Maailman ihanin Muumimuseo

Tampereen Muumimuseossa

Jos jokin museo sopii niin lapselle kuin aikuiselle, niin se on kyllä upouusi Muumimuseo. Tampereelle Sorsapuiston laidalle Tampere-taloon kesäkuussa avattu museo on kiehtova ja hyvin toteutettu kokonaisuus. Kaksi kerrosta muumien taikamaailmaa tempaa mukaansa ja saa ihmettelemään mihin se aika katosikaan!

Saavumme museoon Tampere-talon aulasta. Jo ovella on nykyaikaista teknologiaa lipunlukulaitteen muodossa. Piip, ja lippu on luettu. Sitten aulatilan kirkkaus vaihtuu museon hämärään ja vastassa on vihreään mekkoon pukeutunut opas. Hän esittelee lyhyesti museota ja kertoo, että tekijänoikeussyistä saa kuvata vain vihreän maton rajaamalla alueella. Kirjahyllystä voi ottaa mukaan näyttelyesitteen.

Ja millainen esite se onkaan! Se on sidottu kirjaksi ja johdattelee kävijän Kuinkas sitten kävikään? -näyttelyyn. Näyttelyssä kierretään kahdentoista muumikirjan mukaisesti kirjojen tarinoista toiseen. Esitteen tekstit löytyvät myös tableteilta jokaisen kirjateeman kohdalta.

Tampereen Muumimuseossa
Vaikka muualla museossa ei saa kuvata, onnistuu selfie Muumipeikon kanssa tällä alueella

Sitten vain näyttelyesite-kirja auki ja matkaan! Esillä on muun muassa Tove Janssonin kiehtovia piirroksia ja maalauksia. Monessa kohtaa voin nähdä kynänjäljen ja viitteitä hiomisprosessista. Esillä on myös Tuulikki Pietilän upeita muumikuvaelmia eri eräänlaisia pienoismalleja. Hahmojen ja miljöiden lisäksi niissä on dramatisoituja äänikatkelmia teoksista, tietysti kielivaihtoehdoilla. Täällähän voisi viettää tunteja muumimaailmaan uppoutuen!

Ja juuri uppoutuminen kuvaakin tätä museokokemusta hyvin. Museo on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten huolella myös erityisryhmät huomioiden. Näkövammaisille on kosketeltavia muumikuvia ja museon mobiilisovelluksesta saa kuvailutulkkauksen. Näyttelytekstejä ja äänikatkelmia on viidellä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja japani). Jos lukutaito ei ole hallussa, tarjoaa museo paljon nähtävää, ihailtavaa ja kuultavaa.

En malta olla vertaamatta tätä Metso-kirjastossa sijainneeseen Muumilaakso-museoon. Vaikka myös siellä oli esillä piirroksia, maalauksia ja muumikuvaelmia, on tämän uuden museon mittakaava ja esillepano kyllä täysin toista. Tämä ei ole tavallinen perusmuseo, vaan elämys.

Tampereen Muumimuseossa

Näyttely jatkuu alakerrassa. Sinne saapuessamme emme kävele portaita yksin. Toisessa kohtaa jättikokoinen kirja avautuu ja sulkeutuu yksikseen kutsuen selaamaan. En kuitenkaan paljasta enempää, sillä tämä näyttely pitää kokea itse!

Mymmelin piirroksen edessä jäämme pohtimaan kuka tämä hahmo olikaan, ja mitä sukua hän on Pikku Myylle ja Mymmelin äidille. Huomaamme oppaan keskustelevan samasta aiheesta toisten kävijöiden kanssa. Kunpa voisi osaisi useammin pysähtyä pohtimaan tällaisia tärkeitä aiheita ja mymmeliyden olemusta! Jos jotain saisi museokokemukseen toivoa lisää, olisi se jonkinlainen kattava henkilögalleria ja sukuselvitys esimerkiksi esitteen loppuun. Tai sitten minun pitää vain lukea muumikirjani ensi kertaa varten paremmin..

Alakerrassa on myös ensimmäinen vaihtuva näyttely, Tove Jansson ja muumit. Siellä pääsee tutustumaan mistä kaikki oikein sai alkunsa. Esillä on esimerkiksi vaihtoehtoiset syntytarinat Muumipeikolle, Janssonin Garm-lehteen tekemiä pilapiirroksia sekä ensimmäisiä tavaratalossa myytyjä muumituotteita.

Kuinkas sitten kävi? Muumimuseo satumaailmoineen ja teemaan istuvine taideteoksineen lumosi ainakin minut. Lumoaako se sinutkin?

Muumimuseo, Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere. Museossa on myös opastuksia sekä syyslomalla 17.–20. lokakuuta erikoisohjelmaa. Aulassa on myös lukukirjasto sekä myymälä.

 

Mainokset

Seitsemän koiraveljestä Kaarinassa

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, Kuva: Matti Vahtera

*Yhteistyössä Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin kanssa

”Voimalla seitsemän miehen” raikaa laulu metsikön laidalla kauniin keltaisen puutalon pihamaalla. Menossa on teatterisovitus Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -romaanista, Heini Vahteran dramatisoima ja ohjaama Kaarinan nuorisoteatterin ja Kaarina-Teatterin yhteisproduktio. Koiraveljesten tarina pohjaa tietenkin kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teokseen.

Musiikkinäytelmä marssittaa tuttuakin tutumman kirjan tapahtumat katsojien eteen koiramaisessa hengessä. Tai pitäisikö sanoa tuttuakin tutumpien kirjojen, sillä varmasti monessa perheessä on Kunnaksen koiraveljeksistä luettu sivut hiirenkorville.

Näytelmässä seurataan Kunnaksen kirjan tapahtumia suht uskollisesti. Matti-kissa, kana ja Heikki Hämähäkki seikkailevat  tapahtumissa mukana. Veljekset käsittelevät nukkeja hienosti! Vilahtaapa näyttämöllä myös muista Kunnaksen teoksista tuttu Herra Hakkarainen.

Välillä koirat yltyvät haukahtelemaan tai ulvomaan, kuten koirien kuuluu. En varmaan hirveästi paljasta juonta, jos totean veljesten äidin kuoleman näyttämisen olevan yllättävä ja koskettava ratkaisu. Enkeli-äidin näkyminen myöhempien kohtausten taustalla toimii kyllä draamallisesti.

Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti Vahtera

Seitsemän koiraveljestä, Kaarina-Teatteri ja Kaarinan nuorisoteatteri, Kuva: Matti VahteraMusiikkikohtaukset Anna Hellsténin hienoine koreografioineen ovat hiottuja ja rytmittävät näytelmää mukavasti. Eero Aakalan säveltämä ja kapellimestaroima livemusiikki sekä lauluosuudet ovat komeaa kuultavaa. Astuupa yksi jos toinenkin bändin jäsen välillä lavalle näyttelemään.

Koiramaisuudesta ei olla säästelty. Tiina Valkaman kekseliäs puvustus ja Marika Torvisen ja Jasmin Malmin maskeeraus luovat juuri sopivan illuusion lajityypeille ominaisista piirteistä. Asiaankuuluvasti koirilla on korvat ja kuonot, korpeilla nokat ja lampailla pörröiset korvat. Erityisen hauska tapa luoda koirankorvat on Venlan (Oona Mahnala) hahmon pinkit krepatut saparot.

Viime vuosisatojen tyylinen puvustus tempaa katsojan menneen ajan tunnelmaan. Kauaa eivät veljesten valkeat vaatteet ole valkoiset, kuten arvata saattaa! Veljesten virkatut virsut ja reput ovat upea yksityiskohta.
Seitsemän koiraveljestä, Kaarinan nuorisoteatteri ja Kaarina-Teatteri, kuva: Matti VahteraLopussa kiitos tietenkin seisoo ja rakkaus kukoistaa. Aapinenkin on suurin piirtein päntätty päähän.

Entä kuka veljeksistä oli suosikkimme? Kaikki seitsemän ovat mainioita ja lavainnostus näkyy. Kukin tuo oman roolihahmonsa piirteitä hienosti esiin. Kuitenkin seurueemme kuusivuotiaan suosikkihahmo oli Simeon (Leo Lindén), koska se oli hassu. Minun sympatiani saivat veljeksistä vanhin Juhani (Juhani Lemmetyinen) sekä kaikkein pienin, Eero (Rasmus Hakala), olenhan itsekin perheeni kuopus. Näiden hahmojen vahvat persoonat ja taidokas näyttelijäntyö tekivät vaikutuksen!

Seuraava esitys sunnuntaina  6.8. klo 17. Esityksiä vielä 19.8.2017 saakka. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille.

Kaarina-Teatterin piha, Viipurintie 118, Kaarina. Paikalle pääsee Turusta esimerkiksi Föli-bussilla joko vastapäiselle Viipurintien pysäkille tai Kaarinan keskustaan sekä omalla autolla. Tutustu myös 100 lasta teatteriin! -hyväntekeväisyyskampanjaan.

Kuvat: Matti Vahtera/ Kaarinan nuorisoteatteri

Kurkistus Kansalaistilaan

Tiesitkö, että kauppakeskus Forum Korttelissa on nykyisin luentoja, näyttelyitä, ompelujameja ja työpajoja? Näitä kaikkia tarjoaa helmikuussa avattu, kaikille avoin pop up -tila Kansalaistila. Turun museokeskuksen ylläpitämä paikka on osa Suomen juhlavuotta ja se tarjoaa paikan, jossa kokoontua, viettää aikaa tai vaikkapa vain ohimennen piipahtaa. Ohjelmisto on valittu avoimen haun kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin muutama viikko sitten Kansalaistilassa kuuntelemassa Sinivalkoista humanismia: taiteen monet kasvot -luentosarjan avausluentoa. Tämä kiinnostava, Kulttuuriyhdistys Eilen ja Tänään ry:n ja Turun museokeskuksen yhteistyössä toteuttama luentosarja tarjoaa näkökulmia suomalaiseen taiteeseen ja kulttuuriin. Monet luennot käsittelevät kirjallisuutta. Kulttuurihistorioitsija Silja Laineen pitämällä avausluennolla saimme kuulla millaisia paikkoja kotimaisessa kirjallisuudessa on kuvattu. Tänään 5.4. klo 17 pidettävien luentojen aiheina ovat suomalaisten satuelokuvien äänimaailmat sekä Lordin julkisuuskuva. Käykäähän kuuntelemassa!

Luennot keskiviikkoisin klo 17 – 19 26.4.2017 saakka.

kansalaistila_1

kansalaistila4_1

Tilassa on myös erilaisia näyttelyitä. Tällä hetkellä esillä on Valokuvia autonomian ajan Turusta, joka tarjoaa katsauksen aikaan ennen Suomen itsenäistymistä. Valokuvat on koottu Turku/Åbo 1800 -hankkeen aikana. Ajan tunnelmaa tuovat hauskasti myös vanhat kalusteet.

Näyttely esillä 13.4.2017 saakka.

kansalaistila3_1

Käynnissä on myös Turun museokeskuksen Unelmien museo -hanke, jossa suunnitellaan yhdessä millainen Turkuun tuleva historian museo olisi. Kansalaistilan kävijä voi jättää oman ideansa ja pohdintansa joko kirjallisesti tai kuvallisesti. Ken tietää: ehkä meillä Turussa on muutaman vuoden päästä museo, jonka ideoinnissa olet ollut mukana.

Kansalaistila avoinna 27.5.2017 saakka tiistaista lauantaihin. Kaikkiin tapahtumiin ja tilaan vapaa pääsy.

Merellinen seikkailuhetki Forum Marinumissa

Miltä tuntuisi istua alas kuuntelemaan viidakon ääniä, nousta laivan kannelle ohjaamaan laivaa tai istuutua pieneen kapakkaan korttipöydän ääreen? Forum Marinumin näyttelyssä tämän kaiken pääsee kokemaan yhdessä ja samassa tilassa. Helmikuun puolessa välissä avautunut Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa on lapsille ja lapsenmielisille suunniteltu näyttely, jossa leikkiminen, eläytyminen ja kaikkeen koskeminen on sallittua ja tarkoituksenmukaista. Näyttely on lainassa Ahvenanmaan merenkulkumuseosta, jossa se oli esillä kahden vuoden ajan ja nousi museon suosituimmaksi erikoisnäyttelyksi. Näyttelyn tarina pohjautuu ruotsalaisen Jakob Wegeliuksen kirjoittamaan ja kuvittamaan lastenkirjaan Legenden om Sally Jones, jota valitettavasti ei vielä ole saatu suomeksi käännettyä. Tarina on seikkailukertomus Sally gorillasta, joka kaapataan lapsena viidakosta ja joutuu salakuljetuksen uhriksi ja osaksi höyrylaivan miehistöä. Se on kuitenkin myös kertomus ystävyydestä.

Näyttely seuraa kirjan juonta ja vierailulla pääsee  niin viidakkoon, höyrylaivan kyytiin kuin pienen satamakaupungin kujille. Näyttelytekstien suhteen on tehty kiinnostava ratkaisu: esillä on niin Wegeliuksen kirjan kauniit sivut, kuin välillä niiden tarinaa avaavat näyttelytekstit kolmella kielellä. Koska kirjan tekstit ovat vain ruotsiksi, ei lapsen kärsivällisyys riittänyt käännöksen odotteluun. Vaikka Sallyn Jonesin tarina itsessään saattoi jäädä lapselle vieraaksi, se ei museokokemusta haitannut. Tekemällä ja kokemalla pääsi kulkemaan Sallyn jalanjäljissä ja kokemaan menneen ajan merimieselämää.

Kun näyttelysalin ulkopuolelle on jättänyt kenkänsä, voi seikkailu alkaa! Sally Jonesin tarina alkaa jättisammakoilla kuorrutetusta viidakosta. Liaanit innostavat nuoremmat kävijät temppuilemaan ja vanhemmat voivat sulkea silmänsä ja nauttia viidakon rauhoittavasta äänimaailmasta. Kauaa ei lapsi jaksa viidakon kuningasta kuitenkaan leikkiä, sillä näyttelyn kohokohta, jykevä ja jo vähän ruosteinen höyrylaiva, kutsuu tutustumaan. Queen of Gongo näyttää juuri siltä, että sillä matkustaessa pääsee kokemaan seikkailun jos toisenkin. Laiva on sopivan kokoinen lapsille tutustuttavaksi, mutta myös aikuinen mahtuu kiertämään siellä, toki hieman kumartuen, mutta mitäpä ei museoelämyksen eteen tekisi. Jos ja kun kyllästyy kumartelemaan ja lappamaan hiiliä käskystä uuniin, voi ahtaita oloja paeta laivan kannelle. Höyrylaivakapteenin roolissa voi tähystää jo seuraavan sataman valoja.

Näyttelyn idea on onnistunut. Se saa niin lapsen kuin aikuisenkin leikkimään. Liikkuminen ja koskeminen auttavat eläytymään Sallyn kokemuksiin pelkkää lukukokemusta paremmin. On hienoa, että näyttelyyn on luotu myös äänimaailmaa mutta sitä olisi hyvin voinut olla enemmäkin. Hiljainen satamakaupunki on kolkko ja aavemainen, mutta ehkä suurempi lapsijoukko osaa luoda ääntä tarpeeksi itsekin. Kooltaan näyttely on sopivan kompakti, lastenvaunuissa nukkuja ei ehdi edes herätä päiväuniltaan ja kaikilla riittää leikkien jälkeen intoa ja energiaa kiertää vielä museon muutkin näyttelyt.

Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa Merikeskus Forum Marinumissa 27.8. saakka.

Neljäntienristeys – neljän sukupolven tarina

4TR_harjoitus_178

Turun Kaupunginteatterin kantaesitys Neljäntienristeys sai viikonloppuna ensi-iltansa. Tommi Kinnusen samannimiseen, palkittuun romaaniin pohjautuva näytelmä käy läpi yhden suvun vaiheita sadan vuoden ajalta. Tarinan keskiössä on neljä henkilöä, kätilö Maria, hänen tyttärensä Lahja, Lahjan puoliso Onni ja heidän miniänsä Kaarina.  Neljä sukupolvea ja neljä erilaista elämäntarinaa. Aikatasot ja tarinat limittyvät toisiinsa.

Esityksen tematiikassa ollaan perusasioiden äärellä: kuka rakastaa ja ketä, pitääkö elää aina normien mukaan ja miten antaa anteeksi sellaista, mitä ei ääneen sanota. Rakkauden, anteeksiannon ja hyväksynnän problematiikka on vahvasti läsnä. Henkilöiden valinnat ja niistä koituvat seuraukset seuraavat sukupolvesta toiseen. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tarkastellaan myös isoja linjoja, kuten sotaa ja oikeutta rakastaa ketä haluaa. Mikrohistoriallinen näkökulma kiehtoo.

4TR_harjoitus_54

Lavastus on toteutettu upeasti niin, että lavan päädyissä on (eri sukupolvien rakentamat) talorakenteet. Katsomot ovat lavan molemmin puolin. Lavastusta myös hyödynnetään keskeliäästi ja se elää tapahtumien mukana. Peruselementit tuli ja vesi tuhoavat ja puhdistavat. Koskaan ennen en ole tainnut teatterissa nähdä näin paljon virtaavaa vettä!

Myös puvustus kiinnitti huomioni. Lähes jokaisen hahmon asuissa on jotain kummallista, hieman vinsahtanutta. Onnin puku on muuten aivan tavallinen, mutta toinen hiha puuttuu. Kätilö Marian takki on toiselta puolelta normaali samettitakki, toiselta puolelta puolet lyhyempi silkkivuori vain. Esityksen loputtua loppukumarruksien aikana olin huomaavivani, että nyt kaikkien hahmojen puvut ovat ehjiä. Kuvastaako se sitä, että he ovat vihdoin kokonaisia? Näytelmän arvosteluissa on pohdittu asujen rikkonaisuuksien ilmentävän kokemuksia eletystä elämästä, samoin on pohtinut kirjailija itse twiitissään.

Lähdin aika takki auki ensi-iltaan. Tarina ei ollut minulle ennestään tuttu, ei, vaikka Kinnusen kirja on ollut jo kauan lukulistallani. Teoksen tunteminen olisikin voinut antaa katsomiskokemukselle enemmän syvyyttä ja ymmärrystä mitä tapahtuu ja miksi. Välillä siirtymät aikatasoista toiseen ovat niin nopeita, että perässä ei meinaa pysyä. Paljon jää katsojan muistin tai tulkinnan varaan.

Suosittelen Neljäntienristeystä lämpimästi. Se ei ole helppo ja kepeä, mutta antaa katsojalle paljon. Menkäähän katsomaan! Esityksiä 13.5.2016 saakka.

Kuvat: Turun Kaupunginteatteri/ Otto-Ville Väätäinen