Ravintola Snickarin syysmenussa maistuvat tuoreet maut

Ravintola Snickari Naantalissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

*Yhteistyössä Sunborn Groupin kanssa

Merenrannalla sijaitseva Naantali on kaunis kaupunki. Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että se on oiva vierailukohde myös kesäsesongin ulkopuolella. Kun suuret matkailijamassat ovat kadonneet, voi vanhan kaupungin kujilla kierrellä rauhassa ihastelemassa toinen toistaan kauniimpia vanhoja puutaloja. Merenrannalla on vierasvenesatama sekä rivistö eri ravintoloita.

Yksi rannan ravintoloista on keltaisessa vanhassa puutalossa oleva ravintola Snickari, joka on tänä vuonna avoinna ensimmäistä kertaa myös syksyllä. Keittiömestari Riccardo Soldatin suunnittelemassa syksyisessä Terra & Mare -menussa maistuvat vuodenaikaan sopivat, välimerelliset maut ja lähiruoka. Sain kutsun tulla maistelemaan menuta. Minkälaisia makuja tarjoillaan kasvissyöjän lautaselleni?

Ravintola Snickarin lasikuisti Naantalissa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Ravintola Snickarin syysmenun yrttisalaatti, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Microgreens & Salad, yrttisalaatti
Ravintola Snickarin syysmenun limoncellosorbetti, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Limoncellosorbetti Prosecco-tilkan kanssa

Iltamme alkaa keittiön tervehdyksellä. Bruschetta päällisineen sulaa melkein suussa, eikä huonommaksi jää seuraava yllätysalkupalakaan. Buffalomozzarellaa sekoitettuna oliiviöljyyn ja voihin ja tarjoiltuna höyryävän yrttileivän kanssa on herkullinen ja uusi yhdistelmä. Kolmanneksi alkuruoaksi saamme listalta tilaamamme annokset. Lisukelistan yrttisalaattini sitruunainen vinaigrette kutkuttelee nälkäisiä makuhermojani. Seurueeseemme tuodaan myös muun muassa kauniisti kukilla ja yrttisalaatilla koristeltu kampasimpukka-annos sekä lohicarpaccio. Lohicarpaccio on savustettu omenapuulastuilla ja se tarjoillaan niin, että huumaavan tuoksuinen savu leijailee annoksen yllä.

Alkuruokien jälkeen makunystyrämme raikastetaan jälkiruokamenuhun kuuluvalla limoncellosorbetilla, jonka päälle kaadetaan tilkka italialaista kuohuviiniä. Annos kuuluu nauttia, kun kuohuviinin kuplat ovat laskeutuneet. Raikas ja hauska annos!

Ravintola Snickarin syysmenun kurpitsarisotto, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Ravintola Snickarin syysmenun parmesaani-munakoisokulho, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Parmesaani-munakoisokulho

Ravintola Snickarin syysmenun perunalastut, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Pääruoakseni valitsen kurpitsarisottoa paahdetuilla manteleilla. Se tarjoillaan oikean kurpitsan sisällä, ja risotossa on kurpitsasta kaavittua hedelmälihaa. Pehmeää, juustoista ja maukasta! Annos on iso ja sitä suositellaan listalla vähintään kahdelle henkilölle. Ravintola kannustaa jakamaan annoksia, ja pöytäämme on myös tilattu lisukkeita jaettavaksi. Ratatouille-kasvishöystö ja parmesaani-munakoisokulho maistuvat täyteläisiltä. Vastapaistetut perunalastut rapsahtelevat mukavasti suussa.

Snickarissa syöminen on kuin mindfulnessia. Siihen kannattaa varata aikaa ja hyvää seuraa. Ravintolan filosofia on valmistaa ruokaa laadukkaista, mahdollisimman läheltä hankituista raaka-aineista. Ravintola tekee annokset alusta loppuun asti keittiössään, eikä kiire kuulu sanavarastoon.

Ravintola Snickarin syysmenun minttujäätelö, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Crashed After Eight Gelato, minttujäätelöä ja murskattua suklaata

Moniaistisuus sen sijaan kuuluu. Ruokien esillepano on kaunista ja palvelualtis henkilökunta tarjoilee ne ammattitaitoisesti. Joka kerta tarjoilijoiden tuodessa annoksiamme pöytäämme kirvoittaa se seurueestamme oho- ja vau-huudahduksia. Snickarissa syöminen on elämys.

Jälkiruoan saamme valita kahdesta vaihtoehtosta. Vaikka ravintolan versio tiramisusta kiinnostaa, en malta olla maistamatta minttujäätelöä. Ja mikä yllätys sen mukana tuleekaan! Jos aiot tilata tämän jälkiruoan ja haluat kokea yllätyksen, niin jätä seuraavat rivit lukematta. Muille voin paljastaa, että annos tarjoillaan pienestä puulaatikosta savuavan hiilihappojään keskeltä. Tarjoilija nostaa suklaaminttupallon lautaselleni ja rikkoo suklaan kuoren. Ja ei kun lusikoimaan käsityönä tehtyä, turkulaisen jäätelötehtaan Nuvolen minttujäätelöä!

Ravintola Snickari, Mannerheiminkatu 2, Naantali. Ravintola on avoinna torstaista sunnuntaihin 2.12.2018 asti. Joululounasta tarjoillaan 12.–15.12. ja 17.–21.12.2018.

Vegaaniruoan festivaali Vegånia on jälleen täällä

Yleisnäkymää Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Herkullista vegaanista ruokaa yhdessä Turun kauneimmista ja vanhimmista ympäristöistä. Tuttuja turkulaisia ravintoloita ja kahviloita, joiden vegaaniruokiin en ole vielä tutustunut. Uusia ravintola- ja kahvilatuttavuuksia. Makuyhdistelmiä, jollaisia en ole muualla maistanut. Rentoa meininkiä ja vapaapäivän huolettomuutta. Tätä kaikkea oli Vanhalla Suurtorilla vuonna 2017 ensimmäistä kertaa järjestetty vegaaninen katuruokafestivaali Vegånia. Yhteensä annoksia myytiin yli 14 000 kappaletta!

Suursuosion saanut, Suomen ensimmäinen vegaaninen katuruokafestivaali Vegånia järjestetään jälleen 3.–4. elokuuta 2018. Yli 20 ravintolaa ja näytteilleasettajaa huolehtivat tarjonnan monipuolisuudesta. Viime vuoden tapaan annokset voi syödä joko Suurtorilla tai esimerkiksi Porthanin puistossa lehmuspuiden siimeksessä. Ja tämä kaikki toteutetaan pääosin talkoovoimin, rakkaudesta laadukkaaseen, kasvisperäiseen ruokaan!

Kuoren koju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Kuori Food & Winen ja Roots Kitchenin löydät Suurtorilta myös tänä vuonna
Yosan koju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Kaarinalainen Yosa on mukana myös vuonna 2018
Ruokakoju Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Good Såsin ruokakojuun oli jonoa viime vuoden festivaalilla
Annos Vegåniassa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Ravintola Tresin porkkanarisotto oli viime vuoden Vegåniassa herkullista

Jotta hauskuus ei rajoittuisi vain elokuun ensimmäiselle viikonlopulle, vietetään Vegånian Ravintolaviikkoa koko Vegånia-viikon eli 30.7.–5.8.2018. Yhteensä kahdessatoista turkulaisessa yhteistyöravintolassa ja -kahvilassa pääsee maistelemaan sekä nappaamaan matkaansa vegaanisia annoksia, menuita, brunsseja, lounaita, päivällisiä ja piknikeväitä. Osan näistä ravintoloista ja kahviloista voi bongata myös Vegånian Ruokatorilta, kuten esimerkiksi ravintola Karu Izakayan.

Kuten myös viime vuonna, samaan aikaan 3.–4. elokuuta Vanhalla Suurtorilla järjestetään Turun Pienpanimofestivaali TuPa. Uutuutena pienpanimo-oluiden lisäksi myynnissä on siidereitä ja Turku Food & Winen vegaanisia viinejä. Näiden lisäksi tarjolla on herkkua myös muille aisteille. TuPa:n ja Sunborn Cateringin kanssa yhteistyössä Porthanin puistossa järjestetään musiikkitapahtuma Vegånia LIVE. Esiintyjinä ovat muun muassa Tuula Amberla, Ohikulkijat,  Jukka Nousiainen, Iida Umpikuja, Nelijalka & ystävät ja M.

Vegånia, 3.–4.8.2018, Vanhan Suurtorin ympäristö, Turku. Tutustu myös oheisohjelmaan. Kuvitus Vegåniasta 2017.

Ostoksia ja herkuttelua Mathildedalin ruukkikylässä

Kyläravintola Terho Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Idyllinen Mathildedalin ruukkikylä Salon Perniössä on noin  tunnin ajomatkan päässä Turusta. Helsinkiin on matkaa noin sata kilometriä. Ensimmäisessä Mathildedalin kirjoituksessani fiilistelin kylän miljöötä ja tunnelmaa. Nyt vinkkaan muutamasta kukkaronnyörejä höllentävästä paikallisesta yrityksestä. Pitäähän sitä reissulta tuliaisia tuoda, eikö?

Kylään ajaessamme ensimmäisenä oli vastassa pihapiiri, jonka punaisessa rakennuksessa on pikkuruinen Kyläpuoti (Matildan puistotie 4). Sieltä saa Mathildedalin Kyläleipurin herkullisia juureen leivottuja maalaisleipiä sekä samassa rakennuksessa pantuja Mathidedalin Kyläpanimon oluita. Myynnissä on myös muun muassa pullaa ja hunajaa sekä muiden lähituottajien käsityöoluita, -siidereitä ja marjalimonadeja. Liekö sattumaa, että parkkipaikka on vieressä ja puodista voi kiikuttaa ostoksensa kätevästi suoraan auton takakonttiin. Lauantaisin leipurilta saa ostaa levypitsan paloja. Ne ovat niin suosittuja, että oma palanen kannattaa varata viimeistään vierailua edeltävänä perjantaina. En ollut varannut, ja pitsa jäi harmillisesti maistamatta!

Kyläravintola Terho Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kyläravintola Terho Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Seinällä olevat teokset Jussi Lipastin ja Camilla Zapato Lagoksen

Kyläravintola ja Kyläpaahtimo Terho Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kyläravintola Terho Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Samasta pihapiiristä löytyi kuitenkin apu. Valkoisessa funkisrakennuksessa vanhassa osuuskaupassa oleva Kyläravintola & Kyläpaahtimo Terho (Matildan puistotie 4) tarjoili maittavan, täynnä tuoreita kasviksia olevan kasvispaninin, jolla nälkä taittui. Pihapiirin terassi on räsymattoistuinalustoineen ja riisipaperivalaisimeen tunnelmallinen. Sisätilan  sisustuksessa on söpöä mummolatunnelmaa. Terhosta saa myös esimerkiksi siellä paahdettua kahvia sekä tietysti pihan toisella puolella valmistettuja oluita. Kahvipapuja ja valmiiksi jauhettua kahvia saa ostaa myös mukaan. Ravintolassa on myös aika ajoin visailuja, livemusiikkia ja taidenäyttelyitä. Tänne olisi kiva palata paremmalla ajalla vaikkapa viettämään iltaa!

Ruukin kehräämö ja puoti Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty
Ruukin kehräämön ja puodin edustaa

Kun kuljet tammikujaa pitkin alemmas kylään, on vastassa monta suloista puotia, jossa piipahtaa. Kesäviikonloppuisin vanhassa puuhiilivarastossa on Pop up -galleria. Esillä on gallerian pitäjän Jaana Kähösen kuvakäsiteltyjä kuvia Mathildedalista sekä Hanna Variksen grafiikkaa. Myynnissä on myös Kähösen suunnittelemia kankaita sekä naisten second hand -vaatteita. Hieman alempana, keltaisessa rakennuksessa on antiikkiliike Huldan Puoti (Ruukinrannantie). Siellä myydään kaikkea ihanaa, mitä mummolassakin on saattanut olla. Ehkä täältä löytyy vanhaan kahvikuppiisi vihdoin se toinen pari?

Ruukin kehräämö ja puodissa (Ruukinrannantie 6) löytyvät sitten ne kuuluisat alpakkatuotteet. Alpakkasormikkaat, pipot, huivit ja torkkupeitot ovat niin ihanan pehmeitä! Moni tuote on täällä tehty. Ruukin kehräämössä myös kehrätään asiakkaille lankaa esimerkiksi alpakasta, laamasta tai vaikkapa koirasta. Vieressä on Ruukin kutomo.

Second Chance -kauppa Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Second Chance -kauppa Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Petris Chocolaten suklaita Mathildedalin ruukkikylässä Salon Perniössä, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Viistosti vastapäätä oikealla, vanhassa muuntajassa on kesän ajan Second Chance -puoti. Normaalisti liike on Ruukin kehräämön ja puodin vieressä (Ruukinrannantie 6). Myymälässä myydään merkin omia, alusta loppuun Suomessa tehtyjä värikkäitä trikoisia naisten- ja lastenvaatteita, tuubihuiveja, asusteita ja lakanoita. Myynnissä on myös muun muassa paimiolaisen Vuonue & Viipsinpuun kanansulkakorvakoruja. Tila itsessään on rosoisen kaunis ja korkea. Oven vierestä johtavat jyrkät portaat yläkertaan, jossa kuulemma on välillä taidenäyttelyitä.

Vaatteiden ja asusteiden lisäksi vanhassa muuntajassa myydään Petris Chocolate Room -suklaatuotteita. Suklaapraliinit, -patukat ja -levyt ovat kauniisti viimeisteltyjä ja herkullisen näköisiä. Osa on maidottomia ja gluteenittomia ja siten esimerkiksi vegaanille oiva tuominen. Petris Chocolate Roomilla on myös oma kahvila-suklaapuoti sekä Petris Chocolate Bed & Breakfast vanhassa Mathildedalin kyläkoulussa (Tullintie 17).

Mathildedal, Perniö, Salo. Aukioloajat kannattaa tarkistaa yritysten sivuilta.

Päivitys 6/2019: Mathildedalin kyläleipuri on muuttanut Matildankartanoon (Bremerintie 4), jossa on leipomo, myymälä ja leipomoravintola. Kyläravintola Terhosta saa nykyään myös lankkupitsaa.

Ravintolavinkit Tarttoon

Kun ei halua tyytyä pelkästään Tallinnan tarjontaan, on Viron pääkaupungin ulkopuolella paljon kiinnostavaa kulttuuri- ja ravintolatarjontaa. Maan toisiksi suurimpaan kaupunkiin Tarttoon kulkee Tallinnasta päivittäin useita bussivuoroja. Lippujen hinnat alkavat muutamasta eurosta, ja noin 2,5 tunnissa bussi kuljettaa Tarton keskustan linja-autoasemalle. Vinkkasin aiemmassa postauksessa mitä ainakin kannattaa nähdä ja tehdä kaupungissa. Mutta missä kannattaa syödä ja kahvitella?

Tarton ravintolatarjonta on suht laaja ja kasvissyöjäkin löytää sieltä purtavaa. Vierailemissani paikoissa hintataso vaikutti olevan kalliimpi kuin Pärnussa, mutta hieman halvempi kuin pääkaupunki Tallinnassa. Jo ydinkeskustan vanhassakaupungissa löytyy paljon vaihtoehtoja. Jos on enemmän aikaa, on kivoja paikkoja myös hieman kauempana.

1. Viihtyisä ravintola Umb Roht

Umb Roht -ravintola Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Keskellä vanhaakaupunkia on idyllisen sisäpihan suojissa ravintola Umb Roht (Ülikooli tänav 7). Ravintola on Toomemäen alapuolella, raatihuoneentori Raekoja platsin lähellä vastapäätä uutta huippuhotellia. Palvelu on ystävällistä ja viinisuositukset kelpoja. Miljöö on rauhallinen ja rento, vaikka ravintola taitaa kuulua kaupungin parhaimmistoon.

Alkuruoka Umb Roht -ravintolassa Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Otin alkuruoaksi nyt jo listalta poistuneen kasvisannoksen, jossa oli lumihernettä, kirsikkatomaatteja ja taivaallista basilika-sitruunakastiketta. Jäädytetty hernelumi suli suussa ja toi suuret odotukset pääruoalle. Vegaaninen kasvispasta tuoreilla kasviksilla ja mustalla vegaanisella parmesaanilla lunasti ne ja sai kaapimaan lautasen pohjatkin. Harmillisesti jälkiruoalle ei jäänyt tilaa. Ensi kerralla sille pitää jättää tilaa ja samalla maistaa viinilistalta löytynyttä, minulle ennestään tuntematonta appelsiiniviiniä.

2. Söpö kahvila Tassikoogid

Tassikoogid-kuppikakkukahvila Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Kävelymatkan päässä vanhastakaupungista on käymisen arvoinen Karlovan kaupunginosa. Siellä on enemmän ja vähemmän hyvin hoidettuja vanhoja puutaloja, joiden sekaan on noussut harmaita kerrostaloja, kirpputoreja, vintagekauppoja, kauniissa puutalossa oleva art deco -hotelli sekä jälleen yksi kauppakeskus. Matkan varrelta ison kadun varrelta löytyy myös KGB-sellimuseo (Riia tänav 15b).

Tassikoogid-kuppikakkukahvila Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty

Tassikoogid-kuppikakkukahvila Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Tähti-nimisellä kadulla on Viron ensimmäiseksi kuppikakkukahvilaksi itseään tituleeraava Tassikoogid (Tähe 21). Se  on suloinen pieni kahvila puutalossa. Kuppikakkuja on vaikka minkälaisia: esimerkiksi suklaata, vaniljaa, pistaasia, oreota, vadelmaa ja suolakaramellia erilaisilla pohjilla. Päällisissäkin on käytetty mielikuvitusta. Makeannälän voi taltuttaa myös macaroneilla tai tikkukakuilla. Valinnanvaikeus saattaa iskeä! Juomapuolella haudutetun teen ja kahvin lisäksi on myynnissä esimerkiksi paikallisia mehuja ja siidereitä sekä kuohuviiniä. Leipomuksia voi ostaa myös mukaan.

3. Tunnelmallinen illanviettopaikka Vein ja Vine

Viinibaari Vein ja Vine Tartossa, Virossa, Kuva: Arjen pilkahduksia -blogi, luvaton käyttö kielletty,

Jos haluaa illanviettopaikaltaan enemmän tunnelmaa kuin kreisiä bailumenoa, voisi viinibaari olla hyvä vaihtoehto. Aivan keskustassa vanhankaupungin kävelykatu Rüütlilla on viinibaari Vein ja Vine (Rüütli tänav 8). Viinien lisäksi tarjolla on jonkin verran muita juomia sekä viinien kanssa sopivaa pikkusuolaista.

Ravintola on vanhassa kivitalossa ja tila levittäytyy hieman sokkeloisesti muutamaan huoneeseen. Huoneiden välillä on jyrkähköt tiilirappuset. Paljasta tiilipintaa on jätetty näkyviin niin seiniin kuin toisen huoneen keskelle oviaukkoon. Sisustus on hauskan boheemi eriparisilla huonekaluilla ja tunnelma viihtyisä. Kesäaikaan baari laajenee ulos terassille.