Hyvän makuinen (vas., akvarelli) ja Hyvän mukainen (akvarelli)
Kesäinen Suomi on täynnä kiinnostavia matkakohteita. Itä-Uudellamaalla Porvoon saaristossa on niistä yksi: Pellinki. Jo ajomatka Pellinkiin on tunnelmallinen, ja ohi vilisee kauniita maalaismaisemia sekä hyvin hoidettuja pihapiirejä. Saavun Tirmon rantaan ja ylitän Suninsalmen lossilla. Vielä lyhyt ajomatka Suur-Pellinkiin merenrannalle ja olen perillä.
Olen tullut käymään Galleria ArtMarinassa, paikallisen taiteilijan Terttu Schroderus-Gustafssonin pitämässä taidegalleriassa. Astun idylliseen, satavuotiaaseen punaiseen mökkiin sisälle. Sen seinille, pöydille ja ikkunalaudoille on aseteltu esille Schroderus-Gustafssonin maalauksia ja kortteja.
Sumusade (vas., akvarelli), Valon lähteellä (akvarelli) ja kipsitaulujaAurinkoiset triptyykki (vas. ylhäällä, tempera), Hehku (tempera), Päivän valossa (akvarelli), Lumme (öljypastelli) ja Maria ja lapsi (sekatekniikka)Tunnen tuoksun (vas., akvarelli) ja Ruusun hohto (akvarelli)
Kiertelen ihastelemassa teoksia, joita on esillä eri kokoisia, eri aiheisia ja eri tavalla kehystettyjä. Muun muassa tempera-, akvarelli- ja akryylitekniikalla tehtyjen teosten aiheina ovat usein luonnon eri elementit tai kiinnostavat, häilyvät ihmishahmot. Aurinkoiset triptyykki -,Hehku– ja Päivän valossa -teoksissa on kuvattu unikon kukkia loimuavan värikylläisesti.
Akvarellityöt Tunnen tuoksun ja Ruusun hohto on aseteltu rennosti toisen huoneen ikkunalaudalle. Kirkkailla, luonnollisilla väreillä maalatut työt ovat kuin utuiset muistot tutusta, tuoksuvasta kasvista. Miten kauniita!
Janne Henriksson Pienveistosten karhuveistoksia, takana Terttu Schroderus-Gustafssonin Mereni mun -temperamaalaus
Terttu Schroderus-Gustafssonin maalausten lisäksi galleriassa on esillä myös betoniveistoksia sekä korutaidetta. Jo astellessani gallerialle olen kiinnittänyt huomioni talon kulmalla olevaan Janne Henriksson Pienveistosten kolmen hylkeenpään suihkulähteeseen, joka solisee rauhoittavasti. Vesi pulppuaa hylkeiden suista, ja teos on leikkisän hauska.
Sisällä galleriassa on esillä lisää porvoolaisten Janne ja Marina Henrikssonin tekemiä, ulos tarkoitettuja pienveistoksia, muun muassa samaa hylje-aihetta jatkava hyljepariskunta, karhuja sekä lattialla kävijää tapittava valkoinen jänis.
Alva Henriksson Designin koruja on aseteltu kauniisti gallerian neljännen huoneen pöydälle merimaiseman ääreen. Helsinkiläisen korusuunnittelija ja lasitaiteilija Henrikssonin hopeasta ja Muranon lasista tekemät kaulakorut ja sormus ovat hennon kauniita. Muranon lasihelmet hehkuvat kirkkaanvihreän ja -sinisen sävyissä. Tällainen kaulakoru kruunaisi juhla-asun upeasti!
Galleria ArtMarina, Eidiksentie 261, Suur-Pellinki, Porvoo. Galleria on avoinna kesäkuusta elokuun loppuun lauantaista sunnuntaihin klo 12–18. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Juhannus, jussi, keskikesä, mittumaari. Rakkaalla vuotuisjuhlalla on monta nimeä. Kaupunkijuhannus on entistä suositumpi tapa viettää keskikesän juhlaamme. Vietät sen sitten Turun seudulla kotona tai kylässä, ei neljän seinän sisälle tarvitse jäädä. Erilaisia tapahtumia ja muuta ajanvietettä löytyy moneen makuun. Haluaisitko juhannussaunaan tai katsomaan kokkoa? Onnistuu, vaikka omaa mökkirantaa ei olisikaan! Aukioloajat ja hintatiedot kannattaa varmistaa tapahtumien omilta sivuilta.
Juhannussaunassa
Mikäs olisikaan sen suomalaisempaa kuin saunoa putipuhtaaksi juhannusjuhlan kunniaksi? Oman mökkisaunan puuttuessa on Turun seudulla monta mahdollisuutta päästä juhannussaunaan.
Forum Saunassa (Kurjenmäenkatu 17, Turku) heitetään juhannuslöylyt jo torstaina 20.6.2019 kello 15–18. Tämä yleinen sauna löytyy Turun Kurjenmäestä Kaskentien ja Uudenmaantien väliseltä alueelta. Saunalla on pitkä historia – se on perustettu jo vuonna 1926, ja vuodesta 1981 Forum Sauna on ollut näissä entisissä Kurjenmäen kylpylaitoksen tiloissa. Saunakamppeet kainaloon ja löylyttelemään!
Kaarinan Piikkiössä vietetään koko perheen Harvaluodon juhannusjuhlaa aatosta 21.6.2019 juhannuspäivään 22.6.2019. Harpin kiskan (Krupuntie 75, Harvaluoto, Kaarina) ympäristössä Harvaluodon kunnanrannassa olevan maksuttoman tapahtuman käynnistää rokkaavalla lastenmusiikilla 21.6. kello 12 Merkkarit & Kai Kuutamo. Luvassa on myös juhannussalon koristelua ja pystytystä, yhteislaulua, juhannustanssit sekä loppuillasta juhannuskokko. Sauna on kuumana koko yöttömän yön ja mereen pääsee pulahtamaan. Alueella on myös leirintäalue.
Ispoisten uimarannan sauna (Rykmentintie 51, Turku) lämpiää juhannuspäivänä 22.6.2019 kello 14–20. Kello 19.45 loppuu löylytteluaika. Mukavan kirpakoista sekasaunan löylyistä on mahdollisuus pulahtaa mereen joko laiturilta tai pitkältä, Uittamon uimarannaksikin kutsutulta hiekkarannalta. Kuka on ensimmäisenä uimassa?
Samppalinnan maauimala (Volter Kilven Katu 2, Turku) Samppalinnanvuorella on avoinna juhannusaattona 21.6.2019 kello 6–13 sekä sunnuntaina 23.6. kello 8–19. Juuri remontoitu maauimala on keskustan saunomis- ja uimapaikkojen klassikko. Maauimalan lämmitetyissä altaissa taatusti tarkenee uida!
Vilvoittavien vetten äärellä
Jos ennemmin tekee mieli merelle risteilemään eikä mereen uimaan, on sekin Turussa mahdollista.
M/s Rudolfinalla (Saaristolaivasatama, Läntinen Rantakatu, Turku) pääsee risteilemään juhannusaattona 21.6.2019 kolme kertaa. Airistolle ja takaisin suuntaava lounasristeily starttaa kello 14 ja päivällisristeily kello 17. Tarjolla on monipuolinen buffet noutopöydästä. Varmasti komea kokkoristeily lähtee kello 21. Juhannuspäivänä 22.6.2019 luvassa on lounasristeily Naantaliin kello 14.30. Jos mielit mukaan, paikat kannattaa varata heti!
Saaristomeren ainoa höyrylaiva s/s Ukkopekka (Linnankatu 40, Turku) käväisee juhannusaatonaaton 20.6.2019 kunniaksi päiväristeilyllä Turusta Naantaliin ja takaisin kello 10 ja kello 14. Juhannusaattona 21.6.2019 Ukkopekka tekee päiväristeilyt kello 10 ja 14. Päiväristeilyillä on mahdollisuus hypätä kyytiin myös Naantalista, ja nälkäisille on tarjolla lisämaksusta risteilylounas. Juhannusaattoillan erikoisristeilyt lähtevät kello 18.30 ja kello 23. Höyrylaiva puksuttaa Airiston selälle Loistokarille, jossa on tarjolla saaristolaispöytä sekä juhannustanssit elävän musiikin tahdissa. Mieleenjäävä elämys, uskoisin! Juhannuspäivänäkään 22.6.2019 ei tarvitse jäädä risteilyttä, sillä Ukkopekan matkassa pääsee Naantaliin ja takaisin kello 10 ja kello 14 sekä Loistokarin iltaristeilylle kello 19.
Jos mielit vesille Aurajokea edemmäs, pääsee Turun satamasta Tallink Siljan ja Viking Linen kyydissä esimerkiksi 11 tunnin risteilylle Maarianhaminaan ja takaisin. Aamulla lähtö on siinä kahdeksan-yhdeksän pintaan. Matkalla näkee Turun ja Ahvenanmaan upeaa saaristoa, ja laivoilla on tekemistä koko perheelle. Mikä estää risteilemästä vaikka Tukholmaan saakka!
Juhannustansseissa
Kukkamekko päälle tai kukka napinläpeen ja juhannustansseihin! Ainakin näissä paikoissa pääset pyörähtelemään tanssilattialle juhlan kunniaksi.
Littoisten lavalla (Littoistenjärventie 153, Kaarina) tanssitaan juhannustansseja jo torstaina 20.6.2019 Jarno Itkosen & Pientä unelmaa tahdissa kello 19.30 lähtien. Lavan lähellä on kaunis Littoistenjärvi.
Uittamon paviljongilla (Rykmentintie 29, Turku) tanssittavat juhannusaattona 21.6.2019 Matti Esko & Jamset. Sunnuntaina 23.6. lavalle astuvat Kari Vepsä & Onnenmaa. Tämä tanssilava on monelle nuoremmalle tuttu Ilmiön tapahtumapaikkana, mutta moniko on ollut siellä juhannustansseissa?
Vaakahuoneen paviljongissa (Linnankatu 40, Turku) tanssitaan juhannusaattona 21.6.2019 koko päivän. Chimi Finlatin tanssittaa kello 13–17, Duo Matti & Kaitsu kello 17–21 ja Anu ja Hellät miehet kello 21–02. Juhannuspäivänä 22.6.2019 voi tanssahdella Chimi Finlatin tahdissa kello 17 lähtien ja Anu ja Hellät miehet soittavat alkaen kello 21.
Tanssilava Huvilinnussa (Linnuksentie 39, Raisio) tanssittavat juhannuspäivänä 22.6.2019 Marita Taavitsainen & Koivu sekä Teemu Harjakari & Taivaanrannanmaalarit. Tuplalystiä siis horisontissa!
Urbaanit juhannustanssit tanssitaan yökerho Dynamossa (Linnankatu 7, Turku) Turun ydinkeskustassa. Dynamon juhannustaiat -illoissa aattona 21.6.2019 soittaa DJ Anttipiootti. Lauantaina 22.6. vuorossa ovat DJ Anttipiootti ja DJ Kulmisjärvi. Millaisiakohan taikoja tanssilattialla on luvassa?
Juhannuskokolla
Pahojen henkien karkoittamiseksi sytytettävät juhannuskokot loimuavat eri puolilla Varsinais-Suomea mikäli sää sen suosii. Esimerkiksi näissä paikoissa pääset ihailemaan kokon sytytystä ja sen loistetta:
Naantalissa Kuparivuoren kallioilla tanssitaan aattona 21.6.2019 kello 21 eteenpäin VG-Brassin tahdissa juhannustanssit. Noin klo 23 sytytetään kokko säävarauksella.
Ruissalon Kylpylän (Ruissalon puistotie 640, Turku) rannassa sytytetään säävarauksella kokko 21.6.2019 noin klo 21.30. Ruissalon saaren kylpylässä on sitä ennen luvassa myös muun muassa juhannussalon koristeiden valmistusta ja juhannussalon pystystä, haitarimusiikkia sekä tietysti polskimista kylpylässä sekä meren rannalla.
Vepsässä Turun kaupungin ulkoilusaarella kokko sytytetään säävarauksella 21.6.2019 kello 21. Jos omaa venekyytiä ei ole, pääsee Aurajoesta esimerkiksi m/s Lilyllä kello 11, 14 ja 15 sekä ylimääräisellä vuorolla kello 20. Turkuun m/s Lily lähtee kello 24.
Perheen kanssa
Koiramäen lasten kaupunkikierros vie torstaina 20.6.2019 kello 12 mukulat ja kaitsijat mukaansatempaavalle matkalle Turun historiaan. Mauri Kunnaksen kirjaan pohjautuvalla, bussilla kierrettävällä teemakierroksella käydään muun muassa Turun linnassa. Liput voit klikata ostoskoriin täältä.
Lasten ikiomaa juhannusjuhlaa vietetään Kupittaan Seikkailupuistossa (Kupittaankatu 2, Turku) torstaina 20.6.2019 klo 11–15. Paperikukkapaja, juhannussalon koristelu ja pystytys sekä leikit takaavat hauskanpidon koko perheelle. Tapahtuma on maksuton.
Kylpylä Holiday Club Caribiassa (Kongressikuja 1, Turku) vietetään juhannusta 21.–22.6.2019. Altaissa on luvassa polskimisen lisäksi muun muassa juhannuskukkajahtia, vesipeuhua, ongintaa ja vesisotaa. Ulkona lämpeävät savu- ja puusauna, ja ulkoalueella pelaillaan pihapelejä.
Naantalin Muumimaailma (Kaivokatu 5, Naantali) Kailon saaressa on avoinna koko juhannuksen torstaista 20.6. sunnuntaihin 23.6.2019. Kesällä 2019 Teatteri Emmassa nähdään Niisku ja suuri lentokilpailu -esitys sekä Muumilaakson naamiaiset -esitys. Onnistutteko saamaan halit kaikilta muumihahmoilta?
Sisäaktiviteettipuisto SuperPark (Kongressikuja 1, Turku) on avoinna koko juhannuksen. Muun muassa scootti- ja skeittialue, trampoliinit ja air track -ilmavolttirata tarjoavat oivan mahdollisuuden purkaa kesälomaenergiaa.
Liedon Zoolandian (Eläintarhantie 51, Lieto as) puuhapuisto ja eläintarha ovat avoinna juhannuspäivänä 22.6. sekä sunnuntaina 23.6.2019. Sekä sisällä että ulkona löytyy tekemistä muun muassa hurvittelulaitteissa. Kutsuisiko kiipeilyseinä, seikkailupomppulinna, benji-trampoliini vaiko karuselli? Alueella on myös kotieläinpiha söpöine eläimineen.
Kulttuurin parissa
B-galleriassa (Aninkaistenkatu 5, Turku) on käynnissä 23.6.2019 saakka nykytaidefestivaali Superb! Osana neljättä kertaa järjestettävää festivaalia galleriassa voi kokea 20–21.6.2019 Antti Tolvin ääni- ja valoinstallaation Feedbach GOOO000ooong. Sunnuntaina 23.6.2019 on mahdollisuus osallistua Anna Matveisen ja Rauha Aaltosen Nonsensus-työpaja Physic Gardeniin.
Taidegalleria Makasiini Contemporaryssa (Tuomiokirkonkatu 6, Turku) on mahdollisuus vielä torstaina 20.6.2019 nähdä Jacob Hashimoton The Infinite Curve-näyttely. Hashimoton upeat muun muassa paperista, akryylista ja puusta tehdyt teokset kannattaa nähdä livenä!
Elävän historian museo Kuralan Kylämäki (Jaanintie 45, Turku) on idyllinen ulkoilmamuseo noin 4 kilometriä Turun keskustassa. Vaikka rakennukset ja kahvila ovat kiinni, on museoalueella kiva kierrellä ja ihailla ympäröivää luontoa ja rakennuksia. Mahtaisivatko tänäkin vuonna nelijalkaiset museotyöläiset olla paikalla?
Louhisaaren kartano (Louhisaarentie 244, Askainen) Askaisissa on avoinna juhannuspäivänä 22.6.2019 kello 11–17. Tämä Flemingien ja Mannerheimien barokkikartano on upea vierailukohde, ja puutarhakin lienee upeassa kesäasussaan.
Merikeskus Forum Marinum (Linnankatu 72, Turku) on avoinna torstaina 20.6.2019 sekä sunnuntaina 24.6.2019. Kesän 2019 vaihtuvina näyttelyinä nähdään Tuonnin turvaajat, viennin vartijat – Merivoimat yhteiskunnan turvana 100 v -näyttely Linnanpuomissa sekä museolaiva fregatti Suomen Joutsenella Sinitakkien säveliä – Laivaston soittokunta 100 vuotta. Kruununmakasiinin vintillä on Turun ja saariston merellisyyttä esittelevä Merikeskus pop up.
Keskikesän juhla juhannus on taas täällä. Jos ei aio lähteä viettämään mittumaaria mökille maalaismaisemaan, on kaupunkijuhannuskin hyvä vaihtoehto. Turun seudulla juhlaa viettävän ei tarvitse jäädä grillin tai kirjan ääreen koko viikonlopuksi, vaan juhannuksena 2018 löytyy tapahtumaa moneen makuun!
Juhannustansseissa
Hyvin perinteinen tapa viettää juhannusta on lähteä juhannustansseihin. Juhannussaunasta tullessa niittykukka korvan taakse ja lavalle. Mutta minne?
Littoisten lavalla (Vanha Littoistentie 153, Kaarina) otetaan varaslähtö juhannukseen, kun juhannustansseja tanssitaan jo torstaina 21.6.2018 Antti Ahopellon & Etiketin tahdissa. Talkootyöllä pelastetun lavan ympäristö on kaunis. Vieressä on Littoistenjärvi, vastarannalla idyllinen Littoisten verkatehtaan alue.
Uittamon paviljongilla (Rykmentintie 29, Turku) tanssittavat juhannusaattona 22.6.2018 Kari Vepsä & Onnenmaa. Sunnuntaina 24.6.2018 luvassa on Johanna Debreczeni & Amorio. Nuoremmalle väelle tämä lava on ehkä tuttu Ilmiö-festivaalista. Sama paikka – täysin eri tyylilaji. Näkymät Rauvolanlahdelle ovat yhtä upeat!
Raisiossa Tanssilava Huvilinnussa (Linnuksentie 39, Raisio) soittavat juhannuspäivänä 23.6.2018 Leif Lindeman & Amore. Ennen illan tansseja pidetään kävelyjenkan tanssikurssi.
Toisenlaista jammailumusiikkia tarjoaa legendaarinen puutaloklubi Dynamo (Linnankatu 7, Turku). Dynamon juhannustaiat -illoissa kuullaan aattona 22.6.2018 DJ Kulmisjärveä ja DJ Boy Namedin settejä. Lauantaina 23.6. vuorossa ovat DJ Anttipiootti ja DJ Ionik. MM-futiskatsomoakin on tarjolla.
Ihastele juhannuskokkoa
Perinteisesti pahoja henkiä loitolla pitävät kokot sytytetään Turun seudulla juhannusaattona, tosin tänä vuonna säävarauksella.
Lähtisitkö kokolle Naantaliin? Naapurikaupungissa tanssitaan ensin Kuparivuoren kallioilla aattona 22.6.2018 klo 21 eteenpäin VG-Brassin rytmein. Noin klo 23 sytytetään kokko. Naantaliin pääsee Turusta esimerkiksi höyrylaiva S/S Ukkopekan kyydissä, mikäli tilaa on.
Ruissalon Kylpylän (Ruissalon puistotie 640, Turku) rannassa sytytetään kokko noin klo 21.30. Tarjolla on myös monenmoista muuta aktiviteettia juhannusvieraille, kuten kylpylässä polskimista.
Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsässä Airistolla, pienen merimatkan päässä Turusta kokko syttyy klo 21. Saareen ja takaisin pääsee muun muassa vesibussilla Aurajoesta. Juhannuksen kunniaksi on ylimääräisiä vuoroja ja takaisin Turkuun pääsee juhannusyöksi.
Pikkuväen juhannus
Polvenkorkuisia ei Turun seudun juhannustarjonnassa ole unohdettu. Aivan erityisesti lasten makuun saattavat esimerkiksi olla juhannussalon koristelu ja pystytys tai tuttujen isonenäisten pörröhahmojen tapaaminen.
Seikkailupuiston (Kupittaankatu 2, Turku) juhannusjuhla torstaina 21.6.2018 klo 11–15 tuo erityisesti saaristossa nähdyn juhannussalon eli maistongin mukaan cityjuhannukseen. Päivän aluksi askarrellaan paperikukat, joilla yhdessä koristellaan juhannussalko. Lopuksi tietysti leikitään ja pystytetään salko.
Kylpylä Holiday Club Caribiassa (Kongressikuja 1, Turku) on tarjolla ohjelmaa koko perheelle 22.–23.6.2018 Allasosastolla ratkotaan uimatehtäviä ja piha-alueilla pelaillaan pihapelejä. Juhannusaattona alkaen klo 17 koristellaan ja pystytetään juhannussalko. Vanhempaakin väkeä saattaa kiinnostaa päästä savusaunaan.
Muumitaloa ei lukita öisin – eikä Naantalin Muumimaailma (Kaivokatu 5, Naantali) hiljene edes juhannuksena. Muumien ystävien teemapuisto Kailon saaressa on avoinna koko juhannuksen torstaista 21.6.2018 sunnuntaihin 24.6. Mitenköhän Muumit viettävät juhannusta?
Kylpylä Caribian yhteydessä olevassa sisäaktiviteettipuisto SuperParkissa (Kongressikuja 1, Turku) pääsee purkamaan energiaa muun muassa trampoliinihyppyihin, foam-allaspulikointiin ja scoottailuun. SuperPark on avoinna koko juhannuksen.
Zoolandian (Eläintarhantie 51, Lieto as) puuhapuisto ja eläintarha toivottavat tervetulleeksi juhannuspäivänä 23.6.2018 ja sunnuntaina 24.6. Huvipuistolaitteet, muut aktiviteetit ja kotieläinpihan noin 50 eläintä tarjoavat tekemistä pikkuväelle tunniksi jos toiseksikin. Mahtavatko söpöyskilpailun voiton viedä alpakat, kanit vai minipossut?
Kirmaa kulttuurin pariin
Jos juhannuksena alkaa kulttuurihammas kolottaa, ei huolta. Vaikka monet museot ja taidegalleriat ovat ansaitulla juhannustauolla, pitää muutama paikka ovensa avoinna kulttuurin ystäville.
B-galleria (Aninkaistenkatu 5, Turku) on avoinna sekä juhannusaattona 22.6.2018 että sunnuntaina 24.6. Johanna Bruunin ja Ida Enegrenin vasta avattu näyttely OPEN-On Thai massage windows in Finlandtarjoaa kurkistuksen tabuksikin sanottuihin thaihieromoihin. Projektitilassa on esillä Aku AallonFaces 2 -näyttely.
Elävän historian museo Kuralan Kylämäki (Jaanintie 45, Turku) on idyllinen käyntikohde, vaikka rakennukset ja kahvila eivät olekaan avoinna. Ulkoilualueella pääsee aistimaan vanhan kunnon maalaistunnelman. Kesän ajan museoalueen niityillä asustelee myös nelijalkaisia. Antautuvatkohan pörröiset lampaat rapsuteltaviksi?
Merikeskus Forum Marinumiin (Linnankatu 72, Turku) pääsee tutustumaan merenkulun historiaan ja ihailemaan upeita museoituja veneitä ja laivoja sunnuntaina 24.6.2018 Kesän 2018 vaihtuvina näyttelyinä nähdään muun muassa Tuonnin turvaajat, viennin vartijat – Merivoimat yhteiskunnan turvana 100 v -näyttely Linnanpuomissa sekä Turun laivapäällikköyhdistys 150 vuotta -näyttely fregatti Suomen Joutsenella.
Naantalin museo (Mannerheiminkatu 21, Naantali) on avoinna lauantaina 23.6.2018 ja sunnuntaina 24.6. Kesän 2018 näyttelynä nähdään Minusta tulee isona -näyttely, joka esittelee kadonneita ammatteja.
Naantalin taidehuone (Mannerheiminkatu 5, Naantali) idyllisessä Naantalin vanhassakaupungissa on avoinna juhannuspäivänä 23.6.2018 Nähtävillä on Toni Alarannan ensimmäinen oma näyttely Valkeaan verevään aamuun.
Nautelankosken museo (Nautelankoskentie 40, Lieto as) on avoinna juhannuspäivänä 23.6.2018 ja sunnuntaina 24.6. Nautelankosken kulttuurihistoriallinen alue on upea koskimaisema luontopolkuineen.
Kierros puutarhoihin
Keskikesän aikaan kukkaloisto on usein upeimmillaan. Vaikka tänä vuonna monen lajin kukinta on jo tainnut mennä, voisi viherpeukaloa tai kotipuutarhuria kiinnostaa puutarhavierailu.
Suomen kuuluisin puutarha taitaa olla Suomen Tasavallan presidentin kesäasunnolla Kultarannassa (Kordelininkatu 1, Naantali). Juhannusaattona 22.6.2018 ja -päivänä 23.6. järjestetään puutarhaan opastettuja kierroksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kukkaloiston lisäksi puutarhassa on nähtävillä tänä kesänä Naisfiguureita-veistosnäyttely.
Jos juhannuksena vallitsee perinteinen juhannussää, voi helletunnelmaa hakea Ruissalosta. Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha (Ruissalon puistotie 215, Turku) on avoinna sunnuntaina 24.6.2018 Trooppisen kasvikierroksen jälkeen voi istahtaa vaikkapa kahvikupposelle puutarhan kahvioon. Myös laaja ulkopuutarha on näkemisen arvoinen.
Tänä keväänä on ollut poikkeuksellisen epäkiehtova sää lähteä ihan varta vasten kävelylle. Kun välillä tulee vettä, välillä räntää ja vappuna on lunta enemmän kuin jouluna, helposti vaihtaa iltakävelysuunnitelmat toisiin. Siksi onkin erinomaista, jos saa jonkin ulkopuolisen ponteen lähteä ulos, jos vaikka aurinkokin sattuisi pilkahtamaan.
Ponnetta moneen makuun tarjoaa esimerkiksi Turun kaupungin Kulttuurikuntoilureitit, joissa yhdistyy hauskalla tavalla ulkoilu ja kulttuuri. Johanna onkin jo testannut pikkupatsaiden Piiloleikki-reitin ja kirjoitti siitä täällä. Minä nappasin Turun pääkirjaston Tieto-osastolta mukaan muutamankin erilaisen reittikartan. Taidehammas kolotti, joten Patsastelu-kierrokselle siis!
Valitsemani Patsastelu-reitti numero kaksi alkaa Auransillan kupeesta. Wäinö Aaltosen klassikkopatsas Paavo Nurmi(1955/1924) seisoo ylpeänä ilta-auringon kajossa keskellä liikenteenjakajaa. Reittikartan tiedoista saan lukea, että katse on suunnattu kohti Littoisten harjoitusmaastoja. Monikohan päivittäin ajaa tai kävelee tästä ohi oikeastaan huomaamatta patsasta? Teoksesta on muuten monta toisintoa Wäinö Aaltosen museon sunnuntaina 7.5. päättyvässä Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttelyssä.
Kierros jatkuu mahdollisesti vielä huomaamattomamman patsaan luo. Kimmo Ojaniemen Dominikaaniluostarin muistomerkki (2005) seisoo muistuttamassa keskiajalla paikalla olleesta Pyhän Olavin dominikaanikonventista.
Ohitan juuri vappuna uudelleen avatun C.J. Heidekenin suunnitteleman Samppalinnan ravintolan. Se on seissyt urheasti paikallaan aina höyrylaivakaudesta lähtien, olihan tällä paikalla aikoinaan kaupungin ylempi höyrylaivasatama. Arkistohaku Finnasta löytyy muuten upeita vanhoja kuvia satamasta ja ravintolasta, kuten esimerkiksi tämä kuvaMuseoviraston kokoelmista.
Seuraavat kohteet ovat Samppalinnanmäellä. En laske portaita perille, mutta monta niitä on. Puistossa tuoksuu hieman multa ja horroksesta heräävä maa. Felix Nylundin Äiti ja lapsi (1915/1914) -teoksen takana avautuu upea maisema kaupunkiin. Aarne Ehojoen Turun Sotaveteraanien muistomerkkiä (1992) tarvitsee hieman etsiä, kunnes se löytyy puiston keskeltä. Vieressä kukkivat sinisenään skillat.
Kierros jatkuu mäkeä alas Itäiselle Pitkällekadulle. Hieman ennen seuraavaa kohdetta bongaan rakennustyömaata reunustavan aidan graffititeokset. Samppalinnan koulun edessä Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat (1975) käyttää betonia hauskalla tavalla. Itäisen Pitkänkadun huminan saattelemana käännyn Betaniankadulle aikomuksenani oikaista Myllytunnelille. Katu- ja pihaverkosto saa minut hetkeksi etsimään sopivaa reittiä alas Martinkadulle. Vastaan tulee Eskil Hinderssonin ja Harald Smedbergin suunnittelema Luostarinvuoren koulun Martin yksikkö. Tätä koulua ovat käyneet mm. presidentti Mauno Koivisto ja kirjailija Jarkko Laine. On hiljaista, ja vastaan tulee vain muutama ihminen.
Martinkadulle päästessäni autojen humina yltyy. Huomaan tien vasemmalla puolella penkereen taakse jäävän puutalokeskittymän, jonka olemassaolon uudempien kerrostalojen ympärillä usein unohtaa. Tien varren pensaat ovat saaneet hiirenkorvansa. Kimmo Ojaniemen Gaian silmä (1998) heijastaa Myllytunnelissa ilta-auringon kajoa.
Hetki sittenEilen
Ilta-aurinkoa ovat myös paistattelemassa Kari-Petteri Kakon Tähtiin tähyävät-veistossarjan (2013) patsaat. Katson patsaiden katseen suuntaan, satamaan ja Martinsillan yli Boren talolle. Lokit liitelevät joen yllä ja pitävät tuttua ääntään. Mustarastaspariskunta on muuttanut puunkoloon tien reunaan. Ne lentelevät vuorotellen puiden ja pesän välillä. Välillä ne istahtavat samalle oksalle.
Wäinö Aaltonen: Tulevaisuus ja RaivaajaWäinö Aaltonen: Henkinen työ
Wäinö Aaltosen museon edessä on kolme Työ ja tulevaisuus -sarjan (1978/1930-32) veistosta. Niiden kullatut versiot olivat esillä museon näyttelyssä ennen kuin ne pääsivät takaisin alkuperäiselle paikalleen Eduskuntatalon istuntosaliin. Museon viereisellä Itsenäisyydenaukiolla Mariella Bettineschin Carro Celesteen(1994) heijastuu pala taivasta sekä Valtion virastotaloa. Vieressä liehuvat Suomi 100 -liput.
Ohitan remontissa olevan Turun Kaupunginteatterin. Jos olisi arkipäivä, työmaalta kuuluisi varmaan kova kalke. Työmaakoppeja peittää syksyllä ensi-iltansa saavan Seitsemän veljeksen mainoslakana. Se onkin ainut Aleksis Kiveen liittyvä asia mikä on nähtävillä, sillä Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistomerkki (1962/1948) ei ole nähtävissä omalla paikallaan. Parakit peittävät myös parhaan näkyvyyden Outi Sarjakosken Networkiin (1995), joka on antanut lempinimen koko Hämähäkkitontille.
Teatterisillalla on taas yksi ainakin itselleni arkipäiväistynyt taideteos, Jan-Erik Anderssonin Valpuri Innamaan ja Linnantontun kohtaaminen Teatterisillalla (1998). Kolmiosaisessa teoksessa graniittiornamentti kulkee sillan molemmilta puolilta kohdaten keskiosassa. Itäisen puolen valotaulu kuuluu teokseen, samoin netissä julkaistu jatkotarina. Teatterisillalla kukoistavat narsissit vielä pääsiäisen jäljiltä. Huomenaamulla ne jaetaan kaupunkilaisille.
Jatkaessani matkaa ohitan nupuillaan olevat puunoksat. Niiden varjot heijastuvat Samppalinnanmäen kallioon. Olen jälleen kierroksen lähtöpisteessä.