Shoplifterin Nervescape VIII – pörröistä hyvän olon museo-oleilua Kiasmassa

Shoplifterin teos Nervescape VIII Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä, Kuva: Arjen pilkahduksia, luvaton käyttö kielletty

Oletko sinäkin törmännyt sosiaalisessa mediassa värikkäisiin kuviin jostain pehmeästä, pörröisestä ja koko huoneen täyttävästä asiasta? Olet kenties nähnyt lukuiset eri tavat poseerata tässä samaisessa hattarapilvessä? Niin minäkin, ja pitihän Helsingin reissulla käydä katsomassa mistä siinä on kyse. Nykytaiteen museo Kiasman viidennessä kerroksessa on islantilaisen Hrafnhildur Arnardóttirin eli Shoplifterin Nervescape VIII -näyttely eli juuri ne somesta tutut tekokarvakasat.

Kahden näyttelysalin katoista riippuu ja niiden seinillä kiemurtaa synteettisestä, värikkäästä hiuksesta valmistettu installaatio. ”Teosta saa silittää hellästi (kuin ujoa vanhaa mammuttia)”, ohjeistetaan monikielisesti ovella. Kiertelen ystäväni kanssa näyttelysaleja. Menemme kaikissa sateenkaaren väreissä leiskuvan teoksen alta, vierestä ja sivusta. Mammutti-vertaus jää kummittelemaan mieleeni ja salaa toivon, että teosta koskiessani pääsisin kokemaan miltä tuntuu kohdata mammutti ja päästä silittämään sellaista. Vihdoin sivuhuoneessa, ikkunasta tulvivan valon loisteessa ojennan käteni ja kosketan kirkkaanoranssia kohtaa teoksesta. Se tuntuu pehmeältä, mutta yllättävän strukturoidulta. Tältäkö mammutti voisi tuntua? Antaisiko se silittää itseään?

Kirkasvärinen yksityiskohta Shoplifterin teoksesta Nervescape VIII Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä, Kuva: Arjen pilkahduksia, luvaton käyttö kielletty.

Yksityiskohta Shoplifterin teoksesta Nervescape VIII Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä, Kuva: Arjen pilkahduksia, luvaton käyttö kielletty.

Kanssamuseovieraat kävelevät ja katselevat teosta hyväntuulisen oloisina. Teoksen alla on säkkituoleja, joihin voi halutessaan heittäytyä loikoilemaan. Monella muullakin on kädessään kamera tai kännykkä – pitäähän tämä ihmeellinen teos ja museokokemus tallentaa muistiin vähintään itselle. Näen monia samantapaisia poseerauksia: asettaudutaan teoksen eteen niin, että sen osasta muodostuu ikään kuin poseeraajalle uudet hiukset. Samanlaisia selfieitä olen nähnyt Instagram-virrassani. Onkohan poseeraustapa heistä itsestään lähtöisin, vai onko siinä toisinnettu jo nähtyä tapaa kohdata Nervescape VIII?

Puna-keltaisia yksityiskohtia Shoplifterin teoksesta Nervescape VIII Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä, Kuva: Arjen pilkahduksia, luvaton käyttö kielletty.

Kevään kirkas valo tulvii ikkunoista. Shoplifterin teos sopii kuin nakutettu Steven Hollin arkkitehtuuriin ja tähän suurilla ikkunoilla varustettuun kerrokseen. Kokemusta täydentävät Islannista kotoisin olevan, nykyään New Yorkissa asuvan taiteilijan biografia sekä videohaastattelu. Tämä on hyvän mielen näyttely, jossa kannattaa vierailla!

Kiasmassa on tällä hetkellä myös muita kiinnostavia näyttelyitä. Kiasma Comission by Kordelin esittelee Alma Heikkilän näyttävät, isokokoiset teokset. Niiden aiheina ovat mikroskooppisen pienet eliöt, kuten bakteerit ja ne ovat esillä 28.7.2019 saakka. Iiu Susirajan Kuivakka ilo tarjoaa hyvän kattauksen turkulaisen taiteilijan ajatuksia herättäviä  valokuvia ja videoita aina 28.7.2019 saakka. Astu lavalle -näyttelyssä puolestaan museokävijä osallistetaan vapaaehtoisesti osaksi teosta. 18.8.2019 saakka esillä olevan ryhmänäyttelyn yksi työ on esimerkiksi Lee Mingwein Korjausprojekti-teos, jossa kävijä voi tuoda mukanaan korjattavan vaatteen. Kaikki nämä näyttelyt ovat osa Kiasman Ole hyvä -teemavuotta.

Shoplifterin Nervescape VIII on Kiasmassa 15.9.2019 saakka. Näyttelyssä on myös oheisohjelmaa.

Mainokset

Museokorttivuoteni – kolmas kerta toden sanoo?

Museokorttivuoteni, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kolmas vuoteni Museokortin kanssa on tullut päätökseen. Vuoden aikana kävin paljon kotikaupunkini Turun tutuissa museoissa. Museomatkoilla Helsinkiin ja Tuusulanjärvelle sain vinguttaa Museokorttiani kiitettävästi. Näillä reissuilla vierailin myös minulle uusissa kohteissa. Vierailuni Aholassa, Ainolassa, Erkkolassa ja Järvenpään taidemuseossa eivät varmasti tule jäämään viimeisiksi. Vaikuttavia paikkoja ja upeita näyttelyitä!

Kun vertaan viime museovuoteeni, vuosi 2018 ei ole ollut yhtä kiireinen. Kuitenkin näkemäni näyttelyt ja kokemani elämykset ovat olleet vertaansa vailla. Esimerkiksi Wäinö Aaltosen museossa olleen Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyn muisteleminen saa vieläkin  lähes kylmät väreet aikaan. Kolmas Museokorttivuoteni sen viimeistään näytti – en enää osaisi olla ilman tuota kelta-musta-pinkkiä muoviläpyskää kukkarossani. Milloin tahansa voi tulla hinku poiketa museoon ja silloin on hyvä olla Museokortti käden ulottuvilla.

Vaikka vierailin muutaman kerran museoiden ilmaispäivissä, säästin kortilla noin 89 euroa. Osa näistä säästetyistä pennosista taisi toki jäädä museokauppaan tai -kahvilaan. Näissä museoissa kävin vuoteni aikana:

Tietysti näin vuoden taitteessa käännän katseeni myös tulevaan. Olen jo kolme vuotta seurannut miten käytän Museokorttiani (se käy muuten kätevästi asiakassivuilta) ja tiedän, että tulen myös vuonna 2019 useimmiten käymään samoissa tutuissa, paikallisissa museoissa. Löydän niistä joka vierailulla ja seurassa jotain uutta – puhumattakaan vaihtuvista näyttelyistä, joista tutussakin kohteessa saa aina jotain uutta katsottavaa ja ajateltavaa. Miltä voisi näyttää museovuoteni 2019? Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain yllätyksellistä? Näissä minulle uusissa museoissa suunnittelen ainakin käyväni tulevan Museokorttivuoteni aikana:

  • Amos Rex, Helsinki: teamLabnäyttelyn pääsisi näkemään vielä 6.1.2019 saakka. 8.2.2019 avattava René Magritten näyttely kiinnostaa.
  • Casa Haartman, Naantali: Naantalin keskustassa olevassa Axel ja Hedvig Haartmanin taiteilijakodissa on upeaa arkkitehtuuria, väriä ja yksityiskohtien runsautta. Näin kirjoitti Johanna artikkelissaan, ja jos museo on jälleen ensi kesänä avoinna, niin pitäähän se omin silmin nähdä!
  • Hvitträsk, Luoma, Kirkkonummi: Taiteilijoiden Gesellius, Lindgren ja Saarinen yhteinen ateljeekoti on vielä näkemättä. Kansallisromanttinen rakennus yksityiskohtineen tekee varmasti vaikutuksen!
  • Runebergin koti, Porvoo: Suomen vanhimmassa kotimuseossa, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin ja kirjailija Fredrika Runebergin kodissa, olisi kiinnostavaa käydä. Kuinka usein pääsee vierailulle yhden Suomen merkittävimmän naiskirjailijan kotiin?
  • Seurasaaren ulkomuseo, Helsinki: En ole varma olenko koskaan käynyt Seurasaaren ulkomuseossa. Onkohan siellä niin paljon oravia kuin kerrotaan? Tämä sopisi kesäretkikohteeksi!
  • Tuusulanjärven museot, Järvenpää ja Tuusula: kävimme kesällä 2018 kiertämässä osan Tuusulanjärven museoista sekä Järvenpään taidemuseon. Monta museota jäi kuitenkin seuraavaan kertaan, kuten Lottamuseo sekä Suviranta (tosin Suviranta ei taida olla Museokorttikohde). Tulisiko niiden vuoro kesällä 2019?

Miltä sinun mennyt tai tuleva Museokorttivuotesi näyttää?

Historiallinen Myllymäki Uudessakaupungissa

Mamsellimylly ja vanha vesitorni Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Varsinais-Suomessa meren rannalla oleva Uusikaupunki mielletään usein kesäkaupungiksi. Siellä on kuitenkin kaunista myös näin syksyisin. Yksi kiinnostava vierailukohde on Myllymäen puisto (Myllyrinne 3, Uusikaupunki), joka on vain muutaman korttelin päässä torista. Puistoistutusten, puulajipuiston ja lasten leikkipuiston lisäksi Myllymäellä on neljä eri tyyppistä tuulimyllyä. Vastikään kunnostetut myllyt ovat nyt entistä ehompia.

Punaiset tuulimyllyt ja niiden vieressä ylväänä seisova vanha vesitorni näkyvät jo kauas. Puistoalueen perusti jo 1930-luvulla kauppaneuvos Johan Nordström. Hän toi nämä pääasiassa 1800-luvulla rakennetut myllyt mäelle, ja yhdessä ne muodostavat hienon, valtakunnallisestikin arvokkaan kokonaisuuden.

Myllymäellä on myös vanha vesitorni, jonka näköalatasanteelle olen joskus päässyt ihailemaan maisemia. Muistan vieläkin, miten ylös vieviä rappusia tuntui olevan loputtomasti! Näkymät noin 30 metriä maanpinnasta olevalta tasanteelta olivat huikeat. Harmillisesti vanha vesitorni on nykyisin yleisöltä suljettu.

Mamsellimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Mamsellimylly ja keltamatara Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Myllynkivi Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Vanhan vesitornin vieressä on mamsellimylly. Mamsellilla on aivan kuin helmat, kun myllyn sivut levenevät maata kohti. Puuosat ovat sammaleesta puhtaat ja iloisen punaiset. Pärekatto ja hauska pärekaton nuppi lähes hohtavat uutuuttaan. Jokaisessa myllyssä on kyljessään valkopohjainen kyltti, jossa kerrotaan myllyn historiasta. Mamsellista mainitaan esimerkiksi ”Mylly on joko siirretty muualta tai rakennettu Temsan kalliolle Raumalle 1873 tai 1874. Omistanut Juhan Temsa.” Myllymäelle se tuotiin 1932.

Mamsellimyllyn vieressä on kalliota, jonka vierestä kurkottelee pikkukukkainen keltamatara. Ruoho on varmaan jo kauan sitten menettänyt vihreän värinsä kuivan kesän takia. Siellä täällä on vanhoja myllynkiviä koristeina.

Kehäsiipimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kehäsiipimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Mamsellimyllyn vieressä on kehäsiipimylly. Tämä mylly eroaa muista mäen myllyistä komealla ympyränmuotoisella kehällään, joka sekin on vasta uusittu. Myös kehäsiipimyllyn helmat ovat leveät. Alkujaan kehäsiipimylly on rakennettu Rauman maalaiskunnan Vasaraisten kylässä, Koijärven torpassa noin vuonna 1909.  Mäelle se tuotiin vuonna 1933.

Harakkamylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Harakkamylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Harakkamylly komeine siipineen ei paljoa kehäsiipimyllylle kalpene. Mylly on kaksiosainen, ja yläosa on liikuteltavissa tuulen mukaan alaosan jäädessä paikoilleen. Harakkamylly on rakennettu vuonna 1838 Rauman Kaunisjärven kalliolle. Kortelan kylän kautta se tuotiin Myllymäelle vuonna 1933.

Lilja ja varvasmylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Varvasmylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Viimeisenä, leikkipuiston päässä puistoa seisoo kontti- eli varvasmylly. Myllyn sivut ovat suorat, ja alhaalla joka sivulla on hirsiset varpaat. Varvasmyllyssä koko myllyrakennus käännetään tuulen mukaisesti. Tämän varvasmyllyn on rakennuttanut laivanvarustaja Lindroth vuonna 1860 Nervanderin puistoon. Uudenkaupungin museoyhdistys lahjoitti myllyn Johan Nordströmille vuonna 1933.

Myös Myllymäen ympäristössä on nähtävää. Mäen juurella, pienellä Myllykadulla on Uudenkaupungin museoon kuuluva Merimiehenkoti-museo (Myllykatu 18). Suloisessa punaisessa puutalossa oleva museo on avoinna kesäkaudella. U:gin museon Wahlbergin museotalo (Myllykatu 10) on vielä avoinna. Siellä on nähtävillä 26.10.2018 saakka vaihtuva näyttely Kartsalla – uusikaupunkilaisnuorison vapaa-aikaa 1950–1990 -luvuilla.

Lue myös kirjoitus kierroksestani Uudenkaupungin puutaloissa Ugin vanhat talot -tapahtumassa kesällä 2017.

Kesäretki Alpo Jaakolan Patsaspuistoon

Alpo Jaakolan Patsaspuisto Loimaalla on pitkään ollut suunnitelmissani ja viimein tänä kesänä pääsin sinne vierailemaan. Paahtavat helteet saivat suunnittelemaan retkeä kaupungin ulkopuolelle ja alle tunnin ajomatkan päässä Turusta oleva Patsaspuisto valikoitui koko perhettä kiinnostavaksi retkikohteeksi.

Alpo Jaakolan patsaspuisto

Alpo Jaakola: Alkueläin
Alpo Jaakola: Alkueläin
Alpo Jaakolan Identtiset intialaise
Alpo Jaakolan Identtiset intialaiset, takana Pellonraivaaja

Alpo Jaakola oli nykytaiteilija, professori, runoilija, kuvanveistäjä ja taidemaalari. Patsaspuisto on hänen luovan elämänsä tulos. Jaakola syntyi Loimaalla ja asui nykyisen patsaspuiston alueella kolmenkymmen vuoden ajan. Asuinaikanaan hän loi alueesta nykyisen kaltaisen taideteoksen: ihmeellisen metsittyneen alueen täynnä erilaisia ja eriaikaisia teoksia, jotka saavat siellä kulkevan mielikuvituksen liikkeelle. Patsaspuisto oli hänen kotinsa ja myös hänen viimeinen lepopaikkansa, Jaakolan ja hänen puolisonsa Marja Jaakolan haudat sijaitsevat keskellä puistoaluetta.

Alpo Jaakola: Haapojen nainen
Alpo Jaakola: Haapojen nainen
Alpo ja Marja Jaakolan hauta
Alpo ja Marja Jaakolan hauta

Alpo Jaakolan Patsaspuisto avautui yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1992. Nykyisin se on Loimaan kunnan omistuksessa ja avoinna kesäisin toukokuun lopulta elokuun loppuun saakka. Patsaspuisto on Museokorttikohde ja alle 18-vuotiaat pääsevät sinne ilmaiseksi. Puistossa on myös kahvila, joka ei toimikaan missä tahansa tilassa vaan rakennus on entinen ruumiinleikkaushuone, joka siirrettiin alueelle 1960-luvulla. Se toimi Jaakolan veistohuoneena. Alueelle on helppo löytää, se sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Loimaan keskustasta Turun suuntaan ja tien varressa on selkeät opasteet.  Vesivessaa puistosta ei löydy, mutta siisti ulkohuussi metsän laidassa luo sopivan tunnelman kesäretkelle.

Alpo Jaakolan Patsaspuisto yllätti meidät iloisesti. Metsäinen puisto oli viileä ja varjoisa. Patsaita alueella on noin viisikymmentä ja ”Taiteen kivinen polku”, jonka varrella teokset ovat, on noin 500 metriä pitkä. Oman mielenkiinnon ja ripeyden mukaan puiston voi siis kiertää nopeasti tai ajan kanssa kuten me. Metsäisiä polkuja pitkin kulkiessa  mieli rauhoittui ja aika tuntui pysähtyvän Jaakolan teosten äärellä. Kuopuskin oli reippaalla tuulella, joten meidän ei tarvinnut miettiä miten vaunujen kanssa olisi alueella päässyt kulkemaan. Teokset olivat monipuolisia, materiaaleina olivat niin puu, metalli kuin kivi. Patsaat ja niiden nimet saavat ymmärtämään miksi Jaakolaa tituleerattiin myös Loimaan omaksi shamaaniksi.

Alpo Jaakolan ateljee
Alpo Jaakolan ateljee
Alpo Jaakolan Pikkumökki
Pikkumökin seinää

Ulkopuiston lisäksi alueella pääsi kurkistamaan Jaakoloiden entiseen asuintilaan, Pikkumökkiin sekä Jaakolan Ateljeehen. Näihin kannattaa ehdottomasti poiketa, sillä Jaakolan luomisinto ei rajoittunut vain ulkoteoksiin. Ja kun on tarpeeksi hämmästellyt ja ihaillut Jaakolan tuotoksia, on alueella mahdollisuus nähdä muutakin taidetta. Kahvilassa on syyskuun alkuun saakka esillä Loimaan kamerat ry:n näyttely ja Patsaspuiston parkkipaikan vieressä sijaitsevassa Kuivurigalleriassa pääsee tutustumaan kolmen taiteilijan, Henri Ahtin, Markku Haanpään ja Aamu Tikkasen yhteisnäyttelyyn Suojiin hanen harmajan.

Alpo Jaakolan Patsaspuisto: Aura-Pirkkalantie 84. Aukioloajat kesällä 2018: ti-su 11-18, 26.8.2018 saakka.