Jazzia ja runomuotokuvia

Kuten edellisessä postauksessa todettiinkin, tänä viikonloppuna oli monia mainioita tapahtumia tarjolla Turussa. Itse nautin lauantai-iltana jazzista, kun Flame Jazzin ja Turku Jazz Orchestran kevään kausi huipentui konserttiin Aili Ikosen kanssa Domino-teatterissa.

Aili Ikonen on tällä hetkellä suosituimpia suomalaisia laulajia ja sali olikin täynnä innokkaita kuulijoita. Ikonen esitti oman yhtyeensä kanssa omia kappaleitaan uudelta levyltään sekä toisella puoliajalla Ella Fitzgeraldin kappaleita Turku Jazz Orchestran säestyksellä. Kokonaisuus oli tasapainoinen ja Ikosen laulu upeaa. Tunnelma oli kepeä ja toisinaan kaihoisa eli mielestäni varsin täydellinen kesäiseen iltaan.

En valitettavasti ehtinyt muihin kevään jazztapahtumiin, mutta tämän perusteella yritän tulevaisuudessa ehtiä nauttimaan lisää jazzista. Jatkossa se onkin helppoa, sillä Turusta on kehkeytynyt varsin vaikuttava jazzkaupunki. Tänä vuonna perustettu Jazz City Turku kokoaa yhteen jazzalan toimijoita ja tuottaa tapahtumia ympäri vuoden. Seuraavaksi jazzohjelmaa on elokuussa, kun perinteinen Turku Jazz Festival täyttää kaupungin musiikilla.

Jazzintäyteisen illan jälkeen nautin aurinkoisesta sunnuntaipäivästä Kirja irti! -festivaaleilla. Brinkkalan piha täyttyi leppoisasta tunnelmasta kirjallisuuden parissa ja aika kului kuin siivillä. Itseäni viehätti erityisesti runomuotokuvat. Kirjoittajaryhmä Tapiirin itse kehittämässä konseptissa ihminen, josta runo kirjoitetaan, on taiteilijan katsottavana noin vartin. Kirjoittaja kirjoittaa runon, lukee sen ääneen ja antaa kirjoitetulle ihmiselle. Tilanne oli hämmentävä ja hauska. Miten vieras ihminen näkee sinut? Kirjoittajalle voi puhua jos haluaa tai voi istua vain paikoillaan tai vaikka loikoilla maassa. Itse höpöttelin muutamia sanoja, mutta istuin lopulta lähinnä hiljaa. Alun jännityksen jälkeen tunnelma oli suorastaan rauhoittava. Hetki itsessään oli siis jo tärkeä, mutta lopputuloskin eli itse runo koskettava ja henkilökohtainen. Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan ruonmuotokuvaan osallistumista jos tilaisuus joskus tulee kohdalle.

Tästä on hyvä jatkaa kesäisten päivien viettoa kulttuurin parissa. Onko sinulla jo mietittynä kesän parhaat tärpit?

Sibelius & betonibrutalismi

sibeliusmuseo_takaa

Vaikka vierailen usein Turun museoissa, jotkut niistä ovat jääneet minulta varsin vähäiselle huomiolle. Yksi näistä on Sibelius-museo, jonka ohi tuli kuljettua viikottain yliopistovuosina. Päätin viimein korjata tilanteen, ja yhtenä aurinkoisena sunnuntaina johdatin perheeni hetkeksi musiikin maailmaan.

sibeliusmuseo

Sibeliusmuseo

Sibeliusmuseo on nimensä mukaisesti omistautunut musiikin vaalimiseen. Heti ovesta sisään astuessaan aistit pääsevät nautintojen pariin kun klassinen musiikki johdattaa kulkijaa. Museokokoelmat kattavat niin soittimia, nuotteja kuin äänitteitä eri ajoilta. Tällä hetkellä museossa on esillä kolme näyttelyä, kaksi pysyvää ja yksi vaihtuva, joista jokainen oli täynnä yksityiskohtia. Suurin osa ajastamme vierähti tutustuen Sibeliuksen elämää ja tuotantoa valottavaan pysyvään Sibelius-näyttelyyn. Se oli varsin tekstipainotteinen olematta kuitenkaan liian raskas. Koska mukanani oli päiväunet väliin jättänyt lähinnä hyppelystä kiinnostunut päiväkoti-ikäinen, keskittymiskykyni oli koetuksella. Näyttely oli kuitenkin jaettu selkeästi teemoihin, jotka taasen jakautuivat lyhyempiin katkelmiin. Näyttelyteksteihin mahtui niin kiinnostavia yksityiskohtia, uutta tietoa, vanhan tiedon syventämistä, perusasioita kuin huumoriakin. Sibeliuksen tuotantoon pääsi konkreettisesti tutustumaan musiikkinäyttelyiden avulla, jotka ainakin saivat Lapsen huokailemaan ihastuksesta. Lisäksi katsottavana oli useita videoita niin Sibeliuksen hautajaiskulkueesta katsaukseen Tuusulanjärven taiteilijaidylliin.

Sibeliusmuseo

Laajan musiikkiannin lisäksi tutustumiskäynti tarjosi myös toisenlaisen nautinnon. Museorakennus itsessään on nimittäin kiinnostava. Piispankatu, jolla Sibelius-museo sijaitsee,  alkaa Tuomiokirkon juurelta ja kulkee jokirannan myötäisesti yläjuoksun suuntaan. Sen varrella on niin koristeellinen arkkipiispan talo kuin vanhoja puutaloja ja empirerakennuksia sekä kasarmirakennuksia. Sibelius-museo erottuu joukosta: harmaa betoninen rakennus, jonka kivinen etupiha erottaa kadusta. Kuulostaako rumalta? Sitä se ei kuitenkaan ole. Rakennuksen on suunnitellut Woldemar Baeckman ja se on esimerkki 1960-luvun modernismista. Museo on niin sisältä kuin ulkoa täynnä yksityiskohtia, joilla valo pääsee leikkimään. Raakabetoniset seinät ovat samalla pelkistettyjä, moderneja ja kiehtovia. Rosoisuudessaan rakennus on kaunis ja ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Sibeliusmuseo

Sibeliusmuseo patsas

Ja jos tietoutta Sibeliuksen elämästä haluaa tämänkin jälkeen syventää, saa siihen mahdollisuuden Helsingissä. Kansallismuseossa on esillä Sibelius. Jokainen nuotti pitää elää –näyttely maaliskuuhun saakka. Osaan näyttelystä pääsee myös tutustumaan verkossa, vaikka tästä.