
Kesäinen Suomi on täynnä kiinnostavia matkakohteita. Itä-Uudellamaalla Porvoon saaristossa on niistä yksi: Pellinki. Jo ajomatka Pellinkiin on tunnelmallinen, ja ohi vilisee kauniita maalaismaisemia sekä hyvin hoidettuja pihapiirejä. Saavun Tirmon rantaan ja ylitän Suninsalmen lossilla. Vielä lyhyt ajomatka Suur-Pellinkiin merenrannalle ja olen perillä.
Olen tullut käymään Galleria ArtMarinassa, paikallisen taiteilijan Terttu Schroderus-Gustafssonin pitämässä taidegalleriassa. Astun idylliseen, satavuotiaaseen punaiseen mökkiin sisälle. Sen seinille, pöydille ja ikkunalaudoille on aseteltu esille Schroderus-Gustafssonin maalauksia ja kortteja.



Kiertelen ihastelemassa teoksia, joita on esillä eri kokoisia, eri aiheisia ja eri tavalla kehystettyjä. Muun muassa tempera-, akvarelli- ja akryylitekniikalla tehtyjen teosten aiheina ovat usein luonnon eri elementit tai kiinnostavat, häilyvät ihmishahmot. Aurinkoiset triptyykki -, Hehku– ja Päivän valossa -teoksissa on kuvattu unikon kukkia loimuavan värikylläisesti.
Akvarellityöt Tunnen tuoksun ja Ruusun hohto on aseteltu rennosti toisen huoneen ikkunalaudalle. Kirkkailla, luonnollisilla väreillä maalatut työt ovat kuin utuiset muistot tutusta, tuoksuvasta kasvista. Miten kauniita!

Terttu Schroderus-Gustafssonin maalausten lisäksi galleriassa on esillä myös betoniveistoksia sekä korutaidetta. Jo astellessani gallerialle olen kiinnittänyt huomioni talon kulmalla olevaan Janne Henriksson Pienveistosten kolmen hylkeenpään suihkulähteeseen, joka solisee rauhoittavasti. Vesi pulppuaa hylkeiden suista, ja teos on leikkisän hauska.
Sisällä galleriassa on esillä lisää porvoolaisten Janne ja Marina Henrikssonin tekemiä, ulos tarkoitettuja pienveistoksia, muun muassa samaa hylje-aihetta jatkava hyljepariskunta, karhuja sekä lattialla kävijää tapittava valkoinen jänis.
Alva Henriksson Designin koruja on aseteltu kauniisti gallerian neljännen huoneen pöydälle merimaiseman ääreen. Helsinkiläisen korusuunnittelija ja lasitaiteilija Henrikssonin hopeasta ja Muranon lasista tekemät kaulakorut ja sormus ovat hennon kauniita. Muranon lasihelmet hehkuvat kirkkaanvihreän ja -sinisen sävyissä. Tällainen kaulakoru kruunaisi juhla-asun upeasti!
Galleria ArtMarina, Eidiksentie 261, Suur-Pellinki, Porvoo. Galleria on avoinna kesäkuusta elokuun loppuun lauantaista sunnuntaihin klo 12–18. Muina aikoina sopimuksen mukaan.