Sisävesiristeily Päijänteellä on kauneinta Keski-Suomea

*Kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

IhanNaisten Jyväskylään tutustumisviikonloppumme huipentuu Päijänne-Risteilyt Hildenin lähivesiristeilyllä. En ole aiemmin päässyt risteilemään Jyväskylästä, joten suunnatessamme Original Sokos Hotel Alexandrasta Jyväskylän satamaan olen innoissani. Kesäaikataulussa  lähtö on kello 18 ja paluu kello 21.

Astumme m/s Suomen Suvi -laivaan ja matka Jyväsjärveltä Lutakon satamasta saa alkaa! Sää on ollut sateinen ja harmaa, mutta alkaa pian kirkastua. Pilvien raosta pilkahtaakin kohta aurinko ja se loistaa kauniisti pitkin järven pintaa.

Laivalla on paljon muitakin matkustajia. Risteilyllämme on myös trubaduuri Antti Roihu viihdyttämässä. Istumme omassa sohvaryhmässämme ja saamme rauhassa jutella keskenämme ja valokuva lähes loputtomasti vastaan tulevia, toinen toistaan kauniimpia maisemia. Risteily kulkee Äijälänsalmen kautta Päijänne-järvelle. Ohi vilahtelee Päijänteen saariston saaria: Lehtinen, Vuoritsalo, Vähä-Poro, Iso-Poro, Haapasaari ja muut.

Sään seljettyä myös kannella on mukava olla. Siellä on pöytäryhmiä, joissa voisi myös nauttia matkasta. Istuskelun sijaan ihailen maisemia ja otan ison määrän valokuvia. Taivaan sävyt ja pilvimuodostelmat muuttuvat jatkuvasti, niin myös ohi lipuvat maisemat. Rannoilla on idyllisen näköisiä taloja ja kesämökkejä. Ollappa jollakin noista laitureista uittamassa jalkoja järvivedessä ja odottelemassa rantasaunan lämpeämistä!

Jos joskus muuten mietit missä on sateenkaaren pää, niin vastaus on yllä olevassa kuvassa. Jossain vaiheessa iltaa taivaalle ilmestyy sateenkaari ja sen alku- ja loppupää johtavat molemmat Päijänteeseen!

Risteilylle on mahdollisuus ostaa pelkkä laivalippu tai risteilyn ja illallisen sisältävä yhteislippu. Moni risteilyvieraista käykin heti risteilyn alussa hakemassa noutopöydän antimia. Olemme juuri tulleet myöhäiseltä lounaalta Original Sokos Hotel Alexandrasta, joten nautin ensiksi risteilystä. Myöhemmin haen pöydästä pientä syötävää sekä kahvia ja marjapiirakkaa. Laivalla on myös baari, josta saa ostaa juotavaa.

Päijänne-Risteilyt Hildenillä on myös reittiliikennettä esimerkiksi Lahdesta Jyväskylään ja takaisin. Ensi kerralla aion mennä risteilylle s/s Suomella – pitäähän aito höyrylaivaristeily sisävesillä kokea! Risteilyksi voisi valikoitua Alvar Aalto – e la natura -risteily  tutustumaan Aallon suunnittelemaan Säynätsalon kunnantaloon.

Jos mielit isomman porukan kanssa illallisristeilylle, katsohan IhanNaisten tarjous täältä.

Päijänne-Risteilyt Hilden, Jyväskylän satama, Satamakatu 8, Jyväskylä.

Lue myös Luonnon rauhaa ja kauneutta melontaretkellä Tourujoella, Täydellinen rentoutuminen Original Sokos Hotel Alexandrassa, Kasvissyöjän herkkuhetket ravintola Pöllöwaarissa ja Makoisat unet ja herkullinen aamiainen Hotelli Versossa.

Luonnon rauhaa ja kauneutta melontaretkellä Tourujoella

*Kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Rakastan matkailua. On kutkuttavaa valita eri kohteiden välillä ja miettiä mitä kaikkea siellä tekisikään. Olen alkanut suosia kotimaan matkailua ja lähimatkailua. Lähelle matkustaminen on nopeaa, sujuvaa ja ekologista.

Saatoinkin hieman innostua, kun Visit Jyväskylä kutsui blogimme toukokuiselle IhanNaiset-bloggaajamatkalle Jyväskylän seudulle. Vaikka eri majapaikkojen ja matkareittien vertailu ja matkaohjelman teko on usein mukavaa, on välillä kiva saada valmis ohjelma käteen. Minun tarvitsi vain raivata kalenteristani tilaa ja ostaa junalippu Keski-Suomeen. Sitten käynnistyi IhanNaisten hyvinvointia, herkuttelua ja rentoutumista sisältävä viikonloppu kera Minnean muruja -blogin Minnean, Ready, Steady, Flow -blogin Emmin sekä Optimismia ja energiaa -blogin Katjan.

Ensimmäiseksi haluan kertoa luontomatkailuelämyksestäni Jyväskylän Tuomio- ja Palokkajärvillä sekä Tourujoella. Matkamme toisena päivänä, lauantaina, suuntaamme entiselle Tuomiojärven leirintäalueelle Kivelänrantaan. Siellä meitä odottaa luontoelämysyritys Tavinsulan omistaja Béla Pavelka valmiina opastamaan melonnan saloihin. Aiemmasta melontakokemuksestani on paljon aikaa, ja hieman jännittää osaanko hallita isoa kanoottia. Jännittäminen on kuitenkin turhaa, sillä Béla opastaa välineiden valinnassa sekä niiden käytössä.

Tavinsulasta saa vuokralle kaiken melontaan tarvittavan. Sään mukainen pukeutuminen toki tarvitsee itse hoitaa. Olen varustautunut toukokuiseen noin kymmenasteiseen säähän vettähylkivällä takilla, ulkohousuilla, hupparilla, pipolla, hanskoilla, villasukilla ja kumisaappailla. Valitsemme kaikille sopivan kokoiset pelastusliivit, hiilikuitumelat ja mieluisat kulkupelit alle. Valintani on kahden hengen puusta ja hiilikuidusta tehty intiaanikanootti. Olen onnekas ja saan melontaparikseni oppaamme Bélan.

Kanoottien lisäksi Tavinsulasta saa sulan veden aikaan vuokrata kajakkeja ja SUP-lautoja. Omatoimisen melonnan ja suppailun lisäksi tarjolla on myös muun muassa opastettuja retkiä muutamasta tunnista monen päivän retkiin yöpymisineen sekä kursseja.

Lähdemme kanootteinemme ja kajakkeinemme Tourujoelle. Retkemme vaikein osuus minulle taitaa olla, kun astun laiturilta melontaparini avustuksella kanoottiimme. Siihen astuminen ja sen puu-kangaspenkille istahtaminen sujuu kuitenkin hyvin, ja muistan Bélan neuvoman ergonomisen melonta-asennonkin. Jalat kannattaa olla ristissä penkin alla tai kokonaan suorina edessä sekä selkä suorana. Kanootin satulavyöpenkki muistuttaa muuten aika tavalla arkkitehti Alvar Aallon kuuluisia satulavyötuoleja – kuinka sopivaa, ollaanhan Alvar Aalto -kaupungissa!

Reittimme lähtee Tuomiojärveltä, josta melomme rantoja pitkin Palokkajärven kautta Tourujoelle. Jo aivan alussa bongaan Tuomiojärveltä silkkiuikun ja saankin Bélalta kuulla järvellä asustavan myös muun muassa tikan, kuikan ja sinisorsan. Tourujoen kohdalla hän mainitsee ohimennen nähneensä rantakaislikossa saukkoja – voinette arvata miten loppumelonnan ajan vahtaan kaislikkoa saukkojen varalta. Yhtäkään en näe, mutta upeassa paikassa kyllä asuvat!

Upea on melontareittimmekin. Rantoja myöden mennessä oloni on koko ajan turvallinen ja tuntuu, että hallitsen isoa kanoottia ihan hyvin. Sateisesta kelistä huolimatta vaikuttaa, että kovin suuria virtauksia ei tällä hetkellä vesissä ole. Alitamme muutamia siltoja. Niiden alla on mukavaa pitää hetken sadetta ja katsella ympärilleen. Silloilla jylisee ylitse autot, jotka tuovat urbaania vastapainoa veden päällä lipuvaan kanoottiin, aaltojen liplatukseen ja tuulen suhinaan.

Vaikuttavin osuus reitissä on minulle ennestään tuntematon Tourujoki, jonka rannoilla on Kankaan entiselle paperitehtaalle kuuluneita rakennuksia. Johtajien talojen vanhat joen rannalla olevat uimahuoneet ovat kukin enemmän ja vähemmän sympaattisesti vinksallaan. Kaunista ajallista kerroksellisuutta! Tourujoella ohitamme myös Koskenharjun pesäpallokentän. Tiesitkö, että pesäpallon on keksinyt jyväskyläläinen Lauri ”Tahko” Pihkala?

Jos innostuit melontaretkestä ja olet Jyväskylän suunnalla, kurkkaahan Tavinsulan IhanNaisten-tarjoukset ryhmille.

Tavinsulka, Taulumäentie 47, Jyväskylä.

Lue myös Täydellinen rentoutuminen Original Sokos Hotel Alexandrassa, Kasvissyöjän herkkuhetket ravintola Pöllöwaarissa ja Makoisat unet ja herkullinen aamiainen Hotelli Versossa.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Vilkkaan Helsingintien lähellä, Kalevankadun varrella, sijaitsee yksi kaupungin kiinteistä muinaisjäännöksistä. Kalevanpuiston laidalla, kiviaidan ympäröimänä ja osittain puiden peitossa, alue helposti jää katseilta piiloon. Paikalla ei ole edes kylttiä tai muistolaattaa kertomassa paikan historiasta. Olemme saapuneet Itäharjun kolerahautausmaalle.

Vuonna 1831 pelko hiipii suomalaisiin. Maailmalla jyllännyt ja kuolemaa niittänyt kolera oli saapunut myös Suomeen. Syyskuun neljäntenä päivänä  sai kolera ensimmäiset uhrinsa myös Turussa. Vain neljä vuotta aikaisemmin liekit olivat tuhonneet suuren osan kaupungista ja nyt yli 230 henkeä* koki kohtalonsa neljä kuukautta jylläävän kulkutaudin kourissa. Vaikka koleraa saatettiin pitää köyhien vitsauksena, se ei Turussa katsonut luokkaa, vaan siihen kuoli ihmisiä säätyyn katsomatta.

Koleraan kuolleet eivät saaneet perinteisiä hautajaisia eivätkä he päässeet viimeiseen lepoon yleiseen kirkkomaahan. Tartuntavaaran takia hautaukset toimitettiin usein nopeasti, kuolemaa seuranneen yön hämärissä. Kulkutautisten hautausmaiden tuli sijaita kaupungin rajojen ulkopuolella. Koleraepidemian vallattua kaupungin perustettiin Turkuun kaksi hautausmaata uhreja varten. Itäharjun kolerahautausmaa on näistä toinen.

Lokakuun aurinko paistaa kirkkaasti ja luo upeita varjoja puistikkoiselle hautausmaalle. Ruskan väreissä loistavat vaahteranlehdet eivät kerro siitä epätoivosta, jonka kolera toi kaupunkiin. Jäljellä on vain muutama hautakivi ja metalliristi muistuttamassa menneestä ja taudin tasa-arvosta. Muut hautamuistomerkit ovat vuosisatojen saatossa maatuneet tai tuhoutuneet. Joulukuussa 1831 kuolleen Leipurimestari Carl Wahlgrenin hautakivessä kuolinsyyksi mainitaan kolera. Paljon muuta ei Turkua 1800-luvulla vaivanneista kolera-aalloista ole nykykulkijaa muistuttamassa.

Itäharjun kolerahautamaalla ei ole koskaan tehty arkeologisia tutkimuksia, eikä sinne haudattujen tarkkaa määrää tiedetä.  Tieto hautausmaan olemassaolosta on kuitenkin säilynyt. Turun toisella kolerahautausmaalla on ollut huonompi kohtalo. Kakolanmäenrinteellä sijaitseva kolerahautausmaa, jota aikanaan kutsuttiin Linnanfältin hautausmaaksi,  jäi unohduksiin jo 1800-luvun kuluessa. Se löydettiin uudelleen 1900-luvun alussa kaivaustöiden yhteydessä ja muutaman kerran uudelleen vuosien saatossa kun alueella kaivettiin ja luita alkoi putkahdella esille. Edellisen kerran paikalla tehtiin arkeologisia pelastuskaivauksia tänä kesänä. Kaivauksien antiin voi tutustua vaikka tästä linkistä Ylen uutisointiin. Tämän jälkeen Kakolanrinteen hautausmaankaan olemassaolo tuskin enää pääsee unohtumaan keneltäkään vaikka paikalle rakennetaankin päiväkoti.

Jos kaipaat lisätietoa koleran vaiheista Turussa, kannattaa tutustuminen aloittaa vaikka Sofia Paasikiven  vuonna 2016 valmistuneesta kulttuurihistorian pro gradusta. Se on löytynyt sähköisenä versiona Turun yliopiston Doria-tietokannasta.

*Sofia Paasikiven pro gradun mukaan (s. 46) aikalaislähteissä kuolleiden määrän mainitaan olleen jopa 577 vuosien 1831-32 aikana.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo – koko perheen retkikohde!

Saana-tunturilla on jo satanut lunta ja Turussakin aamut ovat viilenneet. Pieni paluu kesäloman aurinkoisiin päiviin on siis paikallaan. Heinäkuussa teimme Susannan ja lasten kanssa muutaman päivän retken Maarianhaminaan. Tuo lapsille vain laivan ikkunasta tuttu kaupunki valloitti koko seurueen. Yksi matkan päämääristä ja kohokohdista oli Ahvenanmaan merenkulkumuseo, kuinkas muutenkaan.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo eli Ålands sjöfartsmuseum, sijaitsee kauniissa rinteessä sataman kupeessa, josta avautuu näkymä merelle. Museoon on helppo löytää niin kaupungin kuin risteilysataman suunnasta. Mutta jos epäilys vaivaa tai suuntavaisto on olematon, on katukiveyksiin teipattu kompassia kuvaavia opasteita oikean suunnan löytämiseksi. Hauskana lisänä opasteissa on myös minuuttimäärä museoon saapumiselle. Loistava keksintö kärsimättömien lasten (ja ehkä aikuistenkin) hermojen rauhoittamiseksi. Matkaa keskustasta ei kävellen montaa minuuttia museolle ollut, ja se sujui hyvin aurinkoisessa kelissä kadun varren taloja ihmetellen ja ihaillen.

Museokierroksen alussa olo oli hetken aikaa epätoivoinen: näyttelykokonaisuuksia tuntui olevan lukemattomia, kerroksiakin museossa kolme, lapsia matkassa kaksi ja aikaa rajallinen määrä ennen laivan lähtöä. Epätoivon tunne laantui kuitenkin nopeasti innostuksen tieltä, kuopus ymmärsi nukahtaa päiväunille ja esikoinen lähti omatoimisena ratkomaan kassalta saamaansa museon oman maskotin, laivarotta Rubyn aarrereitin visaisia kysymyksiä.

Suomen museoliitto valitsi Ahvenanmaan merenkulkumuseon Vuoden museoksi 2016. Enkä ihmettele, näyttelyosuudet olivat kiinnostavia. Niissä oli juuri sopivassa suhteessa erityisiä yksityiskohtia ja yleisempää tietoa. Merenkulkua käsiteltiin niin työn kuin vapaa-ajan näyttämönä. Korkeita mastoja ja ahtaita hyttejä, matkamuistoja kaikilta maailman meriltä ja tarinoita niin merelle lähteneistä, mereen päätyneistä kuin niistä kotiinjääneistä. Harvemmin enää jaksan ehdin jokaista näyttelytekstiä lukemaan, mutta siltikin lähdin museolta uutta tietoa uhkuen kotimatkalle. Erityisesti pidin siitä, miten museossa oli tuotu esille yksittäisiä henkilötarinoita, ja aivan erityisesti siitä, miten mukaan oli poimittu naisia ja heidän tarinoitaan vaikka usein merenkulkukulttuuri nähdään niin miehisenä asiana.

Myös visuaalisesti museo oli kiehtova, niin esineet kuin niiden esillepano houkutti tutustumaan. Osa näyttelyvitriineistä oli rakennettu merimiesarkkuja mukaillen ja joiden sisälle pääsi kurkistamaan ylhäältä päin mutta myös lyhyemmät museovieraat oli huomioitu. Erityisesti pidin merimiesten ja matkaajien matkamuistoista kootusta kuriositeettihuoneesta, jonka seinistä nuo ympäri maapalloa Ahvenanmaalle päätyneet esineet pursusivat. Esillä oli niin koristeltuja strutsin munia, pingviinin höyhenillä kuorrutettuja mattoja, piraijakaloja, valaan penis ja korva, hain selkäevä ja albatrossin nokka. Samasta huoneesta löytyi myös maailman toiseksi ainoa säilynyt vanha merirosvolippu, joka haalenneena ja vaalenneenakin on malliesimerkki merten kauhujen lipusta irvistävine pääkalloineen.

Museossa vierailija ei jää vain näkijän ja lukijan asemaan, vaan näyttelyissa on panostettu kokemiseen ja tekemiseen. Museon omat ”rör och gör” -pisteet kehoittavat syventymään solmujen oikeaoppiseen solmimiseen, harjoittelemaan rahtilaivan lastausta ja laulamaan karaokea kuten railakkaimmalla risteilyllä konsanaan. Kaikki olivat sellaisia, joista niin lapsi kuin aikuinenkin jaksoi kiinnostua. Lisäksi lapsille oli oma leikkihuone, jossa pääsee tutustumaan niin pimeässä hohtavaan merenalaiseen maailmaan kuin kiipeämään meren pinnalle tutustumaan siihen tutkijan silmin. Huone oli hieno ja lapsi onnellinen siellä seikkaillessaan, mutta omasta mielestäni museon edellinen lapsille rakennettu oma seikkailutila/näyttely Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa, johon pääsin tutustumaan Forum Marinumissa sittenkin vei voiton.

Jos ja kun seuraavan kerran matkaan Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan, suuntaan varmasti myös merimuseoon uudelleen. Ahvenanmaan merenkulkumuseo on juuri sellainen museokohde, jossa voi vierailla useamman kerran ja aina sieltä löytyy jotain uutta kiinnostavaa vaikka koko perheelle. Ja museovierailu ei katso vuodenaikaa, jos kesälomaan on vielä liian pitkä aika, kolkuttelee koululaisten syysloma jo aivan nurkan takana!