Ihana neiti N. – Rakkautta 1920-luvun tyyliin

*Yhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa

Kuvittele verinen, juuri murhattu ruumis lojumassa puistossa. Yli-innokas piippua poltteleva poliisi jäljittämässä murhaajaa Turun talvisilla kaduilla. Vauhtia, suolenpätkiä ja lopulta: kiinni jäänyt syyllinen tunnontuskissaan. Onnistuitko? Hyvä, nyt voit unohtaa kaiken sen. Mielikuvalla ei nimittäin ole mitään tekemistä näytelmän kanssa, josta nyt kerron.

Juha Siltalan käsikirjoittama ja ohjaama Turun Kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut näytelmä Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus liittyy oleellisesti Turussa kultaisella 1920-luvulla todella tapahtuneeseen murhaan. Silti se ei ole salapoliisimysteeri tai edes murhatragedia. Se on näytelmä intensiivisestä rakkaudesta ja epätoivosta. Sadan vuoden takaiseksi todellisuudeksi varsin ajankohtainen.

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus
Kuva Otto-Ville Väätäinen ja Turun kaupunginteatteri

Rauhallisesti ja verkkaan etenevä näytelmä vie katsojan 1920-luvun Turkuun. Tuon ajan kaupungissa viihdyttiin mykkäelokuvissa, juopoteltiin salaa kuppiloissa ja pukeuduttiin tyylikkäästi. Turku rajautui ruutukaava-alueelle ja piirit olivat pienet: pahantahtoiset juorut kulkivat suusta suuhun sutjakammin kuin raitiovaunu pysäkiltä toiselle. Tässä maailmassa rakastuvat toisiinsa neiti Niininen ja maisteri Törnudd. Varovaisesti ja ujosti, mutta ehdottoman varmasti. Mutta kuten näytelmissä aina, ja tässä tapauksessa jopa tosielämässä, ei rakkaus ole vain kahden kauppa eikä elo irrallaan todellisuudesta. Päästäkseen tanssimaan ruusuilla, on sen eteen tehtävä uhrauksia. Toisin kuin yleensä todellisuudessa, uhraus vaatii ihmishengen menettämistä.

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus
Kuva Otto-Ville Väätäinen ja Turun kaupunginteatteri

Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus -näytelmää on miellyttävä seurata. Se ei takerru vain etenevään juoneen, vaan makustelee mukavasti 1920-luvun tunnelmoinnilla. Minna Hämäläisen ja Kirsi Tarvaisen rempseä murre vie mukanaan ja Mervi Takatalo sekä Tobias Zilliacus ovat rakkaudessaan vakuuttavia. Suurihiutaleinen lumisade tiivistää tunnelmaa koko näytelmän ajan. Vaikka näytelmän puvustuksen suunnitelleen Tuomas Lampisen mukaan asut eivät ole oppikirjaesimerkkejä ajan tyylistä, ovat ne minulle eletyn elävöittäjiä. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni elokuvateatteriin mykkäfilmiä katsomaan, kulkemaan yhdessä pääparin kanssa Auransillan pieltä kohti Kaskenmäkeä ja järkyttymään kansainvälistäkin lehdistöä ihastuttaneesta Suomen ensimmäisestä ”Hollywood-tyylin murhasta”.

Jos kaipaat iltaasi menneen ajan runollista rakkautta höystettynä muutamalla ripauksella paikallishistoriaa, draamaa ja tragediaa, suuntaa Turun Kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle katsomaan Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus. Esityskausi jatkuu 18.5. saakka. Verta ja väkivaltaa kaipaavat voivat avata television.

Mainokset

ÅST:n Jane Eyre on raikas, voimakas ja yhä ajankohtainen

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja Helen Burns (Kajsa Ek). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

*Yhteistyö Åbo Svenska Teaterin kanssa

Åbo Svenska Teaterin syksyn ensi-ilta Jane Eyre tempaisee katsojan mukaansa hulluttelevaan ja ilottelevaan tulkintaan Charlotte Brontën klassikkoromaani Kotiopettajattaren romaanista (1847/ suomennettu 1915). Anna Azcáraten ja Camilla Blomqvistin dramatisointi  on voimakas ja vahva.  Jos klassikkotekstin päälle on jossain vaiheessa kertynyt pölyä, puhaltaa Jane Eyre pois ne ensiminuuteilla.

Susanna Airaksisen ohjaaman ja sovittaman näytelmän alku on vaikuttava. Jane Eyre seisoo lavan etualalla alhaalla olevan esiripun edessä. Pyynnöistään huolimatta esirippu ei ensin näytä nousevan ylös. Janen edessä on este, joka hänen on voitettava.

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Koulukodin tyttöjä. Aaro Wichmann (vas.), Kajsa Ek, Amanda Nyman ja Tuuli Heinonen. Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Aaro Wichmann, Kajsa Ek, Tuuli Heinonen, Amanda Nyman sekä koulukodin opettaja Maria Temple (oik., Samuel Karlsson). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Esteitä ei Jane Eyren taipaleelta puutu. 1800-luvun englantilaiseen luokkayhteiskuntaan sijoittuva tarina alkaa Gatesheadin talosta, jossa orpo Jane kasvaa rouva Reedin kasvattilapsena. Janen persoona ei tunnu miellyttävän rouva Reediä ja hän hankkii Janelle paikan Lowoodin koulukodista. Koulukodin papin, herra Brocklehurstin (Bror Österlund) tullessa Gatesheadiin tapaamaan Janea jopa lavasteet tärisevät papin auktoriteettisen askeleen alla.

Tilanne Lowoodissakaan ei ole paljon helpompi. Koulukodin ihanteena on kasvattaa tytöistä lainkuuliaisia kansalaisia tietyn muotin mukaisesti. Pursuilevat persoonallisuudet pitää hillitä ja oma käytös hallita, ja väärät tavat ja ajatukset karsitaan armotta pois. Kohtaus, jossa oppilaat opettaja Maria Templen (Samuel Karlsson) opastamana kitkevät pois vääränlaiset kukat koulun puutarhasta on kaikessa metaforiudessaan upea. Itsetietoisen kaunis pionikin saa mennä – kukka, josta muodostuu Janen ja hänen persoonansa symboli. Kukkasymboliikka näkyy hienosti myös kohtauksessa, jossa Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja koulutoverinsa Helen Burns (Kajsa Ek) riehaantuvat talvisiin leikkeihin. Harmaan tylsä palttoo kääntyy kukkia pursuilevaksi satiinitakiksi, ja tytöt saavat hetken aikaa olla riemukkaan lapsellisia.

Jane Eyre Åbo Svenska Teaterissa, Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater
Jane Eyre (Tuuli Heinonen) ja isäntänsä Edward Rochester (Aaro Wichmann). Kuva: Pette Rissanen/ Åbo Svenska Teater

Janen elämässä tapahtuu muutos, kun hän 16-vuotiaana pääsee pois koulukodista. Pesti herra Edward Rochesterin (Aaro Wichmann) suojatin Adèlen (Alma Lillkung, osassa esityksiä) kotiopettajattarena tuo Janelle uusia ja jännittäviä käänteitä. Itsetietoinen ja rohkea Jane ei jää Rochesterin kodissa Thornfieldissäkään seinäkukkaseksi, vaan solmii luottamuksellisen suhteen isäntäänsä. Alkaako elämä vihdoin kunnolla Thornfieldin suojissa? Saako Jane osakseen koko elämänsä unelmoimaansa rakkautta? Tämän jätän katsojan itse koettavaksi.

Pirjo Liiri-Majavan suunnittelema lavastus ja puvustus täydentävät hienosti tarinaa. Samalla ne antavat myös paljon lisää tulkintaan. Jane vaihtaa monen kohtauksen välissä asua lennossa keskellä näyttämöä, kun muut hahmot kuorivat hänen yltään edellisen kohtauksen puvun ja sujauttavat päälle seuraavan. Hauska ja monimerkityksellinen puvunvaihto on kohtauksessa, jossa Jane ei saa lavalla olevilta muilta hahmoilta apua vetoketjun kiinnilaitossa. Hän hakeutuu esityksen pianistin luokse, joka mutkattomasti keskeyttää soittonsa ja vetää puvun vetoketjun kiinni. Maskeerauksen kautta tuodaan esille hahmojen eroavaisuuksia ja tulkintojen liioitteluja. Janen maski ja hiukset ovat hyvin luonnollisia ja luonnonlapsimaisia, kun osalla roolihahmoista on voimakas ja epäluonnollisen ilmeikäs maski.

Kari Mäkirannan kauniit sävellykset sekä osuvat sanoitukset rytmittävät tarinaa saaden siihen jälleen uusia kerroksia. Yksi mieleenpainuvimmista lauluista on Adélen (Alma Lillkung, osassa esityksiä) laulu Janen saapuessa taloon. Musiikki, valot sekä näyttelijöiden tanssiminen puolestaan muodostavat erityisen herkullisen kokonaisuuden ja diskotodellisuuden Thornfieldin tanssijaiskohtauksessa.

Noin 170 vuotta vanhan tekstin teemat naisen itsemääräämisoikeuden tärkeydestä, naisen asemasta yhteiskunnassa sekä siitä, että jokainen ansaitsee tulla aidosti rakastetuksi, ovat yhä ajankohtaisia. Elämänmakuinen, leikkisä ja raikas Jane Eyre on ehdottomasti yksi teatterisyksyn kohokohdista!

Jane Eyren esitykset 9.2.2019 saakka Åbo Svenska Teaterissa, Eerikinkatu 13, Turku. Esitys on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

Keltainen tiilitie vie Vartiovuorelle

*Yhteistyössä Turun Kesäteatterin kanssa

Vuonna 1900 julkaistu L. Frank Baumin teos Ihmemaa Oz on saanut  sukupolvet toisensa jälkeen haaveilemaan sateenkaaren tuolta puolen löytyvästä  satumaisesta Ihmemaasta. Kirjan pohjalta tehtiin Broadway-näytelmä jo vuonna 1902, mutta suuren yleisön tarina saavutti vuonna 1939. Tuolloin tarina julkaistiin Technicolor-värisenä elokuvana. Ja nyt näytelmä nähdään Turun Kesäteatterissa Tom Petäjän dramatisoimana ja ohjaamana. Tempaudu siis mukaan tanssin ja laulun pyörteisiin ja lähde Dorothyn  sekä ystävien matkassa kohti Ihmemaa Ozia!

Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Leijona, Dorothy, portinvartija, Variksenpelätti ja Peltinen Smaragdikaupungin portilla. Kuva Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Täytyy tunnustaa: ennen Taikuri Ozin ensi-iltaa minua jännitti. Ihmemaa Oz -elokuva oli yksi lapsuuteni katsotuimmista elokuvista, joten muuttaisiko näytelmä sen luomat muistot? Elokuvassa saippuakuplasta laskeutuva Pohjoisen Hyvä Noita Glinda oli huumaavan kaunis, hyvyyttä huokuva ja mystinen. Millaiseksi Glinda on tässä tehty? Entä keltainen tiilitie, kai se löytyy näytelmästä uudistuksista huolimatta? Kuinka paljon näytelmää on muokattu alkuperäisestä?

Dorothy saapuu Maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy saapuu maiskiaisten keskelle Ihmemaahan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Variksenpelätti löytävät Peltisen. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Huoleni olivat turhia. Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella tämä monille tuttu tarina on sovitettu uudelleen, kuitenkaan unohtamatta tarinan peruselementtejä ja hahmoja. Mukana menossa kohti mystistä Taikuri Ozia ja Smaragdikaupunkia on perinteinen seikkailijajoukko: Dorothy (Maiju-Riina Huttunen), Variksenpelätti (Elviira Kujala), Leijona (Samu Loijas) ja Peltinen (Thomas Dellinger). Kaksi noitaa, Lännen Ilkeä Noita (Lauri Ketonen) varisapureineen (Jarkko Kallionpää ja Markus Niemi) sekä Pohjoisen Hyvä Noita (Miia Wakonen) sekoittavat pakkaa tahoillaan, ja lopulta vastassa on itse Taikuri Oz (Markus Niemi). Näytelmän pääroolien esittäjien lisäksi lavalle nousee miltei parikymmentä nuorta ja lasta esimerkiksi maiskiaisina ja vihreän Smaragdikaupungin asukkaina.

Vaikka Taikuri Ozissa ei olekaan kimmeltäviä saippuakuplia, tiesin jo paljon ennen ensimmäisen näytöksen loppua, että tämä on yksi parhaista kesäteatterinäytelmistä, joita olen nähnyt. Eikä seurani ollut eri mieltä kanssani. Taidokkaasti Dorothy seurueineen johdattaa katsojat seuraamaan heidän matkaansa lumoutuneina. Muutoksia näytelmässä toki on, mutta uudistukset ovat raikkaita ja hauskoja. Myös huumoria riittää, kuten kesäteatterissa kuuluukin. Ja onneksi kesäisten näytelmien yleinen pieruhuumori  on varsin vähäistä, joskin se tuntuu vetoavan yleisöön täälläkin. Eikä rakkauttakaan ilman tässä näytelmässä jäädä!

Nimirooleissa olevat näyttelijät tuovat loistavasti esille hahmojensa luonteita ja toiveita. Kaikki suoritukset ovat hienoja, mutta Lännen Ilkeän Noidan roolisuoritus on erityinen! Näytelmässä Lauri Ketonen pääsee loistamaan miltei pääroolissa ja se hänelle suotakoon, suoritus on sen verran loistava. Mukana olleen esikoisen mielestä taasen Taikuri Oz on verraton, jonka vihreänä kiiltevä pää huvittaa vielä monta päivää esityksen jälkeen.

Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy, Variksenpelätti ja Peltinen tapaavat Leijonan. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri
Dorothy ja Lännen Ilkeä Noita unikkopellolla. Kuva: Mikko Vihervaara / Turun Kesäteatteri

Ja vaikka Vartiovuorella ei lennähdetä Ihmemaahan tutun melodian turvin, on Valtteri Lipastin musiikki yksi näytelmän kantavista voimista läpi seikkailun. Jopa niin paljon, että huomaan vielä viikko ensi-illan jälkeen laulavani Matkalaulua toistuvasti. Jos et ole vielä päässyt näytelmää näkemään, löytyy Turun Kesäteatterin sometileiltä maistiaisia näytelmästä ja sen musiikista!

Kopauta punaisia paljettikenkiäsi kolmesti vastakkain – pian olemme jo Ihmemaassa!

Turun Kesäteatteri Vartiovuorella, Vartiovuori, Turku. Esityksiä 11.8.2018 saakka. Suositus yli 3-vuotiaille.

Kohta se on täällä – sormussaaga Turun Kaupunginteatterissa

Taru sormusten herrasta Turun kaupunginteatterissa

Torstaina 15. helmikuuta Turun Kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa suurproduktio  Taru sormusten herrasta. Tätä fantasiaseikkailunäytelmää ovat varmasti monet odottaneet, sillä J. R. R. Tolkienin kirjasaagan maailmanlaajuisesta suosiosta huolimatta  vain harvat teatterit ovat tarinaan uskaltaneet tarttua. Ja malttamattomana odotan esityskauden alkua minäkin. Onneksi turkulaiset ovat rohkeita!

Onneksi pääsin tutustumaan näytelmään ja sen valmisteluihin  jo etukäteen. Turun Kaupunginteatterin pressitilaisuudessa saamani ensivaikutelmat produktiosta olivat päätähuimaavia.  Tilaisuudessa saimme esimakua itse näytelmästä ja kuulimme tarinoita ja tietoa kulissien takaisesta uurastuksesta. Pääsimme jo ennakkoon näkemään muutaman kohtauksen näytelmän kolmannesta osiosta. Kohtasimme Frodon, Samin ja Klonkun uuvuttavalla matkallaan kohti Tuomiovuorta ja saimme aavistuksen örkkien häpeämättömästä uhkaavuudesta. Tietenkin nämä katkelmat näytelmästä olivat aivan liian lyhyitä, niin mielelläni olisin uppoutunut pehmeiden penkkien ja saagan pauloihin koko iltapäiväksi.

Turun Kaupunginteatterin noin neljä tuntia kaksine väliaikoineen kestävä Taru sormusten herrasta -näytelmä koostuu kolmestakymmenestä näyttämökuvasta. Tolkien-fanit voivat huokaista helpotuksesta, sillä näytelmän dramatisoinnissa on luotettu Tolkienin kirjoihin, huomattavasti sotaisamman elokuva-version sijaan. Vaikka kohtausten karsintaa on kuulemma jouduttu toisinaan tekemään rankallakin kädellä, on kaikki tärkeä edelleen mukana. Näytelmä seuraa tiiviisti sormuksen matkaa, eikä seikkailullisuutta tarinasta puutu.

Näyttelijöitä Päänäyttämön lavalle nousee kaksikymmentäkaksi. Eikä kukaan heistä pääsee hengähtämään, sillä rooleja on ainakin tuplamäärä. Ja millaisia rooleja: sormussaattueen, örkkien ja haltijoiden lisäksi näyttelijät saavat esittää niin lukittaren jalkoja, entin silmiä, puolikasta jokea kuin Sauronin suuta. Vain pienet hobitit saavat kulkea vaarallista matkaa yhden roolinsa varassa, syystäkin.

Näytelmässä otetaan myös koko lava haltuun, ihan sinne seitsemän metrin huimaavaan korkeuteen saakka. Luvassa on siis ilmalennätyksiä, jännitystä, miekkataiturointia ja pyrotekniikkaa. Myös pressissä näkemäni maskeeraukset ja puvustukset antavat odottaa näytelmältä paljon. Örkkien maskit näyttävät juuri niin kuvottavilta harottavine hampaineen, että heistä lähtevän löyhkän miltei haistaa. Gandalf valkea, valoissa hohtavine partoineen, on suoraan Keskimaasta laskeutunut velho ja Klonkku on juuri sellainen syvältä maan sisästä noussut kadotettu kuin kirjoissakin.

Tällä kerralla saimme vain pienen maistiaisen näytelmän lavastuksesta Rautaportteineen ja lavan ylle kaartuvine mahtisormuksineen. Jään siis innolla odottamaan muun muassa lavalle kohoavaa maissipeltoa, jonka 7000 lehteä on yksittäin valmistettu tätä varten. Kolmiosaisessa näytelmässä riittää varmasti ihmeteltävää ja ihailtavaa koko rahan edestä, onhan näytelmä työllistänyt miltei sata teatterin työntekijääkin.

Hetken vielä maltan odottaa, millainen mahtaakaan olla koko näytelmä kun jo nyt tarina vei mukanaan. Odotatko sinä ensi-iltaa yhtä innoissasi?