. Muutoksia näytelmässä toki on, mutta uudistukset ovat raikkaita ja hauskoja. Myös huumoria riittää, kuten kesäteatterissa kuuluukin. Ja onneksi kesäisten näytelmien yleinen pieruhuumori  on varsin vähäistä, joskin se tuntuu vetoavan yleisöön täälläkin. Eikä rakkauttakaan ilman tässä näytelmässä jäädä!

Nimirooleissa olevat näyttelijät tuovat loistavasti esille hahmojensa luonteita ja toiveita. Kaikki suoritukset ovat hienoja, mutta Lännen Ilkeän Noidan roolisuoritus on erityinen! Näytelmässä Lauri Ketonen pääsee loistamaan miltei pääroolissa ja se hänelle suotakoon, suoritus on sen verran loistava. Mukana olleen esikoisen mielestä taasen Taikuri Oz on verraton, jonka vihreänä kiiltevä pää huvittaa vielä monta päivää esityksen jälkeen.

Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Ja vaikka Vartiovuorella ei lennähdetä Ihmemaahan tutun melodian turvin, on Valtteri Lipastin musiikki yksi näytelmän kantavista voimista läpi seikkailun. Jopa niin paljon, että huomaan vielä viikko ensi-illan jälkeen laulavani Matkalaulua toistuvasti. Jos et ole vielä päässyt näytelmää näkemään, löytyy Turun Kesäteatterin sometileiltä maistiaisia näytelmästä ja sen musiikista!

Kopauta punaisia paljettikenkiäsi kolmesti vastakkain – pian olemme jo Ihmemaassa!

Turun Kesäteatteri Vartiovuorella, Vartiovuori, Turku. Esityksiä 11.8.2018 saakka. Suositus yli 3-vuotiaille.

Anna Ahmatovan neljä huonetta – jotta me muistamme

Hannu Väisänen: Anna Ahmatova 1 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Anna Ahmatova 1 (2017)

Taide on vaarallista, koska sen avulla emme unohda. Taiteen avulla me ja meistä seuraavat sukupolvet muistamme ja tulemme tietoisiksi menneisyydestä. Jotta se ei unohtuisi, tarvitaan rohkeita ja vahvatahtoisia ihmisiä tallentamaan mennyttä, kuten venäläinen runoilija Anna Ahmatova (1889–1966). Wäinö Aaltosen museossa 9.2.2018 avautunut Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovan neljä huonetta tuo menneisyyden eteemme. Öljyvärimaalausten, brodeeraustöiden, valokuvien, videoteosten ja installaatioiden avulla Väisänen herättää henkiin niin Ahmatovan runot kuin pilkahdukset runoilijan elämästä.

Näyttely piti alun perin pitää Pietarissa Anna Ahmatovan museossa, mutta ilmeisesti ainakin osittain poliittisista syistä sitä ei sinne toteutettu. Nyt näemme näyttelyn täällä Turussa alkuperäistä suunnitelmaa laajempana. Pietarin ystävyyskaupunki Turku onkin sille oikein sopiva paikka. Ahmatovan runojen miljöönä on usein Leningrad/Pietari, sen kadut, talot ja Neva-joen rantatörmät. Meillä Turussa on oma jokemme ja sen rannat, joilla käyskennellä. Ahmatovan runoista on luettavissa vahva kotiseuturakkaus. Se ulottui jopa niin pitkälle, että hän kieltäytyi jättämästä kotikaupunkiansa vallankumouksen jälkeen. Kurjat olot ja taiteilijaystäviensä pakeneminen ulkomaille tallentui runoihin, mutta Ahmatova jäi. Myös Turku on tallentunut monien kaupunkilaisten sydämiin.

Hannu Väisänen: Runoelma ilman sankaria, diptyykki (2017) WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Runoelma ilman sankaria, diptyykki (2017)

Hannu Väisänen - Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Ahmatovan tarkkanäköisissä runoissa on läsnä niin oman aikansa ajankohtaiset tapahtumat, vaino ja vangitsemiset kuin runon minän yksityinen maailma rakkauksineen ja eroineen. Neuvostoliitossa runoilijasta tuli epätoivottu henkilö, joka asetettiin julkaisukieltoon kymmeniksi vuosiksi ja jonka teoksia oli kiellettyä omistaa. Moni suomalainen lienee kuullut Ahmatovan asemasta Neuvostoliitto/Venäjän eri vuosikymmenien poliittisessa myllerryksessä. Mutta moniko on hänen runokirjansa avannut? Musiikin ystäville voivat olla tuttuja sellaiset laulut kuin Haikara, Yöllä, Ero, Käki ja Nukun hiljaa kirkkomaassa. Kyllä – nämä Ultra Bran ja Kerkko Koskinen Kollektiivin laulujen sanat ovat alkujaan Ahmatovan kynästä syntyneitä runoja.

Sain käsiini ensimmäisen kerran Ahmatovan runoja teini-ikäisenä juuri Ultra Bran opastamana. Muistan elävästi tuon ruskeakantisen, Marja-Leena Mikkolan suomentaman Runoja-kokoelman (Orient Express, 1992). Se oli vuosia ainut suomenkielinen kokoelma Ahmatovan runoja. Minulle ei riittänyt kirjastosta kerrasta toiseen lainattu teos, vaan halusin kiihkeästi opuksen itselleni. Loppuunmyytyä nidettä ei kirjahyllyyni vielä tänä päivänä ole tullut, mutta vuonna 2008 ilmestynyt, myöskin Mikkolan suomentama, Valitut runot (Kustannusosakeyhtiö Tammi) toi omistamisen onnea. Sen runomitaltaan ja muodoltaan tarkistetut runot ovat pala jotain salaperäistä, yksityistä, jotain, jonka koska vain saan ottaa hyllystäni ja josta lukea säkeen sieltä, runon tuolta. Ja nyt saan kokea Ahmatovan taiteen aivan uudella tavalla.

Astellessani Wäinö Aaltosen museon portaita ylös helmikuisena kevättalven päivänä minua suorastaan jännittää. Ensimmäisessä näyttelysalissa video- ja brodeeraustöiden ihastelun jälkeen käännän pääni ja vastassa on valtavat, seinään nojaavat mustat kirjaimet. En hallitse kyrillisiä, mutta hetken tavattuani tajuan niiden tarkoittavan Fontankan taloa. En meinaa pysyä nahoissani: tämän lähemmäs runoilijan kolmen vuosikymmenen ajan asuntoa en ole päässyt!

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa,, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvatFontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kiellettyon käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Yhteen museosaliin on todellakin tehty installaatio Fontankan talosta eli Pietarin Fontanka-kanavan rantakadulla sijaitsevan Šeremetjevin palatsin piharakennuksesta. Sen neljä huonetta ovat antaneet nimensä tälle näyttelylle. Kerään hetken voimia ja astun kynnyksen yli. Tuntuu uskomattomalta ikään kuin kävellä niissä huoneissa, joissa Ahmatova asui. Eräässä elämänvaiheessaan hänen asuintilansa kapeni vain yhdeksi ainoaksi huoneeksi. Mietin mikä se mahtaa näistä olla.

Installaation huoneisiin on ripustettu erilaista esineistöä sekä valokuvateoksia. Ne luovat muuten tyhjiin huoneisiin tunnelmaa, mutta tuntuvat hieman irrallisilta. Onko tuo Ahmatovan käsilaukku? Ovatko nuo patsaat lähellä taloa? Rakennustelineet ovat osa installaatiota. Niiden portaita pitkin pääsee kiipeämään huoneiden ylle. Metallisista, karuista portaista huokuu keskeneräisyys, välitila, muutos ja jopa elämän hallitsemattomuus. Talossa elettiin paikoin jatkuvan tarkkailun ja mahdollisesti salakuuntelun alla. Ylhäältä lintuperspektiivistä tiirailtuna mittakaava muuttuu nukkekotimaiseksi, ja uusia yksityiskohtia paljastuu. Onko tuonnekin piilotettu nauhuri? Kokonaisuutta vahtii palatsin pihaporttia koristavien leijonien siluetti.

Anna Ahmatovan Runoelma ilman sankaria -runon osa Marja-Leena Mikkolan suomentamana WAMissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Hannu Väisänen: Runoelma ilman sankaria 2 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Runoelma ilman sankaria 2 (2017)

Hannu Väisänen - Anna Ahmatovan neljä huonetta Wäinö Aaltosen museossa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Hannu Väisänen: Poltetut Runot 1 (2017),kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Poltetut Runot 1 (2017)
Hannu Väisänen: Puninin takki 4 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Puninin takki 4 (2017)

Jatkan matkaani seuraavaan saliin. Edessäni on Runoelma ilman sankaria 2 (2017), jossa jo Anna Ahmatova 1 – teoksen (2017) vakavailmeinen nainen on saanut ympärilleen oranssia ja valkoista väriä. Vieressäni toiset näyttelyvieraat pohtivat niiden merkitystä, ja suljen korvani. En halua jakaa Ahmatovaani kenenkään kanssa.

Monet teokset ovat nimetty runojen tai Anna Ahmatovan elämäntarinan osasten mukaan. Aiheet ja teemat toistuvat – kuten runoilijan tuotannossa. Poltetut runot 1 (2017) pysähdyttää eteensä. Alkuun abstraktilta vaikuttava sinivalkoinen teos saa pohtimaan runojen hävittämisen ja julkaisemisen kieltämisen kauheutta ja traagisuutta. Mitä jää jäljelle, jos ei ole lupa tehdä rakastamaansa asiaa?

Puninin takki -nimisiä teoksia on monta. Puninin takki 4:n (2017) intensiivisen punainen väri hätkähdyttää. Väri jatkuu poikkeuksellisesti myös taulun reunan yli ja siitä tulee mieleen pyyhitty veri. Ahmatovan poika ja kaksi puolisoa joutuivat vankiloihin ja vankileireille. Nikolai Puninin (1888–1953) vangitsemisyönä Fontankan talon eteisnaulakkoon jäi roikkumaan hänen palttoonsa. Työleiri koitui Puninin kohtaloksi.

Anna Ahmatovan runo Marja-Leena Mikkolan suomentamana WAMissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Muistoruukut Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Viimeisessä salissa on Muistomerkki-installaatio, johon yleisö pääsee osallistumaan opettelemalla jonkin runon, säkeen tai muun tekstikatkelman ulkoa ja kirjoittamalla sen paperille. Sitten paperi poltetaan ja tuhkat tuodaan laitettavaksi johonkin näistä viidestä ranskalaisesta saviruukusta. Teoksella ylistetään muistamista ja tehdään kunniaa Ahmatovalle.

Tämä näyttely on tärkeä, koska tämä kaikki ei ole vain menneisyyttä. Se on tärkeä, jotta me muistamme ja osaamme arvostaa monesti niin itsestäänselvää.

Hannu Väisänen – Anna Ahmatovan neljä huonetta 20.5.2018 saakka. Näyttelyyn on myös opastuksia. Wäinö Aaltosen museo, Itäinen Rantakatu 38, Turku.