Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Itäharjun kolerahautausmaan portti

Vilkkaan Helsingintien lähellä, Kalevankadun varrella, sijaitsee yksi kaupungin kiinteistä muinaisjäännöksistä. Kalevanpuiston laidalla, kiviaidan ympäröimänä ja osittain puiden peitossa, alue helposti jää katseilta piiloon. Paikalla ei ole edes kylttiä tai muistolaattaa kertomassa paikan historiasta. Olemme saapuneet Itäharjun kolerahautausmaalle.

Vuonna 1831 pelko hiipii suomalaisiin. Maailmalla jyllännyt ja kuolemaa niittänyt kolera oli saapunut myös Suomeen. Syyskuun neljäntenä päivänä  sai kolera ensimmäiset uhrinsa myös Turussa. Vain neljä vuotta aikaisemmin liekit olivat tuhonneet suuren osan kaupungista ja nyt yli 230 henkeä* koki kohtalonsa neljä kuukautta jylläävän kulkutaudin kourissa. Vaikka koleraa saatettiin pitää köyhien vitsauksena, se ei Turussa katsonut luokkaa, vaan siihen kuoli ihmisiä säätyyn katsomatta.

Hautamuistomerkkejä Itäharjun kolerahautausmaalla

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Koleraan kuolleet eivät saaneet perinteisiä hautajaisia eivätkä he päässeet viimeiseen lepoon yleiseen kirkkomaahan. Tartuntavaaran takia hautaukset toimitettiin usein nopeasti, kuolemaa seuranneen yön hämärissä. Kulkutautisten hautausmaiden tuli sijaita kaupungin rajojen ulkopuolella. Koleraepidemian vallattua kaupungin perustettiin Turkuun kaksi hautausmaata uhreja varten. Itäharjun kolerahautausmaa on näistä toinen.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Itäharjun kolerahautausmaan hautakiviä

Lokakuun aurinko paistaa kirkkaasti ja luo upeita varjoja puistikkoiselle hautausmaalle. Ruskan väreissä loistavat vaahteranlehdet eivät kerro siitä epätoivosta, jonka kolera toi kaupunkiin. Jäljellä on vain muutama hautakivi ja metalliristi muistuttamassa menneestä ja taudin tasa-arvosta. Muut hautamuistomerkit ovat vuosisatojen saatossa maatuneet tai tuhoutuneet. Joulukuussa 1831 kuolleen Leipurimestari Carl Wahlgrenin hautakivessä kuolinsyyksi mainitaan kolera. Paljon muuta ei Turkua 1800-luvulla vaivanneista kolera-aalloista ole nykykulkijaa muistuttamassa.

Itäharjun kolerahautamaalla ei ole koskaan tehty arkeologisia tutkimuksia, eikä sinne haudattujen tarkkaa määrää tiedetä.  Tieto hautausmaan olemassaolosta on kuitenkin säilynyt. Turun toisella kolerahautausmaalla on ollut huonompi kohtalo. Kakolanmäenrinteellä sijaitseva kolerahautausmaa, jota aikanaan kutsuttiin Linnanfältin hautausmaaksi,  jäi unohduksiin jo 1800-luvun kuluessa. Se löydettiin uudelleen 1900-luvun alussa kaivaustöiden yhteydessä ja muutaman kerran uudelleen vuosien saatossa kun alueella kaivettiin ja luita alkoi putkahdella esille. Edellisen kerran paikalla tehtiin arkeologisia pelastuskaivauksia tänä kesänä. Kaivauksien antiin voi tutustua vaikka tästä linkistä Ylen uutisointiin. Tämän jälkeen Kakolanrinteen hautausmaankaan olemassaolo tuskin enää pääsee unohtumaan keneltäkään vaikka paikalle rakennetaankin päiväkoti.

Syksyinen Itäharjun kolerahautausmaa

Jos kaipaat lisätietoa koleran vaiheista Turussa, kannattaa tutustuminen aloittaa vaikka Sofia Paasikiven  vuonna 2016 valmistuneesta kulttuurihistorian pro gradusta. Se löytyy sähköisenä versiona Turun yliopiston Doria-tietokannasta tämän linkin takaa.

*Sofia Paasikiven pro gradun mukaan (s.46) aikalaislähteissä kuolleiden määrän mainitaan olleen jopa 577 vuosien 1831-32 aikana.

Mainokset

Ahvenanmaan merenkulkumuseo – koko perheen retkikohde!

Saana-tunturilla on jo satanut lunta ja Turussakin aamut ovat viilenneet. Pieni paluu kesäloman aurinkoisiin päiviin on siis paikallaan. Heinäkuussa teimme Susannan ja lasten kanssa muutaman päivän retken Maarianhaminaan. Tuo lapsille vain laivan ikkunasta tuttu kaupunki valloitti koko seurueen. Yksi matkan päämääristä ja kohokohdista oli Ahvenanmaan merenkulkumuseo, kuinkas muutenkaan.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo ulkoapäin

Ahvenanmaan merenkulkumuseo eli Ålands sjöfartsmuseum, sijaitsee kauniissa rinteessä sataman kupeessa, josta avautuu näkymä merelle. Museoon on helppo löytää niin kaupungin kuin risteilysataman suunnasta. Mutta jos epäilys vaivaa tai suuntavaisto on olematon, on katukiveyksiin teipattu kompassia kuvaavia opasteita oikean suunnan löytämiseksi. Hauskana lisänä opasteissa on myös minuuttimäärä museoon saapumiselle. Loistava keksintö kärsimättömien lasten (ja ehkä aikuistenkin) hermojen rauhoittamiseksi. Matkaa keskustasta ei kävellen montaa minuuttia museolle ollut, ja se sujui hyvin aurinkoisessa kelissä kadun varren taloja ihmetellen ja ihaillen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon katuopaste

Ahvenanmaan merenkulkumuseon opaste

Museokierroksen alussa olo oli hetken aikaa epätoivoinen: näyttelykokonaisuuksia tuntui olevan lukemattomia, kerroksiakin museossa kolme, lapsia matkassa kaksi ja aikaa rajallinen määrä ennen laivan lähtöä. Epätoivon tunne laantui kuitenkin nopeasti innostuksen tieltä, kuopus ymmärsi nukahtaa päiväunille ja esikoinen lähti omatoimisena ratkomaan kassalta saamaansa museon oman maskotin, laivarotta Rubyn aarrereitin visaisia kysymyksiä.

Suomen museoliitto valitsi Ahvenanmaan merenkulkumuseon Vuoden museoksi 2016. Enkä ihmettele, näyttelyosuudet olivat kiinnostavia. Niissä oli juuri sopivassa suhteessa erityisiä yksityiskohtia ja yleisempää tietoa. Merenkulkua käsiteltiin niin työn kuin vapaa-ajan näyttämönä. Korkeita mastoja ja ahtaita hyttejä, matkamuistoja kaikilta maailman meriltä ja tarinoita niin merelle lähteneistä, mereen päätyneistä kuin niistä kotiinjääneistä. Harvemmin enää jaksan ehdin jokaista näyttelytekstiä lukemaan, mutta siltikin lähdin museolta uutta tietoa uhkuen kotimatkalle. Erityisesti pidin siitä, miten museossa oli tuotu esille yksittäisiä henkilötarinoita, ja aivan erityisesti siitä, miten mukaan oli poimittu naisia ja heidän tarinoitaan vaikka usein merenkulkukulttuuri nähdään niin miehisenä asiana.

Ahvenanmaan merimuseo

Laivan keulakuvia Ahvenanmaan merimuseossa

Myös visuaalisesti museo oli kiehtova, niin esineet kuin niiden esillepano houkutti tutustumaan. Osa näyttelyvitriineistä oli rakennettu merimiesarkkuja mukaillen ja joiden sisälle pääsi kurkistamaan ylhäältä päin mutta myös lyhyemmät museovieraat oli huomioitu. Erityisesti pidin merimiesten ja matkaajien matkamuistoista kootusta kuriositeettihuoneesta, jonka seinistä nuo ympäri maapalloa Ahvenanmaalle päätyneet esineet pursusivat. Esillä oli niin koristeltuja strutsin munia, pingviinin höyhenillä kuorrutettuja mattoja, piraijakaloja, valaan penis ja korva, hain selkäevä ja albatrossin nokka. Samasta huoneesta löytyi myös maailman toiseksi ainoa säilynyt vanha merirosvolippu, joka haalenneena ja vaalenneenakin on malliesimerkki merten kauhujen lipusta irvistävine pääkalloineen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriini

Ahvenanmaan merenkulkumuseon näyttelyvitriinissä on esillä matkamuistoja maialman meriltä

Museossa vierailija ei jää vain näkijän ja lukijan asemaan, vaan näyttelyissa on panostettu kokemiseen ja tekemiseen. Museon omat ”rör och gör” -pisteet kehoittavat syventymään solmujen oikeaoppiseen solmimiseen, harjoittelemaan rahtilaivan lastausta ja laulamaan karaokea kuten railakkaimmalla risteilyllä konsanaan. Kaikki olivat sellaisia, joista niin lapsi kuin aikuinenkin jaksoi kiinnostua. Lisäksi lapsille oli oma leikkihuone, jossa pääsee tutustumaan niin pimeässä hohtavaan merenalaiseen maailmaan kuin kiipeämään meren pinnalle tutustumaan siihen tutkijan silmin. Huone oli hieno ja lapsi onnellinen siellä seikkaillessaan, mutta omasta mielestäni museon edellinen lapsille rakennettu oma seikkailutila/näyttely Matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa, johon pääsin tutustumaan Forum Marinumissa sittenkin vei voiton.

Ahvenanmaan merenkulkumuseossa riittä koettavaa lapsillekin

Ahvenanmaan merimuseon näyttelyvitriini matkustajaliikenteestä

Jos ja kun seuraavan kerran matkaan Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan, suuntaan varmasti myös merimuseoon uudelleen. Ahvenanmaan merenkulkumuseo on juuri sellainen museokohde, jossa voi vierailla useamman kerran ja aina sieltä löytyy jotain uutta kiinnostavaa vaikka koko perheelle. Ja museovierailu ei katso vuodenaikaa, jos kesälomaan on vielä liian pitkä aika, kolkuttelee koululaisten syysloma jo aivan nurkan takana!

 

Untamalan esihistoriallinen kylä

Untamalan kylän kylänraittiaValtatie 8:n molemmin puolin levittäytyy Untamalan kylä. Tämän Laitilalle kuuluvan kylän ohi on tullut ajettua lukuisia kertoja, mutta aiemmin en ole sinne tullut poikenneeksi.  Nyt uteliaisuus vie voiton, ja auto kaartaa Hannunvaakuna-kyltin viitoittamana Vähäflikan kesäkahvilan pihaan.

Untamalan kylän kylänraittia
Untamalan kylän kylänraittiaUntamala sijaitsee noin viisi kilometriä Laitilasta Rauman suuntaan. Kylä on tuhansia vuosia vanha ja asutusta on ollut jo rautakaudella. Keskiajalta peräisin oleva kylänraitti on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kesäkahvilan lisäksi vierailija pääsee nauttimaan idyllisestä miljööstä vanhoine puutaloineen, niittyineen, peltoineen, lampaineen ja kulttuuripolkuineen.

Untamalan kylän kylänraittia

Untamalan kylän kylänraittiaKahvilan vieressä on Pyhän Pietarin kirkko, joka on tiekirkko. Kylän pitkään historiaan on aiemmin perehdyttänyt Museoviraston Untamalan Arkeologinen opastuskeskus, joka on ollut ilmeisesti suljettuna jo muutaman vuoden.Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaPyhän Pietarin kirkko Untamalassa
Pyhän Pietarin kirkko UntamalassaKaunis puukirkko on vuodelta 1785 ja avoinna kesäaikaan. Kirkon vierestä lähtee parin kilometrin pituinen kulttuuripolku. Sinne siis, kuppikiviä katsomaan! Ehkäpä kahvilasta osattaisiin neuvoa matkailija paremmin perille, sillä löytäminen on hieman haasteellista ilman näkyviä opasteita. Tästähän sukeutuu seikkailuretki!

Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivetLammasaitauksen jälkeen kasitien reunassa alkaa vihdoin näyttää lupaavalta. Puuportaita ylös ja alas niitylle ja jonkun aiemman vierailijan tallomaa polkua ylös pienelle mäelle. Tuo sammaleinen kivi pihlajineen näyttää jo oikeansuuntaiselta: olisiko se jo se kuppikivi?

Ai mikä kuppikivi? Kuppikivi, uhrikivi, jumalten jalanjäljet..Rautakautisina uhripaikkoina uumoilluille kiville on uhrattu noin viisisenttisiin, pyöreäpohjaisiin kuppeihin esimerkiksi viljanjyviä tai lehmän ensimaitoa. Vainajille, hedelmällisyyteen, parannukseksi, karjaonneksi, arvellaan.

Tuo sammaleinen kivi tuottaa pettymyksen, mutta kas, mäennyppylän alla pellon reunalla on pieni opastekyltti. Kahlatkaamme siis kasvien läpi sinne! Ja vihdoin edessämme on muinaisjäännös.
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet
Untamalan kuppikivet ja pellonreunaKurjenkellojen ja muiden kauniiden kukkien ympäröimän kiven kuopissa on viljaa ja kasvinpalasia. Polvia myöten vakkasuomalaisessa niityssä tuumin onkohan se pelkkää sattumaa.

Untamalan kylä, Untamontie 79, Laitila. Kirkko ja kesäkahvila ovat avoinna vielä muutaman kesäpäivän, tarkemmat aukioloajat kannattaa tarkistaa.

Ruusuhuumaa Tähkäpuistossa

Tähkäpuisto Turun LuolavuoressaAurinko lämmittää taivaalta. Olen tullut Tähkäpuistoon, johon johdattelee männikön reunustama hiekkatie. Puistoalue on vastapäätä Turun hautausmaata Luolavuoressa.

Hiekkatietä edetessäni silmieni eteen avautuu toinen toistaan upeampia ruusupensaita. Kuljen pensaalta toiselle ajatellen katsovani nopeasti tuon, sitten tuon, sitten vielä tuon pensaan tuolla. Lopulta olen kuin Liisa Ihmemaassa tai lapsi karkkikaupassa, ja huomaan eteneväni syvemmälle ja syvemmälle nurmialueelle ruusuhuumassa. Onneksi on sandaalit jalassa, niin eilisen sateen kosteus ei haittaa!

Valkoinen ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Vaaleanpunainen ruusu Tähkäpuistossa Turun LuolavuoressaKatson mihin suuntaan tahansa, vastassa on taas uudenlainen ruusu. Yhden kukat ovat peukalonpään kokoisia, toisen jopa kämmenenkokoiset. On ruusuja, joissa on nipin napin viisi terälehteä ja jotka ovat minimalismissaan upeita, kun toiset ruusut ryöpyttelevät siekailematta kunnon kerrostetun kukkakierteen.

Puistossa kukkii tällä hetkellä paljon ruusuja. Hyvä aika siis vierailulle!

Vaaleanpunainen ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Punainen ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Punainen ruusu Tähkäpuistossa, LuolavuoressaOsa on vielä nupulla. Nuppuryöppäät ovat kuin kruunuja, jotka kohoavat ylväästi kohti taivasta. Näitä en teeheni raaskisi laittaa.

Vaaleanpunainen ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Tornionjoenlaaksonruusu Tähkäpuistossa Luolavuoressa
Aniliininpunainen ruusu Tähkäpuistossa,
Ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa
Keltainen ruusu Tähkäpuistossa, Luolavuoressa

Ruusuloistoa Tähkäpuistossa LuolavuoressaPensaiden juurella nimikylteissä ovat ruusujen nimet. Harmillisesti monesta kyltti näyttää puuttuvan, olevan rikottu tai peittynyt kasvustoon. Kurkin kylttejä: tornionjokilaaksonruusu, kurtturuusu, neidonruusu, remotanttiruusu, ranskanruusu, bourbonruusu..

Värisävyjä on hennon valkoisesta syvän mustanviolettiin ja keltaiseen saakka. Osa oksista jaksaa kantaa ruusuja, osa ryöppyää kukkansa maata vasten. On tuettua ja köynnöstettyä, yhdessä kohtaa on kaunis ruusukaari. Täällä myös tehdään töitä: ampiaiset ja muut ötökät ovat työn touhussa.
Tähkäpuisto Turun LuolavuoressaVaikka moni ruusu on täydessä kukassaan, moni on lopettelemassa kukintaansa. Pensaiden juurille on tippunut kauniita terälehtisateita.

Puiston historia juontaa juurensa aina 1530-luvulle Kustaa Vaasan aikaan.  Porvarien nautintoalueen jälkeen täällä on toiminut ruotsalaisen puutarhakoulu. Tähkäpuisto-nimisenä alue on ollut vuodesta 1982.

Ei nyt ihan miljoonaa ruusua, mutta tuhansia kuitenkin. Eri lajikkeita on 400.

Iisoppi Tähkäpuistossa LuolavuoressaKeltasauramo Tähkäpuistossa LuolavuoressaPunapietaryrtti Tähkäpuistossa Luolavuoressa
Idänunikko Tähkäpuistossa LuolavuoressaOn täällä muitakin kuin ruusuja: havu- ja lehtipuita, pensaita sekä perennoja ja maustekasveja. Perennat ja maustekasvit muodostavat hauskan osion, jossa voi opiskella itselleen ennestään tuntemattomia kasveja tai bongailla vanhoja tuttuja.

Täällä vanha lääkekasvi iisoppi aloittelee kukintaansa. Keltasauramo ja punapietaryrtti tarjoavat väriloistoa. Rosmariini on kasvanut itseni korkuiseksi ja huojuu upean tuoksuisena tuulessa. Idänunikkokin kurkottelee huikeita mittasuhteita.
Ruusun paikka Tähkäpuistossa, LuolavuoressaNyt löytyi hauskin ruusututtavuus: näkymätön remotanttiruusu. Missäköhän hän mahtaa olla?

Tähkäpuiston piknikpaikka LuolavuoressaPuistossa on myös piknikpöytiä ja penkkejä. Muutamia ihmisiä on tullut loikoilemaan nurmikolle. En juuri nyt keksi upeampaa paikkaa viettää kesäpäivää!

Tähkäpuisto, Petreliuksenpolku, Luolavuori

Ps. Seuraathan blogiamme jo Instagramissa ja Twitterissä? Voit seurata meitä myös Facebookissa ja Blogit.fi:ssä.

Salaperäinen Seili

Seilin postilaituri, Seili, Nauvo, ParainenOn pilvinen heinäkuun sunnuntai. Entinen merenkulun koululaiva M/S Fanny kyntää vihreäsävyistä merta. Valkoiset tyrskyt iskeytyvät aluksen laitaa vasten. Noin kahden tunnin paikkeilla vauhti alkaa hiljalleen hidastua. Edessä siintää laituri ja punaisia varastorakennuksia. Näkymä saa aikaan kylmät väreet: olemme saapuneet Seiliin, pienelle saarelle Turun saaristossa.

Seilin postilaituri, Seili, Nauvo, ParainenToisin kuin useimmilla Seiliin historian saatossa tulleilla, minulla on taskussa myös paluulippu. Varustuksenani on eväitä ja kamera arkkulautojen sijaan. En voi olla miettimättä tätä vastakohtaisuutta laivasta noustessani.

Olen lukenut ja kuullut saaresta niin paljon, että tuntuu lähes epätodelliselta astella hiekkatietä kohti saaren keskusta,  hospitaalia. Tämä paikka ei ole olemassa pelkästään kertomuksissa ja populaarikulttuurin tuotoksissa, vaan on ihan oikeasti olemassa oleva saari Airistolla, Paraisten Nauvossa.

Seili toimi 1600 – 1700 -luvulla lepraan sairastuneiden ihmisten sijoituspaikkana. Saari valikoitui tähän tarkoitukseen muun muassa eristyneisyytensä ja hautaamiseen sopivan maaperänsä ansiosta. 1700-luvulta vuoteen 1962 Seilissä toimi mielisairaala. Vuodet 1880 – 1962 hospitaali oli vain naisille.

Seiliin päätyi lepraan ja erilaisiin mielen sairauksiin sairastuneiden lisäksi muun muassa psoriaatikkoja, kuuroja, sokeita sekä yhteiskunnan normien sisään mahtumattomia ihmisiä. Seiliin ei päästy parantumaan, vaan sinne jouduttiin pääasiassa loppuelämäksi.

Päärakennus ja porttirakennus Seilin saarella, Nauvo, Parainen

Seilin Saari, Nauvo, Parainen

Seilin Saaren päärakennus, Nauvo, Parainen

Seilin Saaren päärakennus, Nauvo, ParainenSaavun nykyisessä asussaan 1800-luvulta peräisin olevan hospitaalin pihalle. Tuossa on nuo keittiön portaat, jotka näkyivät Seilin naiset -dokumentissa. Tästä portista puolestaan astutaan hospitaalin piha-alueelle. Sinne, missä vain tietyillä houruinhuoneen potilailla oli oikeus mennä jaloittelemaan. Tuossa köynnöksen peittämässä vasemmassa siivessä asuivat loppuajan naispotilaat.

Potilashuone päärakennuksessa Seilin saarella, Nauvo, Parainen

Päärakennus Seilin Saarella, Nauvo, Parainen

Seilin saaren kahvila, Nauvo, ParainenPäärakennuksen kiviseinät seisovat jylhinä ja äänettöminä. Piha-alueella on vehreää. Rakennuksen toisessa siivessä on nykyisin ravintola. Astuessani sisään odotan jonkinlaista aikamatkaa 1800-luvulle. Tilat huokuvat kuitenkin 1960 – 1980 -lukulaista julkisten tilojen estetiikkaa.

Mielisairaalan aikana potilailla oli omat huoneet. Seinät oli kuvioitu säntillisen ruudulliseksi niin, että sekaisin oleva mieli jäsentyisi niitä tuijotellessa. Yksi tällainen potilashuone on vieraiden nähtävissä rakennuksen 1. kerroksen käytävässä.

Mielisairaalan lopetettua toimintansa saarella on toiminut vuodesta 1964 Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Täällä tehdään ympärivuotisesti tutkimusta mm. punkeista sekä meriympäristön tilasta. Välillä saarelle pyrähtävät matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijat kenttäkursseilleen. Saarella on myös hospitaali-aikojen työntekijöiltä perittyjä asuntoja. Tämä on joidenkin ihmisten koti tai kesäpaikka.

Peltomaitikka Seilin Saarella, Nauvo, Parainen,

Seilin Saari, Nauvo, ParainenKiireisestä ja meluisasta kaupungista tulleena Seilissä on hiljaista. Äänimaisemana on puissa kahiseva tuuli ja vastaantulevien ihmisten puheensorina. Heidän mukanaan tulleet koirat haukkuvat. Kesän ajan maisemanhoitajina ahkeroivien lehmien ammunta kantautuu niityiltä.

Luonto on kaunista. Myöhäinen kevät näkyy täälläkin: syreenit ovat juuri lopettaneet kukintansa. Täällä voi nähdä myös harvinaisuuksia: uhanalaista luontotyyppiä, perinnemaisemaa sekä esimerkiksi uhanalaisen peltomaitikan Suomen suurimman esiintymän. Teiltä ei siis tule poiketa. Suojelualueeksi luokiteltu saari on osa valtakunnallisesti arvokasta Airisto – Seili -maisema-aluetta.

Seilin ja kirkkoniemen välinen osuus, Seili, Nauvo, Parainen

Kirkkoniemellä muistomerkki lepraan kuolleille, Seili, Nauvo, ParainenKävelen hospitaalirakennukselta kohti Kirkkoniemeä. Se on ollut aikoinaan oma saarensa, joka maankohoamisen myötä tuli osaksi Seiliä. Yhdysosassa on kaunis tervaleppämetsä.

Saavun Seilin museokirkon eteen. Männikkö kohoaa kirkon molemmin puolin komeana. Tuolla oikealla rannan tuntumassa on monelle tuttu sääksikamera. Etuoikealla on leprapotilaiden muistoksi pystytetty risti. Heidät on mahdollisesti haudattu niityn takana olevaan hiekkamaastoon.

Seilin kirkko, Seili, Nauvo, Parainen

Seilin kirkko, Seili, Nauvo, Parainen

Seilin kirkko, Seili, Nauvo, ParainenPiipahdan kirkossa. Sitä ylläpitää Metsähallitus sekä Pro Seili-Själö ry, jonka jäsenet pitävät kirkkoa avoinna yleisölle. Ulkoa punainen kirkko yllättää: sisältä se on vaatimattomasti paljasta hirttä. Ainoa väriläiskä on Sylvi Kekkosen aikoinaan lahjoittama kirkkaanpunainen alttarivaate. Ristinmuotoisen kirkon yhdessä päädyssä on oma ulko-ovensa. Tämä osio on myös aidattu. Ilmeisesti täällä istuivat spitaaliset.

Kirkon takana oleva hautausmaa vetää hiljaiseksi. Siellä on yllättävän vähän hautoja verrattuna saarella viimeiset hetkensä viettäneisiin. Uusimmat hospitaali-ajan haudat ovat 1950-luvulta. Karut, valkoiset ristit eivät paljoa naisten tarinoista kerro.

On tullut aika lähteä kotiin. Istun Postilaiturin penkillä ja nojaan varaston seinään. Edessäni siintää Airisto ja viereiset saaret. Repussani on kamera, jonka muistikortti on pullollaan päivän aikana otettuja kuvia. Niihin ja saaren historiaan ja kohtaloihin tulen vielä palaamaan.

Laivayhteys Turun Aurajoelta Seiliin kulkee päivittäin 13.8.2017 saakka. Skärgårdskompaniet tarjoaa päärakennuksessa ravintolapalveluita sekä eri puolilla saarta majoitusta. Saarella on myös vierasvenelaitureita. Saarella ei ole museota, joten opastettu kierros voi olla paikallaan.