TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa on kaunis kuin satu

Charles Dickens (vas., Raimo Karppinen) ja H.C. Andersen (Timo Väntsi). Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

*Yhteistyössä TEHDAS Teatterin kanssa

Kuin leppeä kesäpäivä Kentissä, Englannissa. Kukat kukkivat, niityt viheriöivät ja aurinko loistaa korkealla taivaan laella. Tällainen mielenmaisema pilkahtaa TEHDAS Teatterin H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa -näytelmässä, ja se kuvaa hyvin myös itse esitystä. Leppeä, runollinen, kaunis. Rentouttava, hykerryttävä, syliinsä sulkeva.

20-vuotisjuhlavuottaan viettävän TEHDAS Teatterin kevään ensimmäinen ensi-ilta käsittelee kahden tunnetun, 1800-luvulla eläneen kirjailijan suhdetta ja kohtaamista. Marja Suden käsikirjoittama ja ohjaama teos tuo eteeni tanskalaisen H.C. Andersenin (Timo Väntsi) ja englantilaisen Charles Dickensin (Raimo Karppinen). Kaksi kirjailijaa, joiden tuotanto on minulle tuttua, mutta jotka ovat persoonina jääneet teostensa varjoon. Kirjailijatuttavukset tuo yhteen Andersenin tulo Dickensien luo vierailulle kesäiselle Englannin maaseudulle kesällä 1857. He ovat kirjoitelleet toisilleen vuosien varrella ja tavanneetkin kymmenen vuotta aiemmin. Mutta miten nyt sujuu viikkojen yhteiselo?

Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

On kerrassaan hykerryttävää seurata kirjailijoiden kohtaamista ja Andersenin hieman liian pitkäksi venähtänyttä vierailua. Pohdin miten paljon tuon ajan kohteliaisuussäännöt ovat antaneet myöden tuoda todellisia ajatuksia ja tunteita esiin. Miten paljon Dickensin oma myrskyinen perhetilanne vaikuttaa hänen aatoksiinsa? Onko Andersen todella noin sinisilmäinen luonnonlapsi? Parivaljakon lisäksi lavalla piipahtaa pariin otteeseen Dickensin vaimo Catherine. Raimo Karppinen tulkitsee nyrpeän, lapset helmoissaan liihottelevan puolison hersyvästi.

Esitys hyödyntää kaunista sanojen sointia alusta loppuun saakka. Kun Andersen ja Dickens lukevat ääneen toisilleen kirjoittamia kirjeitä, on niiden kieli kuin sulosointuja. Välillä käytetään autenttisuuden tuntua tuovaa Andersenin kotikieltä tanskaa, ja kun satusetä vaihtaa englantiin, kenellekään ei jää epäselväksi hänen puutteellinen kielitaitonsa. Sulosointuja saamme kuulla myös Kari Mäkirannan lavan sivusta soittamassaan livemusiikissa. Harvinaista herkkua!

Kuva: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri

H.C. Andersenin lystikkäät paperileikkaustyöt ja -leikit sekä erilaiset pienet nuket tuovat esitykseen uuden, satumaisemman puolen, jota mielellään näkisin lisää. Kuinka upeita Timo Väntsin tekemät ja nukettamat satuhahmot ovatkaan! Mervi Kuittisen ja Marja Suden lavastus ja tarpeisto ei esityksen tekstin tapaan ole ylitsevuotavan runsas, vaan siinä on juuri tarpeelliset elementit tunnelman luomiseksi. Esimerkiksi vanhanaikaisilla matkalaukuilla ilmennetään hauskasti vaikkapa liikettä ja siirtymää, kun puolestaan taustakangasta hyödynnetään tarinankerronnan välineenä.

Esityksen jälkeen minusta tuntuu kuin joku olisi kietonut pehmeään, kirjalliseen neuleeseen. ”Jeg elsker litteratur” sanoo esityksessä H.C. Andersenin hahmo. Niin minäkin, ja myös tätä suloisen hersyvää, runollista esitystä!

H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa. Esitykset 14.3.2020 saakka. 12+. TEHDAS Teatteri, Itäinen Rantakatu 64 A, Turku.

Rohkea, uusi Kalevala Åbo Svenska Teaterissa

Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

*Yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa

Yhtäkään toista teosta ei kouluaikanani käsitelty yhtä paljon kuin Elias Lönnrotin Kalevalaa (1849).  Nelipolvisen trokeen määritelmä, teoksen tapahtumat sekä sen merkitys suomalaiselle kulttuurille tulivat tutuiksi kautta eri kouluasteiden aina yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opintoihini saakka. Kalevala on myös inspiroinut lukuisia suomalaisia taiteilijoita tekemään siitä omat tulkintansa vuosisatojen varrella.

Yksi niistä on tämän syksyn Åbo Svenska Teaterin produktio. Jakob Höglundin ohjaama ja ruotsiksi käännetystä Lönnrotin tekstistä dramatisoima Kalevala on huikea musiikkinäytelmä, joka heittää katsojan mahdolliset ennakko-olettamukset jo ensiminuuteilta tuohikontin pohjalle. Jos syksyllä 2018 Åbo Svenska Teaterissa esitetty Jane Eyre -näytelmä puhalsi upeasti pölyt Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista, on Kalevalassa eepoksen palikat ravisteltu ulos laatikostaan ja koottu uudelleen rohkeaksi, uudistavaksi tulkinnaksi.

Vaikka jokainen pala on tuttu, on Höglundin Kalevalassa niistä koottu aivan ennenäkemätön ja -kokematon kokonaisuus. Se on aivan muuta kuin kultakauden taiteilijoiden miehisen mahtipontiset maalaukset kansalliseepoksestamme!

Jänis, nukettajana Riina Tikkanen. Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Esitys alkaa prologilla ja jo sen aikana kylmät väreet nousevat selkäpiitäni pitkin. Åbo Svenska Teaterin näyttelijät muodostavat yhdessä erikoiskoulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden kanssa saumattoman naisensamblen, joka tempaisee minut mukaansa. Viisi näytöstä tuovat eepoksen tarinat suoraan iholle ja vuoteen 2019. Ajoittain leikitellään hauskasti metatasolla, esimerkiksi kun näyttelijäjoukko ilmaisee kohtauksen vaihtuvan. Innostun, samaistun, nauran, liikutun, järkytyn ja jännitän tarinaa, ja tuntuu, että myös muu yleisö elää vahvasti mukana.

Lauluja on runsaasti ja ensamble esittää ne lavan takaosassa olevan, Sara Puljulan johtaman orkesterin kanssa komeasti. Robert Kockin sävellykset, Tobias Zilliacusin sanoitukset sekä Jakob Höglundin koreografia loitsivat yhdessä ensamblen kanssa taian, jonka lumossa olen pitkään esityksen loputtuakin. Miten kauniita kappaleita, miten vahvaa tulkintaa! On riemastuttavaa, että lauluissa on heittäydytty eri tyylilajeihin kohtauksen ja henkilöhahmon tyyppiin sopien. Suomeksi laulut ovat kääntäneet Jukka Aaltonen ja Maria Olin – hienoa työtä!

Esityksen seuraamista helpottaa tekstitys ruotsiksi ja suomeksi. Välillä valot häivyttävät lavan yläpuolella olevan tekstitystaulun kontrastia niin, että en paikoin saa tekstistä selvää. Ennen esitystä sekä väliajalla myytävästä, huolella tehdystä käsiohjelmasta voi vaivihkaa tarkistaa teoksen henkilögallerian sekä esityksen juonenkäänteet. Ilahduttavasti teksti on sekä ruotsiksi että suomeksi.

Louhi (Saara Lehtonen). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Reilusta kahdestakymmenestä naisesta koostuva ensamble puhaltaa yhteen hiileen antaen kuitenkin tilaa toisilleen. Erityisesti mieleeni jäävät Sonia Hagan tulkitsema lipevä ja rietas, myös yleisölle flirttaileva Lemminkäinen sekä Saara Lehtosen karismaattinen ja mahtipontinen, viikatetta kantava Louhi.

Näyttelijöiden lisäksi ensambleen kuuluu aimo määrä kankaasta ja muista materiaaleista koottuja kollegoita. Heini Maarasen taiten tehtyjen nukkien myötä lavalle tuodaan esimerkiksi erilaisia metsän eläimiä sekä monta hahmoa tuplana – samanaikaisesti sekä limittäin näyttelijän kanssa. Niiden nuketus Ari Ahlholmin ohjaamana on upeaa katsottavaa. Suosikikseni nousevat monessa kohtauksessa seikkaileva vitivalkoinen jänis sekä kauniit kantelelinnut. Heidi Wikarin vähäeleinen ja -värinen lavastus ja puvustus tuovat esitykselle vahvan visuaalisen ilmeen, joka on samalla vanha, mutta moderni.

Musiikkinäytelmää ja nukke- ja esineteatteria yhdistelevä teos on huippuosaamisen taidonnäyte.  Kalevalan 170-vuotisjuhlavuotta ei voisi juhlistaa upeammin kuin tällä suurproduktiolla Suomen vanhimmassa teatterissa, 180-vuotiaassa Åbo Svenska Teaterissa.

Kalevala. Åbo Svenska Teater, Eerikinkatu 13, Turku. Esitykset 30.11.2019* saakka. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

*Edit: esitykset 15.2.2020 saakka.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko

Kaupallisessa yhteistyössä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kanssa

Saaristomeren syleilyssä Kustavin kunnassa järjestettiin 20. juhlavuottaan viettävä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko. Viikkoa vietettiin 10.–14.7.2019 teemalla Rajaton meri – Itämeri ja muut muistavat vedet. Saimme kutsun tulla vierailemaan kirjallisuuviikolle, joten kesäloman alkajaisiksi pyysimme ystävät mukaan ja hurautimme kesäisten peltomaisemien läpi noin tunnin ajomatkan Kustaviin.

Vuosittainen kirjallisuusviikko on kustavilaissyntyiselle kirjailija Volter Kilvelle (1874–1939) omistettu kirjallisuustapahtuma. Kirjallisuutta monelta eri kantilta lähestyvän viikon ohjelmaan kuuluu muun muassa teatteriesityksiä, luentoja, konsertteja ja elokuvanäytöksiä. Vuonna 2019 ohjelmaan kuului myös muun muassa bussiretki Volter Kilven henkilöhistorian paikkoihin sekä Kilpi-kilvoittelu.

Laupusten luotsiasema

Suurin osa seurueestamme ei ollut aiemmin ollut Kustavissa, eikä kukaan meistä Volter Kilpi Kustavissa -viikolla. Olimme liikkeellä perjantaina 12.7.2019 ja alkuillan ohjelmaamme kuului kaksi teatteriesitystä. Suuntasimme aivan ensimmäiseksi Vanhalle Luotsiasemalle (Iniöntie 684), joka sijaitsee Iniön lossin lähellä merenrannassa. Jo kävellessämme parkkipaikalta hiekkatietä Laupusten luotsiasemalle ihailimme puiden takaa avautuvaa maisemaa emmekä aavistaneet kohta eteemme aukeavan näyttämön kauneutta.

Astellessamme 1960-lukulaisen luotsiaseman vierestä mäntyjen välistä merenrannalle miltei jähmetyimme sen upeudesta. Mikä miljöö! Olimme tulleet katsomaan Teatteri Ströömin Merimiehen leski -näytelmää. Se on Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisen johtajan Anni Mikkelssonin dramatisoima ja ohjaama teos Kilven Pitäjän pienempiä -kokoelman (1934)  Merimiehen leski -kertomuksesta.

Heini Maarasen lavastus oli jo lavalla: kolme kirkkaankeltaista puutuolia, köydenpätkiä ja pari saavia. Muuta esitys ei kaivannutkaan. Auringossa paistatteleva meri ja hiuksia lennättävä tuuli loivat näytelmään täydelliset olosuhteet. Kolmen näyttelijän voimin (Ella Mettänen, Valtteri Haliseva ja Jussi Lankoski) merimiehen lesken tarina heräsi tuntuvasti eloon. Ella Mettänen sai Kilven kielen niin eloon, että siihen miltei uppoutui. Erikoiset sanat tipahtelivat kuin tutummat konsanaan ja jäivät pitkäksi aikaa omankin kielen päälle.

Esitys kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen jäimme juttelemaan muun yleisön kanssa. Selvisi, että Kilpi-viikoille tullaan kauempaakin ja se on asia, joka joka kesä on nähtävä. Esitykset muistetaan hyvin, ja saimme kuulla tarinoita Juha Hurmeen aiemmista esityksistä ja hurjasta heittäytymisestä teatteriesityksissä.

Seuraavaksi suuntasimme automme Kustavin keskustaan Tuulentuvalle (Tuulentuvantie 8). Tänä vuonna viikolla nähtiin suositulta Yövieraat-esiintyjäryhmältä vain yksi teos, Pukkila. Se kuului myös meidän Kilpi-päivämme ohjelmistoon. Juha Hurmeen dramatisoima ja ohjaama teksti on Kilven Alastalon salissa -teoksesta.

Näytelmä sai lähes haukkomaan henkeä: se oli nimittäin käytännössä lähes puoli tuntia pelkkää monologia. Ja millaista monologia! Tomi Alatalon heittäytyminen Pukkilan kapteenin rooliin lausumaan Kilven lennähtelevää kieltä oli huikeaa! Nauratti ja hengästytti samaan aikaan.

Vaikka ehdimme nauttia Kilpi -viikon annista vain yhden alkuillan verran, olemme vaikuttuneita. Tapahtuman yhteishenki tuntui lämpimältä ja ohjelma upealta. Ajaessamme takaisin Turkuun jokainen meistä tuumasi suuntaavansa Kilpi-viikoille heti uudelleen ensi vuonna. Sitä ennen kyllä pitää etsiytyä kirjastoon Kilven teosten äärelle. Ovatko Kilven tekstit yhtä mukaansatempaavia itse luettuna kuin lausuttuina? Se pitää selvittää pikimmiten!

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko Kustavissa jälleen ensi vuonna. Lisäksi Kustavin kirjastossa (Keskustie 7) on 31.7.2019 saakka esillä Volter Kilpi Kustavissa -viikon historiaa esittelevä juhlanäyttely.

Kaupallisessa yhteistyössä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kanssa

 

Tutun dekkarin äärellä: Komisario Palmun erehdys Turun Kaupunginteatterissa

Virta (Markus Ilkka Uolevi), Komisario Palmu (Taneli Mäkelä) ja Kokki (Teemu Aromaa). Kuva: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

*Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Turun Kaupunginteatterissa ollaan tänä keväänä 1930-lukulaisen salapoliisitarinan äärellä. Panu Raipian ohjaama Komisario Palmun erehdys tuo Turkuun rakastetun Komisario Palmun ja hänen terävät havaintonsa. Mika Waltarin vuonna 1940 julkaistun klassikkoromaanin on näyttämölle dramatisoinut hänen tyttärenpoikansa Joel Elstelä.

Esitys sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin. Poliisi saa hälytyksen paheellisista elämätavoistaan tunnetun Bruno Rygseckin (Stefan Karlsson) luokse. Hän on kaatunut kylpyammeessa ja joutunut sairaalaan. Vai onko kyseessä sittenkään onnettomuus? Komisario Palmu matkaa avustajineen tapahtumapaikalle. He käynnistävät intensiiviset kuulustelut, joissa kaikkien paikallaolijoiden alibi ja motiivi puntaroidaan. Vaikka kyseessä on rikostarina, komediallisuutta ja huumoria esityksestä ei puutu.

Komisario Palmu (Taneli Mäkelä), Virta (Markus Ilkka Uolevi), Kokki (Teemu Aromaa) ja Bruno Rygseck (edessä, Stefan Karlsson). Kuva: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Alli Rygseck (Riitta Salminen), Erik Vaara (Mika Kujala) ja Amalia Rygseck (Eila Halonen). Kuva: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Komisario Palmuna nähdään Taneli Mäkelä, Kokkina Teemu Aromaa ja Virtana Markus Ilkka Uolevi. Ja millaisen kolmikon saankaan nähdä! Taneli Mäkelän Komisario Palmu on auktoriteettinen esimies ja poliisi, jonka havainnointikyky on veitsenterävä. Palmun ajatuksenjuoksussa eivät edes Kokki ja Virta tahdo pysyä mukana – ja sehän vasta hauskaa onkin. Kolmikon näyttelijänsuoritukset ovat hiottu hyvin yhteen. Yhdessä he toimivat erinomaisena vastinparina Rygseckin kartanossa parveilevalle sekalaiselle sukulais- ja ystäväjoukolle, joista he yrittävät päästä selville.

Kartanon isäntä, Stefan Karlssonin näyttelemä Bruno Rygseck on juuri niin käskyttävä ja inhottavan lipevä kuin olettaa saattaa. Brunon valkoiseksi maalatut kasvot ja vampyyrimainen viitta vahvistavat hänen groteskia persoonaansa. Brunon tätikään ei vetovoimallaan juhli: Eila Halonen tulkitsee Amalia Rygseckin hahmon riemastuttavan luotaantyöntävänä ja töksäyttelevänä vanhana neitinä. Minna Hämäläisen neiti Irma Vanne ja Thomas Dellingerin Kirjailija Laihonen ovat puolestaan molemmat hyväntuulisen hupsuttelevia vastarakastuneita  ja saavat minut pohtimaan voisivatkohan he olla syyllisiä… Piilottelevatko he hupsuutensa takana jotain? Joidenkin hahmojen tulkinnoissa näen samaa kuin monelle tutussa Matti Kassilan ohjaamassa Komisario Palmun erehdys -elokuvassa (1960). Näytelmätekstistä olen erottavinani ajoittain sen dramatisoineen Joel Elstelän hauskoja komediallisia lisäyksiä.

Komisario Palmu (Taneli Mäkelä), Virta (Markus Ilkka Uolevi), Irma Vanne (Minna Hämäläinen) ja kirjailija Laihonen (Thomas Dillinger). Kuva: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Esitys sijoittuu pääasiassa Bruno Rygseckin hulppeaan kartanoon. Välillä piipahdetaan Komisario Palmun työhuoneessa tai hotelli Kämpin kabinetissa. Jani Uljaan suunnittelema lavastus on upea ja toistaa ajankuvaa hienosti. Erityisen taidokas on Rygseckin kartano jalopuukalusteineen, täytettyine eläintenpäineen ja lintuineen, art deco -tyylisine valaisimineen ja pehmeine samettiverhoiluineen. Puhumattakaan kauniista puna-vihreästä esiripusta! Lavastus luo tunnelmaa, jota Tiina Valkaman pukusuunnittelu tukee. Miehillä on nykymalliin verraten isot, väljät puvut ja puvun liivit. Naishahmoilla on kauniisti leikatut leningit. Mieleeni jää erityisesti Alli Rygseckin (Riitta Salminen) tummansininen satiinileninki liehuhihoineen ja sointuvine oransseine käsineine ja hattuineen sekä Irma Vanteen (Minna Hämäläinen) poltetun oranssin värinen, myöskin liehuhihainen ja kauniisti laskeutuva leninki. Saadaanpa esityksessä kuulla myös ajankuvaan hyvin sopivaa musiikkia. Äänisuunnittelu on Eero Auvisen ja Mikko Hellströmin käsialaa.

Turun Kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdys on kepeä, hauska ja hyvin tehty salapoliisitarina. Juoni etenee monessa eri aikatasossa paikoin suht nopeatempoisesti, mutta siinä pysyy hyvin mukana. Ajalliset hypähdykset tuovat tarinaan kiinnostavaa perspektiiviä. Lopussa juoni tiivistyy ja istun penkilläni lähes henkeä pidätellen. Kuka paljastuukaan syylliseksi? Mikä ja missä on rikoksentekoväline? Käyhän katsomassa mitä Komisario Palmu siihen tuumaa.

Komisario Palmun erehdys Turun Kaupunginteatterissa syksyyn 2019. Itäinen Rantakatu 14, Turku.