8. Turku Biennaali ihastuttaa

Mikä taiteen tekijöitä satavuotiaassa Suomessa puhututtaa? 8. Turku Biennaali esittelee Aboa Vetus & Ars Novassa ja Galleria Å:ssa vastauksia kuudeltatoista Suomessa työskentelevältä taiteilijalta aina maalis-huhtikuulle saakka.

Aloitan biennaalikierrokseni Kaskenmäessä olevasta Galleria Å:sta. Biennaalin aikana siellä on esillä kolmen eri taiteilijan näyttelyt, ja Simo Ripatin näyttely on niistä keskimmäinen.

Simo Ripatti: Leikkaus (2017)

Ensimmäinen teos Leikkaus (2017) täyttää ison osan yläkerran galleriatilasta. Kahdesta osasta koostuvaan teokseen saa astua sisälle. Hieman epäröiden astun. Tuoksuu tuore puu. Kurkkaan ikkunanpuoleisen teoksen päädystä kadulle ja ihailen hetken vastapäistä juuri julkisivuremontista kuoriutunutta Pantterin kivitaloa. Teoskin muistuttaa julkisivuremontista. Osaset ovat kuin julkisivuremontin aikana jalkakäytävälle tuotavat kävelysuojat, jotka rajaavat kulun, mutta samalla mahdollistavat sen.

Simo Ripatti: Häkki (2017)

Alakertaan laskeudutaan kauniita, kapeita portaita pitkin. Täällä on esillä Häkki (2017). Rimoista tehty teos on valaistu suht kalseasti työmaavalolla. Kun Leikkaus osittain täytti, osittain rajasi näyttelytilan, roikkuu Häkki katosta huoneen yhdessä nurkassa. Yritän tiirailla monesta kulmasta miten varjokuvassa näkyvä lintu muodostuu, vastausta löytämättä. Häkki jättää kysymyksiä.

Nora Tapper: Aita (2017)

Yksityiskohta Nora Tapperin Aidasta (2017)

Päivi Takala: In Two (2017) ja takana Nora Tapper: Aita (2017)

Kivenheiton päässä Aboa Vetus & Ars Novassa biennaali jatkuu. Alakerrassa ensimmäiseksi vastassa oleva, muun muassa vanerista ja rimoista rakentuva Nora Tapperin Aita (2017) käsittelee aitojen rajaamaa maailmaa. Myös tämän teoksen sisälle voisi ilmeisesti mennä.

Päivi Takalan leikkisät, moniosaiset teokset saavat pohtimaan taiteen konventioita ja  materiaalin luovaa käyttöä.  In Two -teoksessa (2017) lieriötä halkoo taulumainen objekti, aivan kuin maalaus olisi tipahtanut putken päälle. Toisissa teoksissa lieriöt halkovat tauluja. Hämäännyn teosten olevan puuta, kunnes luen puukuvioiden olevan maalattuja. Aika hyvä.

Anna Estarriola: The Meeting (2017)

Sujahdan Anna Estarriolan The Meeting (2017) -mediainstallaation luokse paksun samettiverhon takaa. Äänieristelevyillä verhotussa huoneessa odottavat kolme ennennäkemätöntä hahmoa, jotka jollain tavalla kommunikoivat keskenään. Ihmishahmon kasvoina on näyttöruutu. Tuntuu kuin olisin tuppautunut keskelle keskustelua. Kuuluuko minun olla tässä?

Äänieristelevyistä huolimatta tähän huoneeseen kantautuu seuraavan huoneen ääniä. Mitäköhän siellä odottaa?

Riikka Kuoppala: Names that We Understand (2017)

Kantautuvat äänet tulevat Riikka Kuoppalan installaatiosta Names that We Understand (2017). Siinä ja teoksessa And That´s All I Remember (2016) käsitellään Kuoppalan isovanhempien lähetyssaarnaaja-aikaa 1950-luvun Namibiassa ja sen vaikutusta jälkipolviin. Dokumentaarisen tuntuisissa teoksissa katsoja pääsee tutustumaan suvun osin traagiseen tarinaan ja lähetyssaarnauksen historiaan.

Katson molemmat teokset intensiivisesti ja suurella kiinnostuksella. Videon kohta, missä uhrataan kana perinteisin menoin tuntuu jo melkein tirkistelyltä. Kohtaus on henkilökohtainen, mutta juuri se onkin Kuoppalan teoksissa mielenkiintoista. Mikrohistorialliselta, henkilökohtaiselta tasolta teokset tarkastelevat lähetyssaarnausta ilmiönä. Vanhat valokuvat täydentävät Names that We Understandin. Harvoin tulee pysähdyttyä katsomaan videoteoksia näin ajan kanssa!

Hanna Vihriälä: Temppeli (2017)

Hanna Vihriälä: Jumalat (2017) ja Kirkkaus (oikealla, 2017)

Kun luulen, että mikään seuraava ei voita kokemustani Kuoppalan teoksista, vastassa on Hanna Vihriälän teokset. Hullaannun täysin karamelleistä ja neuloista tehdystä Temppelistä (2017). Kauempaa katsottuna näen siinä kauniin, unenomaisen huoneen, jonka ikkunoista tulvii kirkas valo huoneeseen. Lähempänä katsottuna erotan teoksen materiaalisuuden ja esimerkiksi sadat teokseen käytetyt lakupalat.

Materiaalin epäkonventionaalista käyttöä jatkavat Jumalat (2017) ja Kirkkaus (2017). Ei tulisi ensimmäisenä mieleen, että hiekoitushiekasta ja siimasta saisi näin kaunista. Jumalat-teoksessa  nuoruus näyttäytyy ikonisen pop-kuvan tavoin tavoiteltavana. Fokus on tässä hetkessä ja jalat maan pinnalla. Kirkkaudessa fokus on maan pinnasta poispäin, ylös. Punagraniitin käyttö tuo mieleen hautakivet: sitä kohti ollaan ilmeisesti menossa.

Myöhemmin tajuan ihastelleeni Tampereen Muumimuseon vierailullani saman taiteilijan Pyrstötähteä (2017). Katossa roikkuva, akryylihelmistä ja vaijerista tehty teos teki vaikutuksen. Monelle on myös taatusti tuttu Aboa Vetus & Ars Novan sisäänkäynnin pielessä oleva iso graniittinen Norsuaukio (2011).

Tuula Närhinen: FLUX – Läikehtivä muste (2017)

Seuraavassa huoneessa japaninpaperista ja musteesta tehdyt paperiliuskat täyttävät yhden seinän. Kiinnostavasti Tuula Närhisen FLUX – Läikehtivä muste -teos (2017) jatkuu vastapäisellä seinällä, jonne on ripustettu ikään kuin kuivumaan lisää paperiliuskoja. Videolla taiteilija tekee teosta tai ainakin värjää samanlaisia paperiliuskoja. Huoneen nurkassa lattialla on tarvittavia työvälineitä. Teos on yhtä aikaa sekä läsnä että tulossa, nyt että tulevaisuudessa.

Biennaali jatkuu museon toisessa kerroksessa. Istahdan hetkeksi katsomaan Pekka Niskasen kolmelle kankaalle heijastettua Yhteisöterrorit-videoinstallaatiota (2017). Aihe on raju, ja tuntuu, että astun kahden jo aiemmin tilassa olleen näyttelyvieraan henkilökohtaiseen katselukokemukseen.

Jatkan matkaa huoneeseen, jossa esitellään luonnoksia eri taiteilijoilta. Niihin tutustuminen syventää näyttelykokemustani ja tuo siihen uuden ulottuvuuden. Riemastun, kun löydän vastauksen alakerrassa pohtimaani asiaan: ahaa, esimerkiksi tuollaista karkkia Hanna Vihriälä käyttää teoksessaan! Täällä saa myös jakaa mietteitään teoksista. Kiva idea!

Teemu Korpela: Deposition 2017 ııı (2017)

Yksityiskohta Teemu Korpelan Deposition 2017 ııı -teoksesta

Anssi Pulkkinen: Intersecting Items (Drained View) (2017)

Hengähdän ihastuksesta, kun tulen Teemu Korpelan Deposition 2017: ııı -työn (2017) äärelle. Se aaltoilee ja kupruilee huoneen joka seinällä. Tuntuu, kuin olisin astunut johonkin Ihmemaahan, ja posliiniastiasto olisi hypännyt aaltoilemaan seinille. Kaunista ja kiehtovaa!

Viimeisessä huoneessa Anssi Pulkkisen Intersecting Items (Drained View) (2017) hämmästyttää. Se näyttää lasten junaradan ja julkisten tilojen lattioilla olevien ilmastointiaukkojen sekoitukselta, ja kiemurtelee tammiparkettilattialla. Kuten monen muunkin biennaalin teosten äärellä, tunnen astuneeni keskelle teosta. Teoksen ja katsojan raja hämärtyy, samoin teoksen ja museotilan.

8. Turku Biennaali on raikas ja virkistävä. Se herättää ajatuksia ja ottaa kantaa. Biennaalissa on tarjolla on myös opastuksia, katselmuksia ja muuta ohjeisohjelmaa.

8. Turku Biennaali 8.4.2018 asti Aboa Vetus & Ars Novan 1. ja 2. kerroksissa (Itäinen Rantakatu 4–6, Turku). Galleria Å:ssa (Kaskenkatu 1, Turku) Simo Ripatin näyttely 28.1.2018 saakka. Reija Meriläisen näyttely 2.2.–4.3.2018.

Hotelli- ja ravintolamuseo: tarinoita tiskin molemmin puolin

Tiedätkö miten eroavat aamiainen ja aamupala, miltä tuoksuu tähtianis ja millaista oli olla ostoksilla 1930-luvun Alkossa? Näihin  saat vastauksen Hotelli- ja ravintolamuseossa. Helsingin Kaapelitehtaalla majailevan suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin erikoismuseon aulassa kävijä neuvotaan opastein ja pohjakartoin kierrokselle. Sinne, siis!

Pysyvässä Palveluksessanne!-näyttelyssä vastaani tulee ensimmäiseksi kahvikone, jonka edustalle on asetettu pöytiä ja tuoleja. Miten hauskaa, että tämä suomalaisen kahvikulttuurin tärkeä osa, automaattikahvi, on myös museossa!

Viereisessä tuoksubaarissa pääsen haistelemaan ruokiin ja juomiin liittyviä tuoksuja. Ison osan seinästä peittävä ”baari” esittelee niitä kymmeniä. Nupista painamalla nenääni pöllähtää jos jonkinmoisia ödöörejä, joista saan arvuutella mitä ne ovat. Vastaukset löytyvät luukkujen takaa.

Seuraavaksi tupsahdan Alkon myymälään, jossa nyky-Alkon valikoimiin tottuneena saan tutustua rajoituksien maailmaan. 1930-luvun asuun sisustetussa liikkeessä selviää muun muassa se, että alkoholipullot oli aseteltu aikoinaan pohja edellä hyllyihin niiden houkuttelevuuden minimoimiseksi sekä miten suomalaisesta viinanostokulttuurista yritettiin saada sivistyneempi ja enemmän viinejä suosiva.

Tässä osiossa, sekä myös muualla museossa, kävijä voi kuunnella hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisten tarinoita työstään skannaamalla kännykällään QR-koodin. Tarinoita pääsee kuuntelemaan myös museon sivuilta.

Liikkeestä poistuessani on vastassa kysymysmerkillä varustettu ovi ja käsky koputtaa siihen. Mitä oven takana odottaakaan?

Seuraavat baari-, ravintola-, keittiö- ja hotelli-osiot tutustuttavat niin arkisen työnteon paikkoihin ja tapoihin kuin juhlinnan ja lomailun miljöihin. Kuvat, tarinat ja esineistö herättävät varmasti monessa kävijässä muistoja ja nostalgiaa, ovat ne tiskin kummalta puolelta vain.

Ihailen vanhoja ravintoloiden menuita. Mitä ajankuvia! Museolla on muuten juuri käynnistynyt ravintoloiden ruokalistojen Menupedia–keruuhanke satavuotiaan Suomen kunniaksi.

Pääseepä täällä myös laulamaan karaokea, tulostamaan oman iskurepliikkinsä flirttikoneessa sekä laittamaan suosikkibiisinsä soimaan jukeboksista! Varmistettuani, että lähellä ei ole muita, laitan ABBAa soimaan. Lattialla on tanssahteluun askelkuviotkin valmiina.

Kultaisen lameeverhon takana esitellään erilaisia rakkauden ilmentymistapoja ravintolamiljöössä. Vaihtuva näyttely Rakkauden tiloja –  Nautinnon nälkä on osa neljän uusmaalaisen museon Rakkauden tiloja -hanketta, joka muuten voitti keväällä Vuoden museoviestintäteko -palkinnon. Tapahtuma- ja näyttelykokonaisuudessa ovat mukana myös Helsingin Teatterimuseo, Tuusulan Lottamuseo sekä Vantaan kaupunginmuseo.

Täysi-iän ylittäneille suositellussa näyttelyssä käsitellään rakkautta ravintolassa eri tavoin, esimerkiksi millainen tila ravintola on ollut tavata kiinnostavia ihmisiä ja millaisia kieltoja tai rajoituksia käyttäytymiselle on asetettu.

Näyttävän punaisessa baarihuoneessa pääsee esimerkiksi katselemaan videoita, tutustumaan ravintola-asiakkaiden kokemuksiin ja muistelmiin sekä maistamaan intohimoa. Punaisen vessanoven takana näkyy jotain outoa liikehdintää. Mitäköhän siellä on meneillään? Näyttelyn lopussa tarinat ravintolaan jätetyistä löytötavaroista hauskuuttavat.

Jos näyttely herättää nostalgisia ravintolamuisteluita, voi ne lähettää museon Restopedia-hankkeeseen. Valokuvat herkullisesta ravintola-annoksesta voi puolestaan tägätä Instagramissa aihetunnisteella #ravintolaruokaa. Museo voi poimia juuri sinun kuvasi esille näyttelyn ruudulle!

Hotelli- ja ravintolamuseo, Tallberginkatu 1 G 60, Kaapelitehdas, Helsinki. Museossa  myös erilaisia opastuksia. Rakkauden tiloja – Nautinnon nälkä -näyttely 5.8.2018 saakka.

Lentävä suomalainen on jälleen Turussa

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

* Yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa

Jo kuukauden Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä pyörinyt Paavo -lentävä turkulainen tuo legendan takaisin synnyinkaupunkiinsa. Eikä vain katsauksena historiaan vaan elävänä. Roope Lipastin käsikirjoittamassa näytelmässä Nurmi edelleen sinnittelee vanhan kotitalonsa nurkissa, harmillisena esteenä kaupungin uudistumiselle ja tornitaloille, toisaalta mahdollisuutena jättipotin avaavaan markkinointiin.

Näytelmän mukana matkataan läpi Nurmen elämänvaiheiden: lapsuuden juoksupoikavuosista niihin ensimmäisiin kultakisoihin, maailmanennätyksiin, valtameren taakse Amerikkaan sekä juoksu-uran loppumetreille ja lopulta liikemiesvuosiin. Näytelmä kuljettaa sujuvasti mukanaan vuodesta toiseen. Aikamatkojen lomassa palataan takaisin nykyhetkeen, jossa  kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Niin grynderit, kaupunki kuin mainostajat haluavat saada osansa legendasta, mutta mitä juoksijalegenda itse haluaa?

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Näytelmä on kiinnostava ajankuva. Pieni pilke silmäkulmassa näytelmä irvailee yhteiskunnan nykymenolle ja kotikaupunkimme päättäjille. Kaikki vanha kannattaa jyrätä maan tasalle ellei se tuota, ja päätöksenteossa muut kuin kokoomus vaietkoon. Vanhan Nurmen mukana kohtaamme niin sosiaalihuollon hellän huoman, itseoikeutetut talonvaltaajat kuin rahanahneet kaavoittajat ja mainostoimiston väen. Näyttelijät saavat hahmojensa karikatyyriset piirteet sujuvasti esille, ja se naurattaa.

Paavo – lentävä turkulainen kaataa jalustoja. Näytelmän tähdeltä, Paavo Nurmelta, on riisuttu hyvyys. Hän näyttäytyy rahanahneena ja itseriittoisena ihmisenä. Paavo haluaa pärjätä, ja pärjää yksin. Se ei naurata. Mutta kumpi saakaan viimeisen sanan, itseensä uskova ja muita halveksiva nuori Paavo uransa huipulla vai loppunsa kohtaava yksinäinen vanhus? Saako kaupunki tarvitsemansa keulakuvan ja Paavo rauhan?

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Paavo – lentävä turkulainen Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 10.3.2018 saakka.

Ohjaus: Jarno Kuosa.
Rooleissa: Heikki Nousiainen, Markus Järvenpää, Aksa Korttila, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Ulla Reinikainen, Ulla Koivuranta ja Kimmo Rasila.

Maailman ihanin Muumimuseo

Jos jokin museo sopii niin lapselle kuin aikuiselle, niin se on kyllä upouusi Muumimuseo. Tampereelle Sorsapuiston laidalle Tampere-taloon kesäkuussa avattu museo on kiehtova ja hyvin toteutettu kokonaisuus. Kaksi kerrosta muumien taikamaailmaa tempaa mukaansa ja saa ihmettelemään mihin se aika katosikaan!

Saavumme museoon Tampere-talon aulasta. Jo ovella on nykyaikaista teknologiaa lipunlukulaitteen muodossa. Piip, ja lippu on luettu. Sitten aulatilan kirkkaus vaihtuu museon hämärään ja vastassa on vihreään mekkoon pukeutunut opas. Hän esittelee lyhyesti museota ja kertoo, että tekijänoikeussyistä saa kuvata vain vihreän maton rajaamalla alueella. Kirjahyllystä voi ottaa mukaan näyttelyesitteen.

Ja millainen esite se onkaan! Se on sidottu kirjaksi ja johdattelee kävijän Kuinkas sitten kävikään? -näyttelyyn. Näyttelyssä kierretään kahdentoista muumikirjan mukaisesti kirjojen tarinoista toiseen. Esitteen tekstit löytyvät myös tableteilta jokaisen kirjateeman kohdalta.

Vaikka muualla museossa ei saa kuvata, onnistuu selfie Muumipeikon kanssa tällä alueella

Sitten vain näyttelyesite-kirja auki ja matkaan! Esillä on muun muassa Tove Janssonin kiehtovia piirroksia ja maalauksia. Monessa kohtaa voin nähdä kynänjäljen ja viitteitä hiomisprosessista. Esillä on myös Tuulikki Pietilän upeita muumikuvaelmia eri eräänlaisia pienoismalleja. Hahmojen ja miljöiden lisäksi niissä on dramatisoituja äänikatkelmia teoksista, tietysti kielivaihtoehdoilla. Täällähän voisi viettää tunteja muumimaailmaan uppoutuen!

Ja juuri uppoutuminen kuvaakin tätä museokokemusta hyvin. Museo on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten huolella myös erityisryhmät huomioiden. Näkövammaisille on kosketeltavia muumikuvia ja museon mobiilisovelluksesta saa kuvailutulkkauksen. Näyttelytekstejä ja äänikatkelmia on viidellä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja japani). Jos lukutaito ei ole hallussa, tarjoaa museo paljon nähtävää, ihailtavaa ja kuultavaa.

En malta olla vertaamatta tätä Metso-kirjastossa sijainneeseen Muumilaakso-museoon. Vaikka myös siellä oli esillä piirroksia, maalauksia ja muumikuvaelmia, on tämän uuden museon mittakaava ja esillepano kyllä täysin toista. Tämä ei ole tavallinen perusmuseo, vaan elämys.

Näyttely jatkuu alakerrassa. Sinne saapuessamme emme kävele portaita yksin. Toisessa kohtaa jättikokoinen kirja avautuu ja sulkeutuu yksikseen kutsuen selaamaan. En kuitenkaan paljasta enempää, sillä tämä näyttely pitää kokea itse!

Mymmelin piirroksen edessä jäämme pohtimaan kuka tämä hahmo olikaan, ja mitä sukua hän on Pikku Myylle ja Mymmelin äidille. Huomaamme oppaan keskustelevan samasta aiheesta toisten kävijöiden kanssa. Kunpa voisi osaisi useammin pysähtyä pohtimaan tällaisia tärkeitä aiheita ja mymmeliyden olemusta! Jos jotain saisi museokokemukseen toivoa lisää, olisi se jonkinlainen kattava henkilögalleria ja sukuselvitys esimerkiksi esitteen loppuun. Tai sitten minun pitää vain lukea muumikirjani ensi kertaa varten paremmin..

Alakerrassa on myös ensimmäinen vaihtuva näyttely, Tove Jansson ja muumit. Siellä pääsee tutustumaan mistä kaikki oikein sai alkunsa. Esillä on esimerkiksi vaihtoehtoiset syntytarinat Muumipeikolle, Janssonin Garm-lehteen tekemiä pilapiirroksia sekä ensimmäisiä tavaratalossa myytyjä muumituotteita.

Kuinkas sitten kävi? Muumimuseo satumaailmoineen ja teemaan istuvine taideteoksineen lumosi ainakin minut. Lumoaako se sinutkin?

Muumimuseo, Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere. Museossa on myös opastuksia sekä syyslomalla 17.–20. lokakuuta erikoisohjelmaa. Aulassa on myös lukukirjasto sekä myymälä.