Historiallinen Myllymäki Uudessakaupungissa

Mamsellimylly ja vanha vesitorni Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Varsinais-Suomessa meren rannalla oleva Uusikaupunki mielletään usein kesäkaupungiksi. Siellä on kuitenkin kaunista myös näin syksyisin. Yksi kiinnostava vierailukohde on Myllymäen puisto (Myllyrinne 3, Uusikaupunki), joka on vain muutaman korttelin päässä torista. Puistoistutusten, puulajipuiston ja lasten leikkipuiston lisäksi Myllymäellä on neljä eri tyyppistä tuulimyllyä. Vastikään kunnostetut myllyt ovat nyt entistä ehompia.

Punaiset tuulimyllyt ja niiden vieressä ylväänä seisova vanha vesitorni näkyvät jo kauas. Puistoalueen perusti jo 1930-luvulla kauppaneuvos Johan Nordström. Hän toi nämä pääasiassa 1800-luvulla rakennetut myllyt mäelle, ja yhdessä ne muodostavat hienon, valtakunnallisestikin arvokkaan kokonaisuuden.

Myllymäellä on myös vanha vesitorni, jonka näköalatasanteelle olen joskus päässyt ihailemaan maisemia. Muistan vieläkin, miten ylös vieviä rappusia tuntui olevan loputtomasti! Näkymät noin 30 metriä maanpinnasta olevalta tasanteelta olivat huikeat. Harmillisesti vanha vesitorni on nykyisin yleisöltä suljettu.

Mamsellimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Mamsellimylly ja keltamatara Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Myllynkivi Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Vanhan vesitornin vieressä on mamsellimylly. Mamsellilla on aivan kuin helmat, kun myllyn sivut levenevät maata kohti. Puuosat ovat sammaleesta puhtaat ja iloisen punaiset. Pärekatto ja hauska pärekaton nuppi lähes hohtavat uutuuttaan. Jokaisessa myllyssä on kyljessään valkopohjainen kyltti, jossa kerrotaan myllyn historiasta. Mamsellista mainitaan esimerkiksi ”Mylly on joko siirretty muualta tai rakennettu Temsan kalliolle Raumalle 1873 tai 1874. Omistanut Juhan Temsa.” Myllymäelle se tuotiin 1932.

Mamsellimyllyn vieressä on kalliota, jonka vierestä kurkottelee pikkukukkainen keltamatara. Ruoho on varmaan jo kauan sitten menettänyt vihreän värinsä kuivan kesän takia. Siellä täällä on vanhoja myllynkiviä koristeina.

Kehäsiipimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kehäsiipimylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Mamsellimyllyn vieressä on kehäsiipimylly. Tämä mylly eroaa muista mäen myllyistä komealla ympyränmuotoisella kehällään, joka sekin on vasta uusittu. Myös kehäsiipimyllyn helmat ovat leveät. Alkujaan kehäsiipimylly on rakennettu Rauman maalaiskunnan Vasaraisten kylässä, Koijärven torpassa noin vuonna 1909.  Mäelle se tuotiin vuonna 1933.

Harakkamylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Harakkamylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Harakkamylly komeine siipineen ei paljoa kehäsiipimyllylle kalpene. Mylly on kaksiosainen, ja yläosa on liikuteltavissa tuulen mukaan alaosan jäädessä paikoilleen. Harakkamylly on rakennettu vuonna 1838 Rauman Kaunisjärven kalliolle. Kortelan kylän kautta se tuotiin Myllymäelle vuonna 1933.

Lilja ja varvasmylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Varvasmylly Myllymäellä Uudessakaupungissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Viimeisenä, leikkipuiston päässä puistoa seisoo kontti- eli varvasmylly. Myllyn sivut ovat suorat, ja alhaalla joka sivulla on hirsiset varpaat. Varvasmyllyssä koko myllyrakennus käännetään tuulen mukaisesti. Tämän varvasmyllyn on rakennuttanut laivanvarustaja Lindroth vuonna 1860 Nervanderin puistoon. Uudenkaupungin museoyhdistys lahjoitti myllyn Johan Nordströmille vuonna 1933.

Myös Myllymäen ympäristössä on nähtävää. Mäen juurella, pienellä Myllykadulla on Uudenkaupungin museoon kuuluva Merimiehenkoti-museo (Myllykatu 18). Suloisessa punaisessa puutalossa oleva museo on avoinna kesäkaudella. U:gin museon Wahlbergin museotalo (Myllykatu 10) on vielä avoinna. Siellä on nähtävillä 26.10.2018 saakka vaihtuva näyttely Kartsalla – uusikaupunkilaisnuorison vapaa-aikaa 1950–1990 -luvuilla.

Lue myös kirjoitus kierroksestani Uudenkaupungin puutaloissa Ugin vanhat talot -tapahtumassa kesällä 2017.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Itäharjun kolerahautausmaan portti

Vilkkaan Helsingintien lähellä, Kalevankadun varrella, sijaitsee yksi kaupungin kiinteistä muinaisjäännöksistä. Kalevanpuiston laidalla, kiviaidan ympäröimänä ja osittain puiden peitossa, alue helposti jää katseilta piiloon. Paikalla ei ole edes kylttiä tai muistolaattaa kertomassa paikan historiasta. Olemme saapuneet Itäharjun kolerahautausmaalle.

Vuonna 1831 pelko hiipii suomalaisiin. Maailmalla jyllännyt ja kuolemaa niittänyt kolera oli saapunut myös Suomeen. Syyskuun neljäntenä päivänä  sai kolera ensimmäiset uhrinsa myös Turussa. Vain neljä vuotta aikaisemmin liekit olivat tuhonneet suuren osan kaupungista ja nyt yli 230 henkeä* koki kohtalonsa neljä kuukautta jylläävän kulkutaudin kourissa. Vaikka koleraa saatettiin pitää köyhien vitsauksena, se ei Turussa katsonut luokkaa, vaan siihen kuoli ihmisiä säätyyn katsomatta.

Hautamuistomerkkejä Itäharjun kolerahautausmaalla

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Koleraan kuolleet eivät saaneet perinteisiä hautajaisia eivätkä he päässeet viimeiseen lepoon yleiseen kirkkomaahan. Tartuntavaaran takia hautaukset toimitettiin usein nopeasti, kuolemaa seuranneen yön hämärissä. Kulkutautisten hautausmaiden tuli sijaita kaupungin rajojen ulkopuolella. Koleraepidemian vallattua kaupungin perustettiin Turkuun kaksi hautausmaata uhreja varten. Itäharjun kolerahautausmaa on näistä toinen.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Itäharjun kolerahautausmaan hautakiviä

Lokakuun aurinko paistaa kirkkaasti ja luo upeita varjoja puistikkoiselle hautausmaalle. Ruskan väreissä loistavat vaahteranlehdet eivät kerro siitä epätoivosta, jonka kolera toi kaupunkiin. Jäljellä on vain muutama hautakivi ja metalliristi muistuttamassa menneestä ja taudin tasa-arvosta. Muut hautamuistomerkit ovat vuosisatojen saatossa maatuneet tai tuhoutuneet. Joulukuussa 1831 kuolleen Leipurimestari Carl Wahlgrenin hautakivessä kuolinsyyksi mainitaan kolera. Paljon muuta ei Turkua 1800-luvulla vaivanneista kolera-aalloista ole nykykulkijaa muistuttamassa.

Itäharjun kolerahautamaalla ei ole koskaan tehty arkeologisia tutkimuksia, eikä sinne haudattujen tarkkaa määrää tiedetä.  Tieto hautausmaan olemassaolosta on kuitenkin säilynyt. Turun toisella kolerahautausmaalla on ollut huonompi kohtalo. Kakolanmäenrinteellä sijaitseva kolerahautausmaa, jota aikanaan kutsuttiin Linnanfältin hautausmaaksi,  jäi unohduksiin jo 1800-luvun kuluessa. Se löydettiin uudelleen 1900-luvun alussa kaivaustöiden yhteydessä ja muutaman kerran uudelleen vuosien saatossa kun alueella kaivettiin ja luita alkoi putkahdella esille. Edellisen kerran paikalla tehtiin arkeologisia pelastuskaivauksia tänä kesänä. Kaivauksien antiin voi tutustua vaikka tästä linkistä Ylen uutisointiin. Tämän jälkeen Kakolanrinteen hautausmaankaan olemassaolo tuskin enää pääsee unohtumaan keneltäkään vaikka paikalle rakennetaankin päiväkoti.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Jos kaipaat lisätietoa koleran vaiheista Turussa, kannattaa tutustuminen aloittaa vaikka Sofia Paasikiven  vuonna 2016 valmistuneesta kulttuurihistorian pro gradusta. Se on löytynyt sähköisenä versiona Turun yliopiston Doria-tietokannasta.

*Sofia Paasikiven pro gradun mukaan (s. 46) aikalaislähteissä kuolleiden määrän mainitaan olleen jopa 577 vuosien 1831-32 aikana.

Lentävä suomalainen on jälleen Turussa

Lentävä turkulainen
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

* Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Jo kuukauden Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä pyörinyt Paavo -lentävä turkulainen tuo legendan takaisin synnyinkaupunkiinsa. Eikä vain katsauksena historiaan vaan elävänä. Roope Lipastin käsikirjoittamassa näytelmässä Nurmi edelleen sinnittelee vanhan kotitalonsa nurkissa, harmillisena esteenä kaupungin uudistumiselle ja tornitaloille, toisaalta mahdollisuutena jättipotin avaavaan markkinointiin.

Näytelmän mukana matkataan läpi Nurmen elämänvaiheiden: lapsuuden juoksupoikavuosista niihin ensimmäisiin kultakisoihin, maailmanennätyksiin, valtameren taakse Amerikkaan sekä juoksu-uran loppumetreille ja lopulta liikemiesvuosiin. Näytelmä kuljettaa sujuvasti mukanaan vuodesta toiseen. Aikamatkojen lomassa palataan takaisin nykyhetkeen, jossa  kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Niin grynderit, kaupunki kuin mainostajat haluavat saada osansa legendasta, mutta mitä juoksijalegenda itse haluaa?

Paavo -lentävä turkulainen näytelmä
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Näytelmä on kiinnostava ajankuva. Pieni pilke silmäkulmassa näytelmä irvailee yhteiskunnan nykymenolle ja kotikaupunkimme päättäjille. Kaikki vanha kannattaa jyrätä maan tasalle ellei se tuota, ja päätöksenteossa muut kuin kokoomus vaietkoon. Vanhan Nurmen mukana kohtaamme niin sosiaalihuollon hellän huoman, itseoikeutetut talonvaltaajat kuin rahanahneet kaavoittajat ja mainostoimiston väen. Näyttelijät saavat hahmojensa karikatyyriset piirteet sujuvasti esille, ja se naurattaa.

Paavo – lentävä turkulainen kaataa jalustoja. Näytelmän tähdeltä, Paavo Nurmelta, on riisuttu hyvyys. Hän näyttäytyy rahanahneena ja itseriittoisena ihmisenä. Paavo haluaa pärjätä, ja pärjää yksin. Se ei naurata. Mutta kumpi saakaan viimeisen sanan, itseensä uskova ja muita halveksiva nuori Paavo uransa huipulla vai loppunsa kohtaava yksinäinen vanhus? Saako kaupunki tarvitsemansa keulakuvan ja Paavo rauhan?

Markus Järvenpää Paavo Nurmena
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri
Heikki Nousiainen Paavo Nurmena
Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Paavo – lentävä turkulainen Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 10.3.2018 saakka.

Ohjaus: Jarno Kuosa.
Rooleissa: Heikki Nousiainen, Markus Järvenpää, Aksa Korttila, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Ulla Reinikainen, Ulla Koivuranta ja Kimmo Rasila.

Aurajoella – turkulaista kesäteatteria

Vanhoja nostureita Aurajoen rannalla, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

On leppeä, aurinkoinen kesäilta. Pyöräilen Aurajoen rantaa hiljakseltaan kohti entistä telakka-aluetta. Ohitan sillan, kaksi, kolme. Förin kohdalla sillat loppuvat, ja väkeä menee tälle ja toiselle puolelle jokea keltaisen kaupunkilautan kyydissä.

Jatkaessani eteenpäin kuulen veden solinaa. Achim Kühnin vanhaan satamanosturin betoniosaan tehdystä, merenneidon pyrstön näköisestä Harmonia-veistoksesta valuvat vesivirrat jokeen. Nyt tuoksuu terva: Varvintorin rannassa komeilevaa museolaiva parkki Sigyniä on taas tervattu.

Perillä ravintola Göranin terassilla Forum Marinumin Kruununmakasiinilla istahdan alas. Viereisellä nurmialueella näyttelijät vetävät alkulämmittelyä. Joku heistä laulaa Suurlähettiläitä avatessaan ääntään. En kai ole tullut katsomaan ihan näin turkulaista kesäteatteria? Luvassa on kesän turkulaisimmaksi teatteriesitykseksi mainostettu TEHDAS Teatterin Aurajoella – tarina  rautakourista ja perhosista. Telakka-alueeseen kuuluneessa köysitehdas Manillassa majaileva teatteri on rantautunut alajuoksulle ihkaensimmäisen kesäteatteriproduktionsa kanssa.

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Rautakouria eli telakkatyöläisiä ja perhosia eri muodoissaan riittää seuraavan kaksituntisen. Eeva Siivosen käsikirjoittama ja Timo Väntsin ohjaama esitys sijoittuu väljästi 1800 – 1900-luvun Turkuun. Se tarjoaa väläyksiä menneestä Turusta sekä sen teollisesta historiasta. Tapahtumia katsellaan esimerkiksi maalta muuttaneen Toukon ja kortteerinpitäjä Niämiskän näkökulmista. Välillä ollaan telakan porttien pielessä työpäivän loputtua, kohta Aninkaistenmäen ahtaassa kortteerissa, sitten Juseliuksen paitatehtaalla tehtaan johdon käskytettävänä.

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Aurajoella-teatteriesitys ravintola Göranilla Turussa

Tarinat ja aikakaudet lomittuvat hienosti keskenään. ”Kuin avaisi kirjaa eri kohdista”, toteaa seuralainen. Näyttelijäntyö on taitavaa ja lauluosuudet mukaansatempaavia. Esityksessä on hyödynnetty jokaisen viiden näyttelijän vahvuuksia. Oskari Ellilän (mm. Toivo) ja Helena Markun (mm. Lempi) elinvoimainen ja ryöpsähtelevä ilmaisuvoima piirtää nuoret roolihahmot katsojien eteen. Nuorta riemua tasapainottaa Pasi Lappalaisen (mm. Taisto) arvovaltaisemmat, elämää nähneet roolit.

Nukketeatteritaiteilija Maija Westerholm (mm. Reetta) saa kanssanäyttelijöineen tarpeiston heräämään taidokkaasti henkiin ja Tuula Amberlalle (mm. Niämiskä) on itseoikeutetusti annettu muutama oma soolo. Kahden muusikon, Jukka Lehtisen ja Harri-Tapio Siivosen, muodostama, portaikon suojissa istuva bändi toteuttaa upeasti säestykset ja osan näytelmän äänitehosteista.

Essi Kotaviidan puvustus ja Timo O. Niemisen lavastus ja tarpeisto tukevat tarinaa. Suht haastava esitystila on käännetty eduksi. Pientä lavaa jatketaan ravintolan terassilla ja muilla ympäröivillä rakenteilla. Välillä Kruununmakasiinin portaikko kumisee ja portaikon päästä raikaa laulu. Lavan edessä komeilevat höylät puolestaan ensin luovat tunnelmaa ja sitten otetaan osaksi tarinaa nukketeatterin keinoin.

Museolaiva Fregatti Suomen Joutsen Aurajoessa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Päivänkakkara-veistos Forum Marinumin nurmella, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Jani Rättyän ja Antti Stöckelin Päivänkakkara on ollut tässä kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011

Myös ympäröivä miljöö istuu upeasti esitykseen. Näytelmän taustalla näkyvät museolaiva fregatti Suomen Joutsen, vastapäinen telakkarannan alue ja taivaita kurottelevat  nosturit.  Aurajoella seilaa veneitä ja laivoja ees taas. Jossain kohtaa vierestä alkaa kulkea ihmisiä vetäen matkalaukkuja: Ruotsinlaivat ovat lähdössä. Satamaan matkalla olevan junan tasoristeys kilkattaa. Terassikatsomosta muodostuukin idyllinen kesäkeidas, soppi, jossa on samaan aikaan läsnä historia ja nykyisyys.

Sokerinrannan taloja ja Aurajoki, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kotimatkalla poljen Sokerinrannan ohi. Auran sokeritehtaan, merkittävän turkulaisen tehdasmiljöön, paikalla on iso asunto-osakeyhtiö. Niin se kaupunki jatkaa elämäänsä.

Esityksiä 27.8.2017 asti. Ravintola Göran, Linnankatu 72, Turku. Osa esityksistä on Turbaani-kaupunkifestivaalin ohjelmistossa.

Esityskuvat: Jussi Virkkumaa/ TEHDAS Teatteri