Monen aistin patsaskävely

Tänä keväänä on ollut poikkeuksellisen epäkiehtova sää lähteä ihan varta vasten kävelylle. Kun välillä tulee vettä, välillä räntää ja vappuna on lunta enemmän kuin jouluna, helposti vaihtaa iltakävelysuunnitelmat toisiin. Siksi onkin erinomaista, jos saa jonkin ulkopuolisen ponteen lähteä ulos, jos vaikka aurinkokin sattuisi pilkahtamaan.

Ponnetta moneen makuun tarjoaa esimerkiksi Turun kaupungin Kulttuurikuntoilureitit, joissa yhdistyy hauskalla tavalla ulkoilu ja kulttuuri. Johanna onkin jo testannut pikkupatsaiden Piiloleikki-reitin ja kirjoitti siitä täällä. Minä nappasin Turun pääkirjaston Tieto-osastolta mukaan muutamankin erilaisen reittikartan. Taidehammas kolotti, joten Patsastelu-kierrokselle siis!

Valitsemani Patsastelu-reitti numero kaksi alkaa Auransillan kupeesta. Wäinö Aaltosen klassikkopatsas Paavo Nurmi (1955/1924) seisoo ylpeänä ilta-auringon kajossa keskellä liikenteenjakajaa. Reittikartan tiedoista saan lukea, että katse on suunnattu kohti Littoisten harjoitusmaastoja. Monikohan päivittäin ajaa tai kävelee tästä ohi oikeastaan huomaamatta patsasta? Teoksesta on muuten monta toisintoa Wäinö Aaltosen museon sunnuntaina 7.5. päättyvässä Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttelyssä.

Kierros jatkuu mahdollisesti vielä huomaamattomamman patsaan luo. Kimmo Ojaniemen Dominikaaniluostarin muistomerkki (2005) seisoo muistuttamassa keskiajalla paikalla olleesta Pyhän Olavin dominikaanikonventista.

Ohitan juuri vappuna uudelleen avatun C.J. Heidekenin suunnitteleman Samppalinnan ravintolan. Se on seissyt urheasti paikallaan aina höyrylaivakaudesta lähtien, olihan tällä paikalla aikoinaan kaupungin ylempi höyrylaivasatama. Arkistohaku Finnasta löytyy muuten upeita vanhoja kuvia satamasta ja ravintolasta, kuten esimerkiksi tämä kuva Museoviraston kokoelmista.

Seuraavat kohteet ovat Samppalinnanmäellä. En laske portaita perille, mutta monta niitä on. Puistossa tuoksuu hieman multa ja horroksesta heräävä maa. Felix Nylundin Äiti ja lapsi (1915/1914) -teoksen takana avautuu upea maisema kaupunkiin. Aarne Ehojoen Turun Sotaveteraanien muistomerkkiä (1992) tarvitsee hieman etsiä, kunnes se löytyy puiston keskeltä. Vieressä kukkivat sinisenään skillat.

Kierros jatkuu mäkeä alas Itäiselle Pitkällekadulle. Hieman ennen seuraavaa kohdetta bongaan rakennustyömaata reunustavan aidan graffititeokset. Samppalinnan koulun edessä Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat (1975) käyttää betonia hauskalla tavalla. Itäisen Pitkänkadun huminan saattelemana käännyn Betaniankadulle aikomuksenani oikaista Myllytunnelille. Katu- ja pihaverkosto saa minut hetkeksi etsimään sopivaa reittiä alas Martinkadulle. Vastaan tulee Eskil Hinderssonin ja Harald Smedbergin suunnittelema Luostarinvuoren koulun Martin yksikkö. Tätä koulua ovat käyneet mm. presidentti Mauno Koivisto ja kirjailija Jarkko Laine. On hiljaista, ja vastaan tulee vain muutama ihminen.

Martinkadulle päästessäni autojen humina yltyy. Huomaan tien vasemmalla puolella penkereen taakse jäävän puutalokeskittymän, jonka olemassaolon uudempien kerrostalojen ympärillä usein unohtaa. Tien varren pensaat ovat saaneet hiirenkorvansa. Kimmo Ojaniemen Gaian silmä (1998) heijastaa Myllytunnelissa ilta-auringon kajoa.

Hetki sitten
Eilen

Ilta-aurinkoa ovat myös paistattelemassa Kari-Petteri Kakon Tähtiin tähyävät -veistossarjan (2013) patsaat. Katson patsaiden katseen suuntaan, satamaan ja Martinsillan yli Boren talolle. Lokit liitelevät joen yllä ja pitävät tuttua ääntään. Mustarastaspariskunta on muuttanut puunkoloon tien reunaan. Ne lentelevät vuorotellen puiden ja pesän välillä. Välillä ne istahtavat samalle oksalle.

Wäinö Aaltonen: Tulevaisuus ja Raivaaja
Wäinö Aaltonen: Henkinen työ

Wäinö Aaltosen museon edessä on kolme Työ ja tulevaisuus -sarjan (1978/1930-32) veistosta. Niiden kullatut versiot olivat esillä museon näyttelyssä ennen kuin ne pääsivät takaisin alkuperäiselle paikalleen Eduskuntatalon istuntosaliin. Museon viereisellä Itsenäisyydenaukiolla Mariella Bettineschin Carro Celesteen (1994) heijastuu pala taivasta sekä Valtion virastotaloa. Vieressä liehuvat Suomi 100 -liput.

Ohitan remontissa olevan Turun Kaupunginteatterin. Jos olisi arkipäivä, työmaalta kuuluisi varmaan kova kalke. Työmaakoppeja peittää syksyllä ensi-iltansa saavan Seitsemän veljeksen mainoslakana. Se onkin ainut Aleksis Kiveen liittyvä asia mikä on nähtävillä, sillä Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistomerkki (1962/1948) ei ole nähtävissä omalla paikallaan. Parakit peittävät myös parhaan näkyvyyden Outi Sarjakosken Networkiin (1995), joka on antanut lempinimen koko Hämähäkkitontille.

Teatterisillalla on taas yksi ainakin itselleni arkipäiväistynyt taideteos, Jan-Erik Anderssonin Valpuri Innamaan ja Linnantontun kohtaaminen Teatterisillalla (1998). Kolmiosaisessa teoksessa graniittiornamentti kulkee sillan molemmilta puolilta kohdaten keskiosassa. Itäisen puolen valotaulu kuuluu teokseen, samoin netissä julkaistu jatkotarina. Teatterisillalla kukoistavat narsissit vielä pääsiäisen jäljiltä. Huomenaamulla ne jaetaan kaupunkilaisille.

Jatkaessani matkaa ohitan nupuillaan olevat puunoksat. Niiden varjot heijastuvat Samppalinnanmäen kallioon. Olen jälleen kierroksen lähtöpisteessä.

Kulttuurikuntoilun reittikartat ovat käytettävissä myös netissä ja Nomadi-mobiilisovelluksessa. Katutaideteoksia voi bongailla esimerkiksi Citynomadi-reitillä.

5 vinkkiä Tallinnaan

Tallinnan vanhakaupunki

Kävin kesän alkupuolella jälleen naapurimaamme pääkaupungissa. Reissu oli jo toinen Tallinnaan puoleen vuoteen, mutta mikäs siinä, kun matkakohde on niin mukava. Koostin teidänkin iloksenne viisi vinkkiä kaupunkiin:

1. 24 tunnin matkalippu

Ostimme terminaalin Ärrältä 24 tunnin matkakortin. Tällä huimalla 5 euron hinnalla saa matkustaa julkisella liikenteellä rajattomasti. Vaikka kertaliputkaan eivät paljon maksa, oli matkustaminen tällä kortilla mukavan vaivatonta. Kortista peritään 2 euron pantti, jota ei saa takaisin.

2. Varaa pöytä hyvään ravintolaan

Kaupungissa on lukuisia hyviä ravintoloita, jossa hinta-laatu -suhde todella kohtaa. Me kävimme tälläkin matkalla Vegan Restoran V:ssä (Rataskaevu 12), jossa ilahdutti päivitetty kesälista. Veikkaan, että uppoaa myös segaaniin. Pöydän olimme luonnollisesti varanneet etukäteen. Toisena päivänä yritimme nälän yllättäessä pyrkiä tuttuun F-Hooneen (Telliskivi 60 A) ilman pöytävarausta, mutta pöydän jonotusaika olisi ollut turhan pitkä.

Vanhassakaupungissa oleva Kohvik Must Puudel (Müürivahe 20) sen sijaan ei vaatinut sunnuntaina aamupäivällä pöytävarausta, mutta kiireisenä iltana sekään ei liene pahitteeksi. Must Puudelin sisäpihalla on myös söpö terassi.

3. Kivi, Paber, Käärid

Tämä vinkki liittyy edelliseen, nimittäin F-Hoonen ollessa täynnä mukava tarjoilija vinkkasi viereisestä Kivi, Paber, Käärid -ravintolasta (Telliskivi 60a C4). Tämä olikin jo ”joskus tuonne” -listallani eikä näemmä turhaan. Parsarisotto, tunnelma ja palvelu olivat erinomaisia. Olikin oikeastaan yllättävää, että lauantaipäivänä täällä riitti tilaa. Ja ilmeisesti kaikki ruoat ovat gluteenittomia!

4. Linnahall

Linnahall Tallinna

Linnahallin (kaupunginhallin, Mere pst 20) jyhkeä betonikompleksi on varmasti monelle Tallinnan kävijälle tuttu, mutta monikohan on kiivennyt sille tai tutustunut sen historiaan? Piipahdimme ällistelemässä tätä aikoinaan Moskovan Olympialaisiin vuonna 1980 rakennettua neuvostovallannäytettä – pidettiinhän olympialaisten purjehdusosuudet läheisessä Piritan kaupunginosassa.

Tässä Raine Karpin ja Riina Altmäen suunnittelemassa kulttuuri-urheilukeskuksessa on Wikipedian mukaan valtava amfiteatteri sekä jäähalli. Rakennus todella tekee tehtävänsä – yhä noustessa kiviportaita tuntee kiipevänsä jollekin suureelliselle, mahtavalle ja jopa pyramideihin rinnastettavalle rakennelmalle.

Linnahall Tallinna

Linnahall Tallinna

Vuosikymmenien päättämättömyys kompleksin kohtalosta näkyy huonona kuntona ja eräänlaisena pysähtyneisyyden fiiliksenä.  Tuntuu hämmentävältä, että rakennuksessa on ilmeisesti ollut viime vuoteen saakka kahvila ja on yhä yökerho. Se ei nimittäin ulkopuolelta näytä olevan siinä kunnossa, että sisälle ilkenisi mennä. Ilmeisesti rakennus on suojelulistalla.

Linnahallin päässä meren puolella on Linda Linen terminaali sekä helikopterikenttä.

5. EKKM eli Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum

Kivenheiton päässä Linnahallilta on EKKM (Viron nykytaidemuseo, Põhja pst 35). Se on löytö kaupungin museotarjonnasta. Museo on toiminut vuodesta 2006 alunperin vallatussa pannuhuoneen konttorirakennuksessa. Tee-se-itse – ja non-profit -meininki yhdistettynä hyviin näyttelyihin tekee paikasta vierailemisen arvoisen. Vierailuhetkellämme esillä oli Alice Kaaskin näyttely, jossa upeat teokset olivat suunniteltu kommunikoimaan ympäröivän tilan kanssa.

Museon toiseen kerrokseen pääsee vain hurjahkoja portaita pitkin – ei soveltune kovin korkeanpaikankammoisille.

Tallinna

Erityisen tästä museokokemusta kuitenkin teki juuri tämä vähän rosoinen miljöö. Museon sisätilat itsessään ovat kuin taidetta! Rakennuksen sisäpihalla on myös kahvila-klubi. Museon ja Linnahalllin vierestä alkaa kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 avattu Kulttuurikilometri-kävelyreitti.

Avoinna huhtikuusta lokakuuhun, aukeaa uuden näyttelyn myötä jälleen 5.8. Ei pääsymaksua.

Delfoin oraakkelin jäljillä, osa 2

Muinaismuistoalue Delfoissa, Kreikassa
Tässä vielä näkymä muinaismuistoalueelta

Olimme suunnitelleet kulttuuripäivän jälkeen kiertelevämme vähän Delfoita ja menevämme illalliselle. Parin tuhannen asukkaan kylä on pieni ja kattaa pari isompaa katua, kymmenisen ravintolaa ja pieniä kauppoja. Vaan kuinkas kävikään..

Näkymä rotkolle muinaismuistoalueelta Delfoissa, Kreikassa
Oleanterit kukkivat kaikkialla
Delfoin katuja Kreikassa
Päivällä vielä paistoi aurinko

Juuri kun olimme lähdössä kaupungille alkoi tuulla todella kovaa ja näytti siltä, että ukkosmyrsky saapuu. Olimme lähdössä seuraavana aamuna aikaisin Ateenan kautta jatkamaan matkaa ja eväät olivat ostamatta. Säntäsin lähimpään kauppaan toivoen ehtiväni ennen myrskyä. Hotellin aulassa ovea avatessani se ei ensin auennut – tuuli niin kovaa! No, kauppaan päästiin ja ukkosrintamakin saavutti meidät. Siinä vanhan papan kaupan ovella hänen kanssaan sateen laantumista odotellessa meillä oli ihan hauska sananvaihto. Illallinenkin järjestyi hotellin lähes tyhjästä ravintolasta ja kengät pysyivät kuivina. Täällä söimme mm. viininlehtikääryleitä ja munakoisosalaattia, herkullista!

Delfoin laakso
Rotkolaakso ukkosrintaman kourissa

Illallisen jälkeen halusimme vielä varmistaa, että varauksemme on maksettu ja aikainen uloskirjautuminen hoituu aamulla nopeasti. Mutta mitä ihmettä – oli tullut väärinkäsitys ja varaus oli maksatta. Kello tuli puoltayötä, ulkona satoi kaatamalla ja hotellissa kävi oikeastaan vain käteinen. Korttikone ei ollut toiminut viikkoihin ja vanhanaikaista mankelia he välttivät käyttämästä. Olimme kyllä yrittäneet nostaa päivällä rahaa yhdestä kaupungin pankkiautomaatista, mutta juuri se ei ollut toiminut.

Arvaatteko miten tilanne selvisi? Hotellin respa kysyi kokeilimmeko niitä kahta muuta automaattia ja olisiko mitenkään mahdollista, että menisimme niitä kokeilemaan. Hymyilevän asiakaspalvelualttiuden taakse kätkeytyi lähes epätoivo saada hotellille heidän selvästi kaipaamansa maksu. Ei muuta kuin pakkauduimme respan autoon, ajoimme automaatille ja takaisin, ja vihdoin kaikki oli ok. Siinä small talkkailessamme kehuimme maan ja kaupungin kauneutta ja mieleeni jäi talouskurimuksen runnimassa maassa asuvan virkailijan lausahdus: ”Tämä on kiva maa vierailla, mutta kamala asua”.

Tie Delfoihin
Tie Delfoihin

Seuraavana aamuna lähdimme bussille jo ennen kuin aurinko oli kunnolla noussut. Delfoin ”bussiasema” on vastakkaiset pätkät jalkakäytävää kaupunkiin tultaessa. Lähtevät bussit tulevat kuvassa näkyvän, rotkon reunalla nököttävän hylätyn hotellin eteen. Delfoissa, kuten muualla Kreikassa, on paljon kulkukoiria ja -kissoja. Autioilla kaduilla laukkujamme raahatessamme eräs kulkukoira äkkäsi meidät. Ehkä hän ajatteli saada meiltä aamupalansa, mutta meininki alkoi käydä yhä aggressiivisemmaksi.

Kun tämä noutajan kokoinen peloton kaveri ei saanut ruuan murustakaan, alkoi hän purra meidän laukkujamme yrittäen estää meitä kävelemästä eteenpäin. Täytyy sanoa että siinä vaiheessa ei paljoa naurattanut! Hetken matkan päässä myös hänen isokokoiset kaverinsa liittyivät seuraan, mutta onneksi pitivät leukaluunsa aisoissa.

Lopulta olimme bussin tulopaikalla, mutta niin olivat myös koirat. Yritimme pysytellä mahdollisimman kaukana heistä ja vaikka eväitä olisikin tehnyt jo mieli, emme todella avanneet laukkujamme. Tuskallisen pitkältä tuntuvan ajan päästä vihreä bussi kurvasi eteemme ja olimme vihdoin matkalla pistaasien saarelle Aiginaan.

Lue myös postauksen ensimmäinen osa täältä.

Delfoin oraakkelin jäljillä

Apollon temppeli Delfoissa, Kreikassa

Tein elokuussa pienen kiertomatkan Kreikkaan, tuohon antiikin mytologian kehtoon. Matkan ensimmäinen etappi oli Delfoi. Delfoi, Delphi, myyttisellä paikalla on monta kirjoitusasua jo pelkästään latinalaisin kirjaimin. Tämä pieni vuoristokylä sijaitsee Parnassos-vuoren juurella kolmen tunnin bussimatkan päässä Ateenasta luoteeseen.

Lensimme Ateenaan illalla, josta aikomuksena oli jatkaa seuraavana aamuna Delfoihin. Olimme etukäteen selvittäneet bussin lähtevän Terminal B -nimiseltä bussiasemalta. Hotellin respasta taksia tilatessamme vastaanottovirkailija kuitenkin kieltäytyi ymmärtämästä määränpäätämme – ”ei täällä Ateenassa mitään terminal B:tä ole, A on kyllä”. Sen tiesimmekin, ja se oli aivan lähellä, mutta väärä paikka. Meille naureskellen hän tilasi kuitenkin taksin. Taksikuskin tultua tilanne oli hieman selvempi: terminal B:tä hänkään ei tiennyt, mutta tiesi kuitenkin mistä Delfoin bussit lähtevät.  Pääsimme kuin pääsimme oikealle asemalle, mutta viisi minuuttia bussin lähdön jälkeen.

Ateenan bussiasema
Tästä se bussi lähtee, kolmen tunnin päästä

Mitä siis tehdä kolmen tunnin odotuksella ateenalaisella bussiasemalla, joka on kartan ulkopuolella, edellisillan matkasta vielä väsyneenä, lämpötilan lähennellessä neljääkymppiä ja nälän kurniessa vatsassa? No tietenkin etsiä lähin ruokapaikka – ja varmistaa vielä asemalta, että löydämme varmasti takaisin.

Missään ei tietenkään toiminut wifi, joten suuntasin asemavirkailijan pakeille ja pyysin häntä kirjoittamaan lapulle terminaalin nimen ja osoitteen kreikaksi ja englanniksi. Voitte vaan kuvitella ilmeeni, kun sain lapun takaisin ja siinä luki kauniisti latinalaisin aakkosin ”Terminal A”. No tuota, ehkä hän meni sekaisin latinalaisissa kirjaimissa..Uskaltauduimme kuitenkin kiertelemään lähiympäristöön ja iltapäivällä olimme vihdoin bussissa.

Meno-paluu bussiliput muuten ostimme jo asemalta, mutta niitä olisi kyllä myyty vielä bussissa käteisellä. Reitti kiersi pikkukylien kautta ja kolmisen tunnin päästä olimme perillä.

Delfoin laakso Kreikassa
Näkymä hotellilta alas laaksoon ja merelle

Delfoissa majoituimme rotkon reunalla sijaitsevaan vanhaan 1950-luvulla rakennettuun hotelliin, josta avautui henkeäsalpaavat näkymät yli oliivipuulehtojen ja pinjamäntymetsien.

Hotelli Delfoissa, Kreikassa
Hotellin allasalueella

Hotelli oli hieno ja aikanaan ollut supertyylikäs, mutta ajan hampaan nakertama. Matkaoppaassa kuvattu ”luksushotelli omalla uima-altaalla ja kuntokeskuksella” ja hotelliravintolan ulkopuolella mainostetut drinkkien happy hourit pitivät paikkansa ehkä viimeksi 1980-luvulla.

Parnassos-vuori Delfoissa, Kreikassa
Tie oraakkelin luo, takana Parnassos-vuori

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olimme tulleet kylään tietenkin Unescon maailmanperintölistauksessa mukana olevan muinaismuistoalueen takia. Noin yhdeksän euron pääsymaksulla pääsi kiertämään neljä eri raunioaluetta kattavan kokonaisuuden, jonka lisäksi aivan oiva museo kuului hintaan. Kiersimme ensin Apollonin temppelin alueen. Aluetta kiertävä tie vei koko ajan ylemmäs ja ylemmäs keskipäivän auringon kuumottaessa täydeltä teholtaan. Täällä näimme mm. ihkaensimmäisen Delfoin oraakkelin ennustuspaikan eli ison kiven, jonka juuressa hän ennustuksiaan lausui, sekä tietysti Apollonin temppelin, jonka juurelta myöhemmät oraakkelit nauttivat höyrynsä  ennustivat. Ikävä kyllä höyryistä ei ollut vuonna 2015 tietoakaan..

Athene Pronaian temppeli Delfoissa, Kreikassa
Athene Pronaian temppeli

Kävimme myös Athena Pronaian pyhällä alueella, jonne piti kävellä autotien reunaa. Aluetta reunustaa Parnassos, jonka rinne laskeutuu jyrkästi alas laaksoon. Näkymät olivat upeat! Kesähelteellä oli vaikea kuvitella, että talvella tänne tullaan laskettelemaan.

Mutta mitä tapahtui saman päivän iltana? Siitä voitte lukea seuraavassa postauksessa..