Vanhan ajan pääsiäistunnelmaa

Iso-Puolalan vintti Puolalanmäellä, Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Puolalanmäen juurella, aivan Turun ydinkeskustassa on idyllinen puutalorykelmä Iso-Puolala. Kahden talon muodostaman pihapiirin rakennukset ovat nähneet paljon: toinen talo on 1770-luvulta ja toinen 1820-luvulta. Ne ovat aika ajoin avoinna yleisölle. Edellisen kerran ne olivat avoinna joulun alla ja nyt ennen pääsiäistä. Rakennusperinteen Ystävät ry omistaa rakennukset ja pitää niistä huolta.

Iso-Puolalan talot ovat niin tunnelmallisia ja idylli keskellä kaupunkia, että haluan vierailla siellä jälleen heti tilaisuuden tullen. Iso-Puolalan vintti -puodin (Puolalanpuisto 7) pääsiäisaukiolo on oiva syy päästä jälleen aistimaan vanhan talon tunnelmaa. Puoti on talon vinttikamarissa, jonne jyrkkiä, vanhoja portaita pitkin kivutessani tunnen siirtyväni aivan toiseen aikaan. Vintillä on myynnissä Riitan pihapuodin pääsiäiseen sopivia antiikki- ja vanhan tavaran löytöjä ja Kranssiaitan toinen toistaan kauniimpia pääsiäiskukka-asetelmia ja pääsiäis- ja kevätkransseja.

Iso-Puolalan vintti Puolalanmäellä, Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Iso-Puolalan vintti Puolalanmäellä, Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Iso-Puolalan vintti Puolalanmäellä, Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Iso-Puolalan vintin kahvila Puolalanmäellä, Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Tutkailen pöytien tavara-aarteita, ja koen pienen nostalgiapuuskan nähdessäni värikkäästi maalatut kukkopillit. Tuollainen minullakin oli! Seinillä riippuu esimerkiksi korkista, kuivakukista ja höyhenistä tehtyjä kransseja. Sinne tänne on aseteltu kukka-asetelmia, joiden keltaiset hyasintit, hennot punaiset kirjopikarililjat ja tuoksuvat, monikerroksiset perunanarsissit ovat aseteltu kauniisiin betoni- tai metalliruukkuihin asiaankuuluvin somistein. Helmililjat ovat vanhoissa juomalaseissa, ja pikkuruisista koreista kurkottelevat rairuohot.

Puodissa on myös pieni kahvila, jonka ikkunasta paistavan iltapäiväauringon keväisyydestä ei voi erehtyä. Haluan palan tätä pääsiäistunnelmaa kotiini, ja arvon tovin suvikelloasetelman ja pajunkissakranssin välillä. Kissanpehmeä kranssi vie voiton. Iso-Puolalan vintti on avoinna sunnuntaihin 25.3. saakka.

Viikonloppuna 24.–25.3. myös Iso-Puolalan päärakennus on avoinna. Siellä  voi ihastella Ovo Decor -yhdistyksen pääsiäismunanäyttelyä, jossa kauniisti koristellut munat ovat sekä näytillä että myynnissä. Myös Iso-Puolalan kahvila on avoinna.

Kuralan kylämäki Turussa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Vanhan ajan pääsiäistunnelmaan pääsee myös 23.–25.3. Kuralan Kylämäessä (Jaanintie 45). 1940–1950 -luvun aikaa elävässä museossa tehdään  pääsiäisvalmisteluja. Kokeiluverstaassa on esillä Ovo Decorin koristemunat. Viikonloppuna työpajassa voi kokeilla tehdä itse yhtä hienoja, ja myyjäisistä voi ostaa käsintehtyjä pääsiäiskoristeita ja -herkkuja kotiin tai tuomisiksi. Viime vuoden tapahtumasta Johanna kirjoitti täällä.

Pääsiäisviikonloppuna 31.3.–1.4. avoinna olevassa Luostarinmäen käsityöläismuseossa (Vartiovuorenkatu 2) tutustutaan 1800-luvun pääsiäisperinteisiin. Kauniit pääsiäispöydät esittelevän ajan pääsiäisherkkuja, ja pääsiäismunien vierityskisassa voi ottaa kaveristaan mittaa. Käsityöläismuseoon on pääsymaksu. Lue millaista siellä oli kaksi pääsiäistä sitten täältä.

Mainokset

Anna Ahmatovan neljä huonetta – jotta me muistamme

Hannu Väisänen: Anna Ahmatova 1 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Anna Ahmatova 1 (2017)

Taide on vaarallista, koska sen avulla emme unohda. Taiteen avulla me ja meistä seuraavat sukupolvet muistamme ja tulemme tietoisiksi menneisyydestä. Jotta se ei unohtuisi, tarvitaan rohkeita ja vahvatahtoisia ihmisiä tallentamaan mennyttä, kuten venäläinen runoilija Anna Ahmatova (1889–1966). Wäinö Aaltosen museossa 9.2. avautunut Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovan neljä huonetta tuo menneisyyden eteemme. Öljyvärimaalausten, brodeeraustöiden, valokuvien, videoteosten ja installaatioiden avulla Väisänen herättää henkiin niin Ahmatovan runot kuin pilkahdukset runoilijan elämästä.

Näyttely piti alun perin pitää Pietarissa Anna Ahmatovan museossa, mutta ilmeisesti ainakin osittain poliittisista syistä sitä ei sinne toteutettu. Nyt näemme näyttelyn täällä Turussa alkuperäistä suunnitelmaa laajempana. Pietarin ystävyyskaupunki Turku onkin sille oikein sopiva paikka. Ahmatovan runojen miljöönä on usein Leningrad/Pietari, sen kadut, talot ja Neva-joen rantatörmät. Meillä Turussa on oma jokemme ja sen rannat, joilla käyskennellä. Ahmatovan runoista on luettavissa vahva kotiseuturakkaus. Se ulottui jopa niin pitkälle, että hän kieltäytyi jättämästä kotikaupunkiansa vallankumouksen jälkeen. Kurjat olot ja taiteilijaystäviensä pakeneminen ulkomaille tallentui runoihin, mutta Ahmatova jäi. Myös Turku on tallentunut monien kaupunkilaisten sydämiin.

Hannu Väisänen: Runoelma ilman sankaria, diptyykki (2017) WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Runoelma ilman sankaria, diptyykki (2017)

Hannu Väisänen - Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Ahmatovan tarkkanäköisissä runoissa on läsnä niin oman aikansa ajankohtaiset tapahtumat, vaino ja vangitsemiset kuin runon minän yksityinen maailma rakkauksineen ja eroineen. Neuvostoliitossa runoilijasta tuli epätoivottu henkilö, joka asetettiin julkaisukieltoon kymmeniksi vuosiksi ja jonka teoksia oli kiellettyä omistaa. Moni suomalainen lienee kuullut Ahmatovan asemasta Neuvostoliitto/Venäjän eri vuosikymmenien poliittisessa myllerryksessä. Mutta moniko on hänen runokirjansa avannut? Musiikin ystäville voivat olla tuttuja sellaiset laulut kuin Haikara, Yöllä, Ero, Käki ja Nukun hiljaa kirkkomaassa. Kyllä – nämä Ultra Bran ja Kerkko Koskinen Kollektiivin laulujen sanat ovat alkujaan Ahmatovan kynästä syntyneitä runoja.

Sain käsiini ensimmäisen kerran Ahmatovan runoja teini-ikäisenä juuri Ultra Bran opastamana. Muistan elävästi tuon ruskeakantisen, Marja-Leena Mikkolan suomentaman Runoja-kokoelman (Orient Express, 1992). Se oli vuosia ainut suomenkielinen kokoelma Ahmatovan runoja. Minulle ei riittänyt kirjastosta kerrasta toiseen lainattu teos, vaan halusin kiihkeästi opuksen itselleni. Loppuunmyytyä nidettä ei kirjahyllyyni vielä tänä päivänä ole tullut, mutta vuonna 2008 ilmestynyt, myöskin Mikkolan suomentama, Valitut runot (Kustannusosakeyhtiö Tammi) toi omistamisen onnea. Sen runomitaltaan ja muodoltaan tarkistetut runot ovat pala jotain salaperäistä, yksityistä, jotain, jonka koska vain saan ottaa hyllystäni ja josta lukea säkeen sieltä, runon tuolta. Ja nyt saan kokea Ahmatovan taiteen aivan uudella tavalla.

Astellessani Wäinö Aaltosen museon portaita ylös helmikuisena kevättalven päivänä minua suorastaan jännittää. Ensimmäisessä näyttelysalissa video- ja brodeeraustöiden ihastelun jälkeen käännän pääni ja vastassa on valtavat, seinään nojaavat mustat kirjaimet. En hallitse kyrillisiä, mutta hetken tavattuani tajuan niiden tarkoittavan Fontankan taloa. En meinaa pysyä nahoissani: tämän lähemmäs runoilijan kolmen vuosikymmenen ajan asuntoa en ole päässyt!

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa,, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvatFontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kiellettyon käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Fontankan talo Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Yhteen museosaliin on todellakin tehty installaatio Fontankan talosta eli Pietarin Fontanka-kanavan rantakadulla sijaitsevan Šeremetjevin palatsin piharakennuksesta. Sen neljä huonetta ovat antaneet nimensä tälle näyttelylle. Kerään hetken voimia ja astun kynnyksen yli. Tuntuu uskomattomalta ikään kuin kävellä niissä huoneissa, joissa Ahmatova asui. Eräässä elämänvaiheessaan hänen asuintilansa kapeni vain yhdeksi ainoaksi huoneeksi. Mietin mikä se mahtaa näistä olla.

Installaation huoneisiin on ripustettu erilaista esineistöä sekä valokuvateoksia. Ne luovat muuten tyhjiin huoneisiin tunnelmaa, mutta tuntuvat hieman irrallisilta. Onko tuo Ahmatovan käsilaukku? Ovatko nuo patsaat lähellä taloa? Rakennustelineet ovat osa installaatiota. Niiden portaita pitkin pääsee kiipeämään huoneiden ylle. Metallisista, karuista portaista huokuu keskeneräisyys, välitila, muutos ja jopa elämän hallitsemattomuus. Talossa elettiin paikoin jatkuvan tarkkailun ja mahdollisesti salakuuntelun alla. Ylhäältä lintuperspektiivistä tiirailtuna mittakaava muuttuu nukkekotimaiseksi, ja uusia yksityiskohtia paljastuu. Onko tuonnekin piilotettu nauhuri? Kokonaisuutta vahtii palatsin pihaporttia koristavien leijonien siluetti.

Anna Ahmatovan Runoelma ilman sankaria -runon osa Marja-Leena Mikkolan suomentamana WAMissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Hannu Väisänen: Runoelma ilman sankaria 2 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Runoelma ilman sankaria 2 (2017)

Hannu Väisänen - Anna Ahmatovan neljä huonetta Wäinö Aaltosen museossa Turussa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Hannu Väisänen: Poltetut Runot 1 (2017),kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Poltetut Runot 1 (2017)
Hannu Väisänen: Puninin takki 4 (2017), kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Puninin takki 4 (2017)

Jatkan matkaani seuraavaan saliin. Edessäni on Runoelma ilman sankaria 2 (2017), jossa jo Anna Ahmatova 1 – teoksen (2017) vakavailmeinen nainen on saanut ympärilleen oranssia ja valkoista väriä. Vieressäni toiset näyttelyvieraat pohtivat niiden merkitystä, ja suljen korvani. En halua jakaa Ahmatovaani kenenkään kanssa.

Monet teokset ovat nimetty runojen tai Anna Ahmatovan elämäntarinan osasten mukaan. Aiheet ja teemat toistuvat – kuten runoilijan tuotannossa. Poltetut runot 1 (2017) pysähdyttää eteensä. Alkuun abstraktilta vaikuttava sinivalkoinen teos saa pohtimaan runojen hävittämisen ja julkaisemisen kieltämisen kauheutta ja traagisuutta. Mitä jää jäljelle, jos ei ole lupa tehdä rakastamaansa asiaa?

Puninin takki -nimisiä teoksia on monta. Puninin takki 4:n (2017) intensiivisen punainen väri hätkähdyttää. Väri jatkuu poikkeuksellisesti myös taulun reunan yli ja siitä tulee mieleen pyyhitty veri. Ahmatovan poika ja kaksi puolisoa joutuivat vankiloihin ja vankileireille. Nikolai Puninin (1888–1953) vangitsemisyönä Fontankan talon eteisnaulakkoon jäi roikkumaan hänen palttoonsa. Työleiri koitui Puninin kohtaloksi.

Anna Ahmatovan runo Marja-Leena Mikkolan suomentamana WAMissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Muistoruukut Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelyssä WAMissa, kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Viimeisessä salissa on Muistomerkki-installaatio, johon yleisö pääsee osallistumaan opettelemalla jonkin runon, säkeen tai muun tekstikatkelman ulkoa ja kirjoittamalla sen paperille. Sitten paperi poltetaan ja tuhkat tuodaan laitettavaksi johonkin näistä viidestä ranskalaisesta saviruukusta. Teoksella ylistetään muistamista ja tehdään kunniaa Ahmatovalle.

Tämä näyttely on tärkeä, koska tämä kaikki ei ole vain menneisyyttä. Se on tärkeä, jotta me muistamme ja osaamme arvostaa monesti niin itsestäänselvää.

Hannu Väisänen – Anna Ahmatovan neljä huonetta 20.5.2018 saakka. Näyttelyyn on myös opastuksia. Wäinö Aaltosen museo, Itäinen Rantakatu 38, Turku.

Tule joulu kultainen – Vierailu Ett Hem -museossa

Ett Hem -museon jouluinen salonki

Tiedättekö ne sadut, joissa joulu on täynnä taikaa? Elokuvat ja tarinat, joissa jouluaamuna olohuoneeseen kurkistaessa joulukuusella on yllään  kimaltelevat koristeet ja kaikki valot ja kynttilät loistavat monikertaisina lasisista joulupalloista. Kertomukset, joissa pöydillä kulhot ovat täynnä herkkuja, jouluruokailu kestää tunteja ja värikkäät lahjapaketit odottavat kuusen alla illan hämärtymistä. Niissä koko koti tuoksuu ja näyttää joululta. Yhtä sadunomaisen joulutunnelman voi kohdata astuessaan sisälle turkulaiseen Ett Hem -museoon. Siellä voi hyvin kuvitella Fannyn ja Alexanderin tai Petterin ja Lotan kirmaavan huoneesta toiseen ja kurkottelevan kuusen herkkuja salaa muiden huomaamatta.

Joulu Ett Hem -museossa

Ett Hem joulu 12

Tuomiokirkon takana, Piispankadun varrella sijaitseva Ett Hem on koristautunut parhaimpiinsa joulun kunniaksi. Åbo Akademin säätiön omistamassa viime vuosisatojen vaihteen säätyläiselämää esittelevässä konsulipariskunta Alfred ja Hélène Jacobssonin kotimuseossa joulunaika on yhtä kimallusta ja säihkettä katosta lattiaan. Kristallikruunujen loiste kilpailee yhdessä salongin kultakoristeiden kanssa ja säihke moninkertaistuu kahdentoista seinäpeilin ansiosta. Ruokasalissa pöytä on katettu valmiiksi juhlavieraita varten. Kaikkialla on houkuttelevia yksityiskohtia, joihin katse kiinnittyy. Huoneissa kulkiessaan kenellekään tuskin jää epäselväksi, kuinka varakkaissa turkulaisperheissä on jouluna nautittu.

Joulukattaus Ett Hem -museossa

Joulu Ett Hem -museossa

Joulukattaus Ett hem -museossa

Vaikka yltäkylläisyys ja kultaisuus on ylitsevuotavaa, ei minun täydy heittäytyä vierailullani pelkän mielikuvitukseni varaan. Heti ovella on vastassa ystävällinen, mutta hieman jännittynyt talon palvelustyttö Olga. Jännittyneisyyden toki ymmärtää Olgan kerrottua viettävänsä ensimmäistä jouluaan Jacobssonien palveluksessa. Olgan tarinoiden matkassa pääsen tutustumaan talon arkisiin jouluvalmisteluihin ja nuoren maalta muuttaneen tytön joulutoiveisiin. Kuinka onnellinen hän onkaan, kun saa tänä vuonna olla myös osa tuota yltäkylläisyyttä. Ehkä hänkin saa aattona herkutella uunissa paistetulla omenalla? Ja ehkä joulupaketista paljastuu hänen suurin toiveensa, vai onkohan rouvan lahjapakettien sisällöt sittenkin valikoitu käytännöllisyys edellä?

Lopulta myös talon rouva, konsulinna Hélène Jacobsson, ehtii ottaa vieraansa vastaan, ylväänä mutta ystävällisenä. Rouvan kertomuksissa seiniä peittävien taulujen salat aukenevat vieraille ja kotiin lähtiessäni saatan vain ihmetellä kuinka upean kokoelman hän on onnistunut itselleen hankkimaan. Ja monet niistä kuuluisista taiteilijoista, joiden teoksia pääsee myös Turun taidemuseossa ihailemaan, ovat vieläpä hänen ystäviään. Ehkä seuraavalla kerralla onnistuisin saapumaan vierailulle samaan aikaan vaikka Viktor Westerholmin kanssa?

Joulu Ett Hem -museossa

Ett Hem joulu 13

Ett Hem -museon joulu

Ett Hem -museon joulu

Ett Hem -museon joulunaika on ehdottomasti kokemisen arvoinen! Ja onhan museo valittu myös vastikään Varsinais-Suomen vuoden museoksi 2017. Tammikuun 7. päivään saakka museossa pääsee tutustumaan sadan vuoden takaiseen joulunodotukseen. Ehkä museosta löytyy myös ideoita omaan jouluun? Museoon voi tutustua niin omatoimisesti kuin perinteisten opastusten tai draamaopastusten keinoin. Myös lapsille on museolla omat opaskierroksensa. Tarkat ajankohdat pääset tarkistamaan täältä. Opastuksia on suomeksi, ruotsiksi ja muutama myös englanniksi. Draamaopastuksilla pääset tapaamaan minulle jo tutut Olgan ja rouva Jacobssonin. Ja muistathan ottaa mukaan omat visiittikorttisi, onhan etikettien noudattaminen aina tärkeää!

———————

Kirjoitus on osa Varpublogien joulukalenteria. Kannattaa käydä tutustumassa myös muiden luukkujen antiin!

Varpublogien joulukalenteri 2017

Museokorttivuoteni

Museokorttivuoteni, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Olen kiintynyt kelta-musta-pinkkiin korttiini. Se kulkee lähes aina mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee hinku tai tarve poiketa museoon!

Kuluneen kahden vuoden aikana suhteeni Museokorttiin on muuttunut innostuneesta aloittelijasta vakiintuneeksi käyttäjäksi. Kuullessani kortista ensimmäisen kerran olin heti myyty –  ja olen yhä! 250 museota Ahvenanmaalta Inariin samalla, noin 60 euroa maksavalla kortilla on älyttömän hyvä diili.

Toinen museokorttivuoteni tuli päätökseen lokakuussa. Vuosi piti mukanaan vähintään kuukausittaisia vierailuja museoihin. Osa oli tuttuja turkulaisia, kuten Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen museo ja Aboa Vetus & Ars Nova. Muutama muodostui viimeistään viimeisimmän korttivuoteni aikana eräänlaiseksi lähimuseokseni, jonne tapaan piipahtaa katsomaan uusimman näyttelyn aina kun mahdollista.

Monet näyttelyt tuli käytyä katsomassa monta kertaa. Ensimmäisen kerran menin ehkä vain opastukselle tai hieman tiukemmalla aikataululla, toisen kerran menin sitten ajan kanssa tai esimerkiksi toisen seuralaisen kera. ”Onko sulla Museokortti?” -kysymys tuli esitettyä moneen kertaan ja mentyä yhdessä uuden tai vanhemman museoystävän kanssa. Jaettu museokokemus on arvokasta ja siinä saa usein aivan uudenlaisia näkökulmia.

Tein myös muutamia reissuja toisille paikkakunnille ihan varta vasten katsomaan jotain tiettyä näyttelyä, kuten Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Kielletty kaupunki -näyttelyä ja Helsinkiin Suomen valokuvataiteen museoon Francesca Woodmanin valokuvien ääreen. Kerran kun reissussa oltiin, en tietenkään malttanut käydä vain yhdessä museossa. Tampere-päivä ja pari Helsinki-päivää käsittivät yhteensä yksitoista museota. Lähes puolet vuoden museokäynneistäni!

Kortti madalsi rutkasti kynnystä vierailuun. Menin uteliaammin katsomaan näyttelyitä tai vierailemaan museoissa, joita en ilman korttia olisi raaskinut mennä. Erityisesti Helsingin museoiden lippuhinnat ovat aika huimia. Kun pääsymaksu on jo maksettu, ei käynnin aikana tule sellaista pakko-nähdä-kaikki-kun-on-kerran-maksettu -tunnetta. Osan voi jättää seuraavaan kertaan. Myös kynnys museokauppojen puolella ostosten tekoon laski. Ennalta maksettu sisäänpääsy oli ikään kuin säästetty pääsylipun hinta, ja pientä museomuistoa tai tuliaista tuli ostettua monestakin kaupasta.

Vuoden aikana säästin pääsymaksuista 163 euroa. Aika huimaa! Jatkoinko kortin käyttöä?  Tarvitseeko edes kysyä – kolmas vuoteni käynnistyi juuri.

Lue myös Johannan vuodesta museokortin kanssa.

Maailman ihanin Muumimuseo

Tampereen Muumimuseossa

Jos jokin museo sopii niin lapselle kuin aikuiselle, niin se on kyllä upouusi Muumimuseo. Tampereelle Sorsapuiston laidalle Tampere-taloon kesäkuussa avattu museo on kiehtova ja hyvin toteutettu kokonaisuus. Kaksi kerrosta muumien taikamaailmaa tempaa mukaansa ja saa ihmettelemään mihin se aika katosikaan!

Saavumme museoon Tampere-talon aulasta. Jo ovella on nykyaikaista teknologiaa lipunlukulaitteen muodossa. Piip, ja lippu on luettu. Sitten aulatilan kirkkaus vaihtuu museon hämärään ja vastassa on vihreään mekkoon pukeutunut opas. Hän esittelee lyhyesti museota ja kertoo, että tekijänoikeussyistä saa kuvata vain vihreän maton rajaamalla alueella. Kirjahyllystä voi ottaa mukaan näyttelyesitteen.

Ja millainen esite se onkaan! Se on sidottu kirjaksi ja johdattelee kävijän Kuinkas sitten kävikään? -näyttelyyn. Näyttelyssä kierretään kahdentoista muumikirjan mukaisesti kirjojen tarinoista toiseen. Esitteen tekstit löytyvät myös tableteilta jokaisen kirjateeman kohdalta.

Tampereen Muumimuseossa
Vaikka muualla museossa ei saa kuvata, onnistuu selfie Muumipeikon kanssa tällä alueella

Sitten vain näyttelyesite-kirja auki ja matkaan! Esillä on muun muassa Tove Janssonin kiehtovia piirroksia ja maalauksia. Monessa kohtaa voin nähdä kynänjäljen ja viitteitä hiomisprosessista. Esillä on myös Tuulikki Pietilän upeita muumikuvaelmia eri eräänlaisia pienoismalleja. Hahmojen ja miljöiden lisäksi niissä on dramatisoituja äänikatkelmia teoksista, tietysti kielivaihtoehdoilla. Täällähän voisi viettää tunteja muumimaailmaan uppoutuen!

Ja juuri uppoutuminen kuvaakin tätä museokokemusta hyvin. Museo on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten huolella myös erityisryhmät huomioiden. Näkövammaisille on kosketeltavia muumikuvia ja museon mobiilisovelluksesta saa kuvailutulkkauksen. Näyttelytekstejä ja äänikatkelmia on viidellä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja japani). Jos lukutaito ei ole hallussa, tarjoaa museo paljon nähtävää, ihailtavaa ja kuultavaa.

En malta olla vertaamatta tätä Metso-kirjastossa sijainneeseen Muumilaakso-museoon. Vaikka myös siellä oli esillä piirroksia, maalauksia ja muumikuvaelmia, on tämän uuden museon mittakaava ja esillepano kyllä täysin toista. Tämä ei ole tavallinen perusmuseo, vaan elämys.

Tampereen Muumimuseossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Näyttely jatkuu alakerrassa. Sinne saapuessamme emme kävele portaita yksin. Toisessa kohtaa jättikokoinen kirja avautuu ja sulkeutuu yksikseen kutsuen selaamaan. En kuitenkaan paljasta enempää, sillä tämä näyttely pitää kokea itse!

Mymmelin piirroksen edessä jäämme pohtimaan kuka tämä hahmo olikaan, ja mitä sukua hän on Pikku Myylle ja Mymmelin äidille. Huomaamme oppaan keskustelevan samasta aiheesta toisten kävijöiden kanssa. Kunpa voisi osaisi useammin pysähtyä pohtimaan tällaisia tärkeitä aiheita ja mymmeliyden olemusta! Jos jotain saisi museokokemukseen toivoa lisää, olisi se jonkinlainen kattava henkilögalleria ja sukuselvitys esimerkiksi esitteen loppuun. Tai sitten minun pitää vain lukea muumikirjani ensi kertaa varten paremmin..

Alakerrassa on myös ensimmäinen vaihtuva näyttely, Tove Jansson ja muumit. Siellä pääsee tutustumaan mistä kaikki oikein sai alkunsa. Esillä on esimerkiksi vaihtoehtoiset syntytarinat Muumipeikolle, Janssonin Garm-lehteen tekemiä pilapiirroksia sekä ensimmäisiä tavaratalossa myytyjä muumituotteita.

Kuinkas sitten kävi? Muumimuseo satumaailmoineen ja teemaan istuvine taideteoksineen lumosi ainakin minut. Lumoaako se sinutkin?

Muumimuseo, Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere. Museossa on myös opastuksia sekä syyslomalla 17.–20. lokakuuta erikoisohjelmaa. Aulassa on myös lukukirjasto sekä myymälä.