Heijastumia maailmasta Paula Ollikaisen näyttelyssä Galleria Joellassa

Paula Ollikaisen näyttely Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Helteisenä elokuun iltana Turun jokirannassa on leppeä tunnelma. Ihmisiä on jonkin verran liikkeellä, eikä kaikilla ole kiire seuraavaan paikkaan. Galleria Joellan ulkopuolelle on kokoontunut ihmisiä. Kyltti toivottaa tervetulleeksi avajaisiin. Siispä sinne!

Joellassa vietetään juuri tamperelaisen kuvataiteilijan Paula Ollikaisen Aito kopio maailmasta -näyttelyn avajaisia. Kahdesta huoneesta koostuvassa galleriatilassa ihmiset katselevat teoksia, juttelevat keskenään ja nauttivat avajaistarjoiluista. Nappaan ikkunalaudalta näyttelyluettelon ja lähden kiertämään.

Kynnys astua sisään taidegalleriaan voi monelle olla iso. Minunkaan ei tule vierailtua gallerioissa kauhean usein, vaikka esimerkiksi turkulaisissa gallerioissa on esillä toinen toistaan kiinnostavampia näyttelyitä. Näin sen ei tarvitsisi olla: jokainen on varmasti tervetullut gallerioihin  nauttimaan taiteesta. Jos taiteilijaan haluaa tutustua tarkemmin, on näyttelyissä esillä usein ansioluettelo ja taiteilijaesittely. Näyttelyluettelosta puolestaan voi kurkkia teosten nimet ja tekotekniikat.

Paula Ollikainen: Oklaholman suurin tornado Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Oklaholman suurin tornado (2018)
Paula Ollikainen: Horsma ja kuvajainen Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Horsma ja kuvajainen (2018)
Paula Ollikainen: Irma-myrsky kadulla Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Irma-myrsky kadulla (2018)

Aito kopio maailmasta -näyttelyssä on esillä Ollikaisen maalauksia ja puupiirroksia. Aloitan kierrokseni ensimmäisestä teoksesta, joka on puupiirros Oklaholman suurin tornado (2018). Katselen sitä välillä lähempää, välillä kauempaa. Sen viittaus suoratoistopalvelu YouTuben katastrofivideoihin ensin riemastuttaa: miten hauska idea! Sitten viittaus saa minut hiljaiseksi. Teoksessa kuvattu ja toisinnettu katastrofi on ollut joillekin todellisuutta.

Teema jatkuu myös muissa teoksissa. Ajankohtaiset tapahtumat heijastuvat esimerkiksi Irma-myrsky kadulla -teoksesta (2018). Puupiirros on vaaleissa värisävyissään kaunis. Nopeasti katsottuna sen voisi ajatella olevan esimerkiksi luonnostelma jostain trooppisesta miljööstä, jossa palmut heiluvat ja juomat ovat kylmiä. Tarkemmin katsottuani ja nimen luettuani teos saa vakavampia sävyjä: tämän teoksen todellisuudessa ei pinacoladoja juoda.

Paula Ollikainen: Loputon lento Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Loputon lento (2018)
Paula Ollikainen: Kuvaelma linnan pihalta Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Kuvaelma linnan pihalta (2018)
Paula Ollikainen: Riistakamerassa-sarja: Kuusivaras Galleria Joellassa, Turussa. Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Riistakamerassa-sarja: Kuusivaras (2018)

Puupiirrosten lisäksi esillä on öljyvärimaalauksia. Kulman takana esiin tuleva Loputon lento (2018) saa minut huokaisemaan ihastuksesta. Lintu on kuvattu yksityiskohtaisesti taustan jäädessä valokuvamaisen sumeaksi. Mihinköhän teoksen lintu on matkalla? Onko sillä edes määränpäätä? Kuvaelma linnan pihalta (2018) puolestaan on asetettu viereiselle seinälle. Huomattavasti isokokoisempi öljyvärimaalaus vangitsee värikylläisyydessään ja mystisessä tunnelmassaan. Kuten näyttelyn alun Horsma ja kuvajainen -teoksen (2018), myös tämän teoksen tunnelmassa ja asetelmassa on jotain taianomaista ja utuista. Mistä tässä on kyse?  Mitä ovat  nuo mystiset, ruukuista ja maasta kasvavat pienet kasvit?

Viimeiseksi tutustun Riistakamerassa-sarjaan. Pienet mustavalkoiset teokset jatkavat todellisuuden ilmentymien kuvausta. Niissä voisi ajatella olevan kuvattu kenties salaa ripustetun riistakameran kuvia, pieniä välähdyksiä ympäröivästä maailmasta. Yhdessä teoksessa luikkii kauris, toisessa hirvi. Vaikka ole tainnut koskaan nähdä riistakameran kuvaa, voin kuvitella niiden olevan juuri tällaisia. Ollikainen on luonut valojen ja varjojen sekä mustan ja valkoisen kontrastin uskottavasti ja aidon tuntuisesti. Kuusivaras (2018) yllättää aihevalinnallaan tuoden luontokappaleiden kuvauksen keskelle ihmisen rikollisissa puuhissa. Kiinni jäi!

Paula Ollikaisen näyttely Aito kopio maailmasta sunnuntaihin 2.9.2018 saakka. Galleria Joella, Läntinen Rantakatu 21, Turku.

Mainokset

Kati Immosen Leikkimetsä-näyttely on ylistys luonnolle

Kati Immonen: Sarjasta Korpi vastan puutarha: Poispyyhitty Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Sarjasta Korpi vastaan puutarha: Poispyyhitty (2016)

Turkulaisen kuvataiteilija Kati Immosen Leikkimetsä-näyttely Auran Galleriassa ammentaa luonnon kauneudesta, monimuotoisuudesta ja kesyttämättömyydestä. Näyttelyssä esitellään kaksi teossarjaa: Leikkimetsä ja Korpi vastaan puutarha, jotka käsittelevät luontoaihetta hieman eri kulmasta. Näyttelyn ensimmäinen osa nähtiin Helsinki Contemporary -galleriassa keväällä 2018.

Monen Leikkimetsä-sarjan työn taka-alalla on utuista laveerausta. Etualalla on usein ruukku, jossa on kasvustoa. Luonto kurottautuu, kasvaa ja ryöpsähtelee ruukuista muun muassa kukkien, puiden, puiden oksien, sienten ja lehtien muodossa. Moni ruukuista näyttää bonsaipuiden miniatyyriruukuilta. Se tuo mielleyhtymän bonsai-harrastukseen, jossa minikokoista puuta hoidetaan pikkuruisilla puutarhavälineillä. Ollaanko myös Immosen teoksissa jonkinlaisessa miniatyyrimaailmassa?

Kati Immonen: Sarja Leikkimetsä: Metsäkukat (2018) ja Kevätmyrsky (2018) Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Sarjasta Leikkimetsä: Metsäkukat (2018) ja Kevätmyrsky (2018)
Kati Immonen: Sarjasta Leikkimetsä: Ensilumi (2018) Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Sarjasta Leikkimetsä: Ensilumi (2018)

Bonsaipuiden tapaan luontoa on koitettu Immosen maalauksissa kahlita sille kuulumattomiin mittasuhteisiin ja lokeroihin. Muutamassa teoksessa ryöpsähtelevää luontoa on yritetty reunustaa rusetein, kuten teoksessa Kevätmyrsky (2018). Juuri muuta ihmiselle kuuluvaa niissä ei näy. Piknik (2018) tekee poikkeuksen: parvekeruukkumaisesta astiasta huojahteleva, jonkinlaisessa tuulenvireessä pyristelevä, kukkiva puu on saanut oksillensa vaatekappaleita. Pyörteen keskellä lentelee pari korkokenkiä ja kumisaappaita.

Värikylläiset, lukuisia yksityiskohtia sisältävät vesivärityöt tulevat katsojaa lähelle. Monet niistä on kehystetty heijastamattomalla uv-museolasilla, jota ei paljain silmin juuri erota. Pääsen jollain tapaa lähemmäs teoksia, kun lasi ei tunnu olevan katseeni ja paperin välissä. Muutama teos on kehystämätön, joka luo kontrastin niiden ja kehystettyjen  välille.

Kati Immonen: Sarjasta Korpi vastaan puutarha: Juhannusruusu (2016) Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Sarjasta Korpi vastaan puutarha: Juhannusruusu (2016)

Korpi vastaan puutarha -sarjan teoksissa astutaan pois ruukuttamisen maailmasta kohti luonnontilaa. Juhannusruusun (2016) valkoisena hohtava kasvi on lähes taianomainen, kun se ponnistaa maasta harvaneulaisen ikimetsän katveessa. Kehystämätön, seinälle naulattu 135 x 188 cm kokoinen teos on vaikuttava myös ruskea-musta-valkoinen -väriyhdistelmässään.

Kati Immonen: Sarjasta Leikkimetsä: Metsän valo (2016) ja Kielopelto (2016) Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,
Sarjasta Leikkimetsä: Metsän valo (2016) ja Kielopelto (2016)
Kati Immonen: Rikkaruohopuutarha, Auran Galleriassa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Rikkaruohopuutarha (2018)

Gallerian alakerrassa on esillä vielä monta teosta. Yläkerran teosten yksityiskohtaisuuksien jälkeen Metsän valo (2016) ja Kielopelto (2016) tarjoavat raikkaan vastaparin pelkistetymmässä ja graafisemmassa ilmaisussaan. Näyttelyn yksi kohokohdista on teos Rikkaruohopuutarha (2018), jossa vesivärimaalaukselle projisoidaan kuvaa. Maalaus herää ikään kuin eloon, ja kokonaisuus vangitsee.

Voisin ihastella lähes loputtomiin teosten sommittelua, maalausjälkeä ja yksityiskohtia. Näyttely käsittelee kiinnostavia teemoja luonnon hillitsemisestä, hallitsemisesta ja ihmisen luontosuhteesta. Samalla se on kunnianosoitus luonnolle. Miten upea se onkaan!

Kati Immosen näyttely Leikkimetsä sunnuntaihin 13.5.2018 saakka. Auran Galleria, Yliopistonkatu 7, Turku.

NOOAT – Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin ensimmäinen yhteistyö vakuuttaa

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

*Yhteistyössä Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin kanssa

Harvoin pääsee katsomaan esitystä, joka lumoaa aivan alkumetreillä ja pitää otteensa loppuun saakka. Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin ensimmäinen yhteistyö NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen on tällainen. Tanssi- ja nukketeatteria yhdistelevä, noin puolitoistatuntinen esitys vie mennessään ja saa pohdiskelemaan maailman tilaa.

Alussa oli mursu. Ilmeisesti, mikäli tätä esitystä on uskominen. Esityksessä kuljetetaan Raamatun kertomusta mukana: on vedenpaisumus, selviäminen, jälleenrakennus ja tietysti arkki. Nooan kertomuksen osat näkyvät kohtauksissa kuitenkin pikemminkin viitteellisinä ja inspiraationa, kuin suorina lainauksina. Suoran kerronnan sijaan kohtaukset ovat verrattain abstrakteja, ja katsojan tulkinnalle jätetään tilaa.

Urmas Poolametsin ja Merja Pöyhösen ohjaamassa ja koreografioimassa esityksessä käytetään taitavasti ihmiskehoa, nukkeja tai vaikkapa muovinpalasta kertomaan ja viemään tarinaa eteenpäin. Liikkeen avulla voi kertoa paljon. Oikeastaan sen avulla kerrotaan lähes kaikki, sanoitta. Vain yksi sana lausutaan: mama. Sekin on monella kielellä ymmärrettävä ilmaisu. Muuta puhetta ei tarvita, sillä liikkeessä on esityksen voima.

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

Lavalla on samaan aikaan sekä tanssijoita että nukettajia esiintyen yhdessä. Aurinkobaletin tanssijat Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki ovat minulle tuttuja Kamelianainen-esityksestä. TEHDAS Teatterista nukettajia on kolme: Anna-Kaisa Kuisma, Jaakko Lilja ja Laura Sillanpää. Jos en olisi nähnyt tanssijoita Kamelianaisessa, en välttämättä osaisi tehdä eroa heidän ja nukettajien välille. Niin taitavasti tanssijat ovat heittäytyneet nukketeatterin maailmaan, ja niin upeasti nukettajat käyttävät kehoaan nukettamisen ohella ja yhteydessä ilmaisunsa välineenä.

Huomioni vie lavastuksen ja puvustuksen kontrasti. Lavastuksen ja puvustuksen ovat suunnitelleet Laura Hallantie, Pia Kalenius ja Jenni Rutanen. Esiintyjien vaatteet ovat tehty erilaisista luonnonkuiduista. Muuta orgaanista lavalla ei juuri nähdä. Lähes kaikki silmiemme eteen marssitettava on tehty muovista: lavasteet sekä suurin osa nukeista ja esityksessä käytettävästä tarpeistosta. Jopa jäävuoret ja poutapilvet ovat muovia. Elävät, hengittävät, luonnonmateriaaleihin puetut esiintyjät luovat hätkähdyttävän kontrastin tähän jopa ällöttävyyteen asti vietyyn muovin käyttöön. Tulkitsen tämän ekokritiittisenä kannanottona ja huolestumisena maapallomme hyvinvoinnista.  Mihin tämä kaikki muovi menee? Miksi sitä on niin paljon?

Marko Kallelan tekemät valot tuovat väriä värittömyyden keskelle. Valot ja Konsta Savolaisen äänisuunnittelu paikoin hyvinkin erilaisine musiikkivalintoineen ovat mukana rakentamassa esityksen episodimaisuutta ja hetkittäisyyttä.

Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa
Nooat / Aurinkobaletti & Tehdas Teatteri/ Kuva: Jussi Virkkumaa

Mieleeni jää kohtaus, jossa esiintyjät poimivat jätesäkeistä kirkkaanpunaiset myttykasat. Muovikasat heräävät eloon: ne ovatkin kerroksittaiset kukat, jotka kasvavat ja kasvavat. Kukat paljastuvat jätesäkeiksi ja niistä kuorituvat leikin ja kontaktin ottamisen välineet. Kohtaus on upea ja sen kehittymistä on hieno seurata. Toinen vaikuttava kohtaus on arkin rakentaminen yhteistuumin palasta paperia. Hauska yksityiskohta on, että käsiohjelmassa on ohjeet paperiveneen taitteluun.

Esityksen jälkeen jään pohtimaan miksi käyn verrattain harvoin muissa kuin puheteatterin esityksissä. Tätä lisää!

NOOAT – sillä hän oli herralle mieluinen. Aurinkobaletti, Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. Esityksiä 28.4. asti. Katso traileri täältä. Ikäsuositus yli 13-v.

Tilanne päällä Linnateatterin Domino-salissa

Tilanne päällä -komedia Linnateatterissa Turussa, kuva: Peter Nuutinen*Yhteistyössä Linnateatterin kanssa

Linnateatteri avasi esityskautensa sekä 15-vuotisjuhlavuotensa 1.2. ensi-iltansa saaneella Tilanne päällä -komedialla. Mika Eirtovaaran käsikirjoittamassa ja ohjaamassa hupailussa tehdään Kreisii Lovee -komediasarjan pilottijakson livelähetystä. Viiden hengen näyttelijäkaarti Iikka Forss, Tom Petäjä, Ushma Karnani, Joonatan Perälä sekä Riitta Lindroos pistävät tässä puolitoistatuntisessa tuulemaan.

Kommelluksilta ja ramppikuumeelta ei vältytä, kun työryhmä hioo illan lähetystä kuntoon. Väliajan jälkeen klaffitaulu kalahtaa ja lähetys alkaa. Teatteriyleisö pääsee osaksi suoraa lähetystä  taputtaen lähetykseen kuuluvat aplodit. Mutta meneekö kaikki niin kuin pitää?

Linnateatterin Dominon sisäänkäynti, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi

Saan kutsun ensi-iltaan ja lähden kiinnostuksella katsomaan Linnateatterin uusia tiloja. Domino-sali on minulle tuttu Kinokopla-elokuvakerhon taannoisena näytössalina. Elokuvakerhon jälkeen mm. Turun Kaupunginteatteri käytti salia väistötilanaan. Syksyllä 2017 Linnateatteri laajensi toimintaansa Dominoon avaten vuosia suljettuna olleen yhdyskäytävän Dominon ja Lounais-Suomen Maalaistentalon välille. Pekka Pitkäsen suunnitteleman viisisataapaikkaisen teatterisalin lisäksi käytössä on mm. lämpiö ja ravintola Maalaistentalon puolella.

Olen aina ihaillut paikan hienosti säilynyttä 1950-lukulaista tunnelmaa. Onneksi juuri mikään ei tunnu muuttuneen. Ehkä hieman maalia on sudittu, vessoja tullut lisää ja virvokemyyntitiski tullut yhdelle seinustalle, mutta alkuperäinen 1950-luvun tunnelma on yhä läsnä. Myös kauniit yksityiskohdat ovat ennallaan, kuten aulan ja salin puupinnat sekä salin messinkiset käytävävalot.

Linnateatterin Lounais-Suomen Maalaistentalon sisäänkäynti, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Pääsisäänkäynti on Alvar Aallon suunnitteleman ja vuonna 1928 valmistuneen Lounais-Suomen Maalaistentalon ovesta Puutarhakadun puolelta. Maalaistentalon puolella on muutama väliaikatarjoilupiste lisää. Päivisin ravintolassa tarjoillaan lounasta.

Odotin ennakkomainosten perusteella hieman toisenlaista esitystä. Mainostekstien kovalevyn rikkoutumisen takia kuvattava livelähetys on vaihtunut muuten-vain-livelähetykseen. Kestää hetki päästä esitykseen mukaan, ja pohdin mikä mahtaa olla livelähetyksen kuvaamisen syy. Miksi ottaa siitä stressiä, jos jakson voisi kuvata normaaliin tapaan?

Neljä näyttelijää vetävät hyvin tuplaroolit esittäen sekä näyttelijää että näyteltävää. Kliseiltä ei vältytä. Esimerkiksi Perälän hahmo tyylittelee jo tutuksi tulleella, kesäteatterimaisella tavalla homoa, ja Karnanin hahmo keksii puhua intialaisella korostuksella. Pipopäinen Riitta Lindroos tekee hieman toisenlaisen tuplaroolin: Lindroos on sekä Kreisii Lovee -työryhmän sekä tämän esityksen ohjaajan assistentti ja järjestäjä. Åbo Svenska Teaterista tutun Peter Ahlqvistin lavastus on kliseisen hauska. Keskellä huonetta oleva sohva, kirjahyllyssä nököttävät somistekirjat ja ei-minnekään johtavat portaat ovat tuttuja elementtejä monesta television tilannekomediasta.

Oletko sinä jo vieraillut tänä vuonna teatterissa?

Esityskuva: Peter Nuutinen/ Linnateatteri

Tilanne päällä 12.5.2018 saakka. Linnateatteri, Domino-sali, Puutarhakatu 8, Turku.