Ilta Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Napoli, Neápolis, Uusi kaupunki. Tässä Etelä-Italian Campanian maakunnassa sijaitsevassa miljoonakaupungissa riittää vilinää ja vastakohtaisuuksia. Saapuessani lentokentältä bussin päätepysäkillä päärautatieaseman vieressä kymmenet miehet notkuvat toimettoman oloisina. Asemaa ja Garibaldin metroaseman seutua vartioivat armeija ja poliisi raskaalla aseistuksella panssarivaunuineen ja konekivääreineen. Täällä en pimeällä haluaisi liikkua yksin.

Sen sijaan haluan nähdä kaupungin ylhäältä käsin ja suunnistan funikulaarilla Vomero-kukkulalle. Paikallinen julkisen liikenteen verkosto on toimiva kimurantti, ja matkustaessasi paikasta a paikkaan b voit joutua vaihtamaan kulkuvälinettä. Metroverkostoa uudistetaankin parhaillaan.

Jotta pääsen Vomerolle, menen ensin uusitulta Garibaldin asemalta keltaisella metrolinja ykkösellä Cavourin pysäkille. Reitti koukkaa v:n muotoisesti alas ja sitten ylös. Cavourilta otan Trenitalian junayhteyden Montesanton asemalle. Juna näyttää aivan tavalliselta pitkän matkan junalta, ja on vähän hölmistynyt olo istua syvällä maan alla sellaisessa. Montesanton asemalta en löydä viitoitusta funikulaarin lähtöasemalle, mutta kioskin myyjä opastaa oikeaan suuntaan.

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

San Martinon luostari ja museo Vomero-kukkulalla Napolissa

Sant Elmon linnoitus Vomero-kukkulalla Napolissa

Vomero-kukkulan maisemat

Lyhyehkö funikulaarimatka ylös jyrkkää kukkulaa on hauska. Ikkunasta näkyy radan viereisiä koteja ja paikallisia arkisissa puuhissaan. Joillekin tämä on aivan arkinen kotimatka! Perillä etsin taas viitoitusta eteenpäin, linnoitukselle. Sitä en löydä, mutta iltakävelyllä oleva vanha herra neuvoo ystävällisesti.

Tähden muotoiselta Sant Elmon linnoitukselta (Via Tito Angelini 22) on upeat näkymät alas kaupunkiin ja Napolinlahdelle. Tuolla näkyy akveduktien jäämiä, tuolla historiallista keskustaa halkova diagonaalinen Spaccanapoli. Vieressä on Sant Martinon luostari ja museo (Largo San Martino 5). Vesuviuksen tulivuori komeilee horisontissa.

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Spaccanapoli, Via dei Tribunali Napolissa

Alkaa olla illallisaika, ja suunnistan ravintolatarjonnan ääreen alas kaupunkiin, historialliseen keskustaan. Se on UNESCOn maailmanperintöluettelossa.

Kaupungin keskustaa halkovalla Spaccanapolilla  ja muilla kapeilla pikkukaduilla on hektistä. Autoja ja skoottereita tuntuu sinkoilevan joka suunnasta, eikä suojatiet tarjoa juuri suojaa. Jalkakäytäviä ei ole nimeksikään, tai ne ovat täynnä ihmisiä tai niihin levittäytyvien kauppojen ja katukojujen tuotteita. Nostaessani katseen ylös korkeiden talojen viertä skootteri pyyhältää vierestäni vaarallisesti.

Kadut ovat nuhjuisia ja talot rempallaan sieltä sun täältä. Kaikkialla on tägejä ja graffiteja.  Monesta asunnosta kuivatetaan pyykkejä ulkonarulla välimerelliseen tapaan.  Pysäköityjä skoottereita on joka paikassa, ja kutakuinkin jokaisessa autossa on kolhuja ja lommoja. Näen yhden onnettoman pulun keskellä katua liikenteen alle jääneenä.

Napoli Sotterranea Napolissa

Katunäkymä Spaccanapolissa, Napolissa

Herkkuja Spaccanapolissa, Napolissa

Via dei Tribunali -kadulla on kivijalkaliikkeitä ja ravintoloita. Kaikkia ei kuitenkaan tunnista ravintolaksi saatika yhä olemassa olevaksi sellaiseksi vielä, kun teräsverhot ovat tiukasti ovien ja ikkunoiden suojana. Ostan alkupalaksi yhdestä take away -paikasta parillakymmenellä sentillä uppopaistettuja munakoisonsiivuja sekä riisipalloja. Ne tarjoillaan valkoisiin paperitötteröihin aseteltuina. Niin rasvaista, niin hyvää!

Kauniin Basilica di San Paolo Maggiore -kirkon vieressä on pieni aukio. Vasemmalla puolella on sisäänkäynti Napoli Sotterranea -nimiseen paikkaan (Piazza San Gaetano 68), jossa ilmeisesti pääsisi tutustumaan maanalaiseen kaupunkiin. Vieressä on limoncello-tehdas, jossa esitellään innokkaasti sitruunaliköörin tekoa. Jättimäiset liköörikattilat kätkevät sisälleen likööriä eri vaiheissaan.

Antonie Gigi Sorbillo -pitseria Napolissa

Pitsa Antonie Gigi Sorbillossa, Napolissa

Kirkonkello lyö seitsemän, ja illallisravintolat alkavat avata oviaan. Liityn jonon jatkoksi Antonio e Gigi Sorbillo -ravintolan (Via dei Tribunali 38) eteen. Kiireiset tarjoilijat ohjaavat nälkäisiä pöytiin. Pizze-lista on monipuolinen ja vain italiaksi. Tilaan noin neljä euroa maksavan Margherita-pitsan ja lasillisen paikallista viiniä. Maistaessani pitsaa ymmärrän vihdoin mitä tarkoitetaan, kun puhutaan aidosta napolilaisesta pitsasta. Olen myyty.

Maksu hoidetaan erillisellä maksupisteellä. Sen vieressä ilmeisesti omistajarouva seuraa silmä tarkkana poistuvien lukumäärää ja ilmoittaa sen mikrofoniin. Kun kaksi poistuu, saman verran pääsee sisään. Ulkona kadulla seisoskelee roima määrä ihmisiä, jotka sisäänpääsyä odotellessaan nautiskelevat aperitiiveja.

Katunäkymää Chiaiassa Napolissa

Museo Pignatelli Napoli Italiassa

Jälkiruuaksi suuntaan merenrantaan Chiaia-kaupunginosan liepeille. Kaduilla näkyy paljon vanhoja kulkupelejä, kuten Piaggio Apeja ja kuplavolkkareita. Ohitan Museo Pignatelli Cortes Napolin, jonka hulppeissa huoneissa olisi hauska käyskennellä. Talot kiemurtelevat kukkulaa karkkiväreissään.

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Auringonlasku Napolissa

Mailleen painuva aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi. Katulamppuihin ja kukkuloiden taloihin syttyvät valot. Rantaan on tullut iltakävelylle myös monet muut.  Hiekkaranta ei houkuta uimaan, sillä vieressä on yksi Napolin satamista. Ohi meneekin paljon aluksia.

Keskustaan päin mentäessä Via Partenope -rantakadulta alkaa ravintoloiden ketju. Sisäänheittäjät kilpailevat illallisasiakkaista. Yö on laskeutunut kaupunkiin.

Lue myös aamupäivästä Sveitsin Genevessä 1 ja 2 sekä iltapäivästä Ranskan Annecyssä.

Mainokset

Aamupäivä Genevessä 2

Muistatko Monrepos’n? En minäkään, mutta siellä nyt olemme! Nimittäin Geneven samannimisessä puistossa, Mon Repos’a. Tuolta vinosti vastarannalta vanhastakaupungista pääsee tänne esimerkiksi vesibussilinjalla  M4. Matka on myös hyvin käveltävissä ylittämällä kaunis Rhône-joki ja jatkamalla rantabulevardia pitkin, ja pian oletkin jo perillä.

Oikeastaan tässä järvenrannalla taitaa olla monta puistoa peräkkäin. Mon Repos, de la Perle du Lac, Moynier, Barton, Willian Rappard..On kyllä vaikea erottaa mihin yksi päättyy ja mistä seuraava alkaa. Kävelytiet kiemurtelevat sinne tänne. Tuolla on kivannäköinen leikkipuisto, tuolla taas houkuttelevan näköinen nurmialue, johon voisi istahtaa vaikkapa piknikille. Monet grillailevatkin parhaillaan piknikeväitään, vaikka grillaaminen taitaakin olla nykyisin täällä kiellettyä. Tuossa pienessä kojussa myydään jäätelöä.

Istahtaisimmeko hetkeksi tähän penkille järvenrannalle? Näkymät ovat huikeat, oikeastaan mykistävät. Purjeveneiden hidasta lipumista ja järven aaltoilua voisi seurata aika pitkään. Takana siintävät Alpit. Mitäs tykkäät?

Alueella on monia kauniita, vanhoja rakennuksia. Yksi niistä on Tieteen historian museo.  Ajattelin kuitenkin viedä sinut toiseen paikkaan, Geneven Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kun kävelemme rantaa tarpeeksi pitkään, tulemme lopulta perille.

Geneven Kasvitieteellisen puutarharhan opastekyltti

Opaskartta ilmoittaa: olet astumassa elävään museoon! Puutarha tutkii, säilyttää ja suojelee erilaisia kasveja ja välittää niistä tietoa. Yli 12 000 lajia, 28 hehtaaria ja takana 200 vuotta historiaa – vau!

Tästä kohtaa voi poiketa pienelle pikkukivirannalle. Käydäänkö kokeilemassa kuinka lämmintä vesi on? Ei kuitenkaan häiritä rannalla oleilevaa sorsapariskuntaa.

Edessäpäin häämöttää venevuokraamo. Mennään kuitenkin alikulkutunnelista autotien toiselle puolelle puutarhaan. Siellä on valtavasti nähtävää: kasveja eri puolilta maailmaa niin ulkona kuin sisällä kasvihuoneissa, eläimiä, lintuja, leikkipuisto, karuselli, ravintola ja kirjakauppa.

Puutarhan kävelyteillä on hauska kierrellä ja katsella kaikkea vastaantulevaa. Samalla voi saada ideoita kotiin vietäväksi. Mitäs sanot esimerkiksi tästä peltipurkkien kierrätystavasta? Tuolla takana näkyy ötökkähotelleja, joissa kelvannee asustella. Ohitamme myös hauskannäköiset vaaleanpunaiset flamingot ja mustat joutsenet, jotka asuvat samassa aitauksessa sulassa sovussa monen muun lintulajin kanssa. Täällä eläimistöä ei kuitenkaan saa ruokkia. Aitauksien ympärillä on jopa sähköaidat.

Puutarhassa kukkivat muun muassa jättiunikot, ruiskaunokit ja kruunutikankontit. Upeita, eikö?

Japanilaisessa puutarhassa vallitsee levollinen tunnelma. Tuossa kiemurtaa jopa pieni joentapainen. Kohta löydämme itsemme kivikkopuutarhasta, jossa on kasveja eri vuoristoseuduilta. Opastetaulun perusteella täällä kasvaa myös alppitähti, tuo myyttinen Alppien asukki.

Käydään lopuksi vielä trooppisessa kasvihuoneessa. Upeat, jättimäiset palmut kohoavat kohti kattoa. Täällä on vielä kuumempi kuin helteisessä ulkoilmassa, huh! Astuessamme takaisin puutarhaan ilma tuntuu jopa hieman siedettävämmältä.

Lue myös Geneve-kirjoitukseni ensimmäinen osa.

Parc Mon Repos, Rue de Lausanne.

Conservatoire et Jardin botaniques de la Ville de Genève, 192 Rue de Lausanne. Aukioloajat voit tarkistaa täältä ja vinkit vierailulle täältä. Ei pääsymaksua. 

Aamupäivä Genevessä

On aurinkoinen, lämmin aamu Genevessä, Sveitsissä. Olemme maan lähes läntisimmässä kolkassa, ranskankielisessä Geneven kantonissa. Ajattelin viedä sinut pienelle kävelylle. Oletko valmiina? Oui?

Kaupunki levittäytyy kauniina Genevejärven ympäristössä. Olemme nyt kaupungin keskustassa Pâquissa, jossa arvokkaat, vanhat talot ja loistohotellit reunustavat rantabulevardia. Bulevardilla on hauska käyskennellä ja katsella vastaantulijoita, veneitä ja maisemia. Tämä ei kuitenkaan ole vanhin osa kaupungista. Hypättäisiinkö kaupunkivesibussin kyytiin ja kurkattaisiin miltä vastarannalla näyttää?

Moni matkailija on oikeutettu maksuttomaan joukkoliikenteeseen. Pysäkin automaatista saa myös ostettua kaksi frangia maksavan lipun. Tuolta vesibussi M1 tuleekin! Bonjour, kuljettaja!

Noin kymmenen minuutin matkan jälkeen olemme vastarannalla. Sattuikohan taskunpohjallesi leivänmuru tai kaksi? Pysäkillä parvelee kymmenittäin valkoisena hohtavia joutsenia valmiina nappaamaan vehnäset. Muutama sorsakin on mahtunut mukaan ja taistelee leivänpaloista.

Suunnatkaamme askeleemme yhden Geneven kuuluisimman nähtävyyden eteen. Kukkakelloa ovat tulleet katsomaan monet muutkin. Kamerat räpsivät ja selfiet tallentuvat muistikorteille. Kellonrakennustaidon kunniaksi tehdyssä kellossa on nyt kauniita kesäkukkia. Mitäköhän siihen istutetaan syksyksi?

Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Istahdetaan hetkeksi levähtämään viereisen Englantilaisen puutarhan vuosikymmeniä nähneiden puiden varjoon. Tästä on kiva katsella niin puiston upeaa suihkulähdettä kuin Geneven maamerkkiä, Genevejärven vesisuihku Jet d’Eau’ta.

Onko olosi jo virkeämpi? Jatketaan matkaa ylämäkeen kohti vanhaakaupunkia. Vastaan ei juuri tule ihmisiä. Karusellikin on vielä kiinni ja vasta myöhemmin täyttyy innosta kiljuvista lapsista. Jos vesipullosi on tyhjentynyt, tässä kohtaa voit täyttää sen kauniista vanhasta vesihanasta. Laidan merkintä sen varmistaa: potable, juomakelpoista.

Vanhakaupunki uinuu aamupäivän rauhaa. Osa kahviloista ja ravintoloista vasta avaa oviaan. Tuolla on näemmä yksi taidegalleria, tuolla huippukaiuttimia myyvä liike. Pieneltä kujalta pääsee kiipeämään portaat Pyhän Pietarin katedraalille, jonka torni piirtyikin näkyviin jo vastarannalta.

Karttaan on merkitty näköalapaikalta vaikuttava alue, Promenade de la Treille. Sinne siis!

Puiden varjostaman puiston penkeillä lekottelee ihmisiä. Seurue pitää herkullisen näköistä piknikiä pöytäryhmän ääressä. Ja missä maisemissa! Alpit siintävät kaukana sinisävyissä. Kaunista! Rinne laskeutuu näköalapaikalta Parc de Bastionsiin ja sitä ympäröiville kaduille. Siellä näyttäisi olevan muun muassa museoita, Grand Théâtre de Geneve -teatteri ja Victoria Hall -konserttihalli. Jäämme ihailemaan niitä kaukaa, sillä matka jatkuu jo seuraavaan paikkaan. Siitä lisää toisessa kirjoituksessa!

Futuro: avaruusajan aikamatka

Näyttelykeskus WeeGeen sisäpihalla puiden katveessa seisoo pieni keltainen muovitalo. Ellipsin muotoisessa rakennelmassa on vieri vieressä samanmuotoisia ikkunoita, joista heijastuu taivas. Katolta erottuu kaksi pientä piipunpätkää. Alas on laskettu kirkkaanpunaiset portaat. Mihin ihmeeseen niistä noustaan?

Vaikka niin voisi luulla, kyse ei ole lentävästä lautasesta. Et myöskään ole tempautunut toiseen todellisuuteen, mutta museaaliselle aikamatkalle 1960-luvulle kylläkin. Tämä on arkkitehti Matti Suurosen taidonnäyte 1960-luvulta: lujitemuovista rakennettu sarjavalmisteinen hiihtomaja Futuro. Neljä metriä pitkässä ja halkaisijaltaan kahdeksanmetrisessä talossa on keittiö, wc, makuusoppi ja kuusi istuinvuodetta sekä kaiken keskiössä takka–grilli -yhdistelmä. Kaikki on iloisen värikästä ja mittakaava on kompakti.

Tämä Espoossa oleva, ensimmäinen sarjavalmisteinen Futuro-talo numero 001 on toinen julkisissa kokoelmissa oleva Futuro. Toinen, nro 000, on Alankomaiden Rotterdamissa Boijmans Van Beuningen -museossa. Tämän vaaleansinisen 000-prototyypin lisäksi Futuroja on ollut valkoisena. Turkulaiset, arvaatteko tai tiedättekö missä sellaisen on voinut nähdä rakkaassa kotikaupungissamme? Uskomatonta, mutta totta: Futuro numero 015 on ollut Turun yliopiston ylioppilaskunta TYYn hallussa ja komeillut Yo-talojen edessä vuosina 1969–1970. Katso vaikka Turun Ylioppilaskyläsäätiön arkistokuvasta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taideobjekti, avaruusajan ikoni, liian erikoinen ja kallis. Futuroa kuvaillaan näillä kaikilla adjektiiveilla, ja jokainen museokävijä muodostanee siitä oman näkökantansa. Kylmäksi se ei varmaan ketään jätä. Itselleni vierailu Futurossa oli hauska elämys ja uudenlainen tapa kokea 1960-luvun muotoilua. Museoesine ei jää pelkästään katsomisen kohteeksi, vaan Futurossa vieraillessaan voi haistaa muovin tuoksun, nähdä ikkunoista siivilöityvän valon ja vaikkapa kuvitella, millaista olisi grillailla vaahtokarkkeja hiihtolenkin jälkeen.

Adjektiiveista kaksi koitui Futuron kohtaloksi: se oli liian erikoinen massamarkkinoille ja öljykriisin takia liian kallis rakentaa. Näihin päiviin saakka niitä on säilynyt noin 65 kappaletta. Ylen Elävän arkiston artikkelissa voit tutustua tarkemmin Futuro-talojen kiinnostavaan historiaan.

Futuro-talo avautuu jälleen yleisölle ensi tiistaina 16.5. ja on avoinna 17.9.2017 saakka. Ahertajantie 5, Espoo.

Monen aistin patsaskävely

Tänä keväänä on ollut poikkeuksellisen epäkiehtova sää lähteä ihan varta vasten kävelylle. Kun välillä tulee vettä, välillä räntää ja vappuna on lunta enemmän kuin jouluna, helposti vaihtaa iltakävelysuunnitelmat toisiin. Siksi onkin erinomaista, jos saa jonkin ulkopuolisen ponteen lähteä ulos, jos vaikka aurinkokin sattuisi pilkahtamaan.

Ponnetta moneen makuun tarjoaa esimerkiksi Turun kaupungin Kulttuurikuntoilureitit, joissa yhdistyy hauskalla tavalla ulkoilu ja kulttuuri. Johanna onkin jo testannut pikkupatsaiden Piiloleikki-reitin ja kirjoitti siitä täällä. Minä nappasin Turun pääkirjaston Tieto-osastolta mukaan muutamankin erilaisen reittikartan. Taidehammas kolotti, joten Patsastelu-kierrokselle siis!

Valitsemani Patsastelu-reitti numero kaksi alkaa Auransillan kupeesta. Wäinö Aaltosen klassikkopatsas Paavo Nurmi (1955/1924) seisoo ylpeänä ilta-auringon kajossa keskellä liikenteenjakajaa. Reittikartan tiedoista saan lukea, että katse on suunnattu kohti Littoisten harjoitusmaastoja. Monikohan päivittäin ajaa tai kävelee tästä ohi oikeastaan huomaamatta patsasta? Teoksesta on muuten monta toisintoa Wäinö Aaltosen museon sunnuntaina 7.5. päättyvässä Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttelyssä.

Kierros jatkuu mahdollisesti vielä huomaamattomamman patsaan luo. Kimmo Ojaniemen Dominikaaniluostarin muistomerkki (2005) seisoo muistuttamassa keskiajalla paikalla olleesta Pyhän Olavin dominikaanikonventista.

Ohitan juuri vappuna uudelleen avatun C.J. Heidekenin suunnitteleman Samppalinnan ravintolan. Se on seissyt urheasti paikallaan aina höyrylaivakaudesta lähtien, olihan tällä paikalla aikoinaan kaupungin ylempi höyrylaivasatama. Arkistohaku Finnasta löytyy muuten upeita vanhoja kuvia satamasta ja ravintolasta, kuten esimerkiksi tämä kuva Museoviraston kokoelmista.

Seuraavat kohteet ovat Samppalinnanmäellä. En laske portaita perille, mutta monta niitä on. Puistossa tuoksuu hieman multa ja horroksesta heräävä maa. Felix Nylundin Äiti ja lapsi (1915/1914) -teoksen takana avautuu upea maisema kaupunkiin. Aarne Ehojoen Turun Sotaveteraanien muistomerkkiä (1992) tarvitsee hieman etsiä, kunnes se löytyy puiston keskeltä. Vieressä kukkivat sinisenään skillat.

Kierros jatkuu mäkeä alas Itäiselle Pitkällekadulle. Hieman ennen seuraavaa kohdetta bongaan rakennustyömaata reunustavan aidan graffititeokset. Samppalinnan koulun edessä Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat (1975) käyttää betonia hauskalla tavalla. Itäisen Pitkänkadun huminan saattelemana käännyn Betaniankadulle aikomuksenani oikaista Myllytunnelille. Katu- ja pihaverkosto saa minut hetkeksi etsimään sopivaa reittiä alas Martinkadulle. Vastaan tulee Eskil Hinderssonin ja Harald Smedbergin suunnittelema Luostarinvuoren koulun Martin yksikkö. Tätä koulua ovat käyneet mm. presidentti Mauno Koivisto ja kirjailija Jarkko Laine. On hiljaista, ja vastaan tulee vain muutama ihminen.

Martinkadulle päästessäni autojen humina yltyy. Huomaan tien vasemmalla puolella penkereen taakse jäävän puutalokeskittymän, jonka olemassaolon uudempien kerrostalojen ympärillä usein unohtaa. Tien varren pensaat ovat saaneet hiirenkorvansa. Kimmo Ojaniemen Gaian silmä (1998) heijastaa Myllytunnelissa ilta-auringon kajoa.

Hetki sitten
Eilen

Ilta-aurinkoa ovat myös paistattelemassa Kari-Petteri Kakon Tähtiin tähyävät -veistossarjan (2013) patsaat. Katson patsaiden katseen suuntaan, satamaan ja Martinsillan yli Boren talolle. Lokit liitelevät joen yllä ja pitävät tuttua ääntään. Mustarastaspariskunta on muuttanut puunkoloon tien reunaan. Ne lentelevät vuorotellen puiden ja pesän välillä. Välillä ne istahtavat samalle oksalle.

Wäinö Aaltonen: Tulevaisuus ja Raivaaja
Wäinö Aaltonen: Henkinen työ

Wäinö Aaltosen museon edessä on kolme Työ ja tulevaisuus -sarjan (1978/1930-32) veistosta. Niiden kullatut versiot olivat esillä museon näyttelyssä ennen kuin ne pääsivät takaisin alkuperäiselle paikalleen Eduskuntatalon istuntosaliin. Museon viereisellä Itsenäisyydenaukiolla Mariella Bettineschin Carro Celesteen (1994) heijastuu pala taivasta sekä Valtion virastotaloa. Vieressä liehuvat Suomi 100 -liput.

Ohitan remontissa olevan Turun Kaupunginteatterin. Jos olisi arkipäivä, työmaalta kuuluisi varmaan kova kalke. Työmaakoppeja peittää syksyllä ensi-iltansa saavan Seitsemän veljeksen mainoslakana. Se onkin ainut Aleksis Kiveen liittyvä asia mikä on nähtävillä, sillä Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistomerkki (1962/1948) ei ole nähtävissä omalla paikallaan. Parakit peittävät myös parhaan näkyvyyden Outi Sarjakosken Networkiin (1995), joka on antanut lempinimen koko Hämähäkkitontille.

Teatterisillalla on taas yksi ainakin itselleni arkipäiväistynyt taideteos, Jan-Erik Anderssonin Valpuri Innamaan ja Linnantontun kohtaaminen Teatterisillalla (1998). Kolmiosaisessa teoksessa graniittiornamentti kulkee sillan molemmilta puolilta kohdaten keskiosassa. Itäisen puolen valotaulu kuuluu teokseen, samoin netissä julkaistu jatkotarina. Teatterisillalla kukoistavat narsissit vielä pääsiäisen jäljiltä. Huomenaamulla ne jaetaan kaupunkilaisille.

Jatkaessani matkaa ohitan nupuillaan olevat puunoksat. Niiden varjot heijastuvat Samppalinnanmäen kallioon. Olen jälleen kierroksen lähtöpisteessä.

Kulttuurikuntoilun reittikartat ovat käytettävissä myös netissä ja Nomadi-mobiilisovelluksessa. Katutaideteoksia voi bongailla esimerkiksi Citynomadi-reitillä.