Francesca Woodman: Enkelinä olemisesta

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Mutta viime aikoina olen huomannut että peilin sirpale on vain viilto silmäluomeen (New York 1979–1980), Nimetön (New York 1979–1980), Sarjasta Ankerias (Venetsia 1978)

Pieniä mustavalkoisia valokuvia niitä isommissa valkoisissa kehyksissä. Välissä valkea passepartout eli kehyspahvi. Monessa teoksessa on hahmoja, useimmiten naisia. Heilahtaneita, heiluvia, epäselviä, katse pois kamerasta. Monet alastomia. Johonkin kuvaan on rajattu näkyviin käsi, toisessa näkyy vain keskivartalo. Näissä Francesca Woodmanin valokuvissa on jotain todella kiinnostavaa, mutta samalla jotain, mistä en aivan saa otetta.

Astuessani Woodmanin Enkelinä olemisesta – On Being An Angel -näyttelyyn Suomen valokuvataiteen museossa odotan intensiivistä ja ehkä jopa liikuttavaa näyttelykokemusta. Amerikkalaisesta valokuvaajasta Woodmanista (1958–1981) on vaikea puhua mainitsematta hänen aikaista kuolemaansa. Väistämättä tämä tieto säilyy taustalla, kun lähden kiertämään näyttelyä. Toimiiko valokuva sielun peilinä, näenkö teosten edessä seisoessani Woodmanin sisimpään? Voinko nähdä kuvissa jopa lähestyvän kuoleman?

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä

Tutustuin Woodmanin teoksiin etukäteen netissä. Ruudulla pääsin tarkastelemaan niitä suht läheltä ja tarkkaan. Paikan päällä ja kehystettynä näyttelyssä monen teoksen vedostus paljastuu huomattavan pienikokoiseksi. Monia teoksia täytyy tarkastella lähietäisyydeltä, mutta silti tuntuu, että niihin ei täysin pääse kiinni. Pitäisi istahtaa alas, hengähtää, katsoa pitkään. Riittäisikö se siltikään?

Kehystys ja ripustus on kaunis. Itse näyttelytila, Kaapelitehtaan rouhean urbaani ympäristö, on muokattu teoksille sopivaksi harmaine ja vaaleanpunaisine seinäpintoineen. Yhdellä seinällä riippuu erikokoisia peilejä, joista ympäröivä tila, Woodmanin teokset sekä näyttelyvieraat heijastuvat. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Moderna Museet, joka on myös pohjustanut ja kehystänyt teokset.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Huomattavan monet teokset on nimetty Nimettömiksi. Tekopaikka ja -aika tarjoaa hieman lisätietoa. Muutamassa teoksessa nimi on runollisen pitkä, kuten ylläolevat En voinut enää soittaa, en voinut enää soittaa vaistomaisesti (Providence, Rhode Island 1977, vasemmalla) ja Ja minä olin unohtanut kuinka nuotteja luetaan (Providence, Rhode Island 1976).

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1976)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Rooma 1977–1978)
Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978)

Teoksissa hyödynnetään paljon taiteilijan omaa kehoa sekä malleja. Huomioni kiinnittyy usein näiden ihmishahmojen lisäksi niitä ympäröiviin tiloihin. Monet kuvista on otettu rempallaan olevissa miljöissä, esimerkiksi hylätyn oloisissa taloissa. Yhdessä teoksessa hahmo on ahtautunut laatikkoon, toisessa hän sulautuu osaksi tapettia. Teoksessa Nimetön (Providence, Rhode Island 1975–1978) nuori nainen on sulloutunut tai sullottu kaappiin, jossa on täytettyjä eläimiä. Ovi on kuitenkin raollaan: nainen ei mahdu tähän muottiin.

Näyttelyn keskiosassa istahdan katsomaan Woodmanin videoteoksia, eräänlaisia making off -videoita. Ne syventävät näyttelykokemusta ja tuovat siihen ikään kuin vuorovaikutteisuutta. Kun koko näyttelyn ajan olen tiedostanut taiteilijan kuolleen nuorena, niin on jollain tapaa lohduttavaa nähdä hänet elossa ja työskentelevän videolla. On myös kiinnostavaa nähdä yhden näyttelyssä mukana olevan teoksen tekoprosessia.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä karyatidit
Karyatidi (luonnos Temppeli-projektia varten) (New York 1980), Karyatidi (New York 1980), Karyatidi (New York 1980)

Suurikokoinen teossarja Karyatidit (New York 1980) hätkähdyttää suuressa koossaan ja kauneudessaan. Näissä monimetrisissä diatsotyypeissä mallit on  verhottu laskostettuihin kaapuihin. Nimi viittaakin kreikkalaisten temppeleiden naishahmoisiin pylväisiin, karyatideihin.

Fransesca Woodman: Enkelinä olemisesta - Being an Angel -näyttelyssä
Nimetön (New York 1979)

Karyatidien jälkeen edessä on värivalokuvista koostuva sarja. Ne tuovat mustavalkoisiin,  monitulkintaisiin teoksiin piristävää vaihtelua. Värien mukanaolo tekee teoksista toiveikkaampia. Aivan kuin teoksessa poseerava hahmokin olisi jotenkin toiveikkaampi, leikkisämpi, vähemmän synkkä.

Kiersin näyttelyn rauhassa tutkiskellen. Oli mukavaa, että samaan aikaan näyttelyssä ei ollut liikaa ihmisiä. Annoimme huomaavaisesti toisillemme tilaa katsoa teoksia. Teoksia, joita en heti unohda.

Enkelinä olemisesta – On Being An Angel 15.10.2017 saakka. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki. Tarjolla myös opastuksia.

Mainokset

Ilta Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Napoli, Neápolis, Uusi kaupunki. Tässä Etelä-Italian Campanian maakunnassa sijaitsevassa miljoonakaupungissa riittää vilinää ja vastakohtaisuuksia. Saapuessani lentokentältä bussin päätepysäkillä päärautatieaseman vieressä kymmenet miehet notkuvat toimettoman oloisina. Asemaa ja Garibaldin metroaseman seutua vartioivat armeija ja poliisi raskaalla aseistuksella panssarivaunuineen ja konekivääreineen. Täällä en pimeällä haluaisi liikkua yksin.

Sen sijaan haluan nähdä kaupungin ylhäältä käsin ja suunnistan funikulaarilla Vomero-kukkulalle. Paikallinen julkisen liikenteen verkosto on toimiva kimurantti, ja matkustaessasi paikasta a paikkaan b voit joutua vaihtamaan kulkuvälinettä. Metroverkostoa uudistetaankin parhaillaan.

Jotta pääsen Vomerolle, menen ensin uusitulta Garibaldin asemalta keltaisella metrolinja ykkösellä Cavourin pysäkille. Reitti koukkaa v:n muotoisesti alas ja sitten ylös. Cavourilta otan Trenitalian junayhteyden Montesanton asemalle. Juna näyttää aivan tavalliselta pitkän matkan junalta, ja on vähän hölmistynyt olo istua syvällä maan alla sellaisessa. Montesanton asemalta en löydä viitoitusta funikulaarin lähtöasemalle, mutta kioskin myyjä opastaa oikeaan suuntaan.

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Sant Elmon linnoitus Vomero-kukkulalla Napolissa

Vomero-kukkulan maisemat

Lyhyehkö funikulaarimatka ylös jyrkkää kukkulaa on hauska. Ikkunasta näkyy radan viereisiä koteja ja paikallisia arkisissa puuhissaan. Joillekin tämä on aivan arkinen kotimatka! Perillä etsin taas viitoitusta eteenpäin, linnoitukselle. Sitä en löydä, mutta iltakävelyllä oleva vanha herra neuvoo ystävällisesti.

Tähden muotoiselta Sant Elmon linnoitukselta (Via Tito Angelini 22) on upeat näkymät alas kaupunkiin ja Napolinlahdelle. Tuolla näkyy akveduktien jäämiä, tuolla historiallista keskustaa halkova diagonaalinen Spaccanapoli. Vieressä on Sant Martinon luostari ja museo (Largo San Martino 5). Vesuviuksen tulivuori komeilee horisontissa.

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Spaccanapoli, Via dei Tribunali Napolissa

Alkaa olla illallisaika, ja suunnistan ravintolatarjonnan ääreen alas kaupunkiin, historialliseen keskustaan. Se on UNESCOn maailmanperintöluettelossa.

Kaupungin keskustaa halkovalla Spaccanapolilla  ja muilla kapeilla pikkukaduilla on hektistä. Autoja ja skoottereita tuntuu sinkoilevan joka suunnasta, eikä suojatiet tarjoa juuri suojaa. Jalkakäytäviä ei ole nimeksikään, tai ne ovat täynnä ihmisiä tai niihin levittäytyvien kauppojen ja katukojujen tuotteita. Nostaessani katseen ylös korkeiden talojen viertä skootteri pyyhältää vierestäni vaarallisesti.

Kadut ovat nuhjuisia ja talot rempallaan sieltä sun täältä. Kaikkialla on tägejä ja graffiteja.  Monesta asunnosta kuivatetaan pyykkejä ulkonarulla välimerelliseen tapaan.  Pysäköityjä skoottereita on joka paikassa, ja kutakuinkin jokaisessa autossa on kolhuja ja lommoja. Näen yhden onnettoman pulun keskellä katua liikenteen alle jääneenä.

Napoli Sotterranea Napolissa

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Herkkuja Spaccanapolissa, Napolissa

Via dei Tribunali -kadulla on kivijalkaliikkeitä ja ravintoloita. Kaikkia ei kuitenkaan tunnista ravintolaksi saatika yhä olemassa olevaksi sellaiseksi vielä, kun teräsverhot ovat tiukasti ovien ja ikkunoiden suojana. Ostan alkupalaksi yhdestä take away -paikasta parillakymmenellä sentillä uppopaistettuja munakoisonsiivuja sekä riisipalloja. Ne tarjoillaan valkoisiin paperitötteröihin aseteltuina. Niin rasvaista, niin hyvää!

Kauniin Basilica di San Paolo Maggiore -kirkon vieressä on pieni aukio. Vasemmalla puolella on sisäänkäynti Napoli Sotterranea -nimiseen paikkaan (Piazza San Gaetano 68), jossa ilmeisesti pääsisi tutustumaan maanalaiseen kaupunkiin. Vieressä on limoncello-tehdas, jossa esitellään innokkaasti sitruunaliköörin tekoa. Jättimäiset liköörikattilat kätkevät sisälleen likööriä eri vaiheissaan.

Antonie Gigi Sorbillo -pitseria Napolissa

Pitsa Antonie Gigi Sorbillossa, Napolissa

Kirkonkello lyö seitsemän, ja illallisravintolat alkavat avata oviaan. Liityn jonon jatkoksi Antonio e Gigi Sorbillo -ravintolan (Via dei Tribunali 38) eteen. Kiireiset tarjoilijat ohjaavat nälkäisiä pöytiin. Pizze-lista on monipuolinen ja vain italiaksi. Tilaan noin neljä euroa maksavan Margherita-pitsan ja lasillisen paikallista viiniä. Maistaessani pitsaa ymmärrän vihdoin mitä tarkoitetaan, kun puhutaan aidosta napolilaisesta pitsasta. Olen myyty.

Maksu hoidetaan erillisellä maksupisteellä. Sen vieressä ilmeisesti omistajarouva seuraa silmä tarkkana poistuvien lukumäärää ja ilmoittaa sen mikrofoniin. Kun kaksi poistuu, saman verran pääsee sisään. Ulkona kadulla seisoskelee roima määrä ihmisiä, jotka sisäänpääsyä odotellessaan nautiskelevat aperitiiveja.

Katunäkymää Chiaiassa Napolissa

Museo Pignatelli Napoli Italiassa

Jälkiruuaksi suuntaan merenrantaan Chiaia-kaupunginosan liepeille. Kaduilla näkyy paljon vanhoja kulkupelejä, kuten Piaggio Apeja ja kuplavolkkareita. Ohitan Museo Pignatelli Cortes Napolin, jonka hulppeissa huoneissa olisi hauska käyskennellä. Talot kiemurtelevat kukkulaa karkkiväreissään.

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Mailleen painuva aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi. Katulamppuihin ja kukkuloiden taloihin syttyvät valot. Rantaan on tullut iltakävelylle myös monet muut.  Hiekkaranta ei houkuta uimaan, sillä vieressä on yksi Napolin satamista. Ohi meneekin paljon aluksia.

Keskustaan päin mentäessä Via Partenope -rantakadulta alkaa ravintoloiden ketju. Sisäänheittäjät kilpailevat illallisasiakkaista. Yö on laskeutunut kaupunkiin.

Lue myös aamupäivästä Sveitsin Genevessä 1 ja 2 sekä iltapäivästä Ranskan Annecyssä.

Untamalan esihistoriallinen kylä

Untamalan kylän kylänraittiaValtatie 8:n molemmin puolin levittäytyy Untamalan kylä. Tämän Laitilalle kuuluvan kylän ohi on tullut ajettua lukuisia kertoja, mutta aiemmin en ole sinne tullut poikenneeksi.  Nyt uteliaisuus vie voiton, ja auto kaartaa Hannunvaakuna-kyltin viitoittamana Vähäflikan kesäkahvilan pihaan.

Untamalan kylän kylänraittia
Untamalan kylän kylänraittiaUntamala sijaitsee noin viisi kilometriä Laitilasta Rauman suuntaan. Kylä on tuhansia vuosia vanha ja asutusta on ollut jo rautakaudella. Keskiajalta peräisin oleva kylänraitti on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kesäkahvilan lisäksi vierailija pääsee nauttimaan idyllisestä miljööstä vanhoine puutaloineen, niittyineen, peltoineen, lampaineen ja kulttuuripolkuineen.

Untamalan kylän kylänraittia

Untamalan kylän kylänraittiaKahvilan vieressä on Pyhän Pietarin kirkko, joka on tiekirkko. Kylän pitkään historiaan on aiemmin perehdyttänyt Museoviraston Untamalan Arkeologinen opastuskeskus, joka on ollut ilmeisesti suljettuna jo muutaman vuoden.Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaPyhän Pietarin kirkko Untamalassa
Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaKaunis puukirkko on vuodelta 1785 ja avoinna kesäaikaan. Kirkon vierestä lähtee parin kilometrin pituinen kulttuuripolku. Sinne siis, kuppikiviä katsomaan! Ehkäpä kahvilasta osattaisiin neuvoa matkailija paremmin perille, sillä löytäminen on hieman haasteellista ilman näkyviä opasteita. Tästähän sukeutuu seikkailuretki!

Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivetLammasaitauksen jälkeen kasitien reunassa alkaa vihdoin näyttää lupaavalta. Puuportaita ylös ja alas niitylle ja jonkun aiemman vierailijan tallomaa polkua ylös pienelle mäelle. Tuo sammaleinen kivi pihlajineen näyttää jo oikeansuuntaiselta: olisiko se jo se kuppikivi?

Ai mikä kuppikivi? Kuppikivi, uhrikivi, jumalten jalanjäljet..Rautakautisina uhripaikkoina uumoilluille kiville on uhrattu noin viisisenttisiin, pyöreäpohjaisiin kuppeihin esimerkiksi viljanjyviä tai lehmän ensimaitoa. Vainajille, hedelmällisyyteen, parannukseksi, karjaonneksi, arvellaan.

Tuo sammaleinen kivi tuottaa pettymyksen, mutta kas, mäennyppylän alla pellon reunalla on pieni opastekyltti. Kahlatkaamme siis kasvien läpi sinne! Ja vihdoin edessämme on muinaisjäännös.
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet ja pellonreunaKurjenkellojen ja muiden kauniiden kukkien ympäröimän kiven kuopissa on viljaa ja kasvinpalasia. Polvia myöten vakkasuomalaisessa niityssä tuumin onkohan se pelkkää sattumaa.

Untamalan kylä, Untamontie 79, Laitila. Kirkko ja kesäkahvila ovat avoinna vielä muutaman kesäpäivän, tarkemmat aukioloajat kannattaa tarkistaa.

Iltapäivä Annecyssä

Annecyn jokiKuvittele ympärillesi lämmin kesäpäivä. Juuri tuulenhenkäystäkään ei tunnu. Taivaalla seilaa pari pientä pilveä. Jalkojemme alla on ranskalainen jalkakäytävä, tarkemmin ottaen Annecyn kaupungin sellainen.

Olemme saapuneet Ranskan Alpeille Rhône-Alpesin hallintoalueelle. Tätä reilun 50 000 asukkaan pittoreskiä kaupunkia halkoo Annecy-järveltä virtaava Thiou-joki kanaaleineen. Pienet sillat johdattavat tomerasti niiden ylitse. Kanaaleita ja katuja ympäröi toinen toistaan kauniimmat talot ihastuttavine yksityiskohtineen.

Kaupunki on kuuluisa kanaaleistaan ja henkeäsalpaavista maisemistaan. Alppien Venetsia, sanotaan.

Kanaali Annecyssa
Kanaali ja talot AnnecyssaKaduilla käy kuhina. Tänään täällä on antiikkimarkkinat. Myyntipöytiä on ripoteltu kadun molemmin puolin. Tuolla näemmä myydään LP-levyjä, tästä saisi itselleen kauniita vintagemekkoja vain kymmenellä eurolla kipale. Tuolla puolestaan pieni terrieri kurottuu myyntipöydälle haistelemaan täytettyä peuranpäätä. Kanaalin varren ravintolat ovat kukkuroillaan iltapäivän lounastelijoita.

Taloja AnnecyssaViereisellä kadulla on taidemarkkinat. Myyntipisteet notkuvat eri kokoisia tauluja. Tyylilajeja ja maalaustekniikoita on laidasta laitaan. Jotkut taiteilijat ovat suojautuneet paahteelta katoksen alle.

Kanaali Annecyssä

Veneitä Ranskan AnnecyssaJatkakaamme eteenpäin järven rannalle Jardins de l’Europeen. Tänne puistoalueelle ovat löytäneet myös monet muut. Kaikkialla on seurueita piknikillä tai muuten vain istuskelemassa. Lasten leikkialueilla käy vilske. Jos janottaa, pienestä kojusta saa ostaa vastapuristettua mehua.

Lähtisitkö kanssani järvelle? Tuossa pääsisi kauniin puuveneen kyytiin ja kuski veisi kierrokselle. Vai haluaisitko kenties itse ohjata venettäsi? Sekin onnistuu.

Annecyn järvi
Annecyn järviVeneiden vuokrauspisteet seurailevat nauhana järvenrantaa. Tästä saisi vuokrata erilaisia polkuveneitä, viereisestä kojusta moottoriveneen. Järvenselkä siintääkin jos jonkinmoista kulkupeliä. Jos mielit vieläkin isomman kyytiin, lähtee järvelle monenlaisia laivaristeilyjä.

Annecyn järviEuroopan puhtain järvi, sanoo kaupungista kertovat nettisivut. Henkeäsalpaavan kaunis ja kirkas se kyllä on. Edessä siintävät kauniin jylhinä Alpit.  Yhdellä laella näyttää olevan vielä vähän lunta.

Rannalla jättimäisen havupuun alla myydään käsintehtyä jäätelöä. Vieressä  vuokrataan pieniä valkoisia polkuhevosia. Heppa kannattelee kärryä, johon pieni polkija itsensä asettaa. Nyt käykin kauppa, ja yksi hevosista pääsee matkaan. Juuri tällaisesta näin valokuvan Turun taidemuseossa ranskalaisen valokuvaaja Robert Doisneaun näyttelyssä. Jotkin asiat eivät muutu.

Lue myös aamusta Genevessä.

Aamupäivä Genevessä 2

Muistatko Monrepos’n? En minäkään, mutta siellä nyt olemme! Nimittäin Geneven samannimisessä puistossa, Mon Repos’a. Tuolta vinosti vastarannalta vanhastakaupungista pääsee tänne esimerkiksi vesibussilinjalla  M4. Matka on myös hyvin käveltävissä ylittämällä kaunis Rhône-joki ja jatkamalla rantabulevardia pitkin, ja pian oletkin jo perillä.

Oikeastaan tässä järvenrannalla taitaa olla monta puistoa peräkkäin. Mon Repos, de la Perle du Lac, Moynier, Barton, Willian Rappard..On kyllä vaikea erottaa mihin yksi päättyy ja mistä seuraava alkaa. Kävelytiet kiemurtelevat sinne tänne. Tuolla on kivannäköinen leikkipuisto, tuolla taas houkuttelevan näköinen nurmialue, johon voisi istahtaa vaikkapa piknikille. Monet grillailevatkin parhaillaan piknikeväitään, vaikka grillaaminen taitaakin olla nykyisin täällä kiellettyä. Tuossa pienessä kojussa myydään jäätelöä.

Istahtaisimmeko hetkeksi tähän penkille järvenrannalle? Näkymät ovat huikeat, oikeastaan mykistävät. Purjeveneiden hidasta lipumista ja järven aaltoilua voisi seurata aika pitkään. Takana siintävät Alpit. Mitäs tykkäät?

Alueella on monia kauniita, vanhoja rakennuksia. Yksi niistä on Tieteen historian museo.  Ajattelin kuitenkin viedä sinut toiseen paikkaan, Geneven Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kun kävelemme rantaa tarpeeksi pitkään, tulemme lopulta perille.

Geneven Kasvitieteellisen puutarharhan opastekyltti

Opaskartta ilmoittaa: olet astumassa elävään museoon! Puutarha tutkii, säilyttää ja suojelee erilaisia kasveja ja välittää niistä tietoa. Yli 12 000 lajia, 28 hehtaaria ja takana 200 vuotta historiaa – vau!

Tästä kohtaa voi poiketa pienelle pikkukivirannalle. Käydäänkö kokeilemassa kuinka lämmintä vesi on? Ei kuitenkaan häiritä rannalla oleilevaa sorsapariskuntaa.

Edessäpäin häämöttää venevuokraamo. Mennään kuitenkin alikulkutunnelista autotien toiselle puolelle puutarhaan. Siellä on valtavasti nähtävää: kasveja eri puolilta maailmaa niin ulkona kuin sisällä kasvihuoneissa, eläimiä, lintuja, leikkipuisto, karuselli, ravintola ja kirjakauppa.

Puutarhan kävelyteillä on hauska kierrellä ja katsella kaikkea vastaantulevaa. Samalla voi saada ideoita kotiin vietäväksi. Mitäs sanot esimerkiksi tästä peltipurkkien kierrätystavasta? Tuolla takana näkyy ötökkähotelleja, joissa kelvannee asustella. Ohitamme myös hauskannäköiset vaaleanpunaiset flamingot ja mustat joutsenet, jotka asuvat samassa aitauksessa sulassa sovussa monen muun lintulajin kanssa. Täällä eläimistöä ei kuitenkaan saa ruokkia. Aitauksien ympärillä on jopa sähköaidat.

Puutarhassa kukkivat muun muassa jättiunikot, ruiskaunokit ja kruunutikankontit. Upeita, eikö?

Japanilaisessa puutarhassa vallitsee levollinen tunnelma. Tuossa kiemurtaa jopa pieni joentapainen. Kohta löydämme itsemme kivikkopuutarhasta, jossa on kasveja eri vuoristoseuduilta. Opastetaulun perusteella täällä kasvaa myös alppitähti, tuo myyttinen Alppien asukki.

Käydään lopuksi vielä trooppisessa kasvihuoneessa. Upeat, jättimäiset palmut kohoavat kohti kattoa. Täällä on vielä kuumempi kuin helteisessä ulkoilmassa, huh! Astuessamme takaisin puutarhaan ilma tuntuu jopa hieman siedettävämmältä.

Lue myös Geneve-kirjoitukseni ensimmäinen osa.

Parc Mon Repos, Rue de Lausanne.

Conservatoire et Jardin botaniques de la Ville de Genève, 192 Rue de Lausanne. Aukioloajat voit tarkistaa täältä ja vinkit vierailulle täältä. Ei pääsymaksua.