Aikamatka 1800-luvun syrjäkujille

WP_20150622_017_2

WP_20150804_036

Vaikka koulut  ja päiväkodit ovat jo avanneet ovensa, kesä jatkuu edelleen. Luostarinmäen käsityöläismuseo on yksi kesäkohteistani Turussa. Vaikka museo itsessään ei paljoakaan muutu vuosien varrella, silti sinne jaksaa palata uudelleen. Museokortin innoittamana ja mahdollistamana ehdin käydä tänä kesänä paikan päällä muutamankin kerran nauttimassa puutalokortteleiden tunnelmasta.

Toisin kuin monet muut ulkomuseot, käsityöläismuseon rakennukset ovat alkuperäisellä paikallaan, osana Turun katukuvaa aivan samoin kuin jo muutama sata vuotta sitten. Paikan viehätys ehkä onkin juuri sen pysyvyys. Talot  ovat olleet samalla paikalla jo pitkään, kestäneet ajan muutoksen, mutta silti edelleen ovat kaikkien kiinnostuneiden tavoitettavissa. Museokorttelit ovat säilyneet vuoden 1827 Turun palosta ja tätä paloa edeltävää aikaa museossa halutaankin tuoda esille.  Asunnot on entistetty 1800-lukua vastaaviksi vaikka asukkaita museoalueella on riittänyt 1900-luvun lopulle saakka.

luostarinmäen käsityöläismuseo 2015
luostarinmäen käsityöläismuseossa
Luostarinmäki

Vierailu käsityöläismuseossa antaa kävijälle mahdollisen kuvan siitä, miten 1700–1800-lukujen vaihteessa kaupungin syrjäisemmillä alueilla ja puutalokortteleissa elettiin ja työskenneltiin. Itseäni tämä aikamatka jaksaa vuodesta toiseen viehättää. Vieraillessa voi kuvitella  kurkistavansa toisten ihmisten elämään ja koteihin. Ehkä juuri tältä tässäkin asunnossa näytti ennen suurta paloa? Sokkeloiset eteisrakennelmat, jyrkät portaat vinttihuoneisiin ja narisevat lautalattiat kiehtovat ja oma tasainen rappukäytävä tuntuu tylsältä ja mitäänsanomattomalta. Vasta tervatut tikapuut pihamailla levittävät vahvaa tuoksuaan ja yrttimaat pihoilla antavat kuvan entisestä omavaraistaloudesta. Rakennuksissa työskentelevät käsityöläiset, savenvalajat, pitsinnyplääjät ja suutarit, sekä ajan asuihin pukeutuneet oppaat, luovat kuvasta elävän. Ainoastaan eläimet, hajut ja äänet puuttuvat.

Parhaillaan Luostarinmäen käsityöläismuseossa vietetään käsi-työtaidonpäiviä (19.-23.8.) ja museossa on myös esillä näyttely Luostarinmäen vaiheista ja museon perustamisesta 20.9. saakka.

Cafe Qwensel ja Fika Café

Cafe Qwensel Apteekkimuseo ja Qwenselin talon sisäpihalla Turussa

Kesä on yhtä kuin kivat kahvilat. Viime viikolla vierailin iki-ihanassa Cafe Qwenselissä Apteekkimuseon ja Qwenselin talon suojaisalla sisäpihalla. Museon talot ovat 1700-luvulta ja miljöö on hieno. Aurinkoisena päivänä sisäpihan pöydät ovat täynnä kahvittelijoita, mutta huonolla säällä sisälläkin on tilaa.

Kahvilan tarjoomukset eivät miljöölle kalpene ja ovat aikakauden mukaisia. Kahvilan sivuilla mainitaan niiden olevan lisäksi lisäaineettomia ja lähiruokaperiaatteita kunnioittavia. Tarjolla oli esimerkiksi raparperipiirakkaa ja britakakkua ja kahvi tuodaan pöytään kuparipannussa.

Kahvittelu ei jäänyt vain tähän, sillä kävin myös Fika Caféssa Piispankadulla. Ett Hem -museon viereen vanhaan keltaiseen puutaloon avatussa kahvilassa vitriini on kukkuroillaan herkullisia makeita ja suolaisia leivonnaisia, joista monet näyttivät olevan gluteenittomia. Tee tuotiin pöytään teepannussa. Kahvila on pieni ja miljöö Cafe Qwenseliin verrattuna modernimpi.

Vierailun arvoisia molemmat!

Cafe Qwensel, Apteekkimuseon sisäpiha, Läntinen Rantakatu 13b, Turku

Fika Café, Piispankatu 14, Turku