Luontoretkeilyä ja museohistoriaa eli vierailu Biologiseen museoon

Biologinen museo kesällä

Biologinen museo kurkistelee korkeiden lehtikuusten ja vehreiden lehtipuiden lehvästöjen ja kuusten takaa mäenrinteessä Neitsytpolun varrella ohikulkijoita. Museorakennus on kaikessa kansallisromanttisuudessaan ja yksityiskohdissaan upea puujugendin taidonäyte, vaikka esikoinen olikin nuorempana sitä mieltä että talossa asuu varmasti noita, niin salaperäiseltä rakennus hänestä vaikutti. Biologinen museo on helppo koko perheen museokohde vierailla vaikka keskellä arkipäivää. Se on kooltaan juuri sopiva, joten käyntiin ei tarvitse varata koko päivää tai tuntiakaan. Toisaalta siellä voi yllättäen vierähtää pidempikin tovi, jos haluaa yksityiskohtaisesti tutustua esillä oleviin dioraamoihin.

Dioraamoja eli kolmiulotteisia maisemaikkunoita on museossa esillä yhteensä 13, joista kaikki esittelevät erilaisia suomalaisia maisemia kasveineen ja eläimineen. Museovierailulla pääsee siis samanaikaisesti kokemaan niin syksyisen pohjoiskarjalaisen suomaiseman, ulkosaariston kalliot, tunturit poroineen ja sopuleineen kuin Ruissalon lehtomaiseman kevään vihreydessään. Oma suosikkini on aina yhtä uljas metsänkuningas museon nurkassa ja kotoisen tunnelman luo puutalopiha pikkulintuineen ja maiseman ylle kohoavine kirkontorneineen.

Turun biologinen museo dioraama

Vuosien varrella olemme käyneet perheen kanssa biologisessa museossa niin lastenviikonloppuina askartelemassa, muuten vain kuluttamassa aikaa sateisina päivinä, etsimässä Harry Potterista tuttua Kutkaa ja tietenkin tutustumassa Suomen luonnon moninaisuuteen. Joka kerta museon hämärillä käytävillä vierähtää tovi jos toinenkin suunniteltua pidempään. Tälle museovierailulle olin ottanut mukaani Susannan esikoiselle Pärnun lomaltaan tuliaisinaan tuoman luontovihon. Oikukkaan ja räntäsateisen kevään takia vihko oli jäänyt vähäiselle käytölle, mutta sitten sen tajusin: luontoon voi tutustua myös museossa! Esikoisen pönkittäessä luontosuhdettaan dioraamoja innokkaasti tutkien, oli minulla aikaa tutustua rauhassa toukokuussa avattuun Biologinen museo 110-vuotta -juhlanäyttelyyn.

Biologisen museon avajaisia vietettiin miltei tarkalleen 110 vuotta sitten. Heinäkuun puolivälissä vuonna 1907 avautunut museo on tärkeä osa Turun historiaa ja varmasti monella paikkakuntalaisella on siitä omakohtaisia kokemuksia, onhan se myös erittäin suosittu vierailukohde kouluryhmille. Museon vahvuutena varmasti onkin sen pysyvyyden antama turva, vaikka maailma ympärillä pyörii, pysyy sisällä kaikki miltei ennallaan. Uusi vaihtuva näyttely pureutuu juuri tähän: miksi museo on perustettu, mikä sen historia on ja mikä sen merkitys on ollut kaupunkilaisille.

biologinenmuseo_uusi näyttely1

Näyttelytauluissa kuvataan museon historiaa perustajiensa alkuideasta sen valmistumiseen ja avautumiseen sekä esillä on myös käyttäjäkokemuksia. Omat esittelynsä saavat niin museon turkulainen arkkitehti Alexander Nyström, alkuperäisten dioraamojen tekijät Gustaf ja Kjell Kolthoff kuin museoidean synnyttänyt ja rahoituksen järjestänyt Alfred ja Hélène Jacobsson. Näyttelytekstejä ja kerrontaa on väritetty aikalaismateriaalilla: sanomalehtileikkeillä hauskoista ja kiinnostavista yksityiskohdista kuin valokuvilla.

biologinenmuseo_karjalainen karhu

Näyttely on hyvin yksityiskohtainen, on kiinnostavaa lukea niin museon sijaintipaikasta käydystä kädenväännöstä, kuin ensimmäisten kuukausien kävijäryntäyksestä. Näyttelyssä todentuu museon pysyvyys, ulkoasu on muuttunut vain hivenen uuden lisäosan myötä, sisätiloissa valaistusta ei luo enää suuret seinäikkunat ja puut museon ympärillä ovat kasvaneet, muuten kaikki on lähes kuten sata vuotta sitten. Näyttely myös antaa arvon dioraamojen tekijöille. Vaikka olen lukuisia kertoja museossa vieraillut, en ole kovin tarkasti tutustunut dioraamojen tietoihin enkä kiinnittänyt huomiota siihen, milloin mikäkin dioraama on valmistunut ja kenen toimesta. Museossa on edelleen muutamia alkuperäisiä täytettyjä eläimiä ja Kolthoffien suunnittelemia dioraamoja.

biologinenmuseo_puutalokaupunki

Biologisessa museossa vietetään 15.7. avajaisten vuosipäivää, jolloin museoon on ilmainen sisäänpääsy ja luvassa on myös opastuksia. Biologinen museo 110-vuotta juhlanäyttely on avoinna 31.12.2017 asti.

 

Kesäinen Luostarinmäen käsityöläismuseo

Käsityöläismuseo kätkösuunnistus

Kesälomaa ei oltu vietetty päivääkään kun esikoinen jo kyseli, koska _viimein_ voimme mennä Luostarinmäen käsityöläismuseoon. Museo on meille jokakesäinen vierailukohde, joten pyyntö oli varsin aiheellinen, olihan kesää kulunut jo monta päivää! Lauantaina käsityöläismuseossa järjestettiin Lasten Luostarinmäki -tapahtuma ja kaupunki paistatteli auringossa, joten päätin täyttää lapsen hartaan pyynnön ja nappasin matkaan mukaan Susannan. Päivän ohjelmaan museossa kuului erityisopastuksia, joissa lapset pääsivät leikkimään salapoliisia yrittämällä ratkaista oudon esineen arvoitusta tai etsimään tonttu Naavaparran kadonneita sukkia. Lisäksi lasten iloksi museoalueella pääsi käsityöläisten kanssa koristelemaan nahkaa, kokeilemaan karstausta, marmoroimaan paperia ja upottamaan kätensä saveen.

Luostarinmäki

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Esikoisen ollessa pitkän harkintansa jälkeen valitulla Kadonneen kapistuksen  jäljillä -seikkailukierroksella ja kuopuksen nukkuessa päiväuniaan, sain oman rauhallisen hetken kierrellä museoalueella. Syreenipensaat pursusivat tuoksuvia kukkia, nahkurin pihapiirin seinustalla kukki jo kesän ensimmäinen ruusu ja aurinkoa pääsi hetkeksi karkuun rakennusten viileässä varjossa. Kaiken kiertelyn ja kokemisen jälkeen Susannalla ja esikoisella riitti vielä intoa kätkösuunnistukseen, jossa kätköistä löytyvien kysymysten avulla sai hauskalla tavalla lisää tietoa museosta ja sen entisten asukkaiden elämäntavoista. Toivottavasti kätkösuunnistus jää osaksi museon toimintaa, sillä ihan kaikkien tutkimiseen ei tällä kertaa jäänyt aikaa, vaikka esikoisella olisikin intoa riittänyt. Tasku pullollaan kahvipapuja ja suu mansikkakarkkeja suuntasimme kotiin, mutta varmasti palaamme vielä.

Käsityöläismuseo ruusut

Käsityöläismuseossa

Luostarinmäki lasten viikonloppu

Käsityöläismuseo maalarin verstas

Käsityöläismuseo syreenit

Blogista löytyy myös aikaisempia kirjoituksia Luostarin käsityöläismuseosta: elokuisia tunnelmia Luostarinmäen käsityöläismuseosta täältä, sekä pääsiäistunnelmointia täältä.

Maaginen Myyttinen matka Veturitallissa

Heikki Willamon näyttely Veturitallissa

Vuosi on vasta aluillaan, mutta pääsin jo kokemaan taide-elämyksen, joka ei heti unohdu. Elämyksen, joka varmasti on yksi vuoden parhaista. Valokuvataiteilija Heikki Willamon  eläin- ja maisemakuvista koostuva näyttely Myyttinen matka Salon taidemuseo Veturitallissa on yksinkertaisesti sanoen upea.

Mustavalkoiset valokuvat pysäyttävät, Willamo on saanut niihin jotain maagista. Kuvien luonto ja eläimet tuntuvat olevan osa mennyttä maailmaa. Osa aikaa, jolloin metsän kuninkaasta laulettiin runoja ja metsänpeittoon joutuminen saattoi olla mahdollista. Kuvissa eletään aikaa, jolloin alkuhärät ja mammutit vaelsivat jäätiköillä ja myytit syntyivät.

Heikki Willamo, karhu, Kuhmo
©Heikki Willamo, Karhu, Kuhmo 2010                                  Myyttinen matka, Salon taidemuseo
Willamo Heikki, Usvahirvi, Uusimaa 2012
©Heikki Willamo, Usvahirvi, Uusimaa 2013                          Myyttinen matka, Salon taidemuseo

Näyttelyn toteutuksessa ei ole tyydytty perinteiseen, vaan silmänilojen lisäksi vierailija pääse sisälle teosten mystisyyteen moniaistisesti. Muusikko Kie von Hertzen on luonut jokaiseen näyttelysaliin sen teemaa mukailevan äänimailmaan. Jos pelkät kuvat jo pysäyttävät, niin kuvien ja äänen yhdistelmä on vangitseva. Niiden tarjoama kokonaisuus on juuri se, joka tekee näyttelystä elämyksen. Äänet kuljettavat sisään kuvien maailmaan: keskelle tuiskuavaa jäätikköä, tummien vuonojen reunoille, tummien kuusten alle metsän siimekseen. Jos malttaisi sulkea silmänsä, voisi aistia alkuhärkälauman vieressään, haistaa metsän ja eksyä sinne.

Metsän kuningas Veturitalli

Salon taidemuseo

Näyttelyyn mennessä kannattaa varata itselleen aikaa. Näyttelyn tunnelma houkuttaa istahtamaan kuvien äärelle. Veturitalli tarjoaa tähän oivat puitteet, siellä on tilaa istua ja ihastua vaikka yleisöä näyttelyssä riittääkin. Korkea katto, rosoiset seinät ja kaarevat oviaukot luovat myös oman tunnelmansa. Näyttelyssä on myös esillä valokuvataiteilija Perttu Saksan videoteos Eläimen kuva, jonka katsomiseen kannattaa jättää aikaa.

Menkää Saloon, nähkää, kokekaa ja ihastukaa! Näyttely on esillä Veturitallissa 7.5. saakka. Perjantaina 7.4. ja 5.5. Heikki Willamo on itse paikalla kertomassa teoksistaan klo 14.

Merellinen seikkailuhetki Forum Marinumissa

Miltä tuntuisi istua alas kuuntelemaan viidakon ääniä, nousta laivan kannelle ohjaamaan laivaa tai istuutua pieneen kapakkaan korttipöydän ääreen? Forum Marinumin näyttelyssä tämän kaiken pääsee kokemaan yhdessä ja samassa tilassa. Helmikuun puolessa välissä avautunut Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa on lapsille ja lapsenmielisille suunniteltu näyttely, jossa leikkiminen, eläytyminen ja kaikkeen koskeminen on sallittua ja tarkoituksenmukaista. Näyttely on lainassa Ahvenanmaan merenkulkumuseosta, jossa se oli esillä kahden vuoden ajan ja nousi museon suosituimmaksi erikoisnäyttelyksi. Näyttelyn tarina pohjautuu ruotsalaisen Jakob Wegeliuksen kirjoittamaan ja kuvittamaan lastenkirjaan Legenden om Sally Jones, jota valitettavasti ei vielä ole saatu suomeksi käännettyä. Tarina on seikkailukertomus Sally gorillasta, joka kaapataan lapsena viidakosta ja joutuu salakuljetuksen uhriksi ja osaksi höyrylaivan miehistöä. Se on kuitenkin myös kertomus ystävyydestä.

Näyttely seuraa kirjan juonta ja vierailulla pääsee  niin viidakkoon, höyrylaivan kyytiin kuin pienen satamakaupungin kujille. Näyttelytekstien suhteen on tehty kiinnostava ratkaisu: esillä on niin Wegeliuksen kirjan kauniit sivut, kuin välillä niiden tarinaa avaavat näyttelytekstit kolmella kielellä. Koska kirjan tekstit ovat vain ruotsiksi, ei lapsen kärsivällisyys riittänyt käännöksen odotteluun. Vaikka Sallyn Jonesin tarina itsessään saattoi jäädä lapselle vieraaksi, se ei museokokemusta haitannut. Tekemällä ja kokemalla pääsi kulkemaan Sallyn jalanjäljissä ja kokemaan menneen ajan merimieselämää.

Kun näyttelysalin ulkopuolelle on jättänyt kenkänsä, voi seikkailu alkaa! Sally Jonesin tarina alkaa jättisammakoilla kuorrutetusta viidakosta. Liaanit innostavat nuoremmat kävijät temppuilemaan ja vanhemmat voivat sulkea silmänsä ja nauttia viidakon rauhoittavasta äänimaailmasta. Kauaa ei lapsi jaksa viidakon kuningasta kuitenkaan leikkiä, sillä näyttelyn kohokohta, jykevä ja jo vähän ruosteinen höyrylaiva, kutsuu tutustumaan. Queen of Gongo näyttää juuri siltä, että sillä matkustaessa pääsee kokemaan seikkailun jos toisenkin. Laiva on sopivan kokoinen lapsille tutustuttavaksi, mutta myös aikuinen mahtuu kiertämään siellä, toki hieman kumartuen, mutta mitäpä ei museoelämyksen eteen tekisi. Jos ja kun kyllästyy kumartelemaan ja lappamaan hiiliä käskystä uuniin, voi ahtaita oloja paeta laivan kannelle. Höyrylaivakapteenin roolissa voi tähystää jo seuraavan sataman valoja.

Näyttelyn idea on onnistunut. Se saa niin lapsen kuin aikuisenkin leikkimään. Liikkuminen ja koskeminen auttavat eläytymään Sallyn kokemuksiin pelkkää lukukokemusta paremmin. On hienoa, että näyttelyyn on luotu myös äänimaailmaa mutta sitä olisi hyvin voinut olla enemmäkin. Hiljainen satamakaupunki on kolkko ja aavemainen, mutta ehkä suurempi lapsijoukko osaa luoda ääntä tarpeeksi itsekin. Kooltaan näyttely on sopivan kompakti, lastenvaunuissa nukkuja ei ehdi edes herätä päiväuniltaan ja kaikilla riittää leikkien jälkeen intoa ja energiaa kiertää vielä museon muutkin näyttelyt.

Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa Merikeskus Forum Marinumissa 27.8. saakka.

Värikylläistä surrealismia ja dystooppinen Turku

Aboa Vetus talvella

Talvinen, helmikuinen alkuilta. Eilen möyrynnyt lumimyrsky on jo talttunut, mutta se on jättänyt jälkeensä aurauksesta peilikirkkaat kadut. Liukastelen työpäivän jälkeen suoraan jokirantaan Aboa Vetus & Ars Nova -museoon. On enää muutama päivä aikaa nähdä edellisessäkin kirjoituksessa mainitut Okko Pöyliön ja Päiviö Pyöttiälän näyttelyt.

Suuntaan ensiksi Ars Novan ensimmäiseen kerrokseen Päiviö Pyöttiälä – itseoppinut surrealisti -näyttelyyn. Näyttely on Pyöttiälän ensimmäinen retrospektiivinen museonäyttely. Sen teokset on koottu monesta eri kokoelmasta.

Informatiiviset näyttelytekstit johdattavat kävijän Pyöttiälän (1924–2006) elämään ja taiteeseen. Näyttelyn alkuosan teokset ovat aiheeltaan kepeähköjä. Satama- ja rautatiemaisemia on paljon. Erityisen vaikutuksen kaikessa harmoniassaan ja upeassa väriyhdistelmässä tekee teos Konepaja (1967).

Päiviö Pyöttiälä
Vanhan rouvan kesä (1984) ja Konepaja (1967)
Päiviö Pyöttiälä
Ofelia (1976)

Pyöttiälä tuntuu tarkastelleen maailmaa usein tavallisen ihmisen näkökulmasta ottaen katsomisen kohteeksi jotain hyvin arkista, kuten mäyräkoiran, kärryt tai Koskenkorva-pullon. Taiteilija ammensi myös mielellään oppia maailman taidemuseoissa. Tämä näkyy muutamassa esillä olevassa teoksessa, toki Pyöttiälän näkökulmasta tulkittuna. Teosten surrealistisuus jyrkkine varjoineen, voimakkaine perspektiiveineen ja absurdeine rajauksineen on virkistävää vaihtelua. Tällaisia ei usein tule nähtyä.

Näyttelyn puolessa välissä, ikään kuin kulman takaa, aukeaa toisenlainen maailma. Nyt katsojan silmien eteen marssitetaan elämän nurjempi puoli. Se, kun taivas ei ole aina häikäisevän sininen. Teoksissa kuvataan poliittisia tapahtumia, kuten vuoden 1918 tapahtumat, sekä erilaisia elämän epäkohtia. On kiinnostavaa, miten surrealismin keinoin käsitellään hyvin vaikeitakin aiheita. Yksi näyttelyn viimeisimmistä tauluista, presidentti Kekkosta kuvaava, tuo taas humoristisemman otteen pintaan.

Ehdottomasti näkemisen väärti näyttely siirtyy seuraavaksi Lappeenrannan taidemuseoon.

Okko Pöyliö

Okko Pöyliö

Siirryn surrealismista museon toiseen kerrokseen dystooppisiin tunnelmiin. Takkahuone-tilassa on esillä Okko Pöyliön Vartiovuori. Tämä kahdeksanmetrinen teos on pikkutarkasti lyijykynällä piirretty näkemys tuhon jälkeisestä Turusta.

Teoksen panoraamanäkymä on hätkähdyttävä. Tiirailen yksityiskohtia: säilyikö tuo talo, entäs tuo? Onko tuo Turun tuomiokirkko, josta ei ole jäljellä enää mitään? Teos herättää pohtimaan 2. maailmansodan aikaisia pommituksia ja sitä, miten Turku on vuosikymmenissä kohonnut uuteen kukoistukseen. Toista se on muualla: jossain tällainen näkymä on yhä arkipäivää.

Astun ulos museosta. Lumisade on alkanut jälleen.

Näyttelyt 26.2.2017 saakka. Päiviö Pyöttiälän näyttely Lappeenrannan taidemuseossa 18.3–21.5.2017.